Taikasauvan ostomatkalla

[Liina Lehtinen]

Liina ei ollut edes huomannut Evelynin hiljaisuutta matkan aikana. Tuo tuntui miettivän jotain.
Oliko koulussa sattunut jotain, josta hän ei vielä tiennyt.
Ja sitten, sitten paniikki laukesi, kun hän näki varsin viattoman hämähäkin luikahtavan ikkunanpuun alle.
Olion liikkeet toivat mieleen basiliskin.
Kylmä tuijotus, kova, puuduttava tunne jäsenissä. Pelko. Kauhu. Liina valahti valkeaksi kuin haamu.
Miksei Molina tehnyt mitään autaakseen häntä. Ja nyt Liina oli ilkeä. Molina taatusti yrittäisi auttaa.
Ja entä Lily Lyon ja Rose Hill? Ja Rosaliné? Liina vapisi ja tarrasi seinään kiinni.

"Ei, eeii, apuaa"! Liina pihisi. "Rose, apuaa"! Nyt ääni tuli täysin voimin niin että sauvat hypähtivät hyllyissään ja myyjä ryntäsi paikalle karjuen jotain ranskaksi. Sävy ei ollut järin ystävällinen.ff
Hän ei muistanut Evelyniä, ei myymälää. Pelko tuli ja Liina läähätti nousten ylös.
Evelyn. Tuo oli varmasti kuullut hänen huutonsa. Miten noloa. Liina oli kauhean punainen kasvoiltaan ja poskia poltti. Myyjä selitti jotain, mutta nyt sävy oli huolestunut, sillä hän oli kuitenkin hyväntahtoinen
mies, joka oli vain pelästynyt perinpohjin pouffsoufflelaistyttöä, joka alkaa yhtäkkiä kiljua. Mutta hän oli pelästynyt muistikuvaa basiliskista. Eikö silloin ollut lupa huutaa.

"Anteeksi", Liina änkytti kömpelöllä ranskalla myjälle yhä nolona ja punaisena.
Voi kamala sentään, että pitikin olla tällainen pelkääjä.


//Oho, tulikohan liioiteltua Liinan pelkoa, halusin kokeilla miten tuo toimisi vanhojen muistojen
tullessa hallitsemattomina pintaan.//

[Mila Molina]

Pelin väliaikainen pisteytys:

Liina Lehtinen: 15 p
Evelyn Clément: 15 p

Jatkakaa peli loppuun, niin saatte kaikki 5 lisäpistettä!

[Evelyn Clément]

//Noh, joskus niiden tunteidenkin täytyy olla pinnassa :D //

Vilkaisin tuota Pouffsoufflea, jonka takia olin sauvakauppaan tullutkin, mutta sain huomata jotain muuta kuin innostuneen ja iloisen tytön. Väri oli paennut tytön kasvoilta ja tuo näytti tärisevän. Katsoin tyttöä epävarmana, mitä minun pitäisi tehdä, kun hän otti seinästä tukea.

"Onko kaikki hyvin?" kysyin, mutta heti sanojen pudotessa huuliltani, huomasin miten typerältä kuulostin.

"Ei, eeii, apuaa!" Liina sihisi. Vilkaisin ympärilleni, etsien apua, mutta missään ei näkynyt ketään. "Rauha, ei mitään hätää", mutisin kiusaantuneesti. Miten ihmeessä minä olinkaan ajautunut tälläiseen tilanteeseen? Mikä ihme tuota tyttöä vaivasi? Varmaan se basiliski. Äh, tämä oli minun syytä. En olisi saanut vihjailla silloin järvellä siihen suuntaan. Itse asiassa koko olemassa oloni saattoi vain pahentaa asioita.

Tunsin käsieni hikoavan ja halusin mennä pois. Paeta. Voi, miksi reagoinkaan näin vahvasti ihmisten tunteisiin?

"Rose, apuaa!" Liina huusi. Sauvapaketit lentelivät vauhdikkaasti alas hyllyistä ja rämisivät lattialle.

