Rikas, rakas vai varas?

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Rain Savage » 03 Syys 2020, 20:56

Rain naurahti Heatherin kommentille palvomisesta. ”Jaa, no ehkä. Siis kyllähän Noah kieltämättä muakin palvoo ei varmaan vaikea arvata missä tilanteissa”, hän sanoi puolittain vitsillä ja vilkaisi kynsiään omahyväisesti virnistäen.

”Hmh, ei kukaan sukulaisiaan itse valitse. Ja mulla se on niin päin, että suku on enimmäkseen puhtoinen ja aina pelännyt, että mä pilaan niiden maineen”, Rain totesi ja pyöräytti silmiään kyllästyneesti. ”Vaikka väliäkö sillä enää, kun en mä ole mun suvun kanssa juuri missään tekemisissäkään”, hän lisäsi kuulostaen välinpitämättömältä mutta tökki salaattiaan aika aggressiivisesti haarukalla, kuin olisi kuvitellut jonkun sukulaisensa siihen ruoan tilalle.

Rainin salaatinkidutusoperaatio pysähtyi kuin seinään, kun hän kuuli Heatherin sauvapuun. Marjakuusta. Sehän oli sama kuin Voldemortilla, eikö? Rain katsoi Heatheria vähän pitkään, mutta kohautti sitten olkiaan. ”No se on vaan puu. Sillä, mitä sä päätät tehdä sauvalla, on paljon enemmän merkitystä”, Rain totesi ja jatkoi syömistään ihan rauhallisena. Ehkä Heatherin suvussa oli pimeydenvelhoja, mutta tämä itse oli silti vasta teinityttö. Ei sillä että Rain olisi ihan helposti säikähtänyt edes jonkun entisen kuolonsyöjän kohtaamista. Hän oli sentään jahdannut muutamia pimeydenvelhoja, ollut itse yksi ja jopa komentanut useita. ”Sitäpaitsi mitä sen kotiopettajan oma sauva sitten mahtaa olla? Mä veikkaan jotain vadelmapensasta!”, Rain tuhahti sillä kyseinen poju vaikutti aika pehmolta ensivaikutelman perusteella.
Rain Savage
 

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 06 Syys 2020, 18:38

Heather katsoi Rainin salaatin tökkimistä huvittuneena. Ihan kuin Rainin sukulaisten päät lepäisivät lautasella ja Rain tökkisi niiltä juuri silmiä puhki. Taisi olla jotain patoutuneita tunteita Rainilla? Heather ei viitsinyt kuitenkaan kysyä asiasta, tytöstä näki kilometrin päähän, ettei tuo välttämättä halunnut avautua tästä.

"Niinpä, se on vain puu" Heather totesi ja söi omaa salaattiaan. Hän ei ollut ajatellut omaa sauvapuutaan järin tarkasti, sillä uskoi nimenomaan siihen, että teot määrittävät. Sauva nyt vain sattui olemaan huonoa tuuria. "Sitä paitsi sauvani on hyvä, enkä vaihtaisi sitä mihinkään muuhun" Heather huomautti hyväntuulisena.

"Eii Nicin sauva ollut vadelmapensasta... Sanoi se sen mikä se puu oli, mutta en nyt muista sitä tähän hätään..." Heather jäi miettimään, pyörittäen haarukkaa kädessään. "Mikä sun sauva muuten on? Mitä puuta?"
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Rain Savage » 06 Syys 2020, 19:01

”Orapihlajaa”, Rain vastasi kysymykseen sauvapuustaan. ”En mä ole perehtynyt sen tarkemmin siihen, mitä orapihlaja tarkoittaa sauvapuuna, mutta joku varmaan pelästyisi piikkejä. Vaikka ei niitä tietenkään siinä sauvassa ole”, tyttö lisäsi ja jatkoi syömistään nyt rauhallisemmin ilman suupalojen täydellistä seivästämistä. Hänenkin sauvansa tuntui enimmäkseen hyvältä käytössä, vaikka joissakin asioissa kuten parantamisessa se tosiaankin oikutteli. Rainia ei kuitenkaan huvittanut puhua nyt siitä.

Rain sai syötyä lautasensa tyhjäksi melko nopeasti, eikä hänen tehnyt mieli ottaa lisää. ”Kiitti”, hän sanoi ja työnsi lautasen hieman kauemmas itsestään pöydällä. Rain nojasi käsiään pöydän reunaan ja katseli hieman hajamielisesti keittiön sisustusta.
Rain Savage
 

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 06 Syys 2020, 19:16

Heather kohotti kulmiaan. "Orapihlajasta sanotaan, että ne on parhaimmillaan ristiriitaisten luonteiden kanssa. Sopivat muistaakseni hyvin parannustaikuuteen ja kirouksiin" Heather totesi ja katsoi Rainia. Rain tosiaan oli hieman ristiriitainen, joten sauva saattoi kertoa yllättävän paljon.

Heatheria kiinnosti sauvaoppi, se vähäinen lukukokemus mitä hän oli harjoittanut, oli liittynyt usein sauvatietouteen. Sauva kertoi haltijastaan todella paljon, moni ei vain tullut ajatelleeksi asiaa. "Sauvaoppi on mielenkiintoista" Heather kertoi ja söi itsekin salaattinsa loppuun. "Vaikkei pitäisi tukeutua mitenkään siihen, että mitä sauva on, niin se kertoo yllättävän paljon ihmisistä. Pihlaja-sauvaiset ovat yleensä todella rehellisiä, näin esimerkiksi. Haapa on hyvä kaksintaisteluun..."
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Rain Savage » 06 Syys 2020, 19:35

Rain katsoi Heatheria yllättyneenä, kun tämä alkoi luetella hänen sauvapuunsa ominaisuuksia. Sitten hänen ilmeensä muuttui hieman kiusaantuneeksi. Miten niin ristiriitainen luonne, mitä se muka oli tarkoittavinaan? Eikä hänen sauvansa kyllä ainakaan parannustaikuuteen voinut sopia. ”Niin no, ehkä teoria ei päde aina käytännössä”, Rain mutisi hiukan nyreästi. Hän ei erityisemmin pitänyt siitä tunteesta, että tuli analysoiduksi, vaikka kyse olikin vain sauvapuusta.

Heather oli siis kiinnostunut sauvaopista. ”Jaa. No entä ytimet sitten? Mulla on feeniksin sulka, mitä sä päättelet siitä?” Rain kysyi. Hän ei halunnut tulla analysoiduksi mutta oli kuitenkin utelias. Oliko tämä nyt sitten sitä ristiriitaisuutta? Hemmetti. Rain katsoi Heatheria kiinnostuneena mutta liikehti samalla hiukan levottomasti, kuin tilanteessa olisi ollut jotakin epämukavaa. Sormet naputtivat pari kertaa pöytää, ja sitten Rain näpelöi hiuksiaan tuskin huomaten tekevänsä niin.
Rain Savage
 

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 06 Syys 2020, 20:40

Heather hymyili Rainille. "Oletko kokeillut? Tai sitten tämä on se ristiriita, missä kuvittelet ettet osaa parantaa, vaikka sulla saattaisi olla taito siihen" Heather analysoi ja puhui asiasta innostuneen kuuloisesti.

Hänen silmänsä laajenivat hieman, kun Rain kertoi sauvansa ytimen. "Se on harvinainen, ja feeniksin sulka saattaa toimia ominpäin" Heather muisteli, niihin ei törmännyt usein. "Ja ne kykenevät laajempaan taikuuteen kuin muut ytimet" Kertoiko tämä siitä, että Rain on oikeasti hiton lahjakas?

"Voidaan treenata kaksintaistelua syksyllä koululla? En usko että... Nicolas treenaisi sitä mun kanssa" Heather kysyi Rainilta vähän varovaisesti.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Rain Savage » 06 Syys 2020, 21:17

Rain oli kyllä kokeillut parantamista itseensä ja aiheuttanut vain entistä suurempaa vahinkoa. Sattuneesta syystä hänen ei tehnyt mieli kokeilla sitä muihin. Ainakaan kehenkään jota hän ei haluaisi vahingoittaa. Mutta entäpä jos parantaminen toimikin samalla periaatteella kuin vaikka kidutuskirous. Rain ei pystynyt aiheuttamaan muille sietämätöntä kipua tarkoituksellisesti, sillä hän ei ollut kai koskaan vihannut ketään niin paljon, että olisi oikeasti halunnut. Eikö hän siis pystynyt parantamaan omia haavojaan, koska ei pohjimmiltaan tahtonut sitä? Eihän siinä ollut mitään järkeä! Rain kohautti olkiaan ja näytti kiusaantuneelta. Hän ei halunnut puhua siitä aiheesta.

Harvinainen ydin, joka toimi ominpäin ja kykeni laajaan taikuuteen? Rain näytti vähän epäilevältä. ”Noh taitaa siinä ainakin joku omapäinen puoli olla”, hän myönsi hieman kulmiaan kurtistaen. Olihan se nyt ärsyttävää ja aika noloakin, jos oma taikasauva ei suvainnut aina totella. ”Mutta kyllä mun taiat yleensä onnistuu loistavasti”, Rain lisäsi.

”Ai, joo. Aivan...” Rainhan oli tosiaan luvannut silloin keväällä opettaa Heatherille kaksintaistelua. Ja sitten myöhemmin ruoanlaittoiltana sanonut suutuspäissään peruvansa sen. Tyttö hieraisi niskaansa nolona. Sen riidan jälkeisetkään muistot, lähinnä väkivaltaisista parannusyrityksistä, kaatokännien vetämisestä sekä seuraavan aamun heikosta kunnosta ensin professorin ja sitten tyttöystävän nähden, eivät olleet kauhean mieltäylentäviä. ”Käyhän se.” Nyt sen hissiepisodin jälkeen Rainista kuitenkin tuntui siltä, ettei hän haluaisi Heatherin joutuvan vaaraan. Ja tuo olisi paremmassa turvassa kun osaisi puolustaa itseään.
Rain Savage
 

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 06 Syys 2020, 21:44

Heather oli tutkinut oman sauvansa, mutta ei halunnut antaa liikaa painoarvoa sille. Hän tiesi, että hänen sauvansa olisi vahva kirouksissa ja vähän omalla tavallaan arvaamaton. Antaa elämän ja kuoleman voiman. Heather tarkkaili Rainin reaktioita uteliaana. "Se, että taiat onnistuu loistavasti, ei poista sitä etteikö sauva saattaisi olla arvaamaton" Heather totesi.

Heather hymyili Rainille. "Vähän kiva, en osaa vieläkään kuin ihan perusjuttuja..." Hän oli muistanut Rainin keväisen lupauksen, joka oli vähän tyssännyt siihen kun olivat riidelleet keittiössä. Rain tuntui kuitenkin turvalliselta harjottelukaverilta, ja sellaiselta joka ei antaisi voittaa suosiolla, josta saisi haastetta. "Ja on ainakin tekemistä syksyllä"
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Rain Savage » 06 Syys 2020, 22:01

”No niin, kaikkea ei kai voi saada”, Rain mutisi hieman tyytymättömästi, sillä joskus hänestä tuntui, että aina täydellisesti totteleva sauva olisi ollut parempi.

Ai olisi tekemistä syksyllä? ”Hmmh, niin.” Kai se olisi hyvä, sillä syksyllä hänellä olisi varmaan vähemmän aineita kuin ennen. Rain oli aikeissa jatkaa Cerfeurina, koska ei oikein tiennyt minne muuallekaan menisi tai miksi. Ja jos Noahkin päätyisi jatkamaan, he olisivat vihdoinkin samassa tuvassa. Tosin Heather ei olisi enää Rainin kanssa samassa tuvassa, mikä tuntui hiukan harmilliselta nyt, kun he alkoivat sittenkin tulla toimeen. ”Onko sun sauvalla taipumusta kaksintaisteluun tai jotain? Ja mikä ydin siinä on?” Rain kysyi, sillä tällaiset asiat olisi varmaan hyvä tietää harjoituksissa, eikä hän itse ollut opiskellut sauvatietoa juurikaan.
Rain Savage
 

Re: Rikas, rakas vai varas?

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 11 Syys 2020, 16:54

Heather katsoi Rainia. "Ydin on lohikäärmeen sydänjuurta, ilmeisemmin saa voimakkaita taikoja oikein käytettynä" Lohikäärmeen sydänjuuri vaihtoi myös helposti isäntäänsä hävitessään, mikä olisi huonompi homma jos Rain voittaisi hänet sata-nolla.

"Lohikäärmeen sydänjuuri vain vaihtaa helposti omistajaa, joten en saisi hävitä ainakaan kovin pahasti... Joten, siihen tahtiin voidaan harjoitella" Heather virnisti Rainille. "Ajattelin sitä paitsi opetella joitain hyviä kirouksia ja joitain suojataikoja..." hän jatkoi ja katsoi Rainia, ottaen lisää vettä.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

EdellinenSeuraava

Paluu Foorumipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron