Vaikka nauru olikin ylivoimaisesti hauskin tapa treenata vatsalihaksia, oli sekin hiukan kivuliasta pidemmän päälle, ja siten helpottavaa saada myös loppumaan. Heatherille oli kuulemma opetettu käytöstapoja koko tämän ikä. Mahtoikohan hän siis olla puhdasverisestä perheestä, niissä käytöstavat olivat yleensä hyvin tärkeitä. ”Onhan se hyvä. Tosin, heh, tunsin kerran erään, joka oli mitä ilmeisemmin omaksunut täysin päinvastaisen käytöksen, kuin mitä hänen perheensä oli yrittänyt opettaa”, kerroin huvittuneeseen sävyyn mutta kyseistä henkilöä kaikella lämmöllä ajatellen.
”Hienoa kuulla, että pääsi voi paremmin! Sekä nähdä sinun hymyilevän.” Katselin Heatherin piristynyttä olemusta kuin jonkinlaista hienoa taidetta, jota olin vasta oppinut ymmärtämään. Kuinka sievä lintunen tuo olikaan! Sitten yhtäkkiä muistin ne pääkuvat, ja nappasin sängyltä kameran käsiini. ”No mutta nythän onkin sopiva hetki kuvata aivosi, mon petit chou! Mitäpä luulet, kummalla mahtaa olla söpömmät pikkuaivot?” Virnistin ilkikurisesti kameran takaa ja aloin asetella sitä sopivaan kulmaan. ”Kerrohan, kun olet valmis. Kuvan ottaminen on tietysti kivutonta, you won’t feel anything at all.”
