Huispauksen sokea piste

[Lora Shelly]

//Tämä pelialue on varattu Lora Shellylle ja Sirena Roverille. Muita ei valitettavasti oteta mukaan.

Lora väänteli sormiaan hermostuneena seisoessaan keskellä huispauskenttää. Kaikki oli valmiina, oli ollut jo 15 minuuttia, sillä tyttö oli vamistautunut liiankin hyvin ja varannut vähän liikaa aikaa. Hän nojasi omaan Tulisalamaansa, ja maassa tytön vieressä makasi vanha Nimbus 2000. Toinen luudista oli varattu Loran ihkaensimmäiselle oppilaalle ikinä, ja tämä vastuu hermostutti tyttö äärettömästi.

Stressiä ei helpottanut se, että hänen ensimmäinen oppilaansa oli sokea. Sirena Rover oli ottanut häneen yhteyttä muutama viikko sitten, pyytäen yksityisopetusta. Lora oli suostunut sen kummempia ajattelematta, ja vasta sen jälkeen miettinyt, miten kaikki todella tulisi sujumaan käytännössä. Tiettyyn pisteeseen asti lentäminen sujuisi hyvin, mutta Lora ei ollut aivan varma itse huispaamisesta: kaikki pelipaikat olivat sellaisia, johon ei tarvittu ainoastaan näköä, vaan erityisen tarkkoja silmiä.

Normaalin lentämisen pitäisi kuitenkin onnistua hänen ohjeistuksensa avulla, ja Lora toivoi että Sirena olisi tyytyväinen siihen. Tämä pääsisi kuitenkin nauttimaan siitä vapauttavasta tunteesta, minkä ilmassa kiitäminen loi. Kuinka ilmavirta sai hiukset hakkaamaan kasvoja ja posket punehtumaan, adrenaliini kohisi suonissa ja kaikki hermot virittäytyivät äärimmilleen...

Lora havahtui ajatuksistaan kuullessaan nurmikon rahisevan kauempana. Tämä suoristi ryhtinsä ja varmisti, että näytti tarpeeksi asianmukaiselta; mustat jästien juoksuhousut, vihreä huppari, tukevat kengät ja hiukset tiukasti poninhännällä. Kiinnittäessään katseensa sinne, mistä ajatteli oppilaansa tulevan, tytöllä ei käynyt mielessäkään ettei hänen ulkonäöllään ollut mitään väliä, eihän Sirena kuitenkaan näkisi sitä.

[Sirena Rover]

Sirena tarpoi reippaasti kohti huispauskenttää. Hänellä ei ollut hajuakaan missä se sijaitsi. Tyttö oli kyllä päättänyt olla kysymättä keneltäkään. Hän oli vain lähtenyt pääovilta sinne suuntaan missä ei ollut vielä käynyt. Tuurilla tyttö sattuisi suoraan huispauskentälle.

Lora Shelly nimiseltä gryffondor tytöltä Sirena oli kysynyt lento-opetusta. Lora oli kuulemma todella hyvä lentäjä ja pelasi jossain joukkueessa. Niin JOSSAIN joukkueessa, eikä Sirenalla ollut hajuakaan missä. Ei hän seurannut lainkaan huispausta.

Varjo lankesi maahan. Auringon lämpö katosi. Sirena pysähtyi hätkähtäen. Täälläpäin ei pitäisi olla puita. Tai niin hänen ystävänsä Katy oli sanonut.
Sirena astui askeleen eteenpäin. Kaksi askelta... Neljä askelta...
Aurinko ei palannut. Jotain oli pakko olla edessä. Jotain isoa. Käsi kopelolla Sirena jatkoi matkaa ja pelkäsi kokoajan törmäävänsä johonkin.

Tytön vasen käsi hipaisi kovaa puupintaa. Sirena käännähti ympäri ja tunnusteli puista, korkeaa, ilmeisesti tukipylvästä. Hän astui pari askelta oikealle; toinen tukipylväs. "Tässä siis on oviaukko" tyttö mutisi itsekseen.

