Rain naurahti Heatherin kommentille palvomisesta. ”Jaa, no ehkä. Siis kyllähän Noah kieltämättä muakin palvoo ei varmaan vaikea arvata missä tilanteissa”, hän sanoi puolittain vitsillä ja vilkaisi kynsiään omahyväisesti virnistäen.
”Hmh, ei kukaan sukulaisiaan itse valitse. Ja mulla se on niin päin, että suku on enimmäkseen puhtoinen ja aina pelännyt, että mä pilaan niiden maineen”, Rain totesi ja pyöräytti silmiään kyllästyneesti. ”Vaikka väliäkö sillä enää, kun en mä ole mun suvun kanssa juuri missään tekemisissäkään”, hän lisäsi kuulostaen välinpitämättömältä mutta tökki salaattiaan aika aggressiivisesti haarukalla, kuin olisi kuvitellut jonkun sukulaisensa siihen ruoan tilalle.
Rainin salaatinkidutusoperaatio pysähtyi kuin seinään, kun hän kuuli Heatherin sauvapuun. Marjakuusta. Sehän oli sama kuin Voldemortilla, eikö? Rain katsoi Heatheria vähän pitkään, mutta kohautti sitten olkiaan. ”No se on vaan puu. Sillä, mitä sä päätät tehdä sauvalla, on paljon enemmän merkitystä”, Rain totesi ja jatkoi syömistään ihan rauhallisena. Ehkä Heatherin suvussa oli pimeydenvelhoja, mutta tämä itse oli silti vasta teinityttö. Ei sillä että Rain olisi ihan helposti säikähtänyt edes jonkun entisen kuolonsyöjän kohtaamista. Hän oli sentään jahdannut muutamia pimeydenvelhoja, ollut itse yksi ja jopa komentanut useita. ”Sitäpaitsi mitä sen kotiopettajan oma sauva sitten mahtaa olla? Mä veikkaan jotain vadelmapensasta!”, Rain tuhahti sillä kyseinen poju vaikutti aika pehmolta ensivaikutelman perusteella.
