Basiliskista suojeliuksiin

[Rose Hill]

//kiitos itsellenne. Minun puolestani voitte vielä jatkaa :)muokkasin siks ku olin kirjoittanu vahingossa "minun puolesta" vaikka piti kirjottaa puolestani xD//

[Benjamin Blanchard]

Rose lähti ja kiitti. Ovi pamahti hänen perässään kiinni ja peofessorit jäivät kahden. Oli hetken hiljaisuus. "Mitä sinä joudut elämään uudelleen kun kohtaat ankeuttajan?", Cerinna kysyi puhuen hiljaisella äänellä. Hänen ruskeista silmistä kuvastui pieni pelokkuus. Benjamin mietti hetken katsoen kolleegaansa joka nyt katsoi järvelle päin. "Olin silloin viidennellä luokalla. Voldemort oli noussut ja Tylypahkassa oli kuolonsyöjiä", professori selitti ja pyöritteli eebenpuista sauvaa sormissaan. "Oli maaliskuu, vain muutama päivä ennen kuin olisin täyttänyt kuusitoista. Olimme kai loitsujen luokassa", hän sano mietteliäänä mutta äänestä alkoi pian erottumaan epävarmuus. Benjamin ei yleensä puhunut tästä aiheesta. "Meidät pakotettiin harjoittelemaan kirouksia jotka eivät olleet niitä kaikista mukavimpia. Kun huomasin että yhtä ystävääni kidutettiin, menin kuolonsyöjän luokse ja löin tuota naamaan", mies sanoi hiljaa uskomatta itsekään että oli joskua tehnyt niin. "Noh, siitähän ei seurannut mitään hyvää. Se sama kuolonsyöjä jota löin loihti kirottua tulta ympärilleni ja silpoi selkääni noin neljä kertaa jollain erikoisella loitsulla.", hän selitti puhuen nopeasti. Mies hymyili Cerinnalle pikaisesti. Sinisten silmien katse oli muuttunut hieman epävarmemmaksi, muttei suinkaan pelokkaaksi.

"Ja nyt kun olen avautunut sinulle, niin oletan että sinäkin voit kertoa mitä elät uudelleen kun ankeuttajan kohtaat", mies sanoi hymyillen pienesti. Hän luotti Cerinnaan. Nainen ei vaikuttanut lavertelijalta, eikä Benjaminkaan. Professori Blanchard oli luotettava, siitä ei ollut huolta.

//kirjoitin autossa tän joten laatu onkin aikas "nättiä". Ja kamala kiire koska pääsen sittenkin hypeconiin (en lähtenytkään mökille tänään, jejj!!)

[Cerinna Crèin]

Benjamin kertoi oman kamalimman muistonsa. Tuo oli ollut Voldemortin aikaan viidennellä luokalla ja heitä oli opetettu käyttämään kamalia kirouksia. Benjamin oli lyönyt erästä kuolonsyöjää kasvoihin, kun tuo oli kiduttanut hänen ystäväänsä. Cerinna ihaili mielessään tuon rohkeutta, hänellä ei varmaankaan olisi ollut kanttia mennä tekemään moista. Mies jatkoi, kuulostaen hieman epävarmalta: "Noh, siitähän ei seurannut mitään hyvää. Se sama kuolonsyöjä jota löin loihti kirottua tulta ympärilleni ja silpoi selkääni noin neljä kertaa jollain erikoisella loitsulla." Nainen näytti hivenen tyrmistyneelt. Kirottua tulta, pirunpaloa?

"Olit aika rohkea, itselläni ei varmaankaan olisi ollut kanttia...", hän sanoi hiljaa ja hymyili vienosti, vaikkei aiheena ollutkaan mikään mukava juttu. "Ja nyt kun olen avautunut sinulle, niin oletan että sinäkin voit kertoa mitä elät uudelleen kun ankeuttajan kohtaat.", mies kysyi Cerinna mietti kuumeisesti, mistä aloittaisi, jotta toinen ymmärtäisi kokonaisuuden. Hänen muistonsa ei ollut niitä kaikkein helpoimmin sanoiksi puettavia. Kohta hän kuitenkin aloitti kertomuksensa, yhä puhuen hieman epävarmalla äänellä.

