Lemmikkejä ja lumipalloja

[Katrine Isabell Wall]

//Varattu Katrine Wallille, Renée Masonille, Jasmin Blackbirdille ja Fanny Wiestille. Tapahtuu 18.12. ympäri linnaa ja tiluksia.

Makasin sängylläni ja tuijottelin kattoon. Mitähän sitä tekisi? Joululoma alkaisi seuraavana päivänä, joten läksyjäkään ei ollut tehtäväksi. Oli perjantai-ilta, eikä mieleeni tullut oikein mitään puuhaa. Ehkä pitäisi mennä haahuilemaan käytäville tai kirjastoon.

Nousin istumaan sängyn laidalle ja työnsin jalat kenkiin. Minulla oli vähän laiska olo, sellainen vetelä perjantai-illan olo, kun menee iltapäivällä hieman uupuneena lepäämään, eikä sitten viitsisi nousta. Oli pakko lähteä verryttelemään jalkoja, joten nousin seisomaan ja laahustin oleskeluhuoneeseen. Pöydät ja sohvat olivat täynnä rupattelevia oppilaita, joten suuntasin istumaan ikkunalaudalle. Katselin ulos. Oli vielä valoisaa ja satoi lunta. Tuuli heitteli kevyttä lunta ilmassa iloisina pyörteinä, maata peitti tuore lumihanki ja puiden oksat kimaltelivat. Raotin ikkunaa ja viileä ilma virtasi sisään. Joku huusi minua sulkemaan ikkunan, sillä tuuli selasi hänen kirjansa sivuja. Suljin ikkunaa hieman, mutta en kokonaan, sillä tuuli virkisti minua ja lumihiutaleet sulivat iholleni raikastavasti.

Jokin kiinnitti huomioni kauempana. Lentäviä hahmoja huispauskentän yllä, jotkut harjoittelivat, lentelivät luudilla... Siinä se! Minun täytyisi joka tapauksessa jossain vaiheessa pyytää äitiä lähettämään luuta, voisin yhtä hyvin tehdä sen saman tien. Sitä paitsi, mietin ja katsahdin ikkunan lähellä istuvia, jotka yhä mulkoilivat minua, pöllölässä kirjettä lähettäessä kukaan ei valittanut lumisateesta.

Suljin ikkunan ja palasin makuusaliin laatimaan kirjettä. Kaivoin laukustani mustepullon, sulkakynän ja pergamenttia. Laskin kynän paperille ja yritin kirjoittaa, mutta mitään jälkeä ei tullut. Äh, se òlikin sokerisulkakynä! Imaisin kynää ja laskin sen yöpöydälleni. Kun oikea kynä löytyi, aloin raapustaa kirjettä.

Hei!
Hyvää joulua isä ja äiti! Olen viihtynyt koulussa jo paremmin. Nyt loppuvuodesta olen tutustunut uusiin ihmisiin ja minulla on ystäviä. On tapahtunut tosi paljon kaikkea jännittävää ja olen oppinut pari taikaa, sekin on parempaan päin.

Millainen sää siellä on? Täällä koulussa on lunta, nytkin pyryttää, mutta en tiedä onko siellä.

Ette ikinä arvaa, mitä on tapahtunut! Minä kokeilin lentämistä ja se oli mahtavaa! Olitte oikeassa, luuta olisi pitänyt ottaa mukaan syksyllä. En toivo muuta jouluksi, mutta voisitteko lähettää sen minulle?

Voitteko tulla piipahtamaan koululle hormipulverilla? Olisi kiva nähdä. Pitäkää hauskaa Uudessa Seelannissa!

Kaipaan teitä,
Katrine

Lukaisin kirjeen läpi, siinä tärkeimmät olivatkin. Olin tarkistanut koulun säännöt, luutien mukaan ottamisesta ei mainittu niissä. Uuden Seelannin taikakoulussa käydessään Jade valitti, kun ykkösluokkalaiset eivät saa ottaa luutaa mukaan, mutta täällä ei taida sitä sääntöä olla.

Pakkasin tavarat takaisin laukkuun ja laitoin kirjeen kuoreen. Pengoin matka-arkusta äidille ja isälle hankkimani lahjan: tyhjän valokuva-albumin, jonka kannen olin koristellut. Ehkä hekin haluaisivat alkaa kerätä valokuva-albumia, kun minäkin kokosin omaani. Vetäisin lämpimät talvivaatteet ylleni, pöllölässä on kylmää, ja ryntäsin takaisin oleskeluhuoneeseen kirjeen ja lahjan kanssa. Olin jo menossa ulos huoneesta, kun huomasin tutun hahmon.

