Psykoempaattinen

[Angel Lovelace]

Nyökkäilin tytön sanoille samalla kun kaadoin hänen teehensä tilkan kauramaitoa.
”Laitoin teehen inkiväärilientä, joten sen pitäisi auttaa pahoinvointiin. Tosiaan, sinulle tekisi kyllä hyvää juoda myös vettä!” Tajusin äkkiä, sillä oksentaminenhan aiheutti nestehukkaa. Kutsuin pöydälle myös lasillisen vettä, sekä kannun jossa sitä oli lisää, jos Heatherille tulisi kovakin jano.

Tyttö alkoi kuulostaa hiukan kiukkuiselta. Kipu ei siis ollut tainnut vieläkään hellittää. Ehkä liemi ei ollut tehonnut riittävän hyvin.
”Kyllä se loppumaan saadaan, tavalla tai toisella”, vakuuttelin pehmeällä äänellä ja kävin hakemassa kangasliinan, jonka kastelin kylmällä vedellä. Asetin sen Heatherin otsalle.
”Sinun täytyy tosin pitää siitä kiinni, jos nostat päätäsi”, pohdin ääneen. Tämä oli kyllä nyt kovin epäkäytännöllisen tuntuista. Vai olinko minä epäkäytännöllinen? Tiedä häntä. Ehkä en osannut hoitaa asiaa riittävän yksinkertaisesti. Joskus liika aika tai yrittäminen oli vihollinen, kyllä niin se näytti olevan.
”Vai kokeiltaisiinkos unilientä? Et tunne kipua, jos saat nukuttua. Päivän oppitunnit tosin jäisivät väliin siinä tapauksessa.” Vahvemman kipulääkkeen kanssa kävisi myös käytännössä samoin. Heather nukahtaisi silloinkin tai ei ainakaan pystyisi kävelemään pois sairaalasiivestä lääkkeen aiheuttaman huimauksen takia. Ja luultavasti oksentelisi lisää. Kyllä se unijuoma olisi pienempi paha.

[Heather O'Hara]

Voi elämä, vaikenisit. Heather joi teestä hieman ja laski kupin pöydälle, vajoten takaisin sänkyyn. Hän ei haluaisi enää ikinä kokea tätä uudestaan. Toivottavasti ei tuliskaan, toivottavasti tämän vain loppuisi. Jos potkaisisi varpaansa johonkin terävään, niin loppuiskohan kipu päästä? Luultavammin olo olis kahta pahemmin.

"Oletko ihan varma?" Heather kysyi ja sai otsalleen kylmän ja kostean liinan. Se oli helpottavan tuntuista, vaikkei kipu loppunutkaan mutta kyllä tämä ehkä vähän rentoutti. "Ehkä mä en nouse tästä hetkeen" Heather totesi ja piti silmiään kiinni. "Tuskin mä olen opiskelukuntoinen" Hän jatkoi ja kurtisti kulmiaan.

"Ihan sama mitä kokeillaan, unilientä tai kipulääkkeitä. Kunhan et myrkytä mua" Kaikki tropit käyttöön, eikö jästit tainnuttanut porukkaa kloroformilla? Hän ei edes valittaisi, jos hoitaja löisi nuijalla päähän, sillä sitten ei ainakaan tiedostaisi sitä.

"Miksi tämä tuli mulle?!" Tuskainen ja turhautunut parahdus karkasi huulilta.

[Angel Lovelace]

”Aivan varma”, vastasin rauhoittavasti. Heather oli kyllä oikeassa siinä, että tuskin hän opiskelukuntoinen enää tänään olisi missään skenaariossa. Pitäisi vain saada potilaan kipu nyt mahdollisimman nopeasti kuriin.

Kiirehdin sekoittamaan unilientä. Purin huultani tytön parahtaessa tuskaisena kohtaloaan. Kuvitella jos itse sairastuisi ankaraan migreeniin. Se kipu oli kyllä varmasti ihan kamalaa. Minua puistatti vähän.
”Mm, kyllä kaikki järjestyy...” Mutisin kliseisesti kun en yhtäkkiä osannut sanoa muutakaan lohduttavaa.

Palasin takaisin Heatherin luo ja ojensin hänelle unilientä.
”Ihan kohta se hellittää, kun vain juot tämän.” Katsoin kärsivää tyttöä lievästi ahdistuneena mutta hymyilin. Siemaisin kunnon kulauksen omaa inkivääriteetäni ja katsoin ikkunaa vaikkei siitä juuri nyt ulos näkynytkään.
”Oikeastaan melkein kaikki lääkkeet ovat myrkkyjä”, totesin yhtäkkiä ja hätkähdin itse hitusen omia sanojani.
”Tai siis että niissä on haittavaikutuksensa, tarkoitan. Mutta onhan se vähän niin, että... If it feels really good now, it’s gonna feel really bad when it’s over. Kauhean monia elämän nautintoja seuraa kärsimys perässä.” No niin, olin taas ruvennut filosofiseksi.
”Äsh, mutta eihän se nyt tietenkään siihen uniliemeen päde. Nuku sinä vain, Honey. Olosi on varmasti paljon parempi kuin heräät.”

[Heather O'Hara]

Heather makasi se kylmäkääre otsallaan. Hoitaja lähti tekemään jotain, eikä Heather jaksanut avata silmiään mitä tuo lähti tekemään. Kyllä kaikki järjestyy... Lässyn lää, niin ne kaikki aina sanovat. Varmasti sanovat kuolevallekin, jotta kuolevalla olisi parempi mieli. Hirveää huijausta.

Heather avasi silmänsä ja katsoi hoitajaa, joka ojensi hänelle taas jotain litkukippoa. Hän otti sen vastaan ja alkoi juomaan, miettien hetken että jos tässä nyt oli se myrkky. Heather jatkoi kuitenkin juomista, tosin lopettaen hetkeksi kun hoitaja julisti kaikkien lääkkeiden olevan myrkkyjä. Jahas. Uskaltaako tätä nyt sitten juoda? Heather näytti epäröivältä, kun piti kylmää käärettä otsallaan ja uniliemimukia toisessa kädessä. Ah, hän puhui vain haittavaikutuksista.

Heather jatkoi litkun juomista ja katsoi hoitajaa. "Eikai nyt kaikista nautinnoista seuraa kärsimys..." Heather mutisi ja silmät tuntuivat jo nyt raskaalta. Hän sai juotua mukin tyhjäksi ja painautui paremmin sängyn pohjalle. "...mä taidan nukahtaa" Heather mutisi, eikä mennytkään kauan kun tyttö nukahti. Tai taintu, miten sen haluaa ilmaista.

[Angel Lovelace]

Käänsin katseeni ikkunasta takaisin Heatheriin ja hymyilin pienesti.
”Ei niin, ei toki kaikista”, myönsin. Itseasiassa se taisi koskea ainoastaan niitä nautintoja, mistä meni kunnolla pää sekaisin. Tai sitten riippuvuutta aiheuttavia. Jotkut ihmiset eivät edes kaivanneet mitään sen laatuisia nautintoja ollenkaan elämäänsä. Olivat tyytyväisiä ilman rajuja nousuja ja välttyivät siten rajuilta laskuilta. Ehkä minustakin pikkuhiljaa tulisi sellainen ihminen, kun yrittäisin elää hyvin.

Katselin kun potilas nukahti, ja siemailin teeni loppuun. No niin, häneen ei sattunut enää. Kaikki hyvin. Katseeni harhaili kuitenkin niissä kekseissä. Otin yhden. Ja toisen.

Eikä aikaakaan kun löysin itseni puolittain makaamasta puolittain istumasta Heatherin viereiseltä sängyltä keksipaketti kädessä ja kauhomassa niitä suoraan siitä kokonaisina suuhun. Minusta tuntui että ahmin makeaa melkein kuin joku sydänsuruja hukuttava teini, televisio ja nyyhkyleffa vain puuttuivat. Eikä minulla edes ollut mitään suruja. Kai? Heitin jalkani ristiin toisen päälle ja jatkoin silti syömistä katsoen paremman puutteessa kattoa. Ne keksit olivat tosi hyviä, ja voisinhan aloittaa terveellisemmän elämän taas huomenna. Sitäpaitsi syödessäni minä en ainakaan nukahtaisi uudestaan kesken työpäivän.

[Heather O'Hara]

Heather vaipui syvään uneen, tietämättä enää päänsärystään sen kummemmin. Onneksi, sillä olihan kipu helpompi kestää kun oli taju kankaalla. Vaikkakin uusi hoitaja oli... eksoottinen. Heather olisi luultavammin kiinnostunut tästä enemmän, jos päätä ei olisi särkenyt niin paljon ja aurinko ei olisi sattunut silmiin. Ehkä jossain vaiheessa.

Hän nukkui levollisesti, näkemättä mitään unia. Ei Heather varsinaisesti tajunnut edes nukahtaneensa, kun hän heräsi luultavammin vasta monien tuntien päästä. Kipu oli laantunut vain pieneksi päänsäryksi, eikä silmiin sattunut enää niin pahasti. Väsynyt hän oli toki edelleen ja joutui miettimään pitkään missä oikein oli ja mitä ihmettä oli oikein käynyt. Ja paljonko kello oli.

Heather kohottautui istumaan varovasti, tosin vajosi heti takaisin sängyn pohjalle kun tuntui, että maailma pyöri. Hän kurottautui ottamaan pöydälle jääneen vesilasin ja joi koko lasin tyhjäksi, silti jäi jano. Katse kiersi ympäri sairaalasiipeä, etsien tätä paljon puhuvaa hoitajaa katseellaan.

"Saisinko lisää vettä?" Heather kysyi varovaisesti ja siirsi hiuksiaan kasvoiltaan, ymmärtäen nyt että a)näytti ihan hirveältä ja b)ei ollut meikannut ennen kuin lähti. Ehkä se ei olisi niin kamala, jos hän livistäisi siivestä vasta illan tullen suoraan tupaan. Kukaan ei näkisi häntä silloin. Hiukset häntä häiritsivät kuitenkin eniten. "Ja... olisiko täällä hiusharjaa?" Heather jatkoi, hiukset olivat kaikesta makaamisesta vain entistä sotkuisampana nutturalla.

[Angel Lovelace]

Sillä aikaa kun Heather nukkui, minä ehdin syödä paketillisen keksejä, hoitaa yhden nuoremman oppilaan lentäessä murtuneen sormen, joogata sairaalasiiven lattialla, etsiä sen taikaröntgenkameran sekä ottaa harjoitukseksi kuvan omasta päästäni. Olin sängyllä risti-istunnassa tarkastelemassa sitä kuvaa, kun huomasin tytössä heräämisen merkkejä.

”Tottakai, huomenta ruusunen!” Vastasin Heatherin pyyntöön ja kaadoin hänen lasiinsa lisää vettä kannusta. Hän pyysi myös hiusharjaa, ja taisi siitä päätellen voida jo paremmin.
”Ei minulla ainakaan ole, koska rastat. Voin toki kokeilla taikoa hiuksesi suoriksi”, ehdotin. Sitten näytin hänelle taikakuvaa aivoistani, joka oli ainakin minusta varsin mielenkiintoinen. Aivan kuin jonkinlainen liikkuva simulaatio kaikesta, mitä ihmisen kallon sisältä löytyi. Tosin kaipa se saattoi näyttää toisesta näkökulmasta katsottuna myös hieman ällöttävältä.
”Katso, eikö ole makee! Ja minulla on näemmä aika isot ja fiksun näköiset aivot, täytyypä sanoa”, vitsailin.

[Heather O'Hara]

Heather otti lasin varovasti ja nyökkäsi kiitokseksi, juoden lasin puolilleen ja kuunteli hoitajan kälätystä. Oikeasti, puhuiko tuo noin paljon? Heather ei ollut vieläkään tottunut NOIN puheliaisiin ihmisiin. Rankkaa tämmöinen.

"No... ehkä tässä tapauksessa luotan siihen hiusharjaan, ellette ole ihan varma että saatte hiukseni suoraksi, ilman että ne lyhenee liikaa" Heather katsoi hoitajaa ja avasi nutturansa. Vaaleat melkein puoliselkään asti ulottuvat hiukset näyttivät paksuilta ja sekaisilta, mutta hyvin hoidetuilta. Heather vaali niitä tarkasti, oli aina vaalinut. Yhtäkkinen polkkatukka olisi vain mielenrauhan tuhoamista.

Heather katsoi liikkuvaa taikakuvaa hoitajan... aivoista? Hrrr, karmivaa lähinnä. "Näyttääkö teidän aivoissanne tuolta?" Heather kysyi varovasti. "Ja tehän tiedätte niiden olevan fiksut, jos kerran keräätte tiedon itse päähänne" kohtelias puhetapa tuli jälleen paljon paremmin. Heather laski lasin pöydälle ja valui makaan takaisin sängylle.

[Angel Lovelace]

Katsoin, kun Heather avasi nutturansa, ja kasvoilleni levisi haltioitunut virne. ”Vau mikä tukka! En ollenkaan tajunnut, että hiuksesi ovat noin kauniit, lintuseni. Varmaan on tosiaankin parempi siis, että emme ota mitään riskiä niiden kanssa. Eivät ne edes näytä pahalta noinkaan, ja ainahan voit vähän selvitellä niitä sormilla, eikö niin”, selitin innostuneena. Ah, kuinka olikaan ihanaa nähdä vaihteeksi viehättäviä nuoria ihmisiä! Ei voinut sanoa, että vankilat olisivat vilisseet heitä. Ja ehkä se toki olikin erittäin hyvä niin.

Kun puhe siirtyi aivokuvaani, huomasin äkkiä, että tyttöhän puhui nyt ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Niin kummallisen kohteliaasti ihan yllättäen. ”Hmmm?” Kallistin päätäni ja katsoin häntä hämmästyneenä. Tuon saattoipa melkein tulkita niinkin, että hän kehui minua fiksuksi. Ehkä? Yllättäen minua alkoi kauheasti naurattaa, ja niin teinkin, nauroin ihan kunnolla. ”Hehehe... Ei voi olla totta! Noinko sinä puhutkin, silloin kun et ole kipeä? Hahaha! Kuinka huvittavaa!” Hekotin kunnes minun täytyi pidellä kylkiäni ja pyyhkiä kosteutta silmäkulmista. ”Äkäinen huonon sunnuntaiaamun lapsonen onkin muuttunut kohteliaaksi tukkajumalattareksi, kuinka hulvatonta!”

[Heather O'Hara]

Heather hymyili hieman kun hoitaja kehui hänen hiuksiaan, selvitellen hiuksiaan varovasti sormillaan läpi. "Kiitos, työllä ja tuskalla kasvatettu" Heather naurahti ja selvitti isompia sotkuja tottuneen näköisesti, irvistäen hieman kun vetäisi vähän turhan lujaa. "Mietin joskus että leikkaisin vähän lyhyemmäksi, mutta... en sitten uskaltanut"

Heather katsoi huvittuneena hoitajan ilmettä. Ihan kun tuo olisi nähnyt jotain todella hämmentävää tai outoa. Hauska nauru tuolla ainakin oli, tosin Heather ei ymmärtänyt mitä vitsikästä oli juuri äsken sanonut. Ehkä hoitaja oli vain vähän outo, tai oikeastaan todella paljon outo. Heather selvitteli hiuksiaan ja katsoi hoitajaa. "No... mulle on opetettu käytöstapoja koko ikäni" hän naurahti. "Eikä pääni sitä paitsi ole enää räjähtämispisteessä, joten voin keskittyä myös käyttäytyyn kuten on kasvatettu" Vino hymy kareili tytön huulilla ja hän lopetti hiustensa selvittämisen. Vai tukkajumalatar, just joo.