"Minunkin muistoni liittyy kouluaikoihini. Olin Beauxbatonsissa, seitsemännellä luokalla.", Cerinna aloitti ja nielaisi. "Siellä oli aika sama tilanne kuin meillä nyt, sinne pääsi jostain basiliski vapaaksi. Se basiliski oli sellasita sorttia, että sen, öh, sanoisinko toimenkuvaan kuului ennemminkin väkivaltaisuus, kuin kangistaminen. Muutamia oppilaita kuitenkin kangistui, mukaanlukien minä.", Cerinna kertoi ja rykäisi. "No, ei se pahin muistoni oikeastaan kangistetuksi joutumiseen liity, vaan siihen mitä tapahtui kaksi viikkoa sen jälkeen. Koulusta oli lähtenyt iso joukko vapaaehtoisia ottamaan kiinni basiliskia, joka piileskeli koulumme järvessä. Minä olin tietysti tyhmänä siinä joukossa mukana."

Cerinna piti tauon. "Ei sitä basiliskia kauan tarvinnut etsiä, sillä se tuli ylös järvestä heti kun olimme päässeet järven rannalle. Joku langetti siihen sidekalvontulehduskirouksen joten se ei voinut kangistaa tai tappaa ketään." Hän mietti hetken miten jatkaisi ja sanoi: "Ei se sokeutuminen paljon auttanu, sillä kuten sanoin, se ol, öh, väkivaltaista sorttia. Noh, sokeutumisesta raivostuneena se sitten alkoi huitoa takaruumiillaan kaikkea mihin ylsi. Monet loukkaantuivat siinä rytäkässä ja kaksi kuoli. Basiliskin loppupään piikki lävisti ranteeni, josta sitten alkoi suihkuta valtavasti verta, kun se osui juuri valtimoon." Nainen osoitti vasenta rannettaan jossa oli 15 centtimetrin pituinen, kaksi centtimetriä leveä, valtava, selkeästi näkyvä arpi.

"Piikin lävistäessä käteni, basiliski heilautti minut järven syvimpaan kohtaan.", Cerinna sanoi synkkänä ja vilkaisi ikkunasta näkyvää järveä, ihan kuin sekin olisi tehnyt jotain pahaa. "En jaksanut uida, sillä olin menettänyt niin paljon verta. Tuli kamala, ahdistava tunne, kun keuhkot täyttyivät vedellä ja vajosin pohjaan. Sitten tuli ihana ja rauhallinen olo, kun katselin sinistä vettä ja kuplia, kunnes menetin tajuntani. Sain jälkikäteen kuulla, että paras ystäväni Alexanda oli sitten pelastanut minut sieltä järven pohjasta."

// Tää lähti tälleen pala kerrallaan mut toivottavasti ei haittaa (: //

[Benjamin Blanchard]

//Kiitos peliseurasta Rose! :) //

Nainen näytti tyrmistyneeltä kun Benjamin mainitsi pirunpalon. "Siis ei tuli minuun osunut, mutta ei tulisen ringin sisällä kovin mukavaa ollut olla.. eikä se luokkakaan kunnossa sen jälkeen ollut, vaikka tulen loihtija hallitsikin sitä kieltämättä täydellisesti", mies selitti nopeaan tahtiin puhuen. Hän nielaisi ja hymyili varovaisesti. Cerinna sanoi että Benjamin oli ollut rohkea, naisella itsellään ei kuulemma ehkä olisi ollut uskallusta moiseen. Professori Crèin hymyili vienosti ja pian Blanchard kysyikin mikä oli hänen kolleegansa kamalin muisto. Cerinna näytti miettivän hetken ja puhui sitten hieman epävarmalla äänellä: "Minunkin muistoni liittyy kouluaikoihini. Olin Beauxbatonsissa, seitsemännellä luokalla.", hän selitti ja nielaisi. Benjamin nyökkäsi.

