Kirjoittaja Cerinna Crèin » 23 Kesä 2015, 19:05
Benjamin näytti puolestaan oman suojeliuksensa ahman, kerrottuaan ensin lyhyesti suojeliuksista. Mies vilkaisi Cerinnaan. "Jaa, eiköhän siinä ollut tärkeimmät. Varoitan kuitenkin, että suojeliuksen luomiseen tarvitaan sellaista mielenlujuutta, joita kaikilla ei ole. Ei ole siis läheskään varmaa, että sinun ikäisesi noita oppii sellaisen tekemään, saatika sitten pystyy käyttämään sitä oikeaa ankeuttajaa vastaan.", Cerinna sanoi näyttäen hetken ajan hitusen epäilevältä.
Mikäköhän tytön suojeliuksesta, jos tuo edes onnistuisi sellaiusen tekemään, mahtaisi tulla? Hän oli vain kerran aiemmin opettanut suojeliusta kenellekään, silloin oppilaana oli ollut Chelsea. Chelsea oli oppinut suojeliuksen toisella yrittämällä, tosin sekin oli tehty ilman oikean ankeuttajan läsnäoloa. Kun he olivat harjoitelleet tytön suojeliusta aikansa päivänvalossa, Cerinna oli hämmästynyt kuinka nopeasti hän oli sen oppinut mörön kanssa. Mörön kanssa harjoittelu oli kätevää, jos pelkäsi ankeuttajia niin kuin Chelsea tai Rose.
"Odotum suojelius!", Rose huuhdahti ja opettajatar hätkähti ajatuksistaan. Tytön sauvan päästä ei tullut mitään. Tyttö kuitenkin kopautti sauvaansa ja sieltä tuli hopenhohtoisia hahtuvia. "Luulen, että tuo ei ole minun suojeliukseni.", Rose sanoi. Cerinna pyöräytti silmiään. "No ei totta totisesti ole. Sinun pitää löytää joku vahvempi muisto, tuo ei selvästikään ollut vahva.", nainen tokaisi huvittuneena. Muisto saattoi olla jokin neutraali muisto, kuten se, että nostaa kynän pöydän alta tai jotain vastaava, sillä Cerinna ei ollut aiemmin nähnyt noin heikkoja hahtuvia.
Rose ryhtyi yrittämään uudelleen. Kolmannella kerralla tyttö intti nähneensä jotain. Cerinna näytti epäuskoiselta. Tuskimpa sentään, sillä hahtuvatkin vaikuttivat hänestä aika heikoilta. Neljännellä yrityksellä sauvan päästä purkautui piei hopeinen porsas joka räjähti tultuaan sauvasta ulos. Nainen hillitsi vain vaivoin itsensä, ettei olisi nauranut ääneen. Tytön suojelius oli ihan totta porsas! Jos Rose olisi animaagi, hän muuttuisi porsaaksi..."Uskoisin edelleeen, että muistosi on aivan liian heikko. Oletko nyt aivan varma, ettet keksi mitään onnellisempaa muistoa?"
Cerinna Crèin (28): Vararehtori, loitsujen professori ja Serpentardin tuvanjohtaja. Mukava, fiksu ja kohtelias ruskeaverikkö.
Muut hahmoni: Daniel Ford (22), Effie Solender (20) ja Lily-Bella Davies (15)