London ja Effie tanssimassa

Tanssisalissa tanssahdellaan koko juhlaillan ajan tansseja laidasta laitaan. Juhlat aloitetaan perinteisellä valssilla, jonka jälkeen päästään tangon ja muiden perinteisten paritanssien maailmaan. Loppuillasta biletetään diskomusiikin tahtiin. Jos tanssiminen ei ole sinun juttusi, voit hengailla tanssilavan reunoilla kaverisi kanssa tai arvostella tanssijoiden juhlapukeutumista.
Alueen säännöt
Tiivistetysti tärkeimmät säännöt:
1. Kaikilla on oikeus osallistua. Voit kirjoittaa myös foorumille rekisteröitymättä.
2. Käyttäydy asiallisesti ja ystävällisesti
3. Päätät vain omasta hahmostasi. Anna muiden kertoa omista hahmoistaan tai jättää kertomatta.
4. Ylläpitotiimillä ja foorumin moderaattoreilla on oikeus muokata ja poistaa viestejäsi.
5. Saat rekisteröityä foorumille ihan vain tähän juhlapeliin osallistuaksesi. Useammalla hahmolla pelaaminen on sallittua ja niille saa rekisteröidä saman sähköpostiosoitteen foorumille.

London ja Effie tanssimassa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 01 Elo 2014, 17:20

"Onko kampaukseni nyt hyvin?" Effie kysyi parhaalta ystävältään Alicialta, joka oli myös jatko- opiskelija Châteaussa. "On se, älä nyt stressaa" tuo tokaisi jo hivenen kyllästyneenä Effien huolehtimiseen ulkonäöstään. "Ei se ulkonäkö ole niin tärkeää" Alicia jatkoi päätään pudistellen, "No, menehän jo!"

Effie lähti jatko- opiskelijoiden oleskeluhuoneesta kohti Suurten salia. Alicia, joka oli opiskellut Châteaussa jo neljä vuotta, oli aamupäivällä esitellyt ystävälleen linnaa, ja nyt Effie tiesi suurinpiirtein mistä mentiin minnekin. Tyttö päätti käväistä nopeasti lähimmässä naistenhuoneessa ja pestä kätensä, jotka olivat hieman tahraantuneet ripsiväristä. Nopeana kävelijänä hän kohta jo käveli käytävää joka vei eteishalliin, josta puolestaan pääsi Suurten saliin. Effie kuuli jo satojen oppilaiden äänet ja häntä alkoi hieman hermostuttaa. Jos London olisikin pukeutunut farkkuihin ja tennareihin? Pojan tuntien se olisi täysin mahdollista, hän ajatteli.

Effie pääsi Suurten salin ovelle ja hymyili. Hänen edessä avautuva näkymä ei olisi voinut olla miellyttävämpi. Kaikki ihmiset (paitsi ehkä London, hän tirskahti) olisivat juhla- asuissa ja hyvät tarjoilut sekä hyvä seura, ei voi olla mitään parempaa. Älä hermostu, Effie hoki itselleen mielessään ja hengitti syvään. Hän ei ole melkein ikinä hermostunut mistään, mutta nyt hän oli. Syytä tyttö ei tiennyt varmasti, mutta epäili vahvasti että tanssiminen repisi hänen hermonsa kappaleiksi; se ei ollut mitään maailman rentouttavinta puuhaa. Tyttö vilkaisi vielä asuaan, loihti hymyn kasvoilleen ja astui saliin.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: London ja Effie tanssimassa

ViestiKirjoittaja London Morel » 01 Elo 2014, 19:19

Michael Evans oli juuri lopettanut juhlapuheensa ja ensimmäisen valssin oli määrä alkaa pian. London seisoi salin nurkassa yksin, pukeutuneena tyylikkäästi mustaan frakkiin, mustiin juhlahousuihin, valkeaan liiviin, valkeaan frakkipaitaan ja valkeaan rusettiin. Kengiksi hän oli etiketin vastaisesti valinnut valkeat tennarit. Poika katseli ympärilleen ja etsi tanssipariaan katseellaan. He olivat sopineet Effien kanssa tanssivansa ensimmäisen tanssin kahdestaan, mutta nyt tyttöä ei näkynyt missään! Etsintöjä ei helpottanut myöskään se, että sali oli tupaten täynnä väkeä, eikä se, että jokainen juhlija oli pukeutunut lähes tunnistamattomaksi. London yritti siis turhaan hakea katseellaan pillifarkkuihin, napapaitaan ja risaisiin converseihin pukeutunutta tyttöä.