Mutristin suutani kulmat kurtussa. Hän kai näki harhoja, hallusinaatioita. Tapahtuikohan sitä useinkin? Jos taikuus reagoi noin vahvasti, se viittasi vahvaan tunteeseen.Miksi kukaan ei ole puuttunut siihen? Auttanut? Jos se oli vahva tunne, niin se olisi patoutunut. Tyttö ei ollut päässyt siitä yli. Eikös koulun ja professoreiden pitäisi hoitaa tälläiset asiat? Eikö kellekään tullut edes mieleen, että basiliskin jälkeen pitäisi tarjota apua, jotain terapiaa, tai mitälie niille, ketkä sitä kärsivät eniten. Minä jos kuka tiesin, miltä tuntui padota tunteita ja ne kasaantuisivat ja jäisivät kaivelemaan sisimpään.Tästähän voisi jäädä elin-ikäiset traumat tytölle, eikä kukaan ole tehnyt mitään.

Minäkään en tee mitään. Pitäisikö? Mutta mitä?

Myyjä rynni paikalle ja mylvi nopealla ranskallaan liudan kirosanoja ja herjauksia. Mulkaisin tuota kylmästi, juuri sillä ilmeellä, jonka Bianca oli minuun usein kohdistanut. Myyjä hiljeni hetkeksi ja jäi tuijottamaan meitä ja sitten alkoi taas suoltamaan jotain Liinalle. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan kuulostanut enää niin vihaiselta, vaikkakin näytti yhä olevan hämillään koko purkausta.

"Anteeksi", Liina sopersi tönkösti ranskaksi. Katsoin häntä hieman säälien ja siirryin sitten myyjän puoleen. Oikeiden sanojen etsiminen tuntui kuitenkin vaikealta. Mitä minä sanoisin? Silloin tajusin, että minä olin nyt vastuussa koko tytöstä. Vastuussa tuosta tytöstä, vastuussa hänen teoistaan. Minun pitäisi olla nyt asiallinen. Toimia, kuten kuului.

"Ԑkskyze mwa, mәsjø",pahoittelin itsekin ja kaikessa turhamaisuudessani äänsin mahdollisimman selkeästi. Minun teki mieli kertoa selitys, mutta kun katsoin tuota punaista Pouffsoufflea, niin en vain viitsinyt tehdä sitä. Selittäisin myöhemmin, yritin vakuuttaa itselleni.

Vilkaisin myymälää ja yritin arvioida oliko mitään mennyt rikki. "Korvaamme kaiken vioittuneen", totesin, kuten isäni olisi tehnyt tilanteessa. Toivoin, ettei lasku olisi kovinkaan suuri, sillä se saattaisi herättää enemmän huomiota perheeni suunnalta, mutten antanut asialle paljoakaan painoarvoa. Raha oli kuitenkin vain yksi asia, joka ikävästi pyöritti maailman menoa. Minun puolestani sillä ei ollut niinkään väliä. Olin tottunut siihen, ettei perheessäni tarvinnut miettiä rahan suhteen.

Katselin myyjää, joka näytti hieman huolestuneelta ja melko epäuskoiselta äsköisen sanomani jälkeen. Epäilin, että hänelläkin oli kuitenin vielä sydäntä hoitaa työtään. Ainakaan hän ei valittanut. "Mikäli vielä mahdollista, niin tarvitsisimme vielä yhden sauvan", jatkoin rauhalliseen ja asialliseen sävyyn.

Mies mittaili meitä katseellaan, mutta pian tuon kasvoille kohosi hymy. "Tottakai, tottakai", tuo mutisi ja kaivoi mitan taskustaan. "Jah kummalles sauva tulisi?" mies puntaroi. Nyökkäsin Liinaa kohti ja mies napsautti sormiaan ja mitta alkoi kiertää tytön ympärillä. Toivoin, ettei se tekisi tyttöä kiusaantuneeksi ja katselin ympärilleni epävarmana.

