Tornadot vai Harpyijat?

[Lora Shelly]

//Tämä pelialue on varattu Lora Shellylle ja London Morelille

Oli kesäloman kolmas viikko, ja sää oli sen mukainen. Lora hikoili valkoisessa pitsitopissaan ja vilkaisi ylöspäin, kohdaten tuskastuttavan näyn; aurinko paahtoi täysillä, eikä yhtäkään pilvenhattaraa näkynyt. Koska nyt ei edes tuullut, keli oli sietämättömän lämmin. Ei mikään mukavin sää pelata huispausta, varsinkin kun huispauskaapujen alla oli vielä hiostavat suojat.

Vaikka kesälomaa oli kulunut jo tovi, Loralle tämä oli ensimmäinen vapaa viikko moneen kuukauteen. Hän oli viettänyt enemmän aikaa huispauskentällä kuin kotonaan Kilkennyssä. Ja nyt, kun Gwenog oli antanut kaikille pelaajille vapaata, mihin muuhun Lora sen käyttikään kuin huispaukseen? Hän oli totaalisesti tuon urheilulajin lumoissa, eikä tiennyt oliko se hyvä vai huono juttu. Hän ei pitänyt sitä pahana asiana, mutta tiesi että hänen äitinsä ei arvostanut sitä, kuinka Lora oli pitkiä aikoja pois kotoa. Ja kyllä tyttö ymmärsi sen, hänkin ikävöi äitiään ja pikkuveljeään Alania usein. Mutta tämä oli hänen unelmansa, ja hän oli valmis tekemään mitä tahansa sen eteen.

Juuri tällä hetkellä Lora puristi nyrkissään pääsylippua huispauspeliin, jossa hänen valmentajansa Gwenogin joukkue Henkipään Harpyijat sekä Tutshillin Tornadot pelasivat. Jono lipuntarkastuspaikalle mateli hitaasti eteenpäin, mutta onneksi hänen edellään oli enää muutama ihminen.
"Lippunne, kiitos." naispuolinen virkailija pyysi kohteliaasti hymyillen, kun Lora sitten vihdoinkin pääsi pienen kopperon luo. Tyttö vilautti lippuaan, ja virkailija nyökkäsi, sanoen sitten saman pyynnön henkilölle Loran takana. Kun jono oli ohi, Lora pääsi vihdoinkin liikkumaan vapaammin, ja suunnisti tiensä pienelle välipalakioskille jonka kyltin näki kauempana.

Koska kyseessä oli vain paikallinen peli, areena ei ollut yhtä pramea kuin Maailmanmestaruuskisoissa, joita Lora oli ollut seuraamassa pari vuotta sitten. Se ei kuitenkaan kadottanut tytön innostusta peliä kohtaan, sillä hän nautti huispauksesta kaikissa muodoissa. Kaikesta pystyi oppimaan, niin itse pelaamisesta kuin katselemisestakin. Lisäksi varsinkin tälläisellä säällä katseleminen oli mukavempaa; pystyi aivan vapaasti pitämään mokkashortseja ja pitsitoppia, joutumatta pelkäämään että ne olisivat mutakuorrutuksessa kotiin mennessä. Lisäksi niillä ei tullut liian kuuma.

Saatuaan itselleen pienen kulhollisen popcorneja, Lora alkoi metsästämään omaa istumispaikkaansa. Lipun mukaan se oli vasemmanpuoleisessa katsomossa, paikalla numero 347. Luultavasti siis suhteellisen ylhäällä, mikä sopi tytölle paremmin kuin hyvin, tapahtuihan itse pelikin yläilmoissa. Tyttö heilautti laukkuaan paremmin olalleen ja lähti sitten kiipeämään ylöspäin. Hänestä oli kummallista, miten taikova väki ei ollut keksinyt vielä mitään helpompaa vaihtoehtoa portaille. Jopa jästeillä oli hissejä ja liukuportaita, joten mikseivät velhotkin siis voineet keksiä jotain vastaavaa?

Löytäessään vihdoinkin paikkansa, Lora asettui paikalleen ja heitti suuhunsa muutaman popcornin. Näin jälkeen päin mietittynä 8 kaljuunaa säälittävän pienestä kulhosta oli riistohinta, mutta koska herkut olivat tytölle nykyään tarkasti rajattuja, hän otti ilon jokaisesta tilaisuudesta mitä vain sai. Hänen vieressään istuva mies pitä kaulassaan Tutshillin Tornadoiden väreillä koristeltua kaulahuivia, ja Lora katsoi tuota vähän huolestuneena. Eikö tälläisellä säällä voisi saada vaikka lämpöhalvauksen jos piti liikaa vaatetta päällä? Omisti hänkin Henkipään Harpyijoiden fanisetin, johon kuului niin huivi kuin t-paitakin, mutta Lora ei viitsinyt pukea niitä päälleen, ei näin pieneen peliin. Se tuntui jotenkin hassulta.

