Nyökkäilin tytön sanoille samalla kun kaadoin hänen teehensä tilkan kauramaitoa.
”Laitoin teehen inkiväärilientä, joten sen pitäisi auttaa pahoinvointiin. Tosiaan, sinulle tekisi kyllä hyvää juoda myös vettä!” Tajusin äkkiä, sillä oksentaminenhan aiheutti nestehukkaa. Kutsuin pöydälle myös lasillisen vettä, sekä kannun jossa sitä oli lisää, jos Heatherille tulisi kovakin jano.
Tyttö alkoi kuulostaa hiukan kiukkuiselta. Kipu ei siis ollut tainnut vieläkään hellittää. Ehkä liemi ei ollut tehonnut riittävän hyvin.
”Kyllä se loppumaan saadaan, tavalla tai toisella”, vakuuttelin pehmeällä äänellä ja kävin hakemassa kangasliinan, jonka kastelin kylmällä vedellä. Asetin sen Heatherin otsalle.
”Sinun täytyy tosin pitää siitä kiinni, jos nostat päätäsi”, pohdin ääneen. Tämä oli kyllä nyt kovin epäkäytännöllisen tuntuista. Vai olinko minä epäkäytännöllinen? Tiedä häntä. Ehkä en osannut hoitaa asiaa riittävän yksinkertaisesti. Joskus liika aika tai yrittäminen oli vihollinen, kyllä niin se näytti olevan.
”Vai kokeiltaisiinkos unilientä? Et tunne kipua, jos saat nukuttua. Päivän oppitunnit tosin jäisivät väliin siinä tapauksessa.” Vahvemman kipulääkkeen kanssa kävisi myös käytännössä samoin. Heather nukahtaisi silloinkin tai ei ainakaan pystyisi kävelemään pois sairaalasiivestä lääkkeen aiheuttaman huimauksen takia. Ja luultavasti oksentelisi lisää. Kyllä se unijuoma olisi pienempi paha.
