// Okei, saanko olla keksimättä otsikkoa? Miksi sitä ei vaan voi jättää tyhjäksi? Noh, tässäpä tämän tosi kurittoman ja villittömän keskustelun lähtökohta: Hahmonvaihdos Benjamin Blanchardin ja Evelyn Clementin välillä. (Idea on tuosta menneestä kuukauden haasteesta, vaikka osaksi siitäkin voi kai kiittää Rosella McDevonia).
Tää on kyllä niin kamalaa ja innostavaa samaan aikaan, että on ihan pakko alkaa kirjottaa. Yritän nyt hän-muodolla, saa nähdä miten käy...//
Auringonsäteet paistoivat ihanasti Benjaminin työhuoneen suurista ikkunoista ja kuulsivat vastapäisen seinän sanomalehtitapettiin. Benjamin oli jotenkin onnistunut päätymään luokkaansa lukemaan ruotsalaiskirjailijan uusinta dekkaria. Kirja oli tähän mennessä ylittänyt odotukset jästien teoksista ja Benjamin oli jäänyt koukkuun teoksen juonenkäänteisiin ja kutkuttaviin vivahteisiin.
Vaikka hän nauttikin muiden seurasta, niin opettajienhuoneen tunnelma ei ollut basiliskiuksien jälkeen aina niin seesteinen ja professori viihtyi rauhallisessa ympäristössä. Oma luokka oli ollut kuin tilauksesta tuohon tarkoitukseen sopiva, siisti ja mukava, joten professsori oli päätynyt siihen.
Osaksi oli erikoista olla koululla vielä lomaaikaan ja nähdä myös oppilaita parveilemassa käytävillä. Tänä vuonna Châteaussa oli kuitenkin tarjolla myös kesätöitä, tai kesäopinnoistahan oppilaat puhuivat, ja niistä sai jopa ihan kohtuullisen korvauksen, vaikka työ olikin leppoisampaa kuin talvilukukautena. Oppilaitakaan ei ollut koululla kuin kourallinen, eikä tarvinnut käydä lävitse samoja kokeitakaan yhä uudestaan ja uudestaan, kun kesä oli vihdoin tullut. Ja aurinkokin oli alkanut paistamaan tuoden tuota kaivattua kesätunnelmaa.
Benjamin vaihtoi asentoaan hieman mukavampaan tuolissaan. Tänään oli omalta osin hyvä päivä ja mies saattaisi jopa käydä jossain välissä juttelemassa professori Crèinin kanssa. Kenties. Ainakaan näillä näkymin tänään ei ollut mitään muutakaan sen erikoisempaa.
Mies hörppäsi siemauksen teetään ja käänsi seuraavan sivun. Nyt kun basiliskista oli päästy eroon ja koulun rehtorikin oli taas voimissaan, ei Benjamininkaan tarvinnut olla vastuullisena opettajana hoitelemassa kaikkia pikku puuhia. Asiat olivat taas alkaneet kulkemaan parempaan suuntaan, kuten hän oli Molinalle jossain vaiheessa todennutkin. Nyt hän saattoi syventyi kiinnostuneena kirjaansa ja unohtaa maailman murheet.
Mikäs sen mukavampaa? Kiinnostava kirja ja teekuppi, eikä ketään häiritsemässä muutamaan tuntiin.
