Draama on kolmion muotoinen

[Effie Solender]

// Peli London Morelille ja Effie Solenderille. Muita ei harmillisesti oteta mukaan. Sijoittuu tanssisalin reunoille, noin klo 20.30. //

Vilkaisin henkilökunnan pöytää joka ammotti tyhjyyttään. Kukaan professoreista ei siis tällä hetkellä kaivannut seuraa tai tekemistä. Tehtävänäni oli haastatella koulun rehtoria, vararehtoria ja muutamia muita professoreja, kuunnella heidän ideoitaan koulun ja taikaministeriön toiminnan kehittämiseksi ja kysyä heiltä mielipidettä uudesta rehtorista. Kaikki tämä oli ministerin mukaan hyvin tärkeää palautetta, sillä hän halusi kehittää kaikkea taikaväestölle suunnattua toimintaa eteenpäin.

Päätin jättää haastattelut huomiselle, sillä nyt opettajilla oli varmasti kiireitä oppilaiden valvomisessa ja tietenkin heillä oli oikeus ottaa nyt juhlissa vähän rennommin ja unohtaa työt hetkeksi. Minäkin voisin nyt vain rentoutua ja keskittyä bongaamaan vielä koulua käyviä kavereitani, joista en ollut nähnyt illan aikana yhtäkään. Alician olin kyllä nähnyt ja jutellutkin hänen kanssaan, mutta naisella oli ollut kiire etsiä miehensä, minkä ymmärsin hyvin, olinhan itsekin juhlissa tulevan aviomieheni kanssa.

Jostain syystä minua jännitti. En tiedä johtuiko se siitä, että pelkäsin mokaavani ministerin antaman tehtävän ja sitten menettäväni paikkani alivaltiosihteerinä. Vai johtuiko se kenties siitä, että kaikki ystäväni ei vielä tienneet minun ja Danielin kihlauksesta, sillä se oli tapahtunut vasta viikko sitten. En ollut varma miten he suhtautuisivat asiaan, saatika sitten siihen, että saisin vauvan joskus ensi huhtikuussa. Silitin ajatuksissani hieman pyöristynyttä vatsaani ja päätin etsiä Danielin. Mies oli sanonut käyvänsä vessassa ja menevänsä sen jälkeen hakemaan meille jotain juotavaa.

"Effie", kuulin matalan äänen takaani, "näin äsken sen vararehtori Crèinin tuolla käytävällä. Sinunhan piti haastatella häntä, eikö niin?", Daniel kysyi ja osoitti suuntaan, josta oli tullut. Hymyilin, mutta pudistin päätäni "Päätin jättää haastattelut huomiseen, silloin professoreilla on ehkä enemmän aikaa jutella ja keskittyä kysymyksiini. Minkä näköinen se Crèin oli? En ehkä tunnista kuka on kuka, olen ollut täällä viimeksi vuosi sitten.", kysyin ja kohotin kulmiani. Daniel vastasi hymähtäen: "Ruskea kihara tukka vyötärölle asti, pitkä ja hoikka nainen. Sillä oli aika tiukkapipoinen ilme naamallaan, kun kulki ohi. Vaikutti noin kolmekymppiseltä." Nyökkäsin. Kuvailun perusteella vaikutti siltä, että Crèin oli ihan kaunis ja nuorekas nainen, vaikka tiukka ilme ei koskaan luvannut hyvää. Vaikka pakkohan hänen oli suhtautua minuun kohteliaasti ja ystävällisesti, olinhan sentään ministeriön edustaja.

"Näin tarjoilusalissa yhden aurorin ministeriöstä, menen hetkeksi juttelemaan ja tuon sinulle juotavaa. Onko ok?", Daniel kysyi huomaavaiseen tapaansa. "Totta kai, juttele niin kauan kuin haluat." Mies
kääntyi kohti tarjoilusalia. Pian en enää erottanut Danielia juhlijoiden joukosta. Ehkä nyt olisi hyvä hetki etsiä edes muutama ystävistäni. He eivät tienneet, että olin täällä.

[Effie Solender]

// Olihan se kellonaika 20.30? En ole ihan varma, korjaa jos olen väärässä... //

[London Morel]

// Upea otsikko (taas)! Ajankohta on juuri oikea. Anteeksi, että vastauksessa kesti! //

Kello lähenteli puolta yhdeksää, mikä tarkoitti sitä, että orkesterin tauko oli loppumaisillaan. Se taas tarkoitti sitä, että kohta päästäisiin kuulemaan samban meneviä rytmejä ja katselemaan liehuvia hameenhelmoja. Ihmismassa alkoi vyöryä takaisin kohti tanssisalia.

Tanssisaliin muiden joukossa asteli myös mustakarvainen gorilla. Gorilla erottui hyvin muusta ihmismassasta suurella koollaan ja harvinaisen rumalla naamallaan. Gorilla oli hyvin aidon näköinen, mutta kävelytyylistä päätellen se ei voinut olla oikea. Sen sisällä oli 18-vuotias jatko-opiskelijapoika London Morel. Tämänkaltainen puku oli pojalle hyvin tyypillinen valinta naamiaisiin.

Poika kuuli samban ensimmäiset rytmit ja ryhtyi heiluttamaan käsiään muiden mukana. Vaikkei samba kuulunutkaan pojan lempimusiikkiin, oli tuo musiikinlaji kieltämättä ihan menevä. Lisäksi muutama boolilasillinen oli laittanut pojan tanssijalan vipattamaan. Hän ei kuitenkaan ollut vielä aivan valmis tanssimaan - varsinkaan kun hänellä ei edes ollut vielä tanssiparia. Hän ei nimittäin ihan ketä vain kelpuuttaisi.

Poika käveli tanssisalia ympäri ja yritti löytää mieleistä seuraa. Hän ohitti muutaman kikattavan pouffsouffletytön, muutaman tanssivan serdaiglepojan sekä joukkion hieman vanhempia oppilaita. Sitten hän näki edessään siniseen, hihattomaan mekkoon pukeutuneen kauniin tytön. Tytöllä oli ruskeat, kiharat, pitkät hiukset, kauniit, ilmeikkäät kasvot sekä hoikka, muodokas vartalo. London ei voinut olla tunnistamatta tyttöä. Kyseessä oli Effie Solender, joka oli vielä vuosi sitten ollut jatko-opiskelijana Taikakoulu Châteaussa. Londonilla oli ollut kyseisen tytön kanssa vähän sutinaa, mutta suhde ei ollut edennyt pientä ihastumista pidemmälle.

Mitä Effie tekee täällä?

Oli Londonin ensimmäinen ajatus. Tyttö ei ollut ilmoittanut saapumisestaan sanallakaan, joten tapaaminen tuli pojalle täysin yllätyksenä. Hän pysähtyi viitisen metrin päähän Effiestä ja jäi katselemaan tuota. Pojan onneksi tyttö ei voinut vielä tunnistaa häntä gorillapuvun takia. Hän katseli tytön juhlatyyliä, tuon v-aukkoista mekkoa sekä korkeita kimaltelevia kenkiä. Tuntui, että tyttö oli muuttunut hieman - aivan kuin tuo olisi hieman lihonut. London virnisti gorillapuvun takaa. Pari lisäkiloa ei tehnytkään tytölle yhtään pahaa, sillä tuo oli aina ollut niin laiha. Sitä paitsi ei tuo näyttänyt yhtään hullummalta nytkään - päinvastoin.

Sen enempää pohtimatta, poika asteli tytön luokse. Hän levitti kätensä sivuilleen, ja koetti tehdä itsestään mahdollisimman ison ja pelottavan näköisen gorillan. Poika murisi ja asteli pitkillä, hitailla askelilla tytön luokse. Kun hän oli aivan Effien lähellä, hän yritti halata tyttöä.

"Pitkästä aikaa", London lausahti lyhyesti omalla äänellään ja hymyili. Hymyä Effie ei kyennyt näkemään maskin takaa, mutta äänen hän pystyi tunnistamaan. Poika oli tyytyväinen, että oli löytänyt mieleistään seuraa. Olikohan Effie tullut hänen takiaan kurpitsajuhliin mukaan?

[Effie Solender]

Olin juuri näkevinäni ihmismassasta erottuneen lyhyen, vaaleahiuksisen tytön, jonka tunnistin Laura Ashleyksi. Tunsin Lauran Beauxbatonsin ajoiltani asti ja olimme läheiset ystävät. Päätin lähteä Lauran perään ja vaihtaa kuulumisia. Sitä paitsi, voisinhan haastatella oppilaitakin ja kysyä heidän näkemyksiään koulusta. Ministeri ei varmastikaan olisi pahoillaan, varsinkaan jos haastattelisin fiksua ja hyväkäytöksistä jatko-opiskelijatyttöä. Sitä hän tosiaan oli ja juuri siksi pidin hänestä niin paljon.