Tytön toisella puolella oleva penkki oli vapaa, ja Lora laskikin sille laukkunsa, huokaisten pienesti. Se oli aivan liian painava, täynnä rojua mitä hänen ei todellakaan kannattaisi kantaa mukanaan. Koulukirjoja, kyynerpääsuojat sekä pyyhe, jotka olivat jääneet viime harjoituksista mukaan. Hän oli unohtanut tehdä kevennysloitsun silloin kun oli vielä ollut Châteaussa, ja nyt hän ei voinut, ollessaan vielä alaikäinen. Ei tytöllä itse asiassa ollut edes sauvaa mukana. Vastuutonta hätätilanteen tullessa, mutta hän ei ollut muistanut ottaa sitä mukaansa kun oli lähtenyt kotoa. Siellä se nyt oli, hänen työpäytänsä laatikossa, Muodonmuutokset aloittelijoille -kirjan vieressä.

[London Morel]

Kuumuus, ahtaus, hiki ja ihmispaljous. Oli ehkä koko kesän tähän astisista päivistä kuumin, ja se yhdistettynä satojen ihmisten tungokseen pienellä areenalla teki olosta vieläkin kuumemman - ja siitähän London Morel tykkäsi. Huispausotteluissa oli aina tunnelmaa, ja siihen kuuluivat oleellisena osana kyynerpäätaklaukset ja mustelmat, myös yleisön joukossa. Poika oli juuri näyttänyt virkailijalle oman pääsylippunsa ja hän suunnisti juuri virvokkeita ja evästä myyvän kojun luokse.

London oli pukeutunut säänmukaisesti hihattomaan taivaansiniseen paitaan. Paita oli joskus ollut pitkähihainen Tutshillin Tornadojen paita, mutta lämpimän sään kunniaksi London oli leikannut hihat pois. Paidan selässä komeilivat silti yhä kaksi kultaista T-kirjainta, jotka kuvastivat pojan lempihuispausjoukkuetta. Jalassaan pojalla olivat farkkushortsit sekä valkoiset converset. Sotkuisten mustien hiuksiensa päällä poika piti sinistä lippistä, jossa välkkyivät myös kaksi T-kirjainta. Sokeakaan ei voinut olla huomaamatta, mitä joukkuetta London kannatti. Varsinkaan kun poika ei yleensä ollut huispausotteluissa sieltä hiljaisimmasta päästä.

London sain juuri ja juuri tilattua suuren astiallisen voipopcorneja ja livahti sitten sukkelasti jonoon, jota pitkin ihmiset siirtyivät kohti katsomoa. Pojan olisi sittenkin pitänyt tulla paikalle hieman aikaisemmin, jolloin hän olisi välttänyt pahimman ruuhka-ajan. Pelin alkuun oli kuitenkin aikaa vielä jonkin verran, joten poika ehtisi hyvin etsiä oman paikkansa ennen pelin alkamista. Muutaman kyynerpään osuman ja varpaille astumisen jälkeen, London oli löytänyt oman katsomonsa. Se oli juuri sopivalla paikalla; aika ylhäällä, ja siitä näki juuri sopivasti molempien joukkueiden maalisalot.

London lähti astelemaan katsomoa eteenpäin ja etsimään istumapaikkaansa, numeroa 378 Katsomossa oli hyvin hidasta edetä, sillä suurimmalla osasta paikoista oli jo joku istumassa. Ihmisiä väistellen London kuitenkin saapui pian oman paikkansa edustalle. Paikka oli kuitenkin jo varattu - siinä istui laukku. Poika katsahti laukun vieressä istuvaa ruskeahiuksista tyttöä, joka katsoi muualle.

"Anteeksi, neiti, mutta voisitteko siirtää laukkunne", London sanoi tytölle ylikorostuneen kohteliaasti ja hymyili hivenen teennäisesti. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun vastakkaisen sukupuolen edustaja on jättänyt hänen istuinpaikalleen laukkunsa. "Laukkunne on niin hurmaava, etten raaskisi millään istua sen päälle", London jatkoi puhettaan sarkastiseen sävyyn, kuitenkin pieni pilke silmäkulmassa. Hän ei koskaan halunnut haastaa riitaa naispuolisten henkilöiden kanssa. Pojan katse kuitenkin kohtasi pian tytön kasvot - tyttö oli hänelle jo entuudestaan tuttu!

"Hetkinen... Lora!", poika huudahti, kun tunnisti tytön omaksi tupakaverikseen. Lora Shelly oli 6.-luokkalainen Gryffondor, joka Londonin tapaan rakasti huispausta yli kaiken. "Mitä sä täällä teet? Älä vain sano, että tulit kannustamaan Henkipään Harpyijoita", London sanoi ja nauroi. Pojan äänensävy oli kuitenkin muuttunut huomattavasti ystävällisemmäksi, mutta pientä ivaa siinä yhä oli. Hän tiesi Loran olevan hyvin huumorintajuinen tyttö, joka kestäisi pientä piikittelyä ja kisailua.

[Lora Shelly]

Ihmiset alkoivat pikkuhiljaa siirtyä istumapaikoilleen, herkut sylissä ja kannattamansa joukkueen liput käsissä. Lora seurasi katsomon täyttymistä etäisen kiinnostuneena, huomaten että moni muukin oli sortunut riistohintaisiin popcorneihin. Moni oli kuitenkin hankkinut myös juotavaa, ja Lora tuhahti itselleen kun tajusi, että tälläisellä säällä juotava olisi enemmänkin kuin järkevä ostos rasvaisten herkkujen sijaan. Enää tyttö ei kuitenkaan viitsinyt lähteä luovimaan tietään kioskille, ja päätti vain kestää kestää pelin ajan. Katsomossa oli kuitenkin katos, joten aurinko ei porottanut niin hiostavasti niskaan, ja jos häntä alkaisi heikottamaan, ei juotavan ostaminen olisi ylitsepääsemätön ongelma. Olihan hänellä vielä muutama kaljuunakin taskun pohjalla.

"Anteeksi, neiti, mutta voisitteko siirtää laukkunne. Laukkunne on niin hurmaava, etten raaskisi millään istua sen päälle." Miehen, tai ehkä ennemminkin pojan, ääni kuului Loran yläpuolelta, ja tyttö kääntyi vähän tähän päin, katsomatta kuitenkaan kasvoja.
"Ah, tietenkin, anteeksi hirveästi..." tyttö totesi ja tunsi poskiensa punoittavan pienesti. Tyttö oli juuri saanut kiinni laukkunsa olkahihnasta, kun kuuli pojan jatkavan puhettaan.
"Hetkinen... Lora!" vasta nyt tyttö nosti katseensa, pojan mainitessa hänen nimensä. Lora tapasi siniharmaat silmät, joita ympäröivät mustat, pörröiset hiukset. Poika oli London Morel, vuotta vanhempi poika samasta tuvasta. Lora ei oikeastaan tuntenut poikaa niin hyvin, mutta oli jutellut tämän kanssa välillä Suuressa Salissa ja tiesi että Londonkin oli suuri huispauksen ystävä. Lisäksi hän oli kuullut paljon pojasta, osaksi myös Sharneen suusta, joka oli ilmeisesti tavannut Londonin vuoden alussa pidetyissä tanssijaisissa. Hänen intialaisystävänsä oli monesti harmitellut, kuinka London oli aina ystäviensä ympäröivä, eikä Sharnee voinut siksi maksaa velkojaan pojalle. Lora ei tiennyt millaisista veloista oli kyse, mutta ei ollut varma halusiko edes tietää.

"Mitä sä täällä teet? Älä vain sano, että tulit kannustamaan Henkipään Harpyijoita." poika sanoi ilkikurisesti, ja Lora virnisti. Londonin ulkoasusta ei ollut vaikeaa päätellä, kumpaa joukkuetta tämä kannatti. Tornadojen paita, jonka hihat olivat vähän repaleiset, sekä samaa sarjaa oleva lippalakki.
"Miten niin "älä vain sano"? Onko siinä jotain vikaa?" Tyttö esitti vastakysymyksen kohottaen kulmiaan leikkisän haastavasti ja nosti laukun pois penkiltä jalkojensa juureen. Tyttö ei ihmetellyt, miten London tiesi hänen lempijoukkueensa, vai arvasiko tämä vain. Oli myös ihan hyvin mahdollista, että asia oli tullut puheeksi joskus aamiaisella.

"Mitä sulle kuuluu? Ootko päässyt huispaamaan kesällä?" Lora kysyi samalla kun asetti popcornkulhoa reisiensä väliin. Penkeissä ei valitettavasti ollut käsinojia eikä minkäänlaisia pidikkeitä, mihin herkut voisi asettaa pelin ajaksi. Lattialle hän ei niitä halunnut laittaa, sillä pelkäsi potkaisevansa ne kumoon jossakin vaiheessa ja periaatteessa heittävänsä 8 kaljuunaa tuhkatuuleen. Kun popcornit sitten olivat tarpeeksi tukevasti paikallaan, Lora kääntyi katsomaan Londonia hymyillen. Poika oli ensimmäinen Châteaun oppilas jonka tyttö näki kesälomalla, jos ei laskettu Sharneeta, jota hän oli auttanut opinnoissa aina välillä.

[London Morel]

Myöskään Lora ei tunnistanut Londonia heti, sillä hän katsoi aivan jonnekin muualle. Kukapa olisi olettanut, että kaksikko törmäisi kyseisessä ottelussa ja että heillä olisi vieläpä vierekkäiset istumapaikat. Tyttö vastasi siirtävänsä laukkunsa heti ja pyysi vielä perään anteeksi. Vaikutti, että tuo oli hyvin pahoillaan. Loran käytös muuttui kuitenkin siinä silmänräpäyksessä, kun tuo tunnisti, kuka paikalle saapunut henkilö oli. Tyttö nosti katseensa ja virnisti pojan esittämälle kysymykselle.

"Miten niin 'älä vain sano'? Onko siinä jotain vikaa?"

