//Anteeksi, tässä on vähän kestänyt ja stressi lienee se pahin syypää. Mutta lopetellaan vain. //
Lily-Bella näytti puntaroivan hetken jotain, mutta Vicky ei tajunnut mitä. Tai ehkä tajusikin, mutta, mutta.. Ei kai Lily-Bella nyt voinut suuttua yhdestä mielipiteestä? Kai Vickyllä nyt oli oikeus puolustaa tyttöä, jonka takia hän oli melkein päässyt hengestään? Ei siinä voinut olla mitään pahaa. Vicky tuomitsi itse ihmisiä pahemmastakin, mutta olihan Chelsean puolustaminen silti vähintäänkin hyväuskoista, vaikka Vicky ei tietenkään sitä halunnut myöntää. Ei kai hän nyt voinut sille mitään että hän halusi uskoa ihmisistä, joita piti hyvinä, hyvää? Ei kai?
Vickyn suu tuntui loksahtavan yhä enemmän auki jokaisen Lily-Bellan sanan kohdalla. Yhden kohdalla hän oli jopa huudahtanut "mitä" niin kovaa että se olisi taatusti kuulunut alakertaan asti, ellei hän olisi peittänyt suutaan oikealla hetkellä.
Vaikka Vicky uskoi vakaasti että koulun tapahtumiin liittyi muutakin kuin vain tärähtänyt kakkosluokkalainen, koko tarina vaikutti hirvittävän omituiselta, eikä Vicky tajunnut miksi Karaktus olisi ylipäätään halunnut koululle basiliskin. Hänenhän täytyi olla idiootti, jos se mitä Lily-Bella kertoi oli totta. Oliko se edes? Vai pitikö Lily-Bella hänen poikkeavaa mielipidettään Chelseasta niin typeränä että hän halusi vielä virnuilla Vickylle sillä oudolla tarinallaan? Ja illalla hän nauraisi katketessaan Vickylle? Niinkö?
"Oletko juonut teesi loppuun?", Lily-Bella kysyi.
"Oh, ihan kohta", Vicky vastasi ja katsahti kuppiinsa. Teetä oli noin puolet jäljellä. Vicky kulautti sen kaiken kerralla ja nousi ylös yskittyään tovin liian nopeaa juomistaan. Samalla hän mietti miksi Lily-Bella oli kertonut hänelle tietonsa niin syvällisesti kuin asiaa vain saattoikin miettiä noustessaan ylös. Oikeastaan hän taisi miettiä samaa silti senkin ajan kun he kävelivät alas ja ehkä juttelivat jostain ja ehkä eivät sittenkään. Vicky heräsi ajatuksistaan vain hyvästelleessään Lily-Bellan, eikä silloinkaan kovin hyvin
Sitten hän istahti samalle penkille ja kuunteli seuraavat 22 minuuttia keskustelua, joka tuntui jatkuvan ikuisesti. Mikään ei ollut muuttunut. Kukaan ei ollut edes huomannut että hän oli poistunut, jos hän oli poistunut. Liemikeskustelu vain jatkui jatkumistaan kunnes he viimein lähtivät kotiin ja Vickyn isä kiitteli lastensa hyvää käytöstä. Hänestä oli ihanaa että he molemmat olivat jaksaneet istua hiljaa koko reissun. Vicky virnisti.
