Psykoempaattinen

[Angel Lovelace]

Vaikka nauru olikin ylivoimaisesti hauskin tapa treenata vatsalihaksia, oli sekin hiukan kivuliasta pidemmän päälle, ja siten helpottavaa saada myös loppumaan. Heatherille oli kuulemma opetettu käytöstapoja koko tämän ikä. Mahtoikohan hän siis olla puhdasverisestä perheestä, niissä käytöstavat olivat yleensä hyvin tärkeitä. ”Onhan se hyvä. Tosin, heh, tunsin kerran erään, joka oli mitä ilmeisemmin omaksunut täysin päinvastaisen käytöksen, kuin mitä hänen perheensä oli yrittänyt opettaa”, kerroin huvittuneeseen sävyyn mutta kyseistä henkilöä kaikella lämmöllä ajatellen.

”Hienoa kuulla, että pääsi voi paremmin! Sekä nähdä sinun hymyilevän.” Katselin Heatherin piristynyttä olemusta kuin jonkinlaista hienoa taidetta, jota olin vasta oppinut ymmärtämään. Kuinka sievä lintunen tuo olikaan! Sitten yhtäkkiä muistin ne pääkuvat, ja nappasin sängyltä kameran käsiini. ”No mutta nythän onkin sopiva hetki kuvata aivosi, mon petit chou! Mitäpä luulet, kummalla mahtaa olla söpömmät pikkuaivot?” Virnistin ilkikurisesti kameran takaa ja aloin asetella sitä sopivaan kulmaan. ”Kerrohan, kun olet valmis. Kuvan ottaminen on tietysti kivutonta, you won’t feel anything at all.”

[Heather O'Hara]

"Aika moni alkaa käyttäytyyn päinvastoin, varsinkin jos vanhemmat ovat jymähtäneet kivikaudelle" Heather totesi ja katsoi hoitajaa, haukotellen hieman. Päänsärky hellitti koko ajan, vaikka tuntuikin vielä ikävänä jomotuksena. Ehkä se loppuisi, ja on Heather ennenkin tehnyt jotain pienessä päänsäryssä.

Hoitaja tuntui tuijottavan Heatheria kuin... Heather ei tiennyt edes mihin vertaisi hoitajan ilmettä. Outo ja vähän hassu oli adjektiivit millä Heather kuvailisi hoitajaa. Pääkuvat. Asia kuulosti todella oudolta, epäilyttävältä ja kaikin puolin epämukavalta. Heather näytti epäilevältä ja katsoi hoitajaa. "Mun tietämys aivoista on vähäinen" hän sanoi ja katsoi hoitajaa. Miten tuolla riittää noin paljon asiaa?

"Okei... ota vain se kuva" Heather sanoi, jos se nyt kerran oli kivutonta. Kaikkeen sitä joutuikin, vain sen takia että kärsii migreenistä.

[Angel Lovelace]

Se kyseinen kamera oli siitä hassu että näytti jästien mittapuulla vanhalta, mutta oli tavallaan paljon edistyneempi kuin näiden uusimmat. Toisaalta polaroidkamerat olivat nykyisin palanneet muotiin jästimaailmassa, näin olin huomannut. Heidän teininsä harrastivat niitä ja tekivät kuvista hauskoja kollaaseja vaikkapa sänkyjensä yläpuolelle. Niissä oli myös usein sellaisia kivoja sisustusvaloja somisteena. Ehkä pitäisi itsekin kokeilla moista mutta toki liikkuvilla valokuvilla.

Heatheria kamera kuitenkin näytti kovasti epäilyttävän. Pohdin jo joutuisinko suostuttelemaan häntä pitkäänkin, mutta ei, tulihan sieltä myöntävä vastaus. ”Great!” Sanoin ja painoin nappia samantien. Valo välähti ja kamera piti sellaista kelaavaa ääntä, kun kuva tuli ulos sen alaosasta. Nappasin kuvan sormiini, pudotin kameran päiväpeitolle, ja siirryin istumaan Heatherin sängylle. Siten hänkin saattoi nähdä kuvan aivoistaan samalla, kun tarkastelin sitä. Kuvakulma vaihtui aina kun sipaisin valokuvaa sormella. ”Hyvältä tämä minusta näyttää. Ei osu mitään kummallista silmään”, totesin. ”Näytän sitä toki varmuuden vuoksi vielä jollekin kollegalle, joka tietää asiasta enemmän. Mutta jos haluat kuvan muistoksi voit tulla hakemaan sen parin päivän päästä.”

[Heather O'Hara]

Heatheria vähän hirvitti, mitä kaikkea tuo kamera saisikaan aikaan? Mutta kaikkea piti kokeilla, joten kiltisti hän makasi siinä sängyllä. Tuskin hoitaja kokeilisi mitään todella arveluttavaa, mikä olisi oikeasti vaarallista. Tarkkaileva katse hänellä kuitenkin oli, ihan kuin olisi odottanut jotain kamalaa tapahtuvan.