Ehdin ottaa vain muutaman askeleen kohti ystävääni, kun aikeeni estettiin. En ehtinyt tajuta mitään, kun jotain mustaa ja karvaista puoliksi halasi minua. Työnsin lähestyjän oikealla kädelläni kauemmasja tarkastelin häntä paremmin. Kuka nyt ikinä olikaan, oli pukeutunut mustaan gorillapukuun ja näytti aika typerältä. Koosta päätellen puvun sisällä oli joku aika kookas tyyppi, ehkä todennäköisimmin mies. Ja varmaan aika vanhakin jo, tuskin mikään koululainen.

"Pitkästä aikaa", kuului ääni gorillapuvun alta. En tunnistanu ääntä ja ihmettelin, miten niin pitkästä aikaa? Kenen tapaamisesta oli kulunut pitkä aika? Aika monenkin ihmisen. Mukaanlukien kaikki ystäväni ja opettajat. Tuskin opettaja kuitenkaan halaisi. Tai no, ehkä joku voisikin. "Ja kuka mahdat olla?", kysyin epäluuloisena ja kurtistin kulmiani.

En kuitenkaan ehtinyt saada vastausta, kun jo tajusin se itsekin. En sanonut mitään, sillä en ollut aivan varma henkilöstä. Pikemminkin menin paniikkiin. Olisihan se pitänyt arvata. Olin ollut viime tanssiasissa, koulun kymmenvuotisjuhlissa nimittäin, Londonin pari. Ehkä poika kuvitteli, että olisin nytkin? Tai jos hän kuvitteli vielä jotain muuta... Vilkaisin huolestuneena tarjoilusalin suuntaan, mutta pääni sisällä huokaisin helpotuksesta kun Danielia ei näkynyt. Toivoin, että hänellä kestäisi kauan.

En nimittäin ollut aivan varma, mitä seuraisi jos Daniel ja London kohtaisivat.

[London Morel]

Kuten London oli jo puoliksi arvannut, Effie ei ottanut gorillan karvaista halausta mielissään vastaan. Kukapa olisi halunnut tämän näköisen hahmon halaavan - varsinkaan kun ei tiennyt, kuka puvun sisällä oli. London tunsi rinnassaan tönäisyn ja siirtyi taaksepäin, jonne Effie häntä ohjasi kädellään. Poika pidätteli nauruaan sillä aikaa, kun tyttö tarkasteli hänen olemustaan. Tytön naamalla oli epäileväinen ilme ja tuo kurtisti kulmiaan.

"Ja kuka mahdat olla?"

Effie esitti kysymyksen. Pojan asu näytti menneen täydestä, sillä tyttö ei ollut ilmeisimmin tunnistanut poikaa edes tämän äänestä. London virnuili asunsa takaa ja mietti kysymykseen vastausta. Hän voisi vastata olevansa rehtori Molina, mutta sitä tyttö ei taatusti uskoisi. Poika ei osaisi puhua Molinan äänellä ja lisäksi tyttö oli saattanut nähdä kyseisen vanhaan mekkoon pukeutuneen naisen jo jossain. Effien kasvoille levisi huolestunut ilme ja tuo vilkuili tarjoilusalin suuntaan, mutta London ei tätä huomannut.

"Olen Michael Evans"

London vastasi gorillapuvunsa takaa madaltaen äänensä mahdollisimman matalaksi. Ääni ei kuulostanut lainkaan koulun edellisen rehtorin, Michael Evansin, ääneltä, mutta olipahan hän ainakin yrittänyt. Sitä paitsi Evans oli tyylikäs mies, joten hän tuskin pukeutuisi gorillapukuun, saati pelleilisi tällä tavalla vieraille.

"No, London täällä oikeesti. Mitä sä täällä teet?"

Poika päätti kertoa totuuden. London oli kovin utelias siitä, miksi tyttö oli saapunut juhliin ja miksei tuo ollut maininnut siitä hänelle etukäteen. Jos tyttö vaikuttaisi olevan juhlatuulella, poika voisi tuoda hänelle pari lasillista boolia ja viedä tanssimaan. London odotti vastausta ja koetti saada samalla gorilla-asunsa päätä irti. Pienellä heilutuksella pää irtosi tarkoituksen mukaisesti asusta, ja pojan omat kasvot tulivat esille. Tuon hiukset olivat pystyssä ja kasvoilla loisti leveä hymy.

[Effie Solender]

"Olen Michael Evans", London väitti ja tuhahdin osittain halveksuvasti, osittain huvittuneesti. Pitiköhän poika minua vähän tyhmänä? Evans oli tällä hetkellä aivan muualla eikä vanhahko, tyylikäs mies puketuisi noin lapselliseen ja typerään asuun. Ei sillä että London olisi typerä, päin vastoin. Mutta puku oli typerä. En ikinä olisi itse pukeutunut tuollaiseen kokovartalopukuun, varsinkaan läskiksi Gorillaksi. Olin luullut, että pojalla oli tyylitajua. Olisi pukeutunut samalla lailla kuin edellisvuonna.

"No, London täällä oikeesti. Mitä sä täällä teet?", London kysyi ja nyökkäsin hänen ensimmäiselle lauseelle. Sen olin tajunnut heti kysymyksen esittämisen jälkeen. Harkitsin hetken, mitä vastata. Mietin, pitäisikö kertoa vauvasta ja Danielista, eli olla niin kuin en tietäisi Londonin ihastuksesta. Poika suuttuisi ihan takuulla enkä kuitenkaan haluaisi pilata välejäni häneen. Miksi tämä oli niin vaikeaa? Miksei pojan kanssa voinut olla vain kavereita?

"Töitäni. Otin sen paikan ministeriöstä vastaan.", lausahdin lyhyesti kasvot peruslukemilla. Vilkaisin uudelleen tarjoilusalin suunnalle. En nähnyt Danielia edelleenkään ja se oli vain hyvä asia. "Ja tulin tietty myös tapaamaan kavereitani, en ole nähnyt oikeastaan ketään kolmeen kuukauteen, kun ministeriössä riittää kiirettä. Kun tulee vielä ne turnajaisetkin, teille on kai jo kerrottu?", kysyin ja arvelin rehtori Molinan kuuluttaneen asiasta jo ihan jokaiselle vastaantulijalle. Nainen oli varmaan innoissaan kun hänen omassa koulussaan järjestettiin sellainen tapahtuma.

"Mutta mitä kuuluu? Taitaa olla vähän kuuma tossa puvussa?", kyselin ja onnistuin vääntämään kasvoilleni jotain hymyntapaista. Päätäni oli alkanut särkeä ja se oli aina huono merkki. Silloin nimittäin menetin hermoni sata kertaa helpommin kuin muuten. Ja tälläisessä tilanteessa niin nimenomaan ei missään tapauksessa saisi käydä.

[London Morel]

"Töitäni. Otin sen paikan ministeriöstä vastaan. Ja tulin tietty myös tapaamaan kavereitani, en ole nähnyt oikeastaan ketään kolmeen kuukauteen, kun ministeriössä riittää kiirettä. Kun tulee vielä ne turnajaisetkin, teille on kai jo kerrottu?"

Effie vastasi Londonin kysymykseen, ja poika nyökkäsi. Hän muisti selkeästi, kuinka kaksikko oli tavannut kesälomalla Lontoossa, Viistokujalla. Silloin tyttö oli ollut kahden vaiheilla: hän joko jatkaisi Taikakoulu Châteaussa jatko-opiskelijana tai siirtyisi työskentelemään ministeriöön. Koska tyttöä ei ollut näkynyt lukukauden aikana aikaisemmin koululla, poika oli päätellyt, että tuo oli aloittanut työnsä ministeriössä. Sikäli päätös oli viisas, koska paikkaa ministerin sihteerinä tarjottiin vain harvoille ja valituille. London olisi kuitenkin halunnut, että tyttö olisi vielä jatkanut koululla.

"Joo, Molina kertoi jotain pientä turnajaisista, muttei mitään sen tarkemmin. Ensivuoden alussa ne on kai tarkoitus pitää."

