Sans toi j'aurais un Noël bleu

[Ruth Rousseau]

Mila lähti suorittamaan hänelle antaamani tehtävää ja jäin yksikseni keittiöön hellan ääreen. Annoin munakoisopalojen ja muiden ainesten olla pannulla itsekseen pienellä lämmöllä, kun etsin maustekaapista paprikamausteen ja kuminan. Tuoreen valkosipulin otin keittiönpöydältä viinipullon vierestä. Lisäsin mausteet pienellä pannulla tirisevien pilkottujen sipulinpalojen joukkoon ja sen jälkeen kuorin valkosipulinkynnen. Pidin sipuleiden kuorimisesta kovin. Se oli ehkä lempiasiani ruuanlaitossa. Samoin kuin kananmunien kuoren rikkominen. Hain taikasauvaa kädelläni housujeni sivusta, mutta tajusin, että olin jättänyt sen jonnekin. Pikkulaukkuun varmaankin, mietiskelin. Otin päättäväisen askeleen, mutta pysähdyin sitten. Ei laukku eteisessä ollut, kun keittiössä, ihan lähellä siis. Olin laskenut sen tänne kauppakassit aiemmin tuotuani. Noudin sauvan laukustani ja hoidin valkosipulin pilkkomisen taian avulla, sillä vaikka kuinka pidin sipuleiden kuorimisesta, niin inhosin niiden pilkkomista. Varsinkin valkosipulin, sillä sen haju ei lähtenyt sormista sitten millään.

"Valmis", kuulin Milan sanovan takanani. Vilkaisin häntä hymyillen nätisti. Hän kertoi ruuan tuoksuvan hyvältä. Hymähdin merkiksi siitä, että olin kuullut mitä hän sanoi. Laittaessani riisiä vesikattilaan, tunsin Milan kädet ympärilläni. Hän kysyi olisiko ruoka pian valmista. "Ehkä", vastasin lyhyesti ja laitoin kannen riisikattilan päälle. "Pitää kattaa pöytä ja lisätä vielä pari juttua. Ja odottaa riisin kypsenemistä."

Irrottauduin Milan otteesta ja astelin astiakaapin luo. Ojensin Milalle ensin lautaset ja sitten lasit. "Vietkö ne pöytään?" Sen jälkeen heilautin sauvaani hellaa kohti ja varmistin, että ruoka tosiaan onnistuisi ja valmistuisi ajallaan. Ja olisi syötävääkin. Hain aterimet vielä ja nappasin viinipullon keittiöntasolta mukaani. "Korkataanko tämä jo?" kysyin Milalta ja laskin pullon pöydälle.

//toivottavasti lukijat keskittyy näihin ruuanvalmistusvaiheisiin yhtä hyvin kuin mä. varmaan alussa ajattelin jättää kuvailun tosi vähäiseksi, sitten myöhemmin kerroinkin tarkemmin ja tästä on tullut kaaos. Onneks voi "heilauttaa sauvaa ja toivoa et kaikki menee ok" :D

[Mila Molina]

Ruth ei kommentoinut kehujani millään tavalla - tuo osasi olla välillä niin vaatimaton. Nainen ei tainnut ymmärtää kuinka paljon arvostin hänen vaivannäköään. Arvostin sitä nimittäin todella paljon. Jos minun roolini olisi ollut toimia kokkina, olisi lopputuloksena ollut jokin mahdollisimman yksinkertainen salaatti, jos sitäkään.

Ruth kertoi, että seuraavaksi täytyisi kattaa pöytä, lisätä pari juttua ja odottaa riisin kypsenemistä. Hän huomasi varsin nopeasti, etten tehnyt elettäkään auttaakseni. En ollut tottunut tekemään kotitöitä ja vielä vähemmän olin tottunut tekemään niitä jästitapaan. Huomasin kuitenkin pian seisovani lautaset ja lasit käsissäni ja katsoessani Ruthia epäuskoinen katse kasvoillani. "Yritätkö tehdä minusta jästin?", esitin kysymyksen samalla, kun astelin ruokailuhuoneeseen asettelemaan astioita pöydän päälle. Äänensävyni on kuitenki lempeä, ehkä hieman huvittunut. Asetin lautaset pöydän vastakkaisille puolille ja lasit niiden vierelle. Astelin takaisin naisen luokse, otin aterimet tuon kädestä ja asetin ne lautasten molemmille puolille oma-aloitteisesti.

"Avataan", vastasin päättäväisesti naisen kysymykseen viinipullon aukaisusta. Kuin tottumuksesta otin taikasauvan esiin taskustani ja osoitin sillä pulloa. Heilautin sauvaa sirosti, puinen korkki irtosi pullosta kumean poksahduksen saattelemana ja tipahti pöydälle. Toinen heilahdus, ja pullo nousi ylös, kallistui ja lasit täyttyivät syvän punaisesta viinistä. Otin molemmat lasit käsiini ja ojensin toisen Ruthille.

Tässä vaiheessa olisin halunnut sanoa paljonkin. Olisin halunnut kertoa tuolle naiselle, kuinka paljon tuo merkitsi minulle, kuinka kiitollinen olin hänelle kaikesta ja kuinka elämäni olisi aivan erilaista ilman häntä. Tyydyin kuitenkin vain maistamaan kädessäni olevasta lasista ja toteamaan: "Toivottavasti ruoka olisi pian valmista, sillä ei haluaisi täyttää vatsaani tällä viinillä". Katsoin Ruthia silmiin ja hymyilin pienesti.

[Ruth Rousseau]

Milan ottaessa avuliaasti aterimet kädestäni hymyilin vinosti ja kommentoin hänen aiempia sanojaan jästeistä. "Yritykseni näyttää toimineen?" Katsoin kuinka Mila asetteli aterimet pöytään lautasten viereen, jotka oli nekin hetki sitten pöytään laittanut. Viinipulloa hän ei enää käsin, eli jästimäisesti, avannut kuitenkaan. Mila heilautti saarnisauvaansa ja pullon korkki putosi. Sitten hän teki toisen liikkeen ja pullo kallistui kaatamaan juomaa laseihin.

"Merci", kiitin Milan ojentaessa toisen laseista minulle. Emme kilistelleet vaan maistoimme viiniä laseistamme. "Toivottavasti ruoka olisi pian valmista, sillä ei haluaisi täyttää vatsaani tällä viinillä", Mila sanoi hymyillen ja katsoen minua silmiin. Laskin lasini pöydälle ja