Sauvaseppä esitti muutamia kysymyksiä ja katosi sitten hyllyjen taakse. Mittanauha oli jo valahtanut lattialle ja kiertynyt itsestään kokoon. Hetken päästä, kun vilkaisin kohtaa, niin se oli kadonnut. Luultavasti livistänyt takaisin sepän taskuun.

Katsahdin Liinaa ja pyrin hymyilemään rohkaisevasti. Kaivoin sauvani esille ja heilautin sitä. "Tule jo minttukaakao", lausahdin ja pian kyseinen juoma tupsahti ovesta sisään. Tarjosin juomaa tytölle ja toivoin, että hän pitäisi siitä. Ainakin sen pitäisi lämmittää ja suklaan kerrottiin rauhoittavan.

"Joko helpottaa? Haluaisitko mennä takaisin koululle, vai vieläkö jaksat kiertää kylää?" kysäisin, mutten katsonut tyttöä silmiin, vaan yritin keskittyä loitsuun. Heilautin sauvaani ja mutisin taas loitsusanat ja muutama sauvapakkaus leijui takaisin paikalleen. Huokaisin. Kestäisi jonkin aikaa siivota kaikki paketit.

Sauvaseppä saapui luoksemme kantaen kolmea sauvaa. Hän laski kaksi niistä pöydälle ja ojensi yhden kohti Liinaa. "No niin, kokeilkaamme tätä", mies totesi, mutta erotin yhä huolen rypyt hänen kasvoiltaan. Toivoin, että omani olisivat jo kadonneet, peittyneet ja piiloutuneet, kuten niiden kuului. Tunteet olivat vaaraksi. Tämä päivä oli taas hyvä osoitus siitäkin.

[Liina Lehtinen]

//Jep :D//

Liina tajusi vasta nyt, että Evelyn oli ollut sen näköinen, että episodi olisi ollut hänen syynsä, tai
että basiliski oli saattanut aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin oli pelätty.
"Rauha, ei mitään hätää" Evelyn oli mutissut kysyttyään ensin oliko Liina kunnossa. Kohtauksen oli täytynyt
näyttää tuon silmissä pelottavalta ja kurjalta. Merlin, milloin opin hillitsemään itseni, Liina mietti jo
rauhallisempana. Silmät olivat yhä kuin kirkkaat smaragdit, pelon jättämä tyhjä tunne sen teki.
Evelyn oli siivonnut sekasotkun, jonka alas rämistelleet sauvapaketit aiheuttivat tupsahdellessaan lattialle.
Aikaa siihen oli mennyt, ja tuo oli liki täydellisesti äännetyllä ranskalla pahoitellut raivostuneelle myyjälle
tilannetta. Mies oli rauhoittunut, jatkanut selitystään, mutta töykeä sävy oli vaihtunut tykkänään.
Tuo oli jopa suostunut myymään hänelle kauniin, uutukaisen sauvan. Se tulisi tarpeeseen.
"Tule jo minttukaakao", Evelyn huhuili heidän seistessään huoneessa.
Juoma oli tupsahtanut sisään, ja Evelyn oli tarjonnut sen Liinalle.
Lämmin juoma maistui hyvältä, ja Liina tunsi rauhallisen tunteen palaavan hiljakseen.
Tunne alkoi voimistua, liekö sanonnassa, että suklaa rauhoitti, olluut totuutta mukana vai oliko lämmin juoma suurin syy, Liina ei tiennyt, ja mitä väliä sillä oikeastaan oli, tärkeintä, että tuo ihmeellinen
paniikkikohtaus oli poissa. Archibald Williams olisi pudottanut lukulasinsa jos olisi nähnyt
äskeisen. Williams. Tupapisteiden vähennys. Liinan olisi tehnyt mieli ähkäistä harmintapaisesta, joka
vilahti mielessä. Tänne ei kehdannut jäädä kun koko Poudlardine tuntui yhä tuijottavan häntä hämmentyneenä ja moittivana. Pakko se professori Williams oli kohdata.
Liina hörppäsi kaakaonsa loppuun. Miksi hän oli huutanut neiti Hilliä, eihän iloinen gryffondor ollut mailla halmeilla.