"Siellä oli aika sama tilanne kuin meillä nyt, sinne pääsi jostain basiliski vapaaksi. Se basiliski oli sellasita sorttia, että sen, öh, sanoisinko toimenkuvaan kuului ennemminkin väkivaltaisuus, kuin kangistaminen.", Cerinna kertoi ja Benjamin kohotti kulmiaan hieman. Naisella oli tosiaankin kokemusta basiliskeista jo entuudestaan -aivan kuten professori Blanchard oli epäillytkin. Seuraavaksi Cerinna selitti kuinka oli muutaman muun oppilan lisäksi myös itse kangistunut. Benjamin nyökkäsi pienesti jälleen. Muisto ei kuitenkaan kuulemma liitynyt kangistumiseen vaan sen jälkeisiin tapahtumiin. Suuri joukko oli lähtenyt etsimään basiliskia ja Cerinna -tyhmänä mukamas- oli ollut siinä mukana. "Ei sitä basiliskia kauan tarvinnut etsiä, sillä se tuli ylös järvestä heti kun olimme päässeet järven rannalle. Joku langetti siihen sidekalvontulehduskirouksen joten se ei voinut kangistaa tai tappaa ketään." Nainen kertoi ja mietti hetken. Benjamin kuunteli hiljaisena kun toinen puhui.

Kirous jolla basiliski oltiin sokeutettu, ei kuulemma ollut auttanut yhtään. Päin vastoin. Olento oli raivostunut ja alkanut aiheuttamaan sekasortoa ruumiinsa loppupäällä, eli hännällä -vaikka koko otus taisi olla pelkkää suurta häntää? Kyllä, niin se oli. Siinä rytäkässä loukkaantui ihmisiä ja muutama jopa kuoli. Cerinna taas sai basiliskin hännänpäästä "nätin" haavan vasempaan ranteeseensa. Vaikka tapahtuma oli ollut kamala, ei Benjamin voinut muuta kuin hymyillä. Hän oli huomannut kolleegansa arven jo aikaisemmin ja oli ihmetellyt sitä. Silti mies ei ollut koskaan kysynyt siitä. Hän oli olettanut että nainen oli kenties tehnyt sen itse. Ja sen takia professoria nyt hymyilyttikin. Sillä Cerinna ei ollut aiheuttanut haavaa itselleen! Sehän oli hyvä asia. "Piikin lävistäessä käteni, basiliski heilautti minut järven syvimpään kohtaan.", nainen kertoi ja käänsi katseensa ikkunaan josta kauempana oleva järvi näkyikin. Rannassa näkyi muutama oppilas ja vesi välkkyi nätisti, korkealla paistavan auringon ansiosta. Näkymästä olisi voinut maalata oikein nätin maisemakuvan. Mutta ajatus hukkumisesta, veren menettämisestä ja pyörtymisestä sai professorin kääntämään katseensa pois järvestä takaisin Cerinnaan joka puhui.

"En jaksanut uida, sillä olin menettänyt niin paljon verta. Tuli kamala, ahdistava tunne, kun keuhkot täyttyivät vedellä ja vajosin pohjaan. Sitten tuli ihana ja rauhallinen olo, kun katselin sinistä vettä ja kuplia, kunnes menetin tajuntani. Sain jälkikäteen kuulla, että paras ystäväni Alexanda oli sitten pelastanut minut sieltä järven pohjasta.", Cerinna kertoi ja lopetti puheensa siihen. Hiljaisuus laskeutui luokkaan, ääniä kuului vain käytävästä jossa oppilaat mekastivat. Pian sekin lauma oli kuitenkin kävellyt ohi ja oven vaimentamat äänet katosivat kokonaan. "En tiedä mitä sanoa. Tuo on vain..", mies sanoi hiljaa ja mietti. "jotenkin kamalaa", hän sanoi kun ei muutakaan osannut sanoa.

[Cerinna Crèin]

"Siis ei tuli minuun osunut, mutta ei tulisen ringin sisällä kovin mukavaa ollut olla.. eikä se luokkakaan kunnossa sen jälkeen ollut, vaikka tulen loihtija hallitsikin sitä kieltämättä täydellisesti.", Benjamin vastasi Cerinnan ihmettelyyn pirunpalosta. Kovinkaan moni ei Cerinnan tietojen mukaan voinut sitä hallita, eikä kukaan taitamaton varmaankaan olisi niin tyhmä että loihtisi sitä. Ajatus tuliringin keskellä seisomisesta ja selän viiltelystä puistatti.

Naisen kerrottua oman muistonsa, Benjamin sanoi: "En tiedä mitä sanoa. Tuo on vain... Jotenkin kamalaa." Cerinna nielaisi ja katsoi poispäin. Hän pidätti itkun ja kääntyi takaisin Benjaminiin päin. Hän oli hämmästynyt omaa reaktiotaan kovasti. Ei hän yleensä alkanut itkeä pienestä. Oliko kamalan muiston läpikäyminen herättänyt hänessä niin paljon tunteita? Ei tässä enää enempää tunteita kaivattu. Niitä oli jo aivan liikaa. Cerinnasta tuntui, että hänen päänsä räjähtäisi kohta.

"Maailmassa on aivan liikaa kaikkea kamalaa.", hän sanoi hiljaa katsoen järvelle. Yhtäkkiä hän mietti, että mitä jos hän tänään illalla menisi uimaan sinne? Ajatus ei tuntunut houkuttelevalta, mutta jotenkin hänestä tuntui että hänen oli tehtävä se. Voitettava pelkonsa ja astuttava sen kuolleen ruumiin yli. Kuollut pelko? Ajatus nauratti Cerinnaa ja hän tirskahti. Hetkellisessä hulluudessa hän meinasi sanoa sen, mitä oli yrittänyt koko keskutelun ajan saada suustaan ulos, mutta hillitsi kielensä viime tipassa.

[Benjamin Blanchard]

Cerinna katsoi järveä surullisen oloisena. "Maailmassa on aivan liikaa kaikkea kamalaa.", hän totesi katse yhä järvessä. Mies tunsi itsensä jotenkin syylliseksi toisen suruun. Hänenhän takiaan he puhuivat pahimmista peloistaan ja olivat jopa eläneet niitä uudestaan. Niin ei olisi tapahtunut jos Benjamin ei olisi pyytänyt kolleegaansa mukaan suojeliuksen opettamiseen. Ja niin. Maailmassa oli kamalia asioita tosiaankin. Mies vilkaisi myöskin järveä jota ei tosin osannut nähdä yhtä ylitsepääsemättömänä ja pelottavana kuin Cerinna sen näki. Benjamin näki järven turvallisena. Sellaisena että sinne voisi mennä uimaan näinkin lämpimänä päivänä. Pian nainen tirskahti syystä tai toisesta, saaden toisenkin professorin hymyilemään. Ehkei Cerinna ollutkaan niin allapäin, kuin Benjamin oli ymmärtänyt?

"Eli hankimme kukkoja basiliskin suhteen", mies totesi pian hiljaa, tarkoituksenaan vaihtaa puheenaihetta siihen mistä heidän oli alunperin ollutkin tarkoitus keskustella. Professori mietti mielessään miten he pääsisivät basiliskista eroon. Suurta metsästys joukkoa ei ainakaan kerättäisi. Ei ainakaan nyt, kun Cerinna oli kertonut mitä oli tapahtunut samassa tilanteessa Beauxbatonsissa. Mutta toisaalta Châteaun tapauksessa, kyseessä oli nuori basiliski. Niin nuori että se tuskin pystyi kangistumista suurempaa vahinkoa aiheuttaa. Myös otuksen sokeuttaminen ja kiinni ottaminen oli yksi vaihtoehto. Olennonhan voisi lahjoittaa jollekulle joka pitäisi siitä huolen eikä käyttäisi sitä väärin aattein. Joku tutkijahan voisi hyötyä basiliskista paljonkin? Ja olihan olemassa muitakin vaihtoehtoja joista yksi oli kuolema. Mutta sitä tuskin haluttiin, kun toisena mahdollisuutena oli kiinni ottaminen ja lähettäminen tutkijalle.