London lähti astelemaan salin toiseen laitaan päin. Jos poika ei löytäisi Effietä, hän säästyisi tanssimisen vaivalta, mutta toisaalta Effie oli tanssimisen arvioinen tyttö. London pystyi kuvittelemaan, kuinka Effie suuttuisi, jos poika tekisikin tuolle pakit. Pakkien tekeminen ei kuitenkaan edes käynyt pojan mielessä. Hän puikkelehti juhlijoiden välistä, pyyteli välillä anteeksi ja välillä jäi tuijottamaan muiden juhlapukeutumista. London olisi toivonut, että koulun tytöt olisivat aina pitäneet päällään tuollaisia vaatteita.

Yhtäkkiä poika näki edessään kauniin, pitkähiuksisen tytön, joka oli pukeutunut kullansävyiseen, vartalonmyötäiseen mekkoon, jossa ei ollut helmaa nimeksikään (tai ainakin niin London ajatteli). Tytöllä oli todella korkeat hopeiset korkokengät ja hän oli ehostanutkin itseään normaalia enemmän. Tuo tyttö oli Effie. "Wow", Londonin suusta pääsi. Poika oli aina ollut sitä mieltä, että Effie on kaunis ja seksikäs tyttö, mutta nyt hän oli todella ihmeissään. Saisiko hän todella viettää koko illan tuon tytön kanssa?

Kun London sai silmänsä irti Effiestä, hän kiersi tytön huomaamatta tuon taakse ja tökkäisi sormellaan hellästi tuota selkään. London myönsi harvoin itselleen jännittävänsä, mutta nyt hänen oli pakko myöntää. Hän ei antaisi itselleen ikinä anteeksi, jos hän nyt mokaisi tytön edessä ja saisi tältä rukkaset.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: London ja Effie tanssimassa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 01 Elo 2014, 21:51

Effie käveli hieman kauemmas salin ovesta, jotta muutkin pääsivät sisään, ja etsi katseellaan Londonia, jonka oli sopinut tapaavansa. Olisiko poika jo salissa vai tulisiko tuo myöhässä? Tyttö näki paljon hienoihin mekkoihin pukeutuneita tyttöjä ja tummiin pukuihin sonnustautuneita poikia. Jos Londonilla olisi päällään tumna puku, Effie antaisi hänelle seitsemän kaljuunaa (tai sitten ei). Hän päätti jäädä siihen katselemaan saliin vielä tulevia ihmisiä ja arvostelemaan heidän vaatetustaan mielessään. Tyttö näki erään naisen, joka oli pukeutunut tummaan jakkuun ja hameeseen. Tuo mahtaa olla tiukka täti, Effie ajatteli ja tirskahti.

Yhtäkkiä joku tökkäsi häntä keevyesti selkään. Tyttö saattoi vain arvata kuka tökkääjä oli. Effie pidätti henkeään ja kääntyi katsomaan kuka tulija oli; London. Tytön suu loksahti auki hämmästyksestä: poika näytti täysin erilaiselta tummissa housuissa, mustassa frakissa ja valkoisessa paidassa ja liivissä. Hetken pojan asua töllötettyään hänen katseensa kääntyi kenkiin. Londonilla oli jaloissaan valkoiset, puhtaat tennarit, jotka näyttivät Effien mielestä erittäin uusilta.

"Sulla on kivat kengät. Mä meinasin laittaa ne eiliset tennarit, mutta en sitten viitsinytkään" tyttö vitsaili ja hymyili pojalle, "Mitäs tykkäät mun mekosta?" hän kysäisi. Rauhoitu, hengitä, ole oma itsesi, keskity, Effie kertasi mielessään Alician ohjeita.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: London ja Effie tanssimassa

ViestiKirjoittaja London Morel » 04 Elo 2014, 16:35

Londonin tökätessä Effietä, tuo kääntyi ympäri ja katseli hetken poikaa. London nautti siitä, että tuo taisi aidosti pitää siitä, miltä hän näytti. Tunne on molemmin puoleinen, London ajatteli ja hymyili tytölle.