London vastasi. Hän ei odottanut turnajaisilta mitään sen suurempaa, sillä järjestäjänä oli rehtori Molina. Siitä pystyi päättelemään, että haasteet olisivat varmasti todella tylsiä ja turnajaiset menisivät muutenkin pilalle. Voisihan poika toki olla väärässäkin.

"Tää puku oli Donovanin idea. On tää vähän kuuma, mutta on kiva liikkua, kun kukaan ei tunnista. Muuten mulle kyllä kuuluu ihan hyvää. Jatko-opiskelijoilla on aika vähän kursseja, joten tosi rentoa on ollut. Huono juttu on se, ettet sä ole enää koululla, joten on ollut vähän hiljaista naisrintamalla"

London heitti pienen flirtin ja iski silmää Effielle. Itseasiassa poika oli ajatellut jo moneen otteeseen lähettää pöllöpostia tytölle, mutta se oli jäänyt kokonaan tekemättä. Joka tapauksessa Effie oli ollut pojan mielessä aina vähän väliä. Onneksi hänellä kuitenkin oli suuri kaverijoukko, jonka kanssa viettää aikaa.

[Effie Solender]

"Joo, Molina kertoi jotain pientä turnajaisista, muttei mitään sen tarkemmin. Ensivuoden alussa ne on kai tarkoitus pitää.", London vastasi ja nyökkäsin. Molina ei sittenkään tainnut olla kovin innoissaan, sillä muutenhan koko taikamaailma olisi jo saanut tietää kaiken turnajaisten pienimmistäkin yksityiskohdista. "Et taida olla kovin innoissasi? Ei Molina niitä järjestä, vaan ministeriö ja voin sanoa että turnajaisia suunnittelee aika hyvät tyypit, joten itse ainakin aion tulla katsomaan haasteita.", kerroin, mutten maininnut että ministeri oli tarjonnut minulle paikkaa tuomarina. En ollut aivan varma, olinko sopiva ihminen siihen tehtävään.

"Tää puku oli Donovanin idea. On tää vähän kuuma, mutta on kiva liikkua, kun kukaan ei tunnista. Muuten mulle kyllä kuuluu ihan hyvää. Jatko-opiskelijoilla on aika vähän kursseja, joten tosi rentoa on ollut. Huono juttu on se, ettet sä ole enää koululla, joten on ollut vähän hiljaista naisrintamalla."

Siinä se tuli, mitä pelkäsinkin. London tosiaan kuvitteli, että meillä voisi olla jotain muutakin kuin ystävyyttä. Ehkä kannattaisi sanoa kerrankin suoraan? Tai sitten häipyä paikalta naistenhuonetta verukkeena käyttäen? Tai yrittää vihjata pojalle hienotunteisesti asiasta? Mutta ei hän kuitenkaan tajuaisi... Vilkaisin taas tarjoilusalin suuntaan. Harmaapukuista miestä ei ollut näkyvissä, joten tähän asti kaikki hyvin.

London iski vielä silmääkin, mutta käänsin katseeni tanssijoihin ja olin kuin en olisi edes huomannut. "Mitä pidät juhlista? Minulla on täällä lähinnä velvollisuuksia, kuten opettajien ja rehtorin haastattelua. Ja kai paria oppilastakin pitäisi kuulla.", kysyin ja kerroin omasta illastani. Toivoin että London ymmärtäisi lopettaa flirttailun ajoissa. Muuten hän nolaisi itsensä pahemman kerran.

[London Morel]

"Et taida olla kovin innoissasi? Ei Molina niitä järjestä, vaan ministeriö ja voin sanoa että turnajaisia suunnittelee aika hyvät tyypit, joten itse ainakin aion tulla katsomaan haasteita"

Effie vastasi, ja London kohautti kulmiaan. Hän oli aina pitänyt rehtori Molinaa idioottina, mutta tämä fakta oli vetänyt pohjat. Professori Molina oli nimittäin selkeästi sanonut, että hän järjestäisi turnajaiset, eikä hän ollut maininnut ministeriötä sanallakaan. Siksi London oli päättänyt, että kaikki haasteet ja muut aktiviteetit olivat kyseisen naisen suunnittelemia. Poika naurahti pienesti. Hän pisti huomiolle sen, että Effie itsekin tulisi seuraamaan turnajaisia. Siksi pojan olisi lähes pakko osallistua myös itse mukaan.