"Joko helpottaa? Haluaisitko mennä takaisin koululle, vai vieläkö jaksat kiertää kylää?" Evelyn kysyi
keskittyen loitsuun. Koko sotkun siivous veisi aikaa.
"Kiitos, kyllä tämä tästä", Liina änkytti. "Palataan vain koululle, sauva-asia tuli jo kuntoon."
Liina mietti pää savuten kuinka hän auttaisi Evelyniä siivouksessa, kun jokin harmaa ja höyheninen
olio tömpsähti päin hänen olkapäätään, ja istui olkapäälle. Otus huhuili hiljaa ja Liina tunsi vapaassa kädessään kirjeen. Hän avasi kuoren, ja hänen hartiansa lysähtivät. Kirje oli professori Williamssilta.

Hyvä neiti Lehtinen.

Olen päättäyt perua pistevähennyksesi tulevan kurpitsajuhlan takia.
Muistakaa jatkossa, että opettajille ei saa puhua nenäkkäästi.

Prof. A. G. Williams
Liinan ryhti tuntui oikenevan kuin käskystä. Prfessori Archibald Gregory Williams osasi tosiaan hämmästyttää esittämällä ensin raivostunut prpfessori-kohtauksen ja sitten olemalla kuin mitään
ei olisi tapahtunut. Pöllö huhuili ja Liina etsi löytyisikö kaavuntaskuista mitään syötävää linnulle.

[Evelyn Clément]

"Kiitos, kyllä tämä tästä", Liina sopersi. Ainakin tyttö sai puhuttua taas ihan normaalisti, se oli hyvä. "Palataan vain koululle, sauva-asia tuli jo kuntoon."

Vilkaisin tyttöä kesken puunauksen sivusilmällä, juuri huomatakseni jostain pöllähtäneen pöllön. Tuo humisi itsekseen ja istahti Liinan olkapäälle. Pidin katseeni paketissa, jota taas nostin, mutta vilkuilin tyttöä. Pelkäsin jättää äntä hetkeksikään yksin. Nyt tyttö alkoi taas näyttää melankoliselta, enkä ollut varma mitä enää voisin tehdä.

Sauvaseppä hymähti loitsulleni ja otti oman sauvansa esille. Hän teki sillä yhden vaakasuoran viivan ja kaikki alkoi pian liikkua ympärillämme paikoilleen. Katselin sitä osittain lumoutuneena ja toisaalta silmät siristyen sauvaseppään.

Pian toivotin sepälle hyvää päivänjatkoa ja astuin ulos liikkeestä. Katsoin kylttiä ja yritin painaa sen mahdollisimman hyvin mileen tulevaisuutta varten, jos kerran aikoisin sinne palata. Sitten käännähdin Liinan puoleen, jonka toivoin seuranneeni myymälästä.

"Noh, mitäs siinä kirjeessä luki?" kysyin ja toivoin, että vastaus olisi ollut jotain myönteisempää, kuin oletin. Katselin hiekkatietä, jota olimme juuri tulleet ja jota nyt jo kuljin takaisin. Toivoin, että ehtisin vielä huomenna Poudlardineen. En ollut tehnyt vielä mitään, mitä olin ajatellut tekeväni. Se tosin oli täysin omaa syytäni. Minä olin kiertänyt lammen kautta, törmännyt Liinaan ja lupautunut professorille ottavani hänet mukaan. En ollut ostanut mustetta, enkä pergamenttia, enkä sulkakyniä, enkä niitä makeisia. Itse asiassa olin tänäänkin antanut jo kolme lupausta, vaikka minun piti vältellä lupauksia. Olin luvannut katsoa Liinan perään. Olin luvannut hankkia makeisia. Olin luvannut maksaa sauvasepälle. Minun pitäisi alkaa harkitsemaan enemmän, sillä tälläinen lupailu voisi vielä johtaa siihen, että unohtaisin jotain. Eikä se tekisi mitään hyvää.

