Kirjoittaja Vicky Midford » 02 Loka 2015, 09:00
Vicky katsoi jännityksen ja innostuksen sekaisin tuntein Vanessan kättä tai tarkemmin sanottuna tassua, kun noita ojensi sitä Vickyä kohti näyttääkseen lupaamansa muodonmuutoksen. Vickyn olisi tehnyt mieli alkaa kikattaa ja taputtaa käsiään, kuten aina nuorempana sirkusesityksissä, mutta se olisi kuitenkin ollut todella epäkohteliasta, koska eihän Vanessa mikään kiertelevä näyttelyeläin ollut, vaan ihan tavallinen koulutyttö. Tavallinen koulutyttö, joka osasi muuntautua kissaksi hetkessä ja vaihtaa hiustensa väriä kaikissa sateenkaaren sävyissä..
Vanessa ei ollut aloittanut temppuaan ihan heti, mutta sitten kun hän sen aloitti, se, joka oli hetki sitten ollut ilmiselvä kissankäpälä, alkoi saamaan sormen tapaisia lisäkkeitä ja muuttua sävy sävyltä kohti hopeaa. Mutta yllättäen muutos keskeytyi ja Vanessan käsi alkoi vihertää. Sormien välikköihin kasvoi kalvomaiset väliköt ja entiset kädet alkoivat muistuttaa hetki hetkeltä yhä enemmän ja enemmän räpylöitä. Vickyn jo valmiiksi ällistynyt ilme levisi entisestään ja hän kuiskaili sellaisia sanoja kuin "vautsi", "juku" ja "oih". Räpylään ilmestyi muutamia suomuja, mutta silmänräpäyksessä nekin olivat poissa. Miten? Sitä Vicky ei ymmärtänyt.
Räpylät saivat sulkasadon ja ennen kuin Vicky ehti kunnolla edes sisäistää asiaa, Vanessan toisesta kädestä oli tullut siipi, jonka noita havainnollisti Vickylle vielä paremmin avaamalla sen toiselle sivulleen täysin suoraksi, että Vicky näkisi kaikki tempun pienetkin yksityiskohdat, joita Vicky ei tosin siltikään huomannut, tai jos huomasi, niin ei ainakaan kaikkia. Hän tuntui olevan liian lumoutunut itse muodonmuutoksesta tai sitten Vicky ei vain halunnut myöntää, ettei ollut erityisen pikkutarkka persoona. Muutos jatkoi joka tapauksessa vielä jonkin aikaa ja sai Vickyn kasvoille hämmästyneen, joskin kovin iloisen hymyn tämän katsellessa sulkien värien muutoksia, kunnes kaikki oli yhtäkkiä ohi ja Vanessan siipi olikin jälleen tassu.
Vicky kehui Vanessaa innoissaan hetken erinäisillä mukavilla adjektiiveilla, joita sellaisissa tilanteissa saattoi sanoa, mutta havahtui sitten Vanessan huohottavan raskaasti ja kumartuvan sitten alas yskien kovasti puristaen samalla vatsaansa. Vicky näytti hyvin huolestuneelta, soperteli järkyttyneesti jotain epäselvää Vanessalle ja ojenteli juuri salista tulleen pikkupojan vielä juomatonta juomaa tarjoten sitä Vanessalle. Pikkupojan hän oli häätänyt äkäisesti selittäen jotain hätätapauksesta.
"Anteeksi", Vanessa mumisi hengityksensä tasattua.
"Unohdin hengittää", hän jatkoi nauraen. Vicky näytti hirvittävän hämmentyneeltä. Vanessa.. Vanessa oli hetki sitten saanut minkä lie vaarallisen kohtauksen, mutta.. Mutta noita vain nauroi.. Oliko se ihan normaalia metaformaagille? Että unohdetaan hengittää ja melkein kuollaan? Jos oli niin Vicky oli erittäin tyytyväinen, ettei ollut sellainen. Vaikka sitten voisikin olla kissa taikka lintu. Mutta ehkä Vanessa oli tottunut tälläiseen ennenkin, Vicky vaikuttaisi varmasti ihan höpsöltä, jos hän nyt alkaisi kysellä Vanessalle itselleen niin normaalista asiasta..
"Mutta mitä pidit?" Vanessa kysyi. Vicky alkoi jälleen hymyillä.
"Se oli huikeaa! En koskaan ajatellut, että olisit noooin hyvä!" Vicky sepitti. "Hitsi, se oli niiin jännää! Toimivatko ne siivet oikeasti? Pystytkö sinä muokkaamaan ääntäsi? Miten sinä.."
Vickyn kysymykset eivät tuntuneet ottavan loppuakseen. Tämä tosiaan, jos jokin, oli kerrassaan upeaa! Mikä onni, että hän oli mennyt aikoinaan siihen eriskummalliseen (ja varsin epäilyttävään) kirjakauppaan kesällä!