Tyttö esitti vastakysymyksen. Hänen kasvoiltaan oli havaittavissa samankaltaista leikkisyyttä kuin Londonilla. Tuo kohotti kulmiaan ja nosti laukkunsa pois penkiltä jalkojensa juureen. Laukku näytti hyvin painavalta - siinä oli varmasti tytön koko omaisuus.

"Ajattelin vain..."

London vastasi tytön esittämään kysymykseen arvoituksellisesti ja istahti tuon viereen. Lora oli saattanut joskus aikaisemmin mainita lempijoukkueensa aamiaisella, tai sitten London oli muuten vain päätellyt. Tuntui, että aika monen tytön lempijoukkue oli Henkipään Harpyijat, sillä kyseisessä joukkueessa pelasi vain naispuolisia huispaajia. Londonkin piti kyseisestä joukkueesta, muttei toivonut niiden voittoa, vaan halusi katsella niitä muuten vain. Varsinkin joukkueen pitäjänä toimiva vaaleahiuksinen noita oli pojan mieleen.

"Mitä sulle kuuluu? Ootko päässyt huispaamaan kesällä?"

Lora esitti seuraavan kysymyksensä. London mutusteli muutaman popcornin ennen kuin vastasi kysymykseen. Isossa astiallisessa popcorneja oli suuri työ syödä, ja poika olisi tarjonnut niitä myös Loralle, ellei tuo olisi ostanut omaa astiaansa.

"No joo, vähän. Ollaan käyty Donovanin - mun veljen - kanssa huispaamassa meidän kodin lähellä olevalla aukiolla. Se on tosin vähän vaikeaa kahdestaan, eli pääasiassa vain kopitellaan. Lisäksi kun Donovanilla on kesätöitä, niin harjoitukset on jäänyt aika vähälle. Senhän piti tulla mun kanssa tänne matsiinkin, mutta se joutui perumaan töiden takia. Lisäksi mua vieläkin harmittaa se, etten päässyt Gryffondorin etsijäksi viime lukukaudella - tuntuu, että mun taidot on ruostuneet hirveästi. Pahuksen Ashley Smith..."

London kertoi ja heitti suuhunsa taas muutaman voipopcornin. Hän oli kantanut Gryffondorin pitäjälle Ashley Smithille kaunaa koko lukuvuoden ajan. Pojan mielestä kyseinen tyttö pääsi etsijän paikalle vain sinisiä silmiään räpsytellen ja vaaleita hiuksiaan heilutellen. London oli varma, että jos hänet oltaisiin valittu etsijän paikalle, olisi Gryffondor voittanut huispausmestaruuden Serdaiglen sijasta.

"Entä sä? Ootko huispannut kesällä? Voitaisiin mennä joskus kahdestaan huispaamaan jonnekin ja pyytää myös muita mukaan."

[Lora Shelly]

"Ajattelin vain..." Londonin vastaus oli epäselvä, ja Lora pudisti päätään hymyillen.
"Joo, olen minä. Vaikka sitä ei näekään minun ulkoasustani toisin kuin eräiden." tyttö vastasi virnistäen, haroen samalla hiuksiaan. Ne olivat menneet sekaisin siinä väenpaljoudessa, jonka läpi hän oli tiensä raivannut. Varsinkin Loralla, jonka hiukset olivat kuivat, hiukset takkuuntuivat helposti jo pienestäkin tuulenvireestä.

London söi muutaman popcornin omasta astiastaan ennen kuin vastasi. Pojan astia oli paljon isompi kuin Loran, ja tyttö ajatteli hieman kauhistuneena, paljonkohan poika oli joutunut pulittamaan siitä.
"No joo, vähän. Ollaan käyty Donovanin - mun veljen - kanssa huispaamassa meidän kodin lähellä olevalla aukiolla. Se on tosin vähän vaikeaa kahdestaan, eli pääasiassa vain kopitellaan. Lisäksi kun Donovanilla on kesätöitä, niin harjoitukset on jäänyt aika vähälle. Senhän piti tulla mun kanssa tänne matsiinkin, mutta se joutui perumaan töiden takia. Lisäksi mua vieläkin harmittaa se, etten päässyt Gryffondorin etsijäksi viime lukukaudella - tuntuu, että mun taidot on ruostuneet hirveästi. Pahuksen Ashley Smith..." London selitti ja söi taas muutaman popcornin. Lora ei tiennyt kuka Ashley Smith oli, sillä hän ei oikeastaan tuntenut kovinkaan montaa ihmistä Châteausta, lukuun ottamatta niitä joitakin Gryffondoreja jotka hän oli tavannut ennen Italiaan lähtöä.
"Huh, sulla on veli vai? Minkä ikäinen? Onko se Châteussa?" Tyttö päätti tarttua siihen aiheeseen, joka luultavasti aiheuttaisi vähemmän mielipahaa. Hän ei pitänyt muista ihmisistä pahan puhumisesta, eikä siksi viitsinyt jatkaa Smithistä tai siitä, ettei London ollut päässyt huispausjoukkueeseen.

"Entä sä? Ootko huispannut kesällä? Voitaisiin mennä joskus kahdestaan huispaamaan jonnekin ja pyytää myös muita mukaan." London kysyi, ja Lora hymähti. Ai oliko hän huispannut? Älä edes kysy!
"Sä et ole tainnut kuulla, vai? Mä oo valmentautunut koko viime vuoden ja tän kesän Gwenog Jonesin juniorijoukkueessa. Mulle on luvattu pelipaikka lyöjänä heti kun vain valmistun. Tää on varmaan mun ensimmäinen vapaapäivä kolmeen kuukauteen!" tyttö naurahti. Hän toivoi, ettei London saisi sitä kuvaa, että hän rehenteli tai yritti saada muut kateellisiksi.

"Mutta huispaaminen porukassa kuulostaa hyvältä. Mä en kyllä tiedä kovinkaan montaa ihmistä Châteausta, jotka pelaa, mutta sä varmaan tunnet ylipäänsäkin enemmän ihmisiä kuin minä." Lora jatkoi sitten. Vähän rennompi, kaveriporukan kesken pelattu huispaaminen voisi olla välillä ihan hyvästä. Tyttö ei itseasiassa muistanut, koska viimeksi oli noussut luudan selkään tarkoituksena vain pelleillä ja pitää hauskaa.

"Kuule..." muistaessaan pari päivää sitten syntyneen idean, Lora kääntyi enemmän Londoniin päin. "Sä varmaan jatkat Châteaussa, vai? Siis jatko-opiskelijana?" tyttö tiedusteli epäröiden. Hän ei tosiaankaan tuntenut Londonia kovin hyvin, mutta heidän huumorintajunsa vaikutti samankaltaiselta.
"Mä olen ajatellut huispauskerhon perustamista. Sellaistahan ei vielä ole Châteuassa? Mutta koska kerhon perustamiseen tarvitaan kaksi henkilöä ja mä en oikein tunne ketään, mä ajattelin, että ehkä sä haluaisit ruveta vetämään kerhoa mun kanssa? Jos sä siis vain opiskeluiltasi ehdit." Lora puhui nopeasti, ja veti syvään henkeä selostuksensa jälkeen. Tyttö todella haluaisi perustaa kerhon, mutta hänen tuntemiensa ihmisten lista oli lyhyt, ja huispaavien tuttavien lista vielä lyhyempi. Itse asiassa London oli ainut sillä listalla. Hermostuneena Lora ajatteli, että jos London nyt kieltäytyisi, hänen pitäisi varmaan pyytää Sharneeta kerhon toiseksi johtajaksi. Sharneeta, joka vannoi aina että jopa fletkumadot olivat kiinnostavampia kuin huispaus.

//Tämä pätee myös näin pelin ulkopuolella! Eli jos sinulla vain on aikaa, perustaisin mieluusti huispauskerhon Londonin kanssa.

[London Morel]

Londonin yllätykseksi Lora takertuikin ensimmäisenä pojan kertomukseen tämän veljestä. Tyttö halusi tietää oliko pojalla oikeasti veli, minkä ikäinen tuo oli ja että oliko veli myös Châteaussa. London ei tiennyt, miksi Lora oli niin kiinnostunut Donovanista. Kysyikö tuo kaiken ihan vain muodollisista syistä vai oliko tuo kiinnostunut Donovanista sillein?

"Joo on. Me ollaan kaksosia, eli saman ikäisiä, luonnollisesti. Eikä Donovan oo Châteaussa - se jätti koulun kesken ja on nyt töissä silloin tällöin", London kertoi ja kohautti harteitaan. Donovan oli yhtä ahkera työntekijä kuin hän itsekin, joten tuon työnteko oli vähän satunnaista, "Donovan on varattu", London lisäsi vielä loppuun, ihan varmuuden vuoksi vain.

Seuraavaksi siirryttiin keskustelemaan Londonin lempiaiheesta, huispauksesta. Lora kertoi, että hän on valmentautunut koko viime vuoden ja tämän kesän Gwenog Jonesin juniorijoukkueessa. Tuolle on kuulemma luvattu pelipaikka lyöjänä heti kun tuo valmistuu. Tytön mukaan tämä päivä oli tuon ensimmäinen vapaapäivä moneen kuukauteen. London oli erittäin vaikuttunut kuulemastaan. Tuo kaikki kuulosti uskomattomalta, aivan unelmalta!

"Vau!", poika sai sanotuksi. Hänen arvostuksensa tätä tyttöä kohtaan nousi sataprosenttisesti, "Mä oon aina haaveillut pelaavani oikeassa huispausjoukkueessa. Täytyy myöntää, että oon vähän kateellinen", poika kertoi ja virnisti sitten perään. Oli hän kieltämättä pettynyt, että hän itse ei päässyt edes koulun huispausjoukkueeseen sillä aikaa, kun Lora pelasi oikeassa joukkueessa oikeiden huispaajien kanssa.

Lora vaikutti olevan kiinnostunut Londonin ideasta, että he menisivät joskus porukassa pelaamaan huispausta. Tytöllä näytti kuitenkin olevan vieläkin parempi idea. Hän kysyi, että jatkaako poika vielä Châteaussa ja että kiinnostaisiko tuota huispauskerhon perustaminen. London nyökytti vastaukseksi. Itseasiassa hän oli vähän aikaa sitten itsekin miettinyt kyseistä asiaa, sillä Taikakoulu Châteaussa ei ollut enää samanlaista huispauskerhoa kuin ennen.

"Joo, ehdottomasti kiinnostaa!", London vastasi innostuneena, "Laitetaan rehtorille perustamishakemus heti koulun alettua. Sitten voitaisiin alkaa harjoittelemaan ja pitämään leikkimielisiä otteluita. Siitä tulisi varmasti huikeaa!", poika hehkutti. Oli harmillista, ettei ylempiluokkalaisille opetettu lainkaan huispausta ja lentämistä, jolloin ylimääräiset harjoitukset jäivät väistämättä vähemmälle.

Pian kaikki katsomot olivat pullollaan katsojia ja peli näytti alkavan. London seurasi tarkkaan, kuinka Tutshillin Tornadot esittäytyivät ja taivaalle loitsittiin suuret, kultaiset T-kirjaimet. Poika piti etenkin kyseisen joukkueen etsijästä, jonka paikalla hän itse haluaisi olla, sitten kun tuo jäisi eläkkeelle. Hän heitteli popcorneja suuhunsa ja taputti välissä jokaiselle pelaajalle erikseen.

[Lora Shelly]

"Joo on. Me ollaan kaksosia, eli saman ikäisiä, luonnollisesti. Eikä Donovan oo Châteaussa - se jätti koulun kesken ja on nyt töissä silloin tällöin." London kertoi veljestään, ja Lora nyökytti. Kaksonen kuulosti siistiltä! Hän oli kuullut, kuinka jotkut kaksoset, jotka olivat oikein läheisiä, pystyivät lähes kuulemaan toistensa ajatukset. Hänkin oli läheinen Alanin kanssa, mutta Alan oli kuitenkin poika, jota oli kaiken lisäksi siunattu teelusikan tunneskaalalla eikä tämä siksi ymmärtänyt aina Loran ajatuksia ja mielipiteitä yhtä hyvin, kuten sisko olisi voinut.
"Donovan on varattu." kuullessaan tämän Lora kääntyi mustahiuksista poikaa kohti ja kohotti kulmaansa. Mitä hän tuolla tiedolla teki?
"Okei." tyttö totesi hymähtäen pienesti.

Kerrottuaan kesästään Lora odotti hivenen vaivaantuneena Londonin reaktiota, joka oli kaiken kaikkiaan hyvinkin yksinkertainen "vau".
"Mä oon aina haaveillut pelaavani oikeassa huispausjoukkueessa. Täytyy myöntää, että oon vähän kateellinen." poika myönsi, ja Lora hymyili pienesti.
"Mä uskon että sullakin on vielä mahdollisuus siihen! Mä en itse edes tiedä mistä Gwenog sai tietää musta, mutta epäilen että se on voinut olla jonkun Tylypahkan henkilökunnan aikaansaannosta." tyttö hymyili rohkaisevasti pojalle, joka vaikutti olevan hyvinkin vaikuttunut. Ärsyyntyneeltä hän ei kuitenkaan näyttänyt, joten Lora uskoi ettei London ottanut hänen puheitaan rehentelynä.

Loran onneksi London suostui hänen ehdotukseensa huispauskerhosta, itseasiassa oikein innostui. Tyttö vain hymyili leveästi kun poika ehdotti että he veisivät perustamisilmoituksen heti kun koulu alkaa. Hän oli itse ajatellut samaa. Mitä nopeammin sen parempi! He voisivat suunnitella kerhon ohjelmaa vaikka muutaman viikon ennen aloittamista. Luultavasti heidän pitäisi aloittaa ihan perusteista, luudan hallitsemisesta ja sen sellaisesta... Vai opetettiinkohan Châteaussa lentämistä? Jos opetettiin, he voisivat luultavasti jättää käymättä kaikkein yksinkertaisimmat asiat ja ainoastaan kerrata ne nopeasti. Sitten voitaisiin harjoitella kaikkien pelipaikkojen pelaamista ja ehkä järjestää muutama harjoitusottelu ja...

Loran pohdista keskeytyi kun hän huomasi ensimmäisen pelaajan lentävän kentälle. Se oli Tornadojen pelaaja, ja Lora taputti kohteliaasti jokaiselle pelaajalle. Kun kaikki vastajoukkueen pelaajat olivat tulleet kentälle, Tornadojen tunnus, kultaiset T-kirjaimet, katosivat poksahtaen kun toinen kultainen hahmo syöksyi niiden läpi ja muodosti kotkan kynnet, Harpyijoiden tunnuksen. Kun pelaajat alkoivat lentää näkyviin, Lora taputti, tosin tällä kertaa huomattavasti innokkaammin. Gwenogin tullessa kentälle, tyttö jopa hurrasi, virnistäen sen jälkeen itsekseen. Hänestä kuoriutui fanityttö aina peleissä, joissa tunnelma oli aivan omanlaisensa.

"Miten veikkaat tämän päättyvän? Mä sanoisin että Harpyijat nappaa siepin ja voittaa ehkä noin... 90 pisteellä?" tyttö kääntyi uudelleen Londonin puoleen kun kapteenit kättelivät toisiaan.
"Häviäjä saa tarjota pelin jälkeen jäätelöt." Lora lisäsi vielä ja kohotti kulmiaan haastavasti. Hän kääntyi takaisin peliä kohti kun pilli soi, ja seurasi tarkkaavaisesti kun kaato lensi ilmaan ja ryhmyt sekä sieppi syöksyivät eripuolille kenttää.

[London Morel]

Lora koetti piristää Londonia, sillä tuo oli ilmeisesti huomannut pojan pettymyksen siitä, ettei poika ollut päässyt pelaamaan oikeassa huispausjoukkueessa koskaan. Lora kertoi uskovansa, että pojallakin olisi tulevaisuudessa siihen mahdollisuus. Tyttö itse ei edes tiennyt, mistä hänen huispausjoukkueensa kapteeni sai tietää hänestä. London nyökytti vastaukseksi ja hymyili pienesti. Jos joku poika olisi kertonut hänelle noin, hän olisi luultavasti kateudesta käskenyt tuon olemaan hiljaa, mutta kun kertojana oli tyttö, hänen mielestään se oli vain tosi cool.

Londonin ajatukset jäivät hetkeksi huispauskerhon perustamiseen. Jos hän olisi perustamassa sellaista kerhoa ja olisi jopa johtajana kyseisessä kerhossa, arvostettaisiin häntä varmasti enemmän huispausmaailmassa. Kukapa ei haluaisi joukkueeseensa huispaajaa, joka on pyörittänyt huispauskerhoa ja vieläpä menestyksekkäästi? Londonilla oli käytännön lisäksi hyvät teoreettiset tiedot huispauksesta, joten hänestä olisi vain mukavaa opettaa osaamisiaan muille. Lisäksi hän voisi suunnitella erilaisia harjoituksia sekä huispausotteluita. Ehkä hän saisi jopa enemmän motivaatiota koulunkäyntiin tämän myötä.

"Miten veikkaat tämän päättyvän? Mä sanoisin että Harpyijat nappaa siepin ja voittaa ehkä noin... 90 pisteellä? Häviäjä saa tarjota pelin jälkeen jäätelöt."

Lora keskeytti pojan ajatukset. London ei voinut olla naurahtamatta tytön veikkaukselle. Harpyijien voittohan olisi mahdottomuus! "Pah! Tornadot voittavat varmasti ainakin yli 150 pisteellä", London vastasi. Siihen tarvittaisiin siis tasapeli maaleissa sekä siepin nappaus, "Ja mulle sopii, että häviäjä tarjoaa jäätelöt, eli siis sinä", poika naurahti ja tökkäsi tyttöä leikkisästi kylkeen. Poika oli noin 100 % varma, että Tornadot tulisivat voittamaan. Eiväthän ne voisi hävitä naisille!

Pilli soi, pallot päästettiin irti ja peli alkoi. London seurasi tarkkaavaisesti, kuinka yksi Tornadojen jahtaajista nappasi kaadon juuri ennen Harpyijoiden jahtaajaa ja kiisi kohti vastapäistä maalisalkoa. Tuo viskasi kaadon pelikaverilleen, joka yritti maalia, mutta Harpyijoiden pitäjä oli liian vikkelä ja sai torjutuksi maalin. Samalla sekunnilla kaato oli lentänyt jo yhdelle Harpyijoiden jahtaajalle, joka kiiri vuorostaan kohti Tornadojen maalisakoa. Tuon matka kuitenkin tyssäsi lyhyeen, sillä tuo sai kylkeensä ryhmyn. Kaato lipsahti tuon käsistä ja tippui maata kohti. Tornadojen jahtaaja oli nopea ja sai napatuksi kaaton juuri ennen kuin se osui maahan. Kyseinen jahtaaja heitti kaadon pelikaverilleen, joka yritti maalia, mutta se jälleen kerran torjuttiin. Sitten kaato oli taas harpyijoilla, jotka syöttelivät sitä hetken, ennen kuin lähtivät syöksyyn kohti Tornadojen maalia. Harpyijoiden jahtaaja, jolla kaato oli, heitti pallon kohti Tornadojen vasempaa maalivannetta. Sitten kuului pillin vihellys ja huurrahuutoja. Harpyijat olivat tehneet maalin.

"Merde!", Londonin suusta pääsi ja lisäksi hän luetteli muutaman muun kirosanan. "Miten voi olla mahdollista? Ei voi olla mahdollista! Buuu!", poika huusi ja otti käteensä kourallisen popcorneja, jotka hän heitti kentän suuntaan. Popcornit eivät kuitenkaan päätyneet lähellekään kenttää, vaan muiden fanien niskaan. Ai miten niin poika otti huispausottelut aina niin tosissaan?

[Evelyn Clément]

// Tämä on väliaikainen pisteytys. Mikäli teitä huvittaa, niin peliä voi vielä jatkaa. Loppuun viedystä pelistä saa ylimääräiset 5 pistettä.

Tämän hetkinen pisteytys :

• Lora Shelly = 12 p.
• London Morel = 12p.

//

[Lora Shelly]

London ei selvästikään näyttänyt uskovan Loran teoriaan pelin lopputilanteesta.
"Pah! Tornadot voittavat varmasti ainakin yli 150 pisteellä. Ja mulle sopii, että häviäjä tarjoaa jäätelöt, eli siis sinä." Lora naurahti, mutta ei sanonut mitään, ainoastaan hieroi kylkeään näyttäen erittäin haavoittuneelta, kuin pojan pökkäys olisi murtanut vähintään 4 kylkiluuta.

Kaksikko ei rupatellut enää enempää, sillä terävä pillin vihallus halkoi ilmaa, ja Lora käänsi salamana silmänsä peliin, joka alkoi vauhdikkaasti. Aluksi hän ei kyennyt edes erottamaan missä pallot menivät, mutta totuttuaan pelin nopeaan tahtiin hän alkoi pikkuhiljaa saada siitä otetta. Kaato oli tällä hetkellä Tornadoilla, ja Lora seurasi sen liikkeitä samalla kun yritti painaa mieleensä kaiken mitä lyöjät tekivät ja mikä heidän taktiikkansa oli. Kaato siirtyi yhden epäonnistuneen maaliyrityksen jälkeen Harpyijoille, ja Lora kiljahti riemuissaan kun nämä tekivät ensimmäisen maalin. Hän oli usein huomannut, että ensimmäisen maalin tekijöillä oli pieni etumatka. Gwenog oli selittänyt, että se johtui psykologisista syistä. Ensimmäinen maali oli se, joka kunnolla avasi pelin, ja siksi se oli tavoiteltava teko. Vastajoukkue, joka ei ensimmäisessä maalissa onnistu, lannistuu usein tai heidän keskittymisensä herpaantuu.

London ei ollut ilahtunut maalista, vaan heitteli popcornia edessä istuvien niskaan. Tämä sai osakseen monia ärtyneitä katseita, mutta tuohduksissaan poika ei näyttänyt edes huomaavan.
"Tämähän alkoi hyvin!" Lora ainoastaan naurahti ja taputti vielä uudelleen käsiään. Hänen teki mieli selittää teoria ensimmäisestä maalista myös Londonille, mutta koska peli jatkui kovaa vauhtia, tyttö päätti jättää asian jäätelölle - joka toivottavasti olisi maksettu Londonin pussista.

Maalin jälkee Tornadot nappasivat pallon, mutta kuten Lora oli ennustanutkin, jahtaajan huomio herpaantui ohi kiitävän ryhmyn takia ja pallo lipsahti tämän käsistä suoraan Harpyijan jahtaajan syliin, joka oli ollut valmiina alapuolella odottamassa. Taktiikka oli Loran mielestä loistava, ja tyttö taputtikin pienesti käsiään, kun kaato siirtyi jahtaajalta toiselle salamannopeasti. Se sujahti nopeasti sisään Tornadojen renkaasta, ja Lora hurrasi taas. Seuraavaksi peli kuitenkin kääntyi toiseen suuntaan, kun Tornadojen pitäjät ja jahtaajat tekivät saumatonta yhteistyötä ja pääsivät todella lähelle harpyijoiden maalia. Samaan aikaan kun jahtaajat syöttelivät toisilleen, lyöjät pitivät kaikki vastapuolen ryhmyt sekä jahtaajat kaukana. Harpyijoiden pitäjä ei onnistunut pitämään kaatoa poissa, vaan se sujahti vanteesta sisään. Tornadojen kannustajat nousivat hurraamaan äänekkäästi. Lora ei reagoinut mitenkään, ainoastaan sulloi popcornia suuhunsa tavallista agressiivisemmin.
"Pakko myöntää että se oli hieno maali."

Tornadot saivat myös toisen maalin, ja Lora irvisti pelikentälle päin, aivan kuin se muka auttaisi. Tilanne oli nyt tasan, ja tyttö toivoi että se kääntyisi vielä Harpyijoiden hyväksi. Heillä oli hyvä alku, ja nyt sopiva taktiikka olisi lannistaa vastustaja joko torjumalla jatkuvasti maaliyritykset tai tekemällä monta peräkkäistä maalia. "Huispaus on psykologiaa". Site Gwenog aina hoki heille, ja nykyään Lora oli oppinut ajattelemaan sitä kautta, miettimään opivien paikkojen lisäksi myös sitä mitä vastustajien päiden sisällä mahdollisesti liikkui.

// Nyt meni kyllä vähän psykologiaksi :D Syytän koulua, minulla on juuri menossa psykologian kurssi ja olen vain niin innoissani oppiaineesta että luen siihen liittyviä kirjoja vapaa-ajallakin.