Katselin Liinaa. Jokin siinä äskeisessä reagtiossa pelotti minua. Ei siksi, että se olisi epänormaalia, vaan koska se vaikutti... tutulta. Ajauduin itse helposti tilaan, jossa vain itkin, enkä käsittänyt mitään, vaikka ajatukset risteilivät päästä toiseeen. Minä tosin pidättelin sitä siihen saakka kunnes olin yksin. Täysin yksin. Enkä edes tehnyt sitä koulussa, vain kotona. Koulussa en voinut, vaan kaikki piti kestää, mutta osittain se myös patoutui sisälleni. Möykyksi, joka vain kasvoi ja kasvoi. Olinko minä juuri nähnyt sellaisen reagtion jollain muulla? Saattoiko joku muu tuntea oikeasti samoin kuin minä?

Minä pärjäsin. Minä olin löytänyt siihen keinon. Olin vaihtanut koulua, olin hukuttanut itseni kirjoihin. Olin kirjoittanut, olin opiskellut, lukenut, lukenut ja lukenut. Mutta löytäisikö Liina mitään tapaa? Minä on todistaja, joten pitikö minun tehdä jotain? Miten minä voisin auttaa? Sillä apuahan tuo tyttö tarvitsi. Eikös tarvinnutkin? Jos se asia jäi hänen mieleensä, eikä sitä koskaan käsitelty, niin siitä syntyisi vain ikäviä asioita. Läpikäyminen nyt saattaisi olla liian aikaista ja raskasta, mutta ajallaan. Nyt tyttö tarvitsisi iloa. Voisimpa vain muuttua iloksi.

Onneksi tiesin yhden ihmisen, joka oli itse ilo. Rose Hill. Ja koska Liina keran huusi häntä, niin tuo ihminen oli hänelle tärkeä. Se oli hyvä asia. Rose voisi tuoda Liinan päivään valoa. Voisin puhua hänelle siitä. Voisin, mutta voisin myös olla hiljaa. Joskus ajatuksiaan ei kannattanut sanoa ääneen. Joskus kannatti. Mutta entä nyt?

[Liina Lehtinen]

Liina mietti kirjettä, ja havahtui Evelynin kysyessä mitä siinä oli ollut.
"Professori Williams perui pistevähennykset", Liina kertoi silmät loistaen, nyt aitoa iloa.
Kurpitsajuhlan kuvittelu paransi mielialaa, ja alkoi jo tuntua, ettei mitään b- oliota ollut ollutkaan.
Makeiskauppa tuli vastaan. Liinan valtasi outo halu ostaa jotain makeisia, ja hän vilkaisi vanhempaa
Serpentardtyttöä sen olkansa yli, jolla ei istunut harmaata, pörröhöyhenistä pöllöä, joka huhuili
pehmeästi heille.
"Kuule, voidaanko kuitenkin käydä vielä makeiskaupassa?" Liina kysyi Serpentardelta vilkaisten syrjäsilmällä pöllöä. Mikähän tuon nimi oli ja mitähän Williamsillille pitäisi vastata.
Tuo ei kylään tulisi. Se oli varma.
Liina hymyili itsekseen. Itse asiassa iloisen Rosen seura voisi tehdä hänelle hyvää.
Hän muisti heidän kirjastoseikkailunsa.Professori Benjamin Blanchard oli pölähtänyt paikalle
ja heille oli tullut jälki-istuntoa. Oli hän kanssa Pouffsouffle, aina hänelle sattui ja tapahtui.
Pitäisi puhua jonkun kanssa kun pääsisi kouluun asti.

[Evelyn Clément]

// Ahaa, vielä pitkittyy vai? Noh, sittenhän taidan lisätä Even suunnalle hieman toimintaa... (hän kun ei ole yhtään draamakuningatar)//

"Professori Williams perui pistevähennykset", Liina selitti iloa puhkuen. Sekö olikin ollut osa syy tähän äskeiseen? Ehkäpä tupapisteet merkitsivät nuoremmille enemmän, jos ne vaikuttivat niin suuresti. Ei sillä, etten itse iloinnut tupapisteistä. Ne tuntuivat lisäävän ryhmähenkeä, tekevän kunnon tavoitteen ja toisaalta kasvattavan kilpailuviettiä.

Hymyilin. "Sehän on loistavaa!" sanoin ja tarkoitin sitä. Halusin iloita tuon tytön puolesta ja toivoa, että hän olisi iloinen ja nyt siihen oli syy.

Tyttö vilkaisi minua olkansa ylitse, välttäen pöllön, joka yhäkin istui hänen olkapäällä. Mahtoikohan se odottaa maksua? Tai herkkupalaa? Olikohan pöllö Williamsin, vai ihan yleinen koulun pöllö?

"Kuule, voidaanko kuitenkin käydä vielä makeiskaupassa?" Liina kysäisi. Pidin hymyn yhä kasvoillani ja jostain syystä minusta tuntui, että Liina oli tosiaan nuorempi. Hän ei ollut kuin muutavan vuoden nuorempi, mutta ne pari vuotta tuntuivat vaikuttavan. Tuo oli luultavasti nähnyt viereisen makeisliikkeen ja kaipasi heti sinne. Mihin silmät vetää...

"Noh, voidaanhan me käväistä", sanoin, sillä en ollut koskaan oppinut sanomaan ei. Silti minusta alkoi hieman tuntua kiusaantuneelta. Olin tottunut niin usein tekemään asiat yksin, itsenäisesti, ja tämä muiden huomiointi tuntui kummalliselta. En ollut varma oliko se huono, vai hyvä asia.

Ainakin voisin ostaa ne Williamsin karamellit, jos ei muuta. Pysähdyin ja odotin hetken, että Liina nuorempana avaisi oven, mutta tajusin miten kankealta se kuulosti ja kipaisin itse oven luo. Kilahdus saatteli minut sisään Makeisunen myymälään.

Kauppa oli täynnä väkeä, minkä ei olisi pitänyt tulla minulle yllätyksenä. Vilkaisin Liinan suuntaan ja huokaisten sujahdin hyllyjen väliin. Yritin etsiä mahdollisimman pian pussillisen Joka-maun-rakeita, sekä hieman sokerisulkia professoria varten ja palata sitten tytön luo, mutta hetken päästä huomasin jo hukanneeni Liinan kaupan sisään.

Vilkuilin ympärilleni. Ei maantienruskeita hiuksia, ei kakkosluokkalaisia. Ei ketään Liinan näköistä. Ei sellaisia vaatteita. Vain muita velhoja ja noitija ja kirkkaisiin väreihin puettuja myyntihyllyjä. Makeisia, muutama Gryffindor, yksi Pouffsouffle. Puffsouffle! Ei, se on poika. Suklaasammakkohylly, lakritsisauvoja, kurpitsakakkusia. Pyöritän päätäni ja kierran liikettä ympäri ja ympäri.