Sirena tupsahti aurinkoiselle nurmikentälle. Hän käänsi jäänsinisen sokean katseensa paikkaan missä kuuli nurmikon kahahtavan. Tyttö lähti kulkemaan kohti Loraa ja tuon -varmasttikin erittäin nopeaa- luutaa, jota Sirena ajatteli tuon pitelevän käsissään.

Sirena seisahtui Loran viereen ja käänsi päänsä maalisaloille päin.
"Hei" hän tervehti hiljaa. "On varmaan hyvä sää lentämiseen" tuo jatkoi ja käänsi jäänsinisen mitäännäkemättömän katseensa Loraan.

//Tuli vähän tönkkö viesti. Pyydän anteeksi:)//

[Lora Shelly]

Sirena ilmestyikin näkyviin muutaman sekunnin jälkeen näkyviin, ja Lora hymyili tytön tarmokkaalle kävelyllä häntä kohti.
"Hei." tyttö tervehti, ja Lora vastasi tervehdykseen, tarkastellen tyttöä hetken. Tämän asu oli aivan sopiva, ei mitenkään liian tiukka tai puristava.
"On varmaan hyvä sää lentämiseen." Sirena jatkoi, ja Lora nyökkäsi, ymmärtäen heti eleen jälkeen ettei Sirena tietenkään nähnyt sitä.
"Totta. Ehkä vähän liian kirkasta, aurinko voi häikäistä aika ikävästi..." Lora totesi nostaessaan katseensa ylös maalisalkoja kohti, peittäen kädellään aurinkoa joka totta tosiaan haittasi näkemistä aika ikävästi. Etsijälle tämä sää oli kaikkein hirvein, sillä sieppiä oli melkein mahdotonta nähdä kun kaikki metallipinnat kiilsivät ja hämmensivät.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Lora käänsi katseensa takaisin Sirenaan, jonka kylmänsiniset silmät olivat kääntyneet hänen suuntaansa. Ne toden totta olivat hämmentävät - väri näkyi niin kirkkaana, mutta samalla silmät olivat jotenkin sumeat eikä niiden katse tarkentunut aivan täydellisesti. Tyttö ei kuitenkaan tuijottanut, sillä se tuntui kiusalliselta vaikkei Sirena katsetta nähnytkään.
"No, oletko valmis?" tyttö kysyi Sirenalta hymyillen ja kumartui ottamaan vanhan luutansa maasta, asettaen sen Sirenan viereen.
"Luutasi on nyt vieressäsi. Ensimmäinen asia, mitä lentemistä harjoitellessa tehdään, on nostaa luuta ylös. Vaikka tottakai olisi helpompaa vain kumartua ja napata luuta itse, se luo eräänlaista sidettä ja tuntoa luutaa kohtaan. Ja luottamusta sinulla pitääkin olla, sillä tämä puunkappale tulee myöhemmin kannattelemaan sinua ilmassa metrien korkeudessa." Lora aloitti ohjeistuksensa ja rentoutui heti kun pääsi puhumaan lempilajistaan. Mitä sitten vaikka Sirena ei nähnytkään? Tytön kaikki liikkeet vaikuttivat hyvin varmoilta, eli tyttö luultavasti tunsi kehonsa loistavasti ja osasi hallita sitä paremmin kuin moni näkökykyinen. Ja kehonhallinta oli hyvin tärkeää huispauksessa.

"Luuta pitää kutsua ylös. Jos nyt nostat vasemman kätesi ylös niin, että sormet menevät linjassa hartioiden kanssa, luuta on kämmenesi alapuolella. Sen jälkeen sinun pitää vain sanoa 'ylös'. Ei tarvitse huutaa, mutta käskyn tulee olla napakka ja päättäväinen. Kun onnistut, luuta lennähtää käteesi." Lora jatkoi ohjeistustaan ja käveli edestakaisin, mitaten vielä varmasti että luuta oli oikealla kohdalla Sirenalle.
"Yritäpäs." tyttö kehotti hymyillen.

[Sirena Rover]

"Totta" Lora vastasi. "Ehkä vähän liian kirkasta, aurinko voi häikäistä ikävästi..." hän jatkoi. Sirena hymähti hiljaa. "No minua aurinko ei haittaa yhtään. Kaikki on yhtä mustaa kuin ennenkin", hän jatkoi iloisesti. Vihdoinkin hänen sokeudestaan ei ollut koko ajan haittaa.

"No, oletko valmis?" Lora kysyi rikkoen hiljaisuuden. Tuo kumartui ja siirsi luudan Sirenan viereen.
"Luutasi on nyt vieressäsi. Ensimmäinen asia, mitä lentemistä harjoitellessa tehdään, on nostaa luuta ylös. Vaikka tottakai olisi helpompaa vain kumartua ja napata luuta itse, se luo eräänlaista sidettä ja tuntoa luutaa kohtaan. Ja luottamusta sinulla pitääkin olla, sillä tämä puunkappale tulee myöhemmin kannattelemaan sinua ilmassa metrien korkeudessa." Lora aloitti ja hänen äänestään kuulsi selvästi, että tyttö rentoutui. Sirena tunsi sisällään pienen närkästyksen pistoksen. Aina häntä piti ohjaistaa kuin pikkulasta, mutta nyt tyttö siirsi sen pois ajatuksistaan.

"Luuta pitää kutsua ylös. Jos nyt nostat vasemman kätesi ylös niin, että sormet menevät linjassa hartioiden kanssa, luuta on kämmenesi alapuolella. Sen jälkeen sinun pitää vain sanoa 'ylös'. Ei tarvitse huutaa, mutta käskyn tulee olla napakka ja päättäväinen. Kun onnistut, luuta lennähtää käteesi." Lora jatkoi. Tuo käveli edestakaisin Sirenan vieressä. "Yritäppäs", hän kehotti.

Sirena ojensi kätensä juuri sille kohdalle mille Lora olikin sen käskenyt nostamaan. Mitäännäkemätön katse suoraan eteenpäin kohdistettuna Sirena sanoi napakasti: "Ylös."
Luuta ei noussut maasta, mutta tyttö kuuli sen kierähtävän maassa. "Ylös" hän kutsui napakasti uudestaan.
Sirena hätkähti, kun luuta jysähti hänen käteensä. Kova, sileä ja ehkä hieman kulunut puupinta tuntui hyvältä tytön sormien kiertyessä luudanvarren ympärille. Sirena hymyili säteilevästi. Hän oli onnistunut!

[Lora Shelly]

Sirenaa tuntui huvittavan Loran sääanalyysi, ja tyttö tajusi vasta toisen sanojen jälkeen, mikä oli mennyt pieleen.
"No minua aurinko ei haittaa yhtään. Kaikki on yhtä mustaa kuin ennenkin." tyttö sanoi, jokseenkin tyytyväisen oloisena. Lora naurahti omalle virheelleen, mutta ei tarttunut aiheeseen sen enempää. Jotenkin hänestä tuntui, että Sirena ei halunnut puhua sokeudestaan, vaikkakin tyttö toi sen itse esille.

Sirena kuunteli, tai ainakin se vaikutti siltä, Loran ohjeistusta tarkasti. Tämä teki ohjeiden mukaan, ja sai jo toisella kerralla luudan nousemaan maasta.
"Vau." Loran reaktio oli yksinkertainen, sillä hän ei muista että olisi itsekään onnistunut noin nopeasti luudan kutsumisessa. "Harva onnistuu noin nopeasti." tyttö totesi vaikuttuneena, mutta päätti sitten jatkaa opetustaan, nostaen itsekin luutansa ylös ja heilauttaen jalkansa sen yli.
"Seuraavaksi vain istut luudan päälle. Pidä jalat vielä maassa, mutta tunnustele oikea kohta varresta jossa tuntuu luonnollisimmalta istua, ja pidä sitten kummatkin kätesi luudassa kiinni, vähän edempänä kuin istut utta niin että et ole liian kyyryssä." tämän ohjeistuksen aikana Lora itse ponkaisi ilmaan ja jäi leijumaan noin 10 jalan korkeuteen(noin 3 metriä).

"Kun asento tuntuu tukevalta, voit ponkaista jaloilla maasta vauhtia ja nousta ilmaan. Ilmassa ollessasi voit löytää tuet jaloille vähän taaempaa, ja kannattaa asettaa jalat niille paremman tasapainon saavuttamiseksi. Jotkin tosin lentävät ilmankin niitä, mutta yleisesti ottaen ne tuovat lisää varmuutta kun on jotakin mihin tukeutua yhden puukepin lisäksi." tyttö selitti. Hän itse istui luudan päällä tällä hetkellä hyvin rennosti, jalat roikkuen vapaasti kohti maata ja vain toinen käsi luudan varrella leväten. Jos hän nyt lähtisi liikkeelle, asennosta tulisi paljon virtaviivaisempi; kummatkin käden varressa kiinni, jalat tukikappaleilla ja vartalo etukumarassa.

[Sirena Rover]

"Vau", Lora sanoi yksinkertaisesti. "Harva onnistuu noin nopeasti", tuo jatkoi vaikuttuneena. Hymyilin leveästiLoralle. En ehkä olisi aivan surkea, vaikken pääsisi koskaan pelaamaan huispausta.
"Seuraavaksi vain istut luudan päälle. Pidä jalat vielä maassa, mutta tunnustele oikea kohta varresta jossa tuntuu luonnollisimmalta istua, ja pidä sitten kummatkin kätesi luudassa kiinni, vähän edempänä kuin istut, mutta niin että et ole liian kyyryssä", Lora ohjeisti, ponkaisten itsekkin ilmaan.

Kapusin luudan päälle hieman kömpelösti. Istuminen tuntui epämukavalta. Heilautin jalkani takaisin ja tunnustelin ensin luudan: liutin sormiani ensin pitkän sileän kahvan päällä ja etsin paikan missä piti istua. Olin äsken istunut aivan liian edessä. Tunnustelin vielä varmuuden vuoksi perän ja jalkatuet. Kapusin sitten takaisin luudan päälle istumaan. Nyt tuntui luonnollisemmalta.

"Kun asento tuntuu tukevalta, voit ponkaista jaloilla maasta vauhtia ja nousta ilmaan. Ilmassa ollessasi voit löytää tuet jaloille vähän taaempaa, ja kannattaa asettaa jalat niille paremman tasapainon saavuttamiseksi. Jotkin tosin lentävät ilmankin niitä, mutta yleisesti ottaen ne tuovat lisää varmuutta kun on jotakin mihin tukeutua yhden puukepin lisäksi", Lora ohjeisti ilmassa.
Purin huultani. Vedin syvään henkeä ja ponkaisin ilmaan.

Nousin Loran äänen suuntaan. Pysähdyin ja horjahdin rajusti. Jalkani lipsahtivat luudan päältä. Haukoin kauhistuneena henkeä. Sinäänsä minua ei pelottanut. Käsilläni oli tukeva ote ja Lora oli aivan lähellä.
"Kuinka korkealla ollaan?" kysyin ääni hiukan täristen. Jos olisimme lähellä maata voisin yrittää pudottautua alas.

[Lora Shelly]

Lora oli vaikuttunut Sirenan taidoista. Hän ei tiennyt oliko tyttö vain luonnonlahjakkuus vai pärjäsikö tämä pelkällä tahdonvoimalla, mutta sitä oli joka tapauksessa mielenkiintoista seurata. Tyttö ponkaisi ilmaan melkein heti sen jälkeen kun Lora niin oli kehottanut tekemään, mutta hänen kauhukseen tytön tasapaino petti ja tämä horjahti luudalta alas. Tämän kädet kuitenkin pysyivät luudalla, ja niinpä tyttö roikkui ilmassa, jalat heiluen vähän ilmassa.
"Kuinka korkealla ollaan?" Sirena vaikutti pelästyneeltä, ja Lora mittaili matkaa katseellaan. Se ei ollut liian korkealla, jotteiko tyttö voisi pudottautua, mutta kyllä se tärähtäisi.
"Ehkä 10 jalan korkeudella. Voit yrittää pudottautua, mutta varaudu siihen että jaloissa tärähtää jos et jousta tarpeeksi. Toisaalta, jos sinulla tuntuu olevan tarpeeksi tukeva ote käsillä ja lisäksi voimia, voit yrittää vetää itsesi istumaan takaisin luudalle. Ja minä hidastan putoamisesi jos haluat." Lora selitti rauhallisesti, sama kun kaivoi käsiinsä sauvansa.

"Mitä sinä haluat tehdä?" Lora kysyi, ollen itsekin vähän hermostunut, taikasauva ojossa. Hänen opetusuransa ei tuntunut nyt alkavan kovinkaan lahjakkaasti, ja hivenen huolestuneena hän mietti miltä tilanne näyttäisi ulkopuolisen silmin. Vaikuttiko hän julmalta valmentajalta joka laittaa huonosti käyttäytyvän oppilaan roikkumaan luudalla käsiensä varassa.

//Anteeksi hirveästi että vastaamisessa kesti näin kauan!

[Sirena Rover]

"Ehkä 10 jalan korkeudella. Voit yrittää pudottautua, mutta varaudu siihen että jaloissa tärähtää jos et jousta tarpeeksi. Toisaalta, jos sinulla tuntuu olevan tarpeeksi tukeva ote käsillä ja lisäksi voimia, voit yrittää vetää itsesi istumaan takaisin luudalle. Ja minä hidastan putoamisesi jos haluat", Lora vastasi pienen taon jälkeen. Kymmenen jalkaa. Olin ennenkin pudottautunut korkealta enkä haluaisi kokea sitä uudelleen. Ilmassa iskee paniikki, kun et tiedä milloin maa tulee vastaan.


"Mitä sinä haluat tehdä?" Lora kysyi hieman hermostuneesti.
"Ääh... Taidan kokeilla kiivetä takaisin", vastasin.


Ponnistin ylöspäin. Se oli vaikeampaa kuin olin luullut. Luuta tuntui hyvin hennolta käsien alla. Ponnistin uudestaan ja sain vedettyä kyynerpäät luudan päälle. Seuraavaksi olkapäät. Pidin tauon. Olin jo puoliksi luudan päällä, joten loppu olisi varmasti helpompaa. Kapusin luudan päälle ja asetuin istumaan paremmin. Katsahdin Loraan päin (tai ainakin sinne missä Lora oli äsken ollut), punastuin ja hymyilin anteeksipyytävästi.

"Jatketaanko", kysyin puristaen hyvin tiukasti luudan varresta.

[Lora Shelly]

Sirena vaikutti pohtivan hetken vaihtoehtojaan, ennen kuin päätti yrittää kokeilla takaisin luudan selkään kiipeämistä. Lora nyökkäsi, vaikka tiesi ettei Sirena sitä näkisi, ja katsoi sitten kuinka nuorempi tyttö ponnisteli, mutta pääsi kuin pääsikin takaisin luudan kyytiin.
"Sinulla tosiaan hyvä peruskunto." Lora totesi, jälleen vaikuttuneena. Sirena kysyi, jatkaisivatko he, ja Lora vastasi yksinkertaisesti "Toki."

"Nyt, aseta jalat tukipaikoille. Luudan ohjaus tapahtuu oikeastaan kokonaan pelkällä kropalla ja painopisteillä. Kun nojaudut eteenpäin, luuta lähtee liikkeelle, ja mitä matalammaksi olet kumartunut, sitä nopeampaa liikut. Kun nojaudut taaksepäin, vauhti hidastuu ja lopulta pysähtyy kokonaan. Myös käännökset tapahtuvat kumartumalla hitusen siihen suuntaan mihin haluat. Liikkeellä ollessasi voit nostaa tai laskea korkeutta käsiesi avulla siinä vaiheessa kun pidät niitä, tai vähintään toista kättäsi, luudan varrella. Jos haluat nousta ylemmäs, vedät käsiäsi ja samalla luudan vartta ylemmäs, laskeutuessasi taas painat. Kuulostaa aluksi vaikealta, mutta kun luudan selässä istumiseen on tottunut, liikkeet tulevat luonnostaan ja luuta reagoi pienimpiinkin liikkeisiisi." Lora yritti selostaa luudan ohjaamisen mahdollisimman yksinkertaisesti, käyden läpi perusteet. Hänelle itselleen hänen oma luutansa oli käynyt jo niin tutuksi, että liikkeiden ei tarvinnut olla isoja ja väline tuntui kuin hänen oman ruumiinsa osalta. Sirena kuitenkaan ei ollut lentänyt koko ikäänsä, ja siksi piti aloittaa perusteista.

"Aloitetaan vaikka sillä, että lennät eteenpäin muutama sata metriä. Älä kumarru eteenpäin liian hanakasti ellet halua äkkilähtöä, vaan mene eteenpäin sentti sentiltä kunnes luutasi lähtee eteenpäin mateluvauhtia. Yritä totutella aluksi siihen, ja kun olet sitten tarpeeksi luonteva, voit pikkuhiljaa lisätä vauhtia. Ei liian lujaa kuitenkaan, sillä mitä nopeampi vauhti sitä vaikeammaksi luudan ohjaaminen menee." Lora kehotti tyttöä, lentäen itse sitten tämän vierellä. "Minä lennän koko ajan vähän matkan päässä ja varoitan jos pitää kääntyä tai pysähtyä."

[Sirena Rover]

"Nyt, aseta jalat tukipaikoille", Lora ohjeisti. Hapuilin vähän aikaa kunnes löysin tuet. "Luudan ohjaus tapahtuu oikeastaan kokonaan pelkällä kropalla ja painopisteillä. Kun nojaudut eteenpäin, luuta lähtee liikkeelle, ja mitä matalammaksi olet kumartunut, sitä nopeampaa liikut. Kun nojaudut taaksepäin, vauhti hidastuu ja lopulta pysähtyy kokonaan", ohjeistajani selitti ja yritin kuvitella tarkkaan mitä hän tarkoitti. "Myös käännökset tapahtuvat kumartumalla hitusen siihen suuntaan mihin haluat. Liikkeellä ollessasi voit nostaa tai laskea korkeutta käsiesi avulla siinä vaiheessa kun pidät niitä, tai vähintään toista kättäsi, luudan varrella. Jos haluat nousta ylemmäs, vedät käsiäsi ja samalla luudan vartta ylemmäs, laskeutuessasi taas painat. Kuulostaa aluksi vaikealta, mutta kun luudan selässä istumiseen on tottunut, liikkeet tulevat luonnostaan ja luuta reagoi pienimpiinkin liikkeisiisi." tyttö lopetti. Ynähdin merkiksi, että olin ymmärtänyt. Jännitti.

Yritin muistaa kaiken tarkalleen, kun Lora kehotti: "Aloitetaan vaikka sillä, että lennät eteenpäin muutama sata metriä. Älä kumarru eteenpäin liian hanakasti ellet halua äkkilähtöä, vaan mene eteenpäin sentti sentiltä kunnes luutasi lähtee eteenpäin mateluvauhtia. Yritä totutella aluksi siihen, ja kun olet sitten tarpeeksi luonteva, voit pikkuhiljaa lisätä vauhtia. Ei liian lujaa kuitenkaan, sillä mitä nopeampi vauhti sitä vaikeammaksi luudan ohjaaminen menee." Suhahduksesta päätellen Lora oli lentänyt viereeni. Nyökkäsin.
"Minä lennän koko ajan vähän matkan päässä ja varoitan jos pitää kääntyä tai pysähtyä." Se lause sai käsieni tärinän rauhoittumaan. Lora olisi lähellä jos sattuisi jotain.

Hivuttauduin eteempäin hitaasti. Muutaman ikuisuudentuntuisen sekunnin jälkeen, tunsin hyvin hennon ilmavirran poskillani. Tunsin hyvin tuulen avulla kuinka nopeasti liikuin. Nyt suurinpiirtein madellen. Kumarruin eteenpäin, nyt jo varmemmin. Hiukseni hulmahtivat, kun kiihdytin vaihtia nopeammaksi. Ehkä sama kuin ajaisi polkupyörällä.... ehkä. Lentäminen tuntui vapauttavalta. Se oli ihanaa! Naurahdin pienesti.

Nousin takaisin istumaan hitaasti ja vauhti pysähtyi. Kuulostelin Loraa ja käänsin pääni häneen päin: "Olinko hyvä?" kysyin hymyillen.