"Sulla on kivat kengät", Effie sanoi. London ei tiennyt, oliko tyttö tosissaan; pitikö tuo oikeasti siitä, että Londonilla oma tyyli, vai oliko hän oikeasti sitä mieltä, että pukukoodin rikkominen oli tyylitöntä. "Mä meinasin laittaa ne eiliset tennarit, mutta en sitten viitsinytkään", Effie kertoi ja London naurahti, toivoen että tuo oli ollut vitsi. Olisi näyttänyt melko koomiselta, jos tyttö olisi kauniin mekon kanssa pukenut likaiset ja risaiset kengät. Tosin matalapohjaisilla kengillä tyttö oli olisi ollut poikaa lyhyempi. London oli mennyt jotenkin lukkoon, eikä hän tiennyt mitä sanoisi tytölle. Onneksi tuo kuitenkin jatkoi puhumista.

"Mitäs tykkäät mun mekosta?", Effie kysyi ja London siirsi katseensa tytön kasvoista alemmas. Asuhan oli edestä yhtä upea kuin takaakin ja paljasti juuri sopivasti. "Ihan kiva mekko", London vastasi ja hymyili taas tytölle. Sitten pojan aivot alkoivat raksuttaa. 'Ihan kiva?' Ei kukaan voi sanoa tytölle tuon näyttävän 'ihan kivalta'. Tyttöhän tulkitsee sen samalla tavalla kuin 'ruma'. Sitä paitsi ei mekko ole vain 'ihan kiva' vaan vähintään 'todella upea'. Ja kun puku on vielä Effien päällä, se on vähintään 'maailman upein'. Ehkä se pitäisi kertoa myös tytölle. "Tarkoitan, että se on täydellinen", London korjasi ja koitti naurahtaa, mutta naurahdus oli hyvin väkinäinen.

Ensimmäisen tanssin alkusoinnut lähtivät soimaan, ja tanssipareja alkoi virrata kohti salin keskustaa. London astui askelen lähemmäs Effietä ja siirsi kätensä tytön lanteille varovasti. "Mennäänkö tanssimaan?", poika kysyi. Onneksi eräs gryffondortyttö oli eilen näyttänyt hänelle lyhyesti valssin perusidean, joten Londonilla oli jopa pieni aavistus siitä, miten kyseistä tanssia tanssittiin.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: London ja Effie tanssimassa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 04 Elo 2014, 18:57

"Mitäs tykkäät mun mekosta?" Effie kysyi hymyillen. Onneksi London ei sentään ollut tullut farkuissa. Pojan valkoiset tennarit eivät sopineet juhlien yleiseen tyyliin, mutta Londonin omaan tyyliin kylläkin. Itse asiassa Effietä hieman harmitti ettei ollut laittanut mustia ballerinojaan, sillä niillä olisi ollut mukavampi kävellä ja tanssia. "Ihan kiva" London vastasi hymyillen. Effielle pojan sanomana 'ihan kiva' merkitsi samaa kuin 'täydellistä', minkä Londonkin sanoikin hetken päästä. Jotkut Beauxbatonsin pojat olivat haukkuneet jokaisen vastaantulevan tytön ulkonäköä, joten tämä oli Effielle täysin uutta. Ilmeisesti tyttö tajusi juuri, että pojatkin voivat omistaa käytöstavat. Effie hymyili Londonille.

Effie hätkähti hieman kun ensimmäisen tanssin sävelet kaikuivat salissa, ja jotkut olivat jo ehtineet tanssimaankin. Poika tuli hivenen lähemmäs, ja laittoi kätensä Effien vyötärölle. "Mennäänkö tanssimaan?" London kysyi, ja Effie oli juuri nyökkäämässä, kun hän näki jotain järkyttävää: Alicia tuli itkien saliin, ja hänen katse oli kiinnittynyt erääseen tanssivaan pariin.

Effiekin huomasi saman: Alician poikaystävä Malcom tanssi jonkun pitkän ja kauniin tytön kanssa, esittäen ettei huomannut Aliciaa. "Hetkinen..." Effie sanoi ääneen ja hänen aivonsa raksuttivat. Tuo näky ei voinut merkitä kuin yhtä asiaa. "Tule." Effie sanoi Londonille ja lähti ripein askelin kohti Malcomia. "Mitä sinä teet?" hän kysyi tuolta ja mulkaisi toista tyttöä pahasti, "Oletko täysin unohtanut Alician?" Effie kysyi ja näytti vihaiselta. Raivostuneena Effie heilautti sauvaansa ja siitä purkautui sininen välkähdys. Loitsun osuessa kohteeseensa Malcomiin, tuo kaatui maahan kangistuneena.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: London ja Effie tanssimassa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 04 Elo 2014, 18:58

ViestiKirjoittaja London Morel » 04 Elo 2014, 22:52

Effie ei vastannutkaan myöntävästi Londonin tanssipyytöön, niin kuin poika oli odottanut, vaan kiinnitti huomionsa aivan jonnekin muualle. Poika oli hieman pettynyt, sillä hän luuli saavansa kaiken tytön huomion tänä iltana. London katsahti Effien katseen suuntaan ja näki tytön, joka itki. Mitä ihmettä oli tapahtunut?

Effie pyysi Londonin mukaansa, ja poika seurasi kuuliaisesti tyttöä. Tyttö käveli reippaasti tanssijoiden joukkoon, ja poika luuli vihdoin pääsevänsä (tai joutuvansa) tanssimaan tytön kanssa. Effie ei kuitenkaan tehnyt elettäkään ryhtyvänsä tanssimaan. Hän asteli erään nuoren miehen luokse ja kysyi tältä: "Mitä sinä teet?". London oli ihmeissään - hän ei todellakaan tiennyt mistä oli kyse. "Oletko täysin unohtanut Alician?", Effie kysyi taas tuolta mieheltä ja näytti hyvin vihaiselta. London ei ollut koskaan aikaisemmin vielä nähnyt tyttöä noin vihaisena.

Pojan aivot alkoivat taas kerran raksuttaa ja hänellä oli omat epäilytkset siitä, mitä oli tapahtunut. London muisti, että Effie oli kertonut asuvansa kahden kämppiksen kanssa: Alician sekä Alician miehen. Tämä itkevä tyttö oli ilmeisesti Alicia ja tanssiva mies oli hänen miesystävänsä. Tanssiparina toimiva kaunis nainen oli ilmeisesti jokin kolmaspyörä. London oli juuri ehdottamassa Effielle, että mitä jos Alician mies vain ihan viattomasti tanssi toisen naisen kanssa. Ei tanssiminen meinannut sitä, että mies olisi pettänyt tai jotain. Effie kuitenkin reagoi nopeammin.

Tyttö heilautti taikasauvaansa ja sininen valosuihku osui suoran mieheen. Mies kaatui maahan kangistuneena. London katsoi suu auki tyttöä. Hän oli aina tiennyt, että Effiessä oli asennetta, mutta ei olisi kuvitellutkaan mitään tällaista. Poika ei ollut aivan varma, oliko kiroaminen tarpeellista, vai olivatko tytöt vain ylireagoineet, mutta päätti olla silti tyttöjen puolella. "Haluatteko, että vien tämän jonnekin? Esim. roskikseen?", London kysyi ja oli valmiina ottamaan miehen käsistä kiinni ja laahaamaan tuon maata pitkin jonnekin päin linnaa.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: London ja Effie tanssimassa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 05 Elo 2014, 16:35

Effien kangistettua Malcom, London tarjoutui viemään tuon jonnekin. "Ei, se ei ole tarpeen. Minulla on perempi idea" Tyttö sanoi ja osoitti Malcomia sauvallaan. Niin hyvä hän ei koskaan ollut loitsuissa ollut, että olisi pystynyt muuntelemaan jonkun muistia sanomattomasti. Niimpä tyttö ei nytkään yrittänyt loitsua sanomattomasti, vaan veti syvään henkeä ja sanoi; "Unhoituta". Effie keskittyi sataprosenttisesti, ja asetti Malcomin mieleen muistikuvan, että hän olisi juuri äskettäin kaatunut tuon tanssivan tytön ansiosta, ja vihasi tätä nyt. Effie myös poisti Malcomin muistista äsken tapahtuneen episodin, jossa Effie oli kysellyt tuolta tämän puuhia. Myöskin kiroukset tyttö poisti pojan mielestä.

"No niin, nyt alkaa olla valmista" Effie sanoi ja hymyili Londonille, "Tosin minun pitää vielä kertoa Alicialle mitä tein. Odota siinä", hän jatkoi ja kiiruhti tuon luo. Effie selitti lyhyesti Alicialle tapahtumat, ja kun näki parhaan ystävänsä ilmeen kirkastuvan, Effie halasi tätä lujasti. "Minullakin on tanssipari. London" hän kuiskasi Alicialle ja palasi Londonin luo.