Paniikki alkaa kuplia sisälläni. Ei. Ei näin voi tapahtua? Minähän olin vastuussa. Mihin kummaan tyttö jo ehti mennä? Mitä minä olen taas tehnyt? Olivatko ne professorin makeiset nyt niin tärkeitä? Hän on varmasti vihainen. Menetän pisteitä. Ja vielä pahempaa, joudun jälki-istuntoon. Sitä paitsi... ei... entä jos... jos hän ei tullutkaan sisälle kauppaan? Ei, kyllä hän on täällä jossain. Mihin muuallekaan hän olisi mennyt? Jos siinä kirjeessä olikin jotain muuta? Jos hän valehteli... Eikai pouffsoufflet valehtele? Ei tietenkään. Hehän ovat kilttejä. Pah. Täytyy sitä erojakin ja poikkeuksia olla. Eikä tuparajat ole niin mustavalkoiset. Miksi ihmeessä tämä liike on näin suuri? Luulisi, ettei sillä olisi varaa tälläisessäkään pikkukylässä, kuin Poudlardine. Mistä tämä kaikki väkijoukko on tullut? Eikai kaikilla nyt voi olla himo makeaan juuri nyt? Minunkaan ei tee mieli mitään! Tai vähän suklaata, mutten minä nyt sitä ehdi ihmettelemään! Mihin kummaan se Liina katosi? Näin ei voi, ei saa käydä.

Olen typerys. Miten annoin tämän taas tapahtua? Eikö minun olisi pitänyt aavistaa jotain tälläistä? Meidän piti mennä koululle, ei enää kauppoihin. Olen täysi typerys.

[Liina Lehtinen]

//Okei, näköjään innostuin, pelataan vielä Liinan katoaminen pikaisesti//

Liinalla oli Jokamaunraepussi toisessa ja suklaasammakkopussi toisessa kädessään, ja hän kääntyi
sinne missä Evelyn seisoi. Tai oli seissyt äsken. Serpentardtyttöä ei näkynyt, vaikka Liina juoksi
ympäri väistäen eteen pölähtänyttä gryffondorporukkaa. Gryffondoreja. Ei yhtään Serpentardoppilasta.
Saati ketään Evelynin näköistä tyttöä. Merlin. Miten tässä näin kävi, ja vanhempi tyttö pitäisi
häntä epäluotettavana. Onneksi Williams oli niin vanha, ettei ollut jaksanut tulla.
Harmaa pöllö oli lähtenyt takaisin Pöllölään saatuaan herkkupalansa. Oli helpompi juosta
kun ei tarvinnut väistää olalla istuvaa pöllöä samalla.

"Merlin, miksi tämän piti käydä juuri nyt"? Liina tuhisi puikkien kassalle.
Ei mitään Serpentardea missään. Totta vie. Pouffsoufflen tuvanjohtaja ei riemastuisi tästä.
Voisiko hänelle tulla jälki-istuntoa? Mutta minähän olen täällä Williamsin erityisluvalla, Liina jankkasi itselleen. Niin niin, mutta olit nenäkäs opettajalle, äidin ääni moitti hänen korvassaan tuimana.
Liinan teki mieli inttää äänelle, mutta sanat kaikuivat hänen päässään kuin räyhääjän sanomina.
Pah. Parasta etsiä Evelyn. Miksei hän voinut olla aina iloinen niinkuin Rose Hill oli.
Nyt oli turha kuluttaa aikaa harmitteluun. Evelyn ei voinut olla kaukana. Sauvakauppias oli siivonnut itse liikkeensä, sinne Liina ei halunnut katsoakaan, se osa kylää tuntui yhä vilkuilevan häneen moittien.
Iso tyttö, ja käyttäytyi kuin Annika kolmevuotiaana, Liina ajatteli tähytessään ympärilleen.
Ei vihreitä silmälaseja, joiden omistaja olisi ollut Evelyn, liikenteessä.
Teki mieli huutaa tuota nimeltä, mutta ei kehdannut. Kiitos Evelyn, ja anteeksi, niin minä sanon, Liina mietti mielessään. Anteeksi jos saatoin sinut vaikeuksiin.
Merlin, miksi tänään ei melkein mikään voinut onnistua, jos hyvän mielen paluu ja uusi sauva unohdettiin.
Liinan sauva oli pudonnut, ja pouffsouffle nappasi sauvansa nopeasti turvaan jalkojen tieltä.
Evelyn, etsi Evelyn, Liinan ajatukset hokivat hänelle kuumeisesti.

