Kirjoja ja teekuppi, siinäpä skuuppi

[Evelyn Clément]

// Okei, saanko olla keksimättä otsikkoa? Miksi sitä ei vaan voi jättää tyhjäksi? Noh, tässäpä tämän tosi kurittoman ja villittömän keskustelun lähtökohta: Hahmonvaihdos Benjamin Blanchardin ja Evelyn Clementin välillä. (Idea on tuosta menneestä kuukauden haasteesta, vaikka osaksi siitäkin voi kai kiittää Rosella McDevonia).
Tää on kyllä niin kamalaa ja innostavaa samaan aikaan, että on ihan pakko alkaa kirjottaa. Yritän nyt hän-muodolla, saa nähdä miten käy...//


Auringonsäteet paistoivat ihanasti Benjaminin työhuoneen suurista ikkunoista ja kuulsivat vastapäisen seinän sanomalehtitapettiin. Benjamin oli jotenkin onnistunut päätymään luokkaansa lukemaan ruotsalaiskirjailijan uusinta dekkaria. Kirja oli tähän mennessä ylittänyt odotukset jästien teoksista ja Benjamin oli jäänyt koukkuun teoksen juonenkäänteisiin ja kutkuttaviin vivahteisiin.

Vaikka hän nauttikin muiden seurasta, niin opettajienhuoneen tunnelma ei ollut basiliskiuksien jälkeen aina niin seesteinen ja professori viihtyi rauhallisessa ympäristössä. Oma luokka oli ollut kuin tilauksesta tuohon tarkoitukseen sopiva, siisti ja mukava, joten professsori oli päätynyt siihen.

Osaksi oli erikoista olla koululla vielä lomaaikaan ja nähdä myös oppilaita parveilemassa käytävillä. Tänä vuonna Châteaussa oli kuitenkin tarjolla myös kesätöitä, tai kesäopinnoistahan oppilaat puhuivat, ja niistä sai jopa ihan kohtuullisen korvauksen, vaikka työ olikin leppoisampaa kuin talvilukukautena. Oppilaitakaan ei ollut koululla kuin kourallinen, eikä tarvinnut käydä lävitse samoja kokeitakaan yhä uudestaan ja uudestaan, kun kesä oli vihdoin tullut. Ja aurinkokin oli alkanut paistamaan tuoden tuota kaivattua kesätunnelmaa.

Benjamin vaihtoi asentoaan hieman mukavampaan tuolissaan. Tänään oli omalta osin hyvä päivä ja mies saattaisi jopa käydä jossain välissä juttelemassa professori Crèinin kanssa. Kenties. Ainakaan näillä näkymin tänään ei ollut mitään muutakaan sen erikoisempaa.

Mies hörppäsi siemauksen teetään ja käänsi seuraavan sivun. Nyt kun basiliskista oli päästy eroon ja koulun rehtorikin oli taas voimissaan, ei Benjamininkaan tarvinnut olla vastuullisena opettajana hoitelemassa kaikkia pikku puuhia. Asiat olivat taas alkaneet kulkemaan parempaan suuntaan, kuten hän oli Molinalle jossain vaiheessa todennutkin. Nyt hän saattoi syventyi kiinnostuneena kirjaansa ja unohtaa maailman murheet.

Mikäs sen mukavampaa? Kiinnostava kirja ja teekuppi, eikä ketään häiritsemässä muutamaan tuntiin.

[Benjamin Blanchard]

//No mutta tuo otsikkohan on varsin kiva. :'3 Mutta ei murehdita otsikkoa nyt, vaan tätä ropettamista joka tosiaankin on niin mielenkiintoista, mutta niin mieltä raastavaa samaa aikaa. :D//


Evelyn Clément, serpentardin tuvan tunnollinen ja osaava oppilas pyyhälsi koulun käytävillä reppu selässään. Vaikka ulkona olikin ihanteellisen kaunis ja hyvä sää, ei tyttö ollut matkalla pihamaille. Ei ainakaan nyt ja tuskinpa myöhemminkään.

Evelyn oli juuri käynyt kirjastossa, muttei ollut löytänyt sieltä etsimäänsä. Hän oli jopa mennyt hetken mietinnän ja itsenäisten etsintöjen jälkeen kysymään kirjastonhoitajalta että, eikö hänen etsimäänsä kirjaa tosiaankaan ollut. Tähän hän oli saanut vastuksen jota oli pelännytkin ja kieltämättä odottanutkin; kirjaa ei toden tosiaankaan ollut.