Londonin seuraavien kommenttien jälkeen kaksikon välille laskeutui pieni hiljaisuus. London ei voinut olla huomaamatta, kuinka Effie vilkaisi toistamiseen tarjoilusalin suuntaan. Vaikka poika oli erittäin huono lukemaan toisten ihmisten tunteita, tuntui hänestä, että Effie ei oikein viihtynyt, tai sitten tuo yritti vältellä jotakuta. Myös London vilkaisi tarjoilusalin suuntaan. Siellä ei näkynyt mitään ihmeellistä.

"Mitä pidät juhlista? Minulla on täällä lähinnä velvollisuuksia, kuten opettajien ja rehtorin haastattelua. Ja kai paria oppilastakin pitäisi kuulla."

Effie sanoi seuraavaksi. London oli pettynyt, koska tyttö ei ollut vastannut lainkaan hänen flirttiin. Aiemmin myös Effien suunnalta oli ollut havaittavissa pientä kiinnostusta, mutta nyt tuntui, että tämä tyttö käyttäytyi vähän liiankin virallisesti. Ehkä tytöllä oli vain huono päivä tai se aika kuusta. Tämä tarkoitti sitä, että Londonin tulisi piristää tätä.

"Juhlat ovat mahtavat! Parempaa musiikkia kuin vuosi sitten, ja paremmat juomat! Mennäänkö tanssimaan?"

London lateli lauseitaan, eikä tajunnut yhtään etenevän liian nopeasti. Olihan kaksikko tanssinut yhdessä myös viime vuonna, joten miksei nytkin? Jos London saisi valita yhden ainoan tanssipartnerin loppuillaksi, se olisi Effie. Jos hän saisi valita tytön, jonka kanssa viettäisi loppu elämänsä, se olisi Effie. Totta kai myös Effie tunsi samoin?

"Tule, mennään!", poika huudahti ja tarrasi tyttöä kädestä kiinni.

[Effie Solender]

"Juhlat ovat mahtavat! Parempaa musiikkia kuin vuosi sitten, ja paremmat juomat! Mennäänkö tanssimaan?", London vastasi kysymykseeni ja samalla esitti minulle kysymyksen, jota olin pelännyt koko illan. Myönsin itselleni, että olin jo muutama päivä sitten miettinyt, miten hän mahtaisi suhtautua, jos törmäisimme toisiimme. Ja totta kai jouduin lopulta näkemään hänet. Mutta peli ei ollut ihan vielä menetetty... jos vain häipyisin nyt, hakisin Danielin ja lähtisin koko koulusta?

"Se on kyllä totta, viime vuonna musiikki oli vähän kankeaa.", sanoin ja sivuutin pojan kysymyksen aivan kuin sitä ei olisi koskaan esitettykään. Vilkaisin jälkeen kerran hermostuneena tarjoilusalin suuntaan ja minun oli vaikea peittää kauhistunutta ilmettäni. Daniel oli tulossa tännepäin jutellen jonkun miehen kanssa. "Tule, mennään!", London huudahti ja tarttui minua kädestä kiinni. Katsoin Londonia silmiin ja pudistin päätäni. "En voi.", kuiskasin ja astuin kauemmas.

Samassa tunsin käden olkapäälläni ja päätin koota itseni. London varmaan kuolisi häpeästä (tai ainakin minä kuolisin jos olisin hänen asemassaan. Tai ehkä en, sillä tietämättömät tytöt eivät ole niin säälittäviä kuin pojat) jos saisi tietää asiasta jonkun muun kuin minun kauttani. Pahimmassa tapauksessa juuri nyt Danielin suusta.

Käännyin ympäri katsoen Danieliin. "Mennään puutarhaan, minulla on sinulle asiaa. Tulen kohta.", kuiskasin ja katsoin häntä anovasti. Toivoin, että hän ymmärtäisi tilanteen. Daniel kohotti kulmiaan ja katse kertoi epäluottamuksesta, mutta silti hän suuteli minua. Peitin järkyttyneen ilmeeni vain vaivoin. Daniel sulautui väkijoukkoon ja käännyin katsomaan Londonia. Tai, katsoin hänen kenkiään. En nimittäin kehdannut katsoa silmiin. Minua hävetti se, etten uskaltanut kertoa ennen kuin se paljastui järkyttävällä tavalla. Tai no Londonin kannalta järkyttävällä tavalla.