[Renée Mason]

//Olisiko järjestys vaikka tuo Katrine - Renée - Jasmin - Fanny? :)

Vaihdettu illaksi!//

Astelin ulos hedelmävatia esittävästä muotokuvasta kiitellen kovasti kotitonttuja taas kerran upeasta työstään. Mutta tällä kertaa he eivät olleet tehneet minun puolestani montaa rasiaa pipareita ja joulumanteleita, joita nyt kannoin sylissäni. Olin tullut suoraan viimeiseltä oppitunnilta ja rientänyt keittiöön pyytämään tontuilta, että he opastaisivat minua tekemään pipareita ja manteleita joululahjoiksi. Ensin tontut olivat yrittäneet tarjota minulle valmiiksi tehtyjä herkkupaloja, kuten aina, mutta halusin tehdä omat. Nyt sylissäni keikkui kolme rasiaa omatekemiä pipareita ja kolme pussillista joulumanteleita. Laukun olin jättänyt epähuomiossa oleskeluhuoneeseen. Harmi, nyt jouduin kantamaan herkut sylissä. Tai voisin toki käyttää leijuntaloitsua, mutten halunnut kaiken räsähtävän lattialle, jos ajatukseni eivät pysyisi loitsussa.

Saavuin tupahuoneen ovelle ja lausuin vikkelästi salasanan. Oleskeluhuoneessa oli porukkaa jonkin verran ja tervehdin iloisesti kaikkia erikseen. Jotkut vastasivat. Toisilla oli huono päivä. Kiipesin makuusaliin ja laskin herkut varovasti pöydälle. Otin yöpöydältä lehtiön, sulkakynän ja musteen ja kirjoitin lattialla kirjeet Jeanielle ja Anthonille. Kummankin sisältö oli suunnilleen sama:

Moi Anthon!

Miten Beauxbatonsissa menee? Minulla menee täällä ihan hyvin! Tänne satoi vähän aikaa sitten lunta ja se on tietenkin ihan mahtavaa! Toivottavasti teillä on siellä lunta. Matkustan huomenna (19.12) kotiin joululomaksi, joten voidaanko nähdä kolmestaan Jeanien kanssa jossain? Vaikka siinä kivassa jästikahvilassa, josta saa hyvää kaakaota.

Tässä on pipareita joululahjaksi. Leivoin niitä tänään koulun keittiössä. Tontut opastivat, mutta ne ovat silti minun tekemiäni. Hyvää joulua!

Renée

Raapustin paperien kääntöpuolelle kaverieni nimet ja taittelin ne kasaan. Kolmannet piparit ja mantelit olivat äidille ja Darcylle. Heitä näkisin huomenna, joten oli ihan turha lähettää postissa. Nappasin lastin syliini, koska en löytänyt laukkuani. Varmaan jossain matka-arkun perällä tai kaapin pohjalla. Lähdin alas oleskeluhuoneeseen. Monet sieltä olivät lähteneet jo iltapuuhiin. Ei ihme, ulkona oli hyvä ilma. Hymyilin kaikille ystävällisesti ja katsoin huoneen ikkunasta ulos. Siellä satoi lisää lunta! Maisema oli täysin valkoinen ja lunta oli kasoittain ulkona. Hymyilin entistäkin leveämmin, kun jatkoin matkaani muotokuvalle.

//Jasmin voit tulla mukaan ihan miten vain. :)//

[Jasmin Blackbird]

//Eli nyt on siis ilta.//

Luin kirjaa sängylläni ja mietin joululomaa. Se alkaa huomenna ja jään koululle, mutta silti pitäisi keksiä lahjat. Yritin olla huomioimatta Lusaa, joka vaati ulos pääsyä. En jaksaisi mennä ulos.
"Millainen sää siellä edes on?" mietin ääneen ja vilkaisin ikkunaa. Satoi lunta. Ei siis ihme, että kissani maukui minulle koko ajan.
"Hyvä on! Vien sinut ulos", turhauduin. Laitoin kirjan pois ja käännyin Lusaa kohti, mutta en nähnyt sitä missään. Rupesin etsimään sitä. Menin oleskeluhuoneeseen ja katselin ympärilleni. Sinne tuli juuri tyttö, jolla oli paljon rasioita. Huomasin hänen takanaan Lusan. Yritin olla kaatamatta hänen lastiaan. Poistuin käytävälle ja lähdin juoksemaan. Muutamat oppilaat katsoivat minua kummeksuen. Toivoin, että en eksyisi, kun jouduin minulle tuntemattomaan linnan osaan.