Niinpä jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto. Piti mennä sinne minne Evelyn ei olisi halunnut mennä. Nimittäin professorin puheille ja vieläpä kirjan perään kyselemään. Neiti Clément oli aikoinaan pistänyt merkille pimeyden voimilta suojautumisen -luokan kirjahyllyn jossa oli ollut kirjoja vaikka kuinka. Hän oli joskus jopa istuutunut pulpetin ääreen, joka oli kaikista lähimpänä sitä hyllyä. Tyttö oli huolellisesti (kuten aina) kirjoittanut muistiinpanonsa ylös ja vilkaissut sen jälkeen nopeasti siitä paikaltaan että, oliko hyllyssä kenties jotain mitä hän olisi voinut lukea. Voitte vain arvata oliko siellä kirjoja, joista Evelyn ei ollut ennen kuulutkaan.

Kun Evelyn saapui luokan ovelle hän oli jo aikeissa koputtaa. Hän kuitenkin veti kätensä pois pian. Mitä hän sanoisi jos ja kun ovi avattaisiin? Serpentardilainen mietti hetken ja koputti sitten, hieman varmempana kuin hetki sitten. Koputus oli hiljainen ja lyhyt. Vähän niin kuin koputtaja itsekin.

//Okei, en tiedä miten onnistuin ropettamaan Evellä, mutta aivoni sain ainakin kunnolla solmuun. 8)//

[Evelyn Clément]

// Mistäs tiiät kuinka monta tuntia tuotakin pohdin? No ei vaan, jos nyt yritän keskittyä aivojumppaan//

ja mies nosti katseensa, kun ovi narahti auki hänen edessään ja sydän oli pakahtua ihmetyksestä, mutta juuri silloin -

Benjamin oli juuri hörppäämässä taas teetään, kun ovelta kuului vaimea koputus. Miksi kukaan halusi nyt tulla tänne, mies ajatteli. Hän laittoi huokaisten kirjansa sivuun pöydän reunalle. Olisi taas aika olla velvollinen aikuinen.

"Sisään", Blanchard totesi ja katsoi kummissaan ken astuisi luokkaan. Häntä harmitti aavistuksen, että leppoisa hetki oli päättynyt ja saattaisi olla, että tuo tulokas kutsuisi hänet taas johonkin häsläykseen, tai kertoisi uudelleen tavatusta jättikäärmeestä. Uusi basiliskihavainto ei todellakaan ollut professorista mieluinen, niin kuin ei varmaan kenestäkään. Tai no, saihan mies muutaman vahvan epäilyksen kohteen mieleensä... Vaikka saattoihan ovenavaaja tuoda hyviäkin uutisia. Ei voinut tietää.

Olisi kenties ollut mukava omata ennustajan taitoja. Tälläisissä tilanteissa näkyjä ja ahaa-ilmiöitä olisi voinut mielellään ottaa vastaan, mutta tuota taitoa ei Benjaminille ollut suotu. Vaikka mikäs siinä, sillä ennustus ei ollut mikään Benjaminin lempiaihe, eikä varmaan koskaan tulisikaan olemaan. Sillä mentiin, mikä oli annettu. Elämä oli elämistä, eikä murehtimista varten.

[Benjamin Blanchard]

//Anteeksi kun en ole vastannut tänne pitkään aikaan mitään. On ollut inspiraatio tiessään ja IRL:issä kiireitä. :/ Mutta nyt jatkan ropeamme. :)//

Oven takaa kuului vaimeahko ääni, joka totesi "sisään". Evelyn tarttui oven kahvaan ja työnsi oven auki. Hän astui luokkahuoneeseen sillä käytävään jääminen olisi ollut typerää. Tyttö hymyili pikaisesti luokan toisella puolella olevalle professorille. Hän esittäisi asiansa nopeasti, selkeästi ja kohteliaasti nyt. "Anteeksi että häiritsen professori Blanchard, mutta olisin vain kysynyt olisinko saanut lainata luokastasi kirjan", Evelyn kertoi, antaen sanojen vain valua suustaan. Hän hymyili ja jatkoi pian: "En löytänyt kirjastosta etsimääni nimittäin, tai muuta yhtä kiinnostavaa mitä olin alunperin etsimässä", Evelyn selitti selkeästi, ranskan kieltä puhuen.

Hän ei ollut varma professori Blanchardin kielitaidosta, mutta oletti ja jollain tasolla tiesi, että kyseinen opettaja osasi ranskaa. Oppitunneillahan puhuttiin englantia aina ja niiden perusteella professori osasi ainakin englantia hyvin. Oikeastaan tosi hyvin. Entä jos professori ei ymmärtänyt kaikkea mitä Evelyn oli hetki sitten sanonut? Ei, ei, ei. Sellaista vaaraa ei ollut olemassa. Evelyn mietti ja murehti aivan turhia nyt. Kyllä hänen sanansa oltiin ymmärretty. Aivan varmasti. Niinpä serpentardilainen yritti hymyillä pienesti ja rentoutua.

[Evelyn Clément]

// Ei mitään, itsekin tulin vasta edellispäivänä Virosta, eikä tuo puhelimella ja netittä kirjottelu oikein luonnistanut, että hiukkasen viivästyi minunkin osalta. Hmmm... kinkkinen kielikriisi... jäi hieman epävarmaksi kumpaa kieltä kunnioitettu professori puhuisikaan mieluummin, noh, ehkäpä sillä ei niinkään ole väliä (sivuutan julmasti hahmonne mieltymyksiä, muhahhaa)//

Sisään astui Blanchardin ihmetykseksi oppilas, vaikka tuo oli epäillyt heidän kaikkien olevan pihalla juoksentelemassa ja telmimässä. Näin kesällä aika moni oppilaista jopa tuntui välttelevän professoreita, kuin ei olisi edes jaksanut muistaa koulua. Vaikka eihän sitä aina jaksanutkaan.

Tyttö näytti melko nuorelta, mutta hymyili silti kohteliaasti, joskin melko vaimeasti. Tyttö näytti tutulta, muttei tainnut kuulua niihin tuntien häiritsejiin, sillä jostain syystä nuo äänekkäimmät jäivät parhaiten mieleen, kun taas niitä kilttejä oli vaan helppo unohtaa.

"Anteeksi, että häiritsen professori Blanchard, mutta olisin vain kysynyt olisinko saanut lainata luokastasi kirjan", neiti sepitti melko nopealla ja kohteliaalla ranskalla. Vaikka Benjamin olikin syntynyt Englannissa niin hän oli elänyt useita vuosia Ranskassa ja vain tehnyt velhousopintonsa Tylypahkassa. Ja puhuikin molempia kieliä sujuvasti. Tosin oli kummallista, miten vähän ranskankielitaitoa oli Ranskassa tarvinnut, opetus kun tapahtui useimmin englanniksi.

Tyttö ilmeisesti halusi lainata kirjan. Professori loi kasvoilleen ystävällisen hymyn. Tottakai kirjojen lainaaminen onnistui, olihan kirjojen lukeminen aina hyväksi. Ainakin professori itse viihtyi kirjallisuuden ääressä ja ymmärsi hyvin niitä muita lukutoukkia, joita maailmassa saattoi sittenkin olla.

Tyttö jatkoi puhettaan ja Benjamin muisteli hänen nimekseen Evelyn. Evelyn Clément ja tuon sukunimen mies muisteli kuulleensa joskus Taikaministeriöstä, joskaan ei samoilta osastoilta, joissa Benjamin itse oli työskennellyt. Vaikka saattoihan olla, että Clémenttejä oli useampiakin, eikä tuo taikaministeriössä haahuileva liittynyt mitenkään tuohon oppilaaseen, joka seisoskeli Benajaminin huonessa.

"En löytänyt kirjastosta etsimääni nimittäin, tai muuta yhtä kiinnostavaa, mitä olin alunperin etsimässä."

Itse kirjojen lainaamista ei professori pistänyt pahakseen, mutta häntä epäilytti hieman tytön sanat. Ne kun viittasivat siihen, että neiti Clément kaipasi jotain harvinaisempaa kirjaa, eikä se välttämättä ollut niin hyvä noin nuorelle tytölle. Usein ne harvinaisemmat kirjat, kun saattoivat sisältää kuvia, jotka Benjaminkin olisi mieluusti jättänyt näkemättä. Ja tekstikin saattoi olla epämukavaa. Pimeää.

Evelyn kuitenkin hymyili arasti ja professori muisti hänet siksi tunnolliseksi etupenkin tytöksi. Tuo oli se tyttö, joka oli kirjoitellut ahkerasti muistiinpanoja ja varmaan jokaisen professorin mainitseman sanan ylös. Ja vaikka tuo olisi ollut kuinka paha, niin Benjamin antoi hänelle tilaisuuden. Sellainen hän oli. Uskoi ihmisistä hyvää ja uskoi, ettei heillä ollut mitään koiraa haudattuna tekoihinsa. Mies hymyili hieman. Tuo sananparsi piilossa olevasta koirasta huvitti häntä kummasti ja muistutti animaagiudesta. Mutta sitten tuon professorin mieleen tuli myös muistoja, jotka liittyivät tuohon taitoon. Ikäviä muistoja, joiden olemassa olon hän olisi mieluusti unohtanut.

"Tietenkin kirjoja saa lainata", mies sanoi hymyillen, oppilaille ei tarvinnut kasata taakkaa harteilleen. "Oliko teillä joku tietty kirja, vai millaista kirjaa haet, neiti Clément? " Benjamin tiedusteli ystävällisesti ja nousi mukavasta tuolistaan. Hän lähti kulkemaan kohti kirjahyllyä, joka sijaitsi samaisella seinällä niiden sekalaista sälää täynnä olevien lasikaapistojen kanssa.

Tämä hoituisi varmaankin pian alta pois ja professori voisi taas keskittyä omaan lukunautintoonsa.

[Mila Molina]

Pelin väliaikainen pisteytys:

Evelyn Clément: 8 p
Benjamin Blanchard: 4 p

Jatkakaa peli loppuun, niin saatte kaikki 5 lisäpistettä!