"Niin, pitikö meidän siis tanssia?" Effie kysyi koettaen unohtaa äskeiset tapahtumat. Tyttö oli järkyttynyt Malcomin uudesta puolesta. En olisi ikinä uskonut tuota Malcomista, tyttö ajatteli ja sulki silmänsä hetkeksi. Effien hermot olivat jälleen tiukilla, eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että tanssisalissa oli kuuma.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: London ja Effie tanssimassa

ViestiKirjoittaja London Morel » 12 Elo 2014, 18:15

Effie kieltäytyi Londonin pyynnöstä viedä kangistettu mies roskikseen. Tytöllä oli kuulemma parempi idea; tuo osoitti miestä sauvallaan ja lausui unhoituta-loitsun. London katsoi Effietä ihmetellen. Tytöllä oli pokkaa ja taitoja enemmän kuin hän edes uskalsi kuvitella. Londonin oli siis parempi olla suututtamatta tuota tyttöä koskaan, koska muuten hänen kohtalonsa olisi luultavasti samanlainen kuin tuon maassa makaavan miehen.

"No niin, nyt alkaa olla valmista", Effie sanoi ja hymyili, "Tosin minun pitää vielä kertoa Alicialle mitä tein. Odota siinä". Tyttö poistui kaverinsa luokse ja London jäi tuijottamaan tuon perään tyhjä ilme kasvoillaan. Vaikka tytön äskeinen teko olikin ollut cool, Londonin olo oli jätetty. Eikö heidän pitänyt tanssia ja viettää ilta kahdestaan? Tuntui, että Effie piti tärkeämpänä toisten miesten kiroamista, kuin tanssimista Londonin kanssa. Mistä vetoa, että Effie kohta palaisi takaisin Londonin luokse Alice kainalossaan.

Tyttö kuitenkin palasi yksin. "Niin, pitikö meidän siis tanssia?", tuo kysyi, ja London kohautti harteitaan. Hän tutki tyttöä katseellaan, ja hän huomasi, ettei tuo ollut aivan läsnä. Ilmeisesti äskeinen tapahtuma vaivasi tyttöä edellen, tai sitten vain Londonin seura ei enää kiinnostanut.

"Ihan sama", London vastasi. Hänen äänensävynsä oli tahtomattaan muuttunut hieman jäätäväksi. Poika mieluusti tanssisi ja tekisi parempaa tuttavuutta tytön kanssa, mutta hän ei pitänyt siitä, jos tyttö oli omissa maailmoissaan. "Vai menetkö mieluummin lohduttamaan Alicea?", London kysyi ja katsahti Effietä silmiin pitäen kasvonsa totisina.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: London ja Effie tanssimassa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 12 Elo 2014, 22:37

"Niin, pitikö meidän siis tanssia?" Effie kysyi Londonilta hymynkare huulillaan. Ajatukset harhailivat yhä Aliciaan, mutta hän sulki sen pois mielestään. Tytön yllätykseksi London kohautti hartioitaan. "Ihan sama. Vai menetkö mieluummin lohduttamaan Alicea?", London vastasi jäätävällä äänellä. Effien hymy hyytyi, ja hän veti pikkulaukustaan esiin harmaan lyhyen villatakin. Paljastava mekko ahdisti Effietä lievästi.
"Etkö halua tanssia minun kanssa? Kuule, minä tulin tanssijaisiin vain, koska sinä pyysit minua pariksesi. Muuten en olisi tullut tänne lainkaan. Sen lisäksi haluan sanoa, että ystävät ovat minulle kultaakin arvokkaampia, ja Alicia on paras ystäväni. En halua menettää häntä." Effie kertoi ja hänen kasvoilleen levisi surullinen ja masentunut ilme, "Jos et halua olla minun kanssa, taidan lähteä makuusaliin nukkumaan".

Oliko London vihainen jostain? Teinkö minä jotain väärin, suututinko hänet? Sanoinko minä jotain tyhmää? Hätääntyneet, masentuneet ja itseinhoiset ajatukset tekivät tuloaan ja tyttö tunsi olonsa inhottavaksi. Entä jos London olisi aina tuollainen, joka suuttuu pienistä asioista, puhuu kolealla äänellä ja ivaa muita? Vai oliko hän tänään vain pahalla päällä? Effie etsi kuumeisesti syytä pojan käytökselle. Lukilitistä Effie ei halunnut käyttää, sillä se oli epäkohteliasta.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Seuraava

Paluu Tanssisali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron