//Tämä pelialue on varattu Lora Shellylle ja London Morelille
Oli kesäloman kolmas viikko, ja sää oli sen mukainen. Lora hikoili valkoisessa pitsitopissaan ja vilkaisi ylöspäin, kohdaten tuskastuttavan näyn; aurinko paahtoi täysillä, eikä yhtäkään pilvenhattaraa näkynyt. Koska nyt ei edes tuullut, keli oli sietämättömän lämmin. Ei mikään mukavin sää pelata huispausta, varsinkin kun huispauskaapujen alla oli vielä hiostavat suojat.
Vaikka kesälomaa oli kulunut jo tovi, Loralle tämä oli ensimmäinen vapaa viikko moneen kuukauteen. Hän oli viettänyt enemmän aikaa huispauskentällä kuin kotonaan Kilkennyssä. Ja nyt, kun Gwenog oli antanut kaikille pelaajille vapaata, mihin muuhun Lora sen käyttikään kuin huispaukseen? Hän oli totaalisesti tuon urheilulajin lumoissa, eikä tiennyt oliko se hyvä vai huono juttu. Hän ei pitänyt sitä pahana asiana, mutta tiesi että hänen äitinsä ei arvostanut sitä, kuinka Lora oli pitkiä aikoja pois kotoa. Ja kyllä tyttö ymmärsi sen, hänkin ikävöi äitiään ja pikkuveljeään Alania usein. Mutta tämä oli hänen unelmansa, ja hän oli valmis tekemään mitä tahansa sen eteen.
Juuri tällä hetkellä Lora puristi nyrkissään pääsylippua huispauspeliin, jossa hänen valmentajansa Gwenogin joukkue Henkipään Harpyijat sekä Tutshillin Tornadot pelasivat. Jono lipuntarkastuspaikalle mateli hitaasti eteenpäin, mutta onneksi hänen edellään oli enää muutama ihminen.
"Lippunne, kiitos." naispuolinen virkailija pyysi kohteliaasti hymyillen, kun Lora sitten vihdoinkin pääsi pienen kopperon luo. Tyttö vilautti lippuaan, ja virkailija nyökkäsi, sanoen sitten saman pyynnön henkilölle Loran takana. Kun jono oli ohi, Lora pääsi vihdoinkin liikkumaan vapaammin, ja suunnisti tiensä pienelle välipalakioskille jonka kyltin näki kauempana.
Koska kyseessä oli vain paikallinen peli, areena ei ollut yhtä pramea kuin Maailmanmestaruuskisoissa, joita Lora oli ollut seuraamassa pari vuotta sitten. Se ei kuitenkaan kadottanut tytön innostusta peliä kohtaan, sillä hän nautti huispauksesta kaikissa muodoissa. Kaikesta pystyi oppimaan, niin itse pelaamisesta kuin katselemisestakin. Lisäksi varsinkin tälläisellä säällä katseleminen oli mukavempaa; pystyi aivan vapaasti pitämään mokkashortseja ja pitsitoppia, joutumatta pelkäämään että ne olisivat mutakuorrutuksessa kotiin mennessä. Lisäksi niillä ei tullut liian kuuma.
Saatuaan itselleen pienen kulhollisen popcorneja, Lora alkoi metsästämään omaa istumispaikkaansa. Lipun mukaan se oli vasemmanpuoleisessa katsomossa, paikalla numero 347. Luultavasti siis suhteellisen ylhäällä, mikä sopi tytölle paremmin kuin hyvin, tapahtuihan itse pelikin yläilmoissa. Tyttö heilautti laukkuaan paremmin olalleen ja lähti sitten kiipeämään ylöspäin. Hänestä oli kummallista, miten taikova väki ei ollut keksinyt vielä mitään helpompaa vaihtoehtoa portaille. Jopa jästeillä oli hissejä ja liukuportaita, joten mikseivät velhotkin siis voineet keksiä jotain vastaavaa?
Löytäessään vihdoinkin paikkansa, Lora asettui paikalleen ja heitti suuhunsa muutaman popcornin. Näin jälkeen päin mietittynä 8 kaljuunaa säälittävän pienestä kulhosta oli riistohinta, mutta koska herkut olivat tytölle nykyään tarkasti rajattuja, hän otti ilon jokaisesta tilaisuudesta mitä vain sai. Hänen vieressään istuva mies pitä kaulassaan Tutshillin Tornadoiden väreillä koristeltua kaulahuivia, ja Lora katsoi tuota vähän huolestuneena. Eikö tälläisellä säällä voisi saada vaikka lämpöhalvauksen jos piti liikaa vaatetta päällä? Omisti hänkin Henkipään Harpyijoiden fanisetin, johon kuului niin huivi kuin t-paitakin, mutta Lora ei viitsinyt pukea niitä päälleen, ei näin pieneen peliin. Se tuntui jotenkin hassulta.
Tytön toisella puolella oleva penkki oli vapaa, ja Lora laskikin sille laukkunsa, huokaisten pienesti. Se oli aivan liian painava, täynnä rojua mitä hänen ei todellakaan kannattaisi kantaa mukanaan. Koulukirjoja, kyynerpääsuojat sekä pyyhe, jotka olivat jääneet viime harjoituksista mukaan. Hän oli unohtanut tehdä kevennysloitsun silloin kun oli vielä ollut Châteaussa, ja nyt hän ei voinut, ollessaan vielä alaikäinen. Ei tytöllä itse asiassa ollut edes sauvaa mukana. Vastuutonta hätätilanteen tullessa, mutta hän ei ollut muistanut ottaa sitä mukaansa kun oli lähtenyt kotoa. Siellä se nyt oli, hänen työpäytänsä laatikossa, Muodonmuutokset aloittelijoille -kirjan vieressä.