//Sanokaa jos teen jotain väärin.//

[Katrine Isabell Wall]

//Voin kyllä vaihtaa, mutta 18.12. on perjantai, ja eikös silloin ole vielä tunteja?//

[Renée Mason]

//OHO! Mun moka. Olen pahoillani. Miten nyt tehdään?//

[Fanny Wiest]

Vilkaisin ovelle. Toivottavasti kukaan ei tulisi juuri nyt makuusaliin. Olin hetki sitten levittänyt koko matka-arkkuni sisällön oikeanpuolimmaisen pylvässänkyni ympärille. Etsin nimittäin pari päivää sitten keittiöstä hakemaani kanadalasta glögiä, mitä joimme aina orpokodissa Kanadassa. Hoksasin pullon punaisten villasukkien ja valkoisen T-paidan alta. Keräsin vaatteeni lattialta ja asettelin pullon sängyn päällä olevaan koriin. Koriin olin jo laittanut omena- ja kurpitsapiirakan, piparipurkin ja viisi pussia suklaata. Orpokodilla ei ollut paljon rahaa eivätkä lapset siellä saaneet mitään jouluherkkuja, joten minä käytin rahojani heidän ilokseen. Kukaan muu kuin orpokodin omistaja ja hyvä ystäväni Emily ei tiedä minun olevan noita, joten olin laittanut Emilylle erikseen sokerisulkakyniä, suklaasammakoita ja joka-maun-rakeita. Pieneen kirjeen olin myös sujauttanut pakettiin. Nappasin Emilyn paketin ja koko Orpokodille tarkoitetun herkkukorin mukaani lähtiessäni oleskeluhuoneeseen päin.

Oleskeluhuone oli täynnä rupattelevia oppilaita, jotka suojautuivat ulkona vallitsevasta lumipyryltä. Tallustelin huoneen toiselle puolelle ja korjasin matkalla punaista pipoani. Työnsin oleskeluhuoneen oven auki ja vilkaisin vielä huoneeseen, kun äkkäsin Katrinen. "Katrine!" huikkasin kiharahiuksiselle tytölle.

[Katrine Isabell Wall]

Tuo tuttu hahmokin äkkäsi ilmeisesti minut, sillä oleskeluhuoneen ovella hän kääntyi vielä, katsahti minuun ja huudahti ”Katrine!”

Hymyilin Fannylle, joka näytti hauskalta kikkuraisessa tukassaan, punaisessa pipossaan ja suuri kori kädessä keikkuen. Pyrähdin hänen luokseen ja pyyhkäisin hiuksia silmiltäni. Toisin kuin Fanny, en ollut muistanut pipoa, vaan talvivarustukseeni kuului vain matalapuhjaiset turkisreunaiset saapikkaat, äidin neulomat valkoiset lapaset ja vaaleanpunainen toppatakki. Olin ostanut takin jästikaupasta, ja pidin sitä mieluummin kuin talviviittaa, sillä koleassa linnassa takki lämmitti paremmin. Pähkinänruskeat kiharani olivat auki.

”Hei Fanny!” huudahdin saapuessani tytön luo. Katsahdin vielä kerran Fannyn talvivaatteisiin ja sitten koriin. Yksi plus yksi on... ”Oletko menossa pöllölään?” hihkaisin. ”Minä olen menossa lähettämään joululahjaa äidille ja isälle!” Nostin kättäni, jossa pidin lahjapakettia. Olisi mukavaa, jos Fannylla olisi sama suunta, tytön kanssa olisi mukava jutella matkalla pöllölään.

Astuin jo käytävälle, ja päätin vielä sanoa: ”Menen tietysti myös katsomaan viirupöllöäni, Daicyä.” Olinpas minä tänään puhelias. Tavallisesti mutisin puolikkaita lauseita, mutta nyt kertoilinkin pitkiä juttuja. Se saattoi johtua jouluisesta mielestäni, kun olin viemässä joululahjaa ja joululomakin alkaisi huomenna, tai siitä, että tunsin Fannyn jo ennestään, vieraiden seurassa menin helpommin lukkoon. Joka tapauksessa, Fannyn näkeminen piristi minua vain lisää ja naurahdin hieman ihan vain hyvää mieltäni.