Kamera välähti, ennenkuin Heather ehti miettiä liikaa mitä kaikkea voisi tapahtua. Ja sitten kuva oli jo ulkona, wau. SE oli tehokasta. Tytön kasvoilla paistoi hämmennys. "Se oli todella nopeaa" hän totesi ja katsoi hoitajaa, nyökäten sitten. "Okei... en välttämättä halua kuvaa muistoksi... " Heather katsoi aivojaan ja kurtisti kulmiaan. "Se ei ole kovinkaan hieno, vaikka onkin mun aivot"

[Angel Lovelace]

Minusta Heather vaikutti kummallisen varuillaan olevalta, vaikka kyseessä oli pelkkä valokuvan ottaminen. Ehkä olisi pitänyt mainita hänelle, ettei se ollut sen kummallisempaa kuin tavallisen taikavalokuvan tapauksessa. Vai oliko kyse pohjimmiltaan edes kuvasta? Ehkäpä hän oli ylipäätään varpaillaan vieraiden ihmisten suhteen. Minusta se oli jotenkin... surullista. Katsoin nuorta hetken haikeasti hymyillen mutten sanonut mitään. Eiköhän se olisi ollut vähän turhan epäsensitiivistä ottaa niin henkilökohtainen aihe puheeksi ensitapaamisella. Mitä hyötyä edes olisi koettaa keskustella luottamuksesta, jos hän ei vielä luottanut minuun. Ehkä se vaatisi vain enemmän aikaa.

Nauroin taas, kun Heather totesi, ettei kuva ollut kovinkaan hieno. ”Eikö sinusta? Minä kyllä ajattelin pitää oman aivokuvani. Voisin laittaa sen jonnekin, missä vieraat saisivat yllättyä nähdessään sen. Kuten vaikkapa vessan kattoon! Vai katsooko kukaan muu koskaan kattoon käydessään vessassa? Tai olisikohan se liian riskialtista kuitenkin, joku onneton voisi vaikka saada sydänkohtauksen”, pohdiskelin ääneen. ”Mutta kaipaisitko sinä vielä jotakin, Heather? Vaikkapa kivunlievityslientä mukaan tai keks- Ai niin. Keksejä ei enää olekaan.” Hipaisin korvaani ja katsoin vähän nolona sivuun muistaessani, että minähän olin syönyt jo kaikki vegaanikeksit itse.

[Heather O'Hara]

Wou, hoitaja puhui jälleen liikaa. Tai ei ehkä liikaa itselleen, mutta Heatherille se meni vähän yli. Kuitenkin, hän piti hoitajasta. Jollain hassulla tavalla, eikä tiennyt edes että miksi. Silti hän ei luottanut tuohon. Tai miksi luottaisi, oli tuntenut tuon muutamia tunteja joista osan makasi tajuttomana. Heather ei nähnyt mitään syytä luottaa, sillä tuo oli kuitenkin henkilökuntaa. Paskat vaitiolovelvollisuudesta, ikinä ei tiedä mitä lipsahtaa.

"Ei, se ei ole mielestäni kovin... hieno" Heather totesi ja naurahti hieman hoitajan jutuille. "Olisit luultavammin ensimmäinen, jolla on aivokuva katossa" hän totesi ja jäi miettimään tämän puheripulisen hoitajan seuraavaa kysymystä. Kaipasiko hän jotain? "Mmh... Päätä särkee vielä hieman, enkä tiedä meneekö tämä ohi itsestään vai mitä, joten särkylääkettä voisin ottaa" Vegaanikekseistä Heather ei ollut edes pahoillaan, pitäisi muutenkin vähentää sokerin syöntiä.

[Angel Lovelace]

Naurahdin Heatherin toteamukselle, että olisin luultavammin ensimmäinen, jolla olisi aivokuva katossa.
”Se voi hyvinkin olla. Ehkä minun pitäisikin alkaa harrastaa kummallisia sisustusratkaisuja, se voisi olla hauskaa! Vaikka enpä kyllä ole varma, olisiko vuokranantajani samaa mieltä.” Ajattelin lämmöllä herttaista rouva Higgsiä, joka asusti myös itse samassa talossa. Nyökkäsin Heatherin pyytäessä särkylääkettä. ”Mitäköhän hän oikein mahtaisi tuumata, jos vaikka löytäisi minut eräänä päivänä keittiöstä asettelemasta kumikanaa ja muovikukkasia jääkaapin päälle”, pohdiskelin ääneen samalla, kun annostelin kipua lievittävää lientä lasipulloon. Taioin siihen koristeeksi vaaleanpunertavan rusetin, joka oli uskoakseni jotakuinkin kanervan värinen.