Benjamin hymyili Cerinnalle. "Tai sitten etsimme basiliskin, kiroamme sen silmät sidekalvontulehduskirouksella ja pistämme häkkiin", mies kertoi ja katsoi kolleegaansa odottaen tuon mielipidettä. Professorin siniset silmät säihkyivät pientä innostusta ja iloa. Ehkäpä basiliskista päästäisiin viimeinkin eroon? Alati vallitseva pelko päättyisi ja koulu olisi jälleen turvallinen. Käytävillä uskaltaisi kävellä jälleen yksin, eikä huolia niinkin suuresta asiasta kuin basiliski olisi enää.

[Cerinna Crèin]

Benjamin esitti hänelle kaksi ehdotuta basiliskin saamiseksi pois koululta. Ensimmäinen vaihtoehto oli kunkojen hankkiminen koululle. Toisena hän ehdotti että joku kiroaisi basiliskin sidekalvontulehduskirouksella ja se vangittaisiin häkkiin. "Jostain syystä, en millään keksi minkä takia, minua houkuttaa paljon enemmän tuo ensimmäinen vaihtoehto.", opettajatar sanoi vaisusti hymyillen ja yritti vetää kasvoilleen iloisen ilmeen, muttei aivan onnistunut.

Cerinna oli kiukkuinen itselleen. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä Benjamin ajatteli asiasta, mutta jotenkin hänestä tuntui, että Hän hän oli syyllinen siihen alakuloiseen tunnelmaan joka heidän välillään ja koko luokkahuoneessa vallitsi. Naista ärsytti suunnattomasti oma ujoutensa. Miksei hän uskaltanut sanoa edessään seisovalle henkilölle yhtä yksinkertaista lausetta? Oliko hän niin paljon enemmän pelkuri, kuin ihminen joka uskaltaa sanoa mitä ajattelee ja tuntee? Ehei, hän oli itsevarma ihminen joka ei pelännyt muiden reaktioita tai ajatuksia. Eikä sanomisia.

Hän vilkaisi pientä, yksinkertaista hopeista kelloaan ja näytti yllättyneeltä. Oliko aika kulunut niin nopeasti suojeliusta opettaessa ja menneisyyden aaveista jutellen? "Ohhoh, aika rientää. Minun pitäisi varmaan valmistautumaan Oliver Banksin jälki-istuntoon, yllätin hönet kiroamasta erästä ensiluokkalaista...", Cerinna sanoi ja kääntyi kannoillaan. Hän oli jo oven ulkopuolella, kun kääntyi katsomaan luokkaa. "Olet ihana, kun jaksat kuunnella muistojani ja murheitani. Pidän sinusta." Hän katsoi miestä pitkään, ennen kuin käännähti jälleen ja katosi käytävään.

// Voitaisiin varmaankin lopetella? Mitäs Ben tykkää tosta... (; //

[Benjamin Blanchard]

"Jostain syystä, en millään keksi minkä takia, minua houkuttaa paljon enemmän tuo ensimmäinen vaihtoehto.", nainen sanoi vaisusti ja hymyili vähintään yhtä vaisusti kuin hymyili. Benjamin olisi halunnut lyödä itseään. Miksi hän oli edes ehdottanut moista? Etenkin Cerinnan seurassa joka oli vuosia sitten meinannut kuolla basiliskin takia. Idiootti! Typerä mies! Iloinen tuikinta katosi professori Blanchardin silmistä ja hän nyökkäsi.