[Evelyn Clément]

Yritä. Ajatella. Järkevästi, hoin itselleni, mutta tuntui kuin kaikki olisi paennut hiekan tavoin sormien välistä ja tippunut maahan. Pysähdyin ja katsoin ympärilleni, mutten pystynyt erottamaan ketään. Huokaisin. Liina oli kadonnut, mutta en minä häntä täältä kaupasta löytäisi, vaikka hän täällä sitten olisikin. Voisin mennä pihalle odottamaan, sillä siellä olisi avarampaa. Paitsi jos hän on jo lähtenyt...

Ei! Hän on täällä ja kaikki hyvin. Nyt toimin vain ihan järkevästi. Minun ei olisi pitänyt päästää häntä silmistäni. Menen nyt kassalle ja maksan nämä karamellit ja sitten astun ovesta ulos. Liina seisoo siinä pihalla ja menemme koululle, kaikki hyvin. Mutta, mutta... entä jos hän ei ole siellä? Jos hän lähti jo? Jossittelu on turhaa. Mutta silti... miltä hänestä mahtaa tuntua. Olen jättänyt sen tytön ihan yksin tuntemattomaan paikkaan.

Voi puhpalluran karvatuppo! Miten ihmeessä saatoin olla niin ajattelematon? Olen typerys. Typerys. Ja vielä typerämpi, jos en tee mitään. Nyt. Lopeta voivottelu! Menin tiskille ja laitin muutaman sirpin pöydälle, josta myyjä sitten otti ne minulle hymyillen.

Silloin minulla välähti. Jospa käyttäisin melutus-loitsua ja kutsuisin Liinaa. Ei, hetkinen. En voisikaan tehdä sitä, sillä sitten kaikki tajuaisivat, että olin hukannut hänet. Äh, miten edes saatoin ajatella hukanneeni hänet, kun tyttö kerran oli ihminen, eikä mikään esine. Ääähh. Saatoinko jopa tälläisessä tilanteessa olla niin ylpeä ihminen, etten voisi turvautua ratkaisuun häpeän pelossa?

Astuin ovesta ulos iloisen kilinän kuuluessa, mutta mieleni oli turhautumisesta alakuloinen. Istahdin portaille ja jäin tuijottamaan eteeni. Ovi kilahti taas ja ne muutama Gryffondor astahti takaani. Yksi ärjähti minulle, että olin tiellä, mutta suuntasin häneen kiukkuisen mulkaisun ja tuo käännähti kavereidensa puoleen. Kuulin heidän mutisevan jotain ikävää Serpentardeista, kun heidän selkänsä loittonivat kauemmas.

Ehkäpä minä tosiaan olin ikävä Serpentard. Harmi vain, että olin itse niin sairaan idiootti, etten taitaisi ansaita sitäkään tupaa. Pitäisi kai perustaa ryhmä niille, jotka tuntevat olevansa väärässä ryhmässä. Tuvattomien tupa. Itse asiassa tupajakokin on melko kummallinen, kun koko systemaatio perustuu hatun päätökseen. Jos päätöksen saisi tehdä itse...

Ajattelinko tosiaan jotain tälläistä? Taisin olla tosiaanin puutunut. Kaivoin sauvan esille ja mutisin loitsun.

"LIINA! MISSÄ OLET? OLEN MAKEISUNEN EDESSÄ. ODOTTAEN EVELYN" taialla vahvistettu ääneni möykkäsi. Kuvittelin päässäni, miten ääni raivasi tiensä koko Poudlardinen halki ja toivoin niin, olevani pieni ja huomiota herättämätön, vaikka toisaalta halusin, että Liina huomaisi tämän. Muutakaan en keksinyt.

Ja jäin odottamaan siihen.

[Mila Molina]

Kiitokset pelistä! Lukitsen pelin, sillä siihen ei ole kirjoitettu lainkaan viestejä tämän vuoden puolella.

Evelyn Clément: 14 p
Liina Lehtinen: 8 p