”Tässä kultaseni”, ojensin pullon Heatherille. ”Siinä on enemmän kuin yksi annos. Mikäli huomaat myöhemmin uuden kohtauksen olevan tuloillaan, juo sitä heti. Se auttaa parhaiten nopeasti käytettynä, jolloin kovaa päänsärkyä ei välttämättä tule ollenkaan. Äläkä toki epäröi tulla tänne uudelleen, kun liemi loppuu, tai jos sen vaikutus ei riitä.” Arvelin ettei olisi hyvä ajatus antaa oppilaalle kauhean isoa annosta lientä kerralla mukaan. Se voisi olla haitallista, jos hän päätyisi juomaan useamman pullon lyhyessä ajassa. Tuo määrä oli kuitenkin vielä turvallinen.

[Heather O'Hara]

Heather hymyili hoitajalle, hoitaja oli viihdyttävä. Vähän hassu ja outo, mutta... No, Heather viihtyi. "Ei sitä tiedä, jos vuokranantajasi vaikka pitäisi sisustusratkaisustasti" Heather etsi kenkiään, omasta mielestään hän oli jo täysin valmis lähtemään.

Hän otti hoitajan ojentaman pullon ja nyökkäsi. "Saanko jonkun... todistuksen opettajille, siitä että olin täällä?" Heather kysyi ja toivoi ettei tarvitsisi tulla uudestaan. Päänsärky tuntui enää ikävänä jomotuksena, ajattelu koululäksyistä pahensi vain sitä. Hän nousi sängyltä ja rusautti selkänsä samalla.

"Muuten varmaan olen vapaa? Tai siis, mun päätä vain jomottaa enää, niin mun pitäisi selvitä tästä kyllä" Heather toivoi niin, sitä paitsi mitä puheita siitä syntyisi jos porukka hoksaisi hänen olevan täällä.

[Angel Lovelace]

Naurahdin, kun Heather ehdotti, että vuokranantajani saattaisi vaikka pitääkin sisustusratkaisusta muovikana jääkaapin päällä. ”Hmm, ehkä olet oikeassa. Hänet tuntien luulen, että hän saattaisi itseasiassa taputtaa sille”, arvelin huvittuneena. Rouva Higgs vaikutti kyllä hiukkasen höperöltä, vaikka enhän minä tietenkään sellaista ääneen sanoisi. Olisi kaiketi aika ilkeää alkaa juoruilla siitä, miten kummallisin tavoin vanhuus saattoi joihinkin ihmisiin vaikuttaa. Kuitenkaan tässä ei ollut kyse siitä, että rouva olisi unohdellut asioita. Ennemminkin hän vain päätti uskoa johonkin ja sitten... no uskoi siihen. Ehkäpä se olikin vain mielikuvitusta ja itsepäisyyttä hassusti yhdistettynä.

”Ai niin, totta! Aivan”, vastasin tytön kysyessä todistusta poissaolosta. Olin kokonaan unohtanut! Kenties siksi että salaiset pimeiden kujien parantajat eivät juuri kirjoitelleet lääkärintodistuksia tekemisistään toisin kuin me kunnialliset koulusairaanhoitajat. Loitsin itselleni palan pergamenttia ja sulkakynän. Kirjoitin siihen lyhyen lausunnon siitä, että Heather O’Hara oli ollut sairaana koko päivän, sekä tittelillä varustetun hyvin koukeroisen nimmarin, johon kuului kirjainten lisäksi runsaasti sydämiä. Kuvittelin mielessäni, millaisia opettajia täällä mahtoi olla, ja kukakohan heistä hymyilisi tuolle ”taiteelliselle” nimikirjoitukselleni ja kuka ehkäpä nyrpistäisi nenäänsä. Tuo ajatus sai minut hymyilemään leveästi itsekseni. Ihmisiä oli niin kiehtovan monenlaisia!

Heather näytti jo tekevän lähtöä. Ojensin pergamentin hänelle hymyillen aurinkoisesti. ”Niin, etköhän sinä nyt pärjää loppupäivän. Kiitoksia käynnistä ja mitä ihastuttavinta päivänjatkoa, mon canard Heather!” Kyllä, kutsuin häntä ankakseni, mutta sehän oli Ranskassa tavanomainen hellittelynimi. Ja ankat olivat söpöjä. Ajattelin sellaista hauskaa valokuvaa, jossa joku oli nostanut ankan kukkapensaan eteen. Luonto oli kyllä ihastuttavaa taidetta!

// Tää oisi siis varmaankin lopetusviestini, kiitokset pelistä! <3 //

[Heather O'Hara]

Hoitajalla kuulosti olevan mielenkiintoinen vuokranantaja. Heather sai sairaspoissaololappunsa ja nyökkäsi kiitokseksi. Hän vilkaisi nimikirjoitusta, miettien, että tuota ei ainakaan voisi väärentää kovinkaan helposti. Paaaljon koukeroita ja sydämiä. Harmi, mutta toisaalta, tuolta voisi saada poissaololapun muuten vain.

"Kiitos" Heather totesi ja otti sairastodistuksen, heilautti kättään ja lähti.

//Ja tässä mun, kiitokset itsellesi <3//