Painostava hiljaisuus laskeutui loitsujen luokkaan jälleen. Kaikki tuntui niin vaikealta. Kumpikaan professoireista ei tietänyt mitä sanoa. Päättääkö koko keskustelu siihen ja lähteä? Se olisi järkevintä. Basiliskista oltiin jos keskusteltu. Mutta jokin pidätteli Benjaminia paikoillaan. Johtuiko se Cerinnasta? Ei. Niin ei voinut olla. Niinpä professori Blanchard avasi suunsa ja oli jo puhua, mutta opettajatar ehti ensin. Benjamin sulki suunsa nopeasti ja kuunteli. "Ohhoh, aika rientää. Minun pitäisi varmaan valmistautumaan Oliver Banksin jälki-istuntoon, yllätin hänet kiroamasta erästä ensiluokkalaista...", nainen kertoi kävellessään verkkaaseen tahtiin luokkansa ovelle. Cerinnan lause päättyi täydellisesti hänen saavuttaessa luokkahuoneen oven. "Selvä", mies sanoi kävellessään kohti ovea jonne Cerinna oli jäänyt. Naisella oli nähtävästi vielä jotain sanottavanaan. "Olet ihana, kun jaksat kuunnella muistojani ja murheitani. Pidän sinusta."

Ne sanat pysäyttivät miehen ja hänen yleensä niin virheettömästi kulkevan ajatuksen juoksun. Mitä nainen olikaan tarkalleen ottaen sanonut? Siniset silmät katsoivat professori Crèiniä aidosti yllättyneinä. Tyhjä tunne valtasi professorin mielen. Aivan kuin hänet oltaisiin hämäytetty. Hän ei tietänyt mitä sanoa. Ja ennen kuin hän ehti vastata mitää, tuo kaunis olento oli jo poissa. Oli vain kääntynyt viehkeästi ja lähtenyt sitä kirottua jälki-istuntoa pitämään. Benjamin olisi halunnut kiirehtiä toisen perään. Juosta ja kertoa että oli samaa mieltä. Cerinna oli ihana, kun oli myöskin jaksanut kuunnella. Ja olihan nainen muutenkin varsin ihastuttava persoona. Benjamin tosiaankin piti hänestä. Mutta silti jokin piti miestä paikoillaan ja esti lähtemästä. Oliko se kenties järki? Järki, joka sanoi että et voi pitää itseäsi ainakin viisi vuotta nuoremmasta henkilöstä. Tai kenties siveellisyys, mikä sanoi että Cerinna Crèin oli hänen kolleegansa, eikä mitään muuta. Vaiko sitten tyhmyys mikä sanoi että jää siihen. Benjamin ei tietänyt mitä se oli, mutta hän totteli ääntä päässään. Täten professori lähti kolleegansa luokasta, sulki oven ja lähti kävelemään auringon valaisemalla käytävällä.

Professorin kevyiltä tuntuvat askeleet veivät hänet lopulta järven rantaan. Ja sinne hän jäi. Ainakin pariksi tunniksi. Hän heitti pieniä kiviä veteen ja katsoi kuinka ne upposivat kirkkaaseen veteen. Pian mies menikin istumaan nurmikolle ja katseli taivaalla vaeltavia valkeita pilviä. Kaikki tuntui niin epäselvältä mutta silti niin kirkkaalta. Muutama rannassa ollut oppilas kummasteli yksinään istuskelevaa professoria ja he tulivatkin jossain kohtaa puhumaan hänen kanssaan. "Miksi sä täällä istuskelet, professori Blanchard?" toinen oli kysynyt ja saanut vastaukseksi että "hyvän sään takia". Vähitellen keskustelu oli kääntynyt hyvästä säästä huispaukseen, huispauksesta taikaolentoihin, taikaolennoista taikaministeriöön ja taikaministeriöstä yllätyksellisesti jästeihin ja jästejen urheilulajeihin. Siinä se pari tuntia olikin kulunut. Lopulta Benjamin oli päätynyt opettajien huoneeseen vihreää teetä juomaan ja oppilaidensa läksyjä läpi lukemaan. Hänellä oli sanoinkuvaamattoman hyvä olo. Mutta silti pieni ääni hänen päänsä sisällä muistutti että Cerinna oli kolleega, ei muuta.

//Voi, Benjamin on aivan onnensa kukkuloilla. Mutta juu, lopettakaamme tähän. Kiitos loistavasta peliseurasta Cerinna! :)//

[Mila Molina]

Pelin pisteytys:

Cerinna Crèin: 36 p
Benjamin Blanchard: 38 p
Rose Hill: 15 p