[Renée Mason]

Kompuroin muotokuva-aukosta ulos käytävään. Ikkunoiden takana oli jo hiukan hämärtynyt muttei pahasti. Enemmänkin ehkä harmaa taivas teki pimeyden tunteen. Yksi ihanista puolista talven pimeydessä olivat kynttilät. Usein tein viisiitin jästikauppaan, jossa myytiin vaikka minkä muotoisia, tuoksuisia, värisiä ja kokoisia kynttilöitä. Ne olivat minusta tunnelmallisia ja kauniita ihanine kukkaiskuvioineen ja herkin tuoksuineen. Toisinaan taas piipahdin taianomaisessa kynttiläpuodissa. Sieltä sai esimerkiksi ikuisuuksia palavia kynttilöitä, tulitikkuja väriä vaihtavan liekin tekoon ja tuoksukynttilöitä, joihin sai itse valita värin.

Ohitseni juoksi tyttö, ilmeisesti gryffondorien oleskeluhuoneesta. Hän pinkoi kissansa perässä.
"Hei odota", huusin, kun tajusin minne suuntaan hän oli matkalla.
"Oletko menossa pöllölään?" Kysyin tytöltä. Minusta olisi mukavaa, jos hän kulkisi samaa matkaa, koska seura ei ollut koskaan pahaksi. Otin rasiasta yhden vielä lämpimän piparin ja heiluttelin sitä kissan suuntaan. En ollut varma, haistoiko se sitä enää, mutta ei yrittäminen pahasta ollut.

"Onko tuo sinun kissasi?" kysyin tytöltä samalla kun laskin piparin takaisin rasiaan.
"Olen muuten Renée Mason", esittäydyin. Olisin kätellyt, mutta käteni olivat nyt harvinaisen täynnä, joten tyydyin nyökkäämään hymyillen.

[Jasmin Blackbird]

Käytävillä alkoi jo hämärtää. Onneksi olin napannut takin, täällähän on viileää, mietin. Pysähdyin, kun joku huusi minua odottamaan. Käännyin ympäri ja tyttö sanoi minulle: "Oletko menossa pöllöllään?"
"En ole varma. Oletko itse menossa sinne Joo, se on minun kissani." Lisäsin, kun tyttö kysyi Lusasta. Hän heilutteli piparia sitä kohti. Kissa kurkkasi nurkan takaa ja jäi tuijottamaan meitä. Tyttö esittäytyi Renéeksi. Sanoin: "Minä olen Jasmin Blackbird ja tuo on Lusa."

[Fanny Wiest]

Katrine saapui luokseni ja pyyhkäisi hiuksiaan silmiltään. Panin merkille ettei Katrinella ollut pipoa. Hänellä oli yllään vaaleanpunainen toppatakki, lapaset ja turkissaapikkaat. Itse olin heittänyt päälleni pitkä ja paksu talvikaapu, punaiset lapaset ja punainen valkoisilla lumihiutalekuvioilla varustettu pipo.

”Hei Fanny!” Katrine huikkasi, kun hän tuli luokseni. ”Oletko menossa pöllölään?” tyttö kysyi ilahtuneena. "Jeps", sanoin hymyillen nostaen isoa koria ja Emilyn pakettia. ”Minä olen menossa lähettämään joululahjaa äidille ja isälle!” Katrine sanoi näyttäen lahjapakettia. Olipas katrine iloisella ja puheliaalla tuulella täänään. Viimeksi, kun näimme hän oli ollut puolet ajasta ihan hiljaa ja punainen.

Astuin Katrinen perässä käytävälle. ”Menen tietysti myös katsomaan viirupöllöäni, Daicyä", Katrine lisäsi. "Minunkin pöllöni Jane on ollut jo kauan ilman paketteja tai kirjeitä"; totesin iloisesti. Minusta oli ihanaa ettei Katrine enää ujostellut seurassani. Tyttö naurahti iloisesti itsekseen ja minä helähdin nauruun, koska Katrine oli niin suloinen ja pirteä.

Saavuimme eteisaulaan. Kipitin suurille ulko-oville ja työnsin molemmat apposen auki. Lunta satoi niin paljon, että kun ei kohdistanut katsettaan oikein mihinkään maisema näytti vitivalkoiselta. Olin ollut aivan varma, että Chateauun linna ja pihamaat olivat kaikkein kauneimmillaan kesällä, mutta olin ollut selvästi väärässä. Maisema oli taianomainen ja erittäin kaunis. Vilkaisin vielä Katrineen päin ennekuin laskin Emilyn paketin ja korin portaille, kipitin portaat alas ja heittäydyin lumeen.

//Päätin nyt skipata tuon kävelykohdan ohi. Ei kai haittaa? J kai pöllötorni on linnan pihamaalla, ainakin Tylypahkassa pöllölä on pienellä mäellä linnan vieressä. Voin toki muokata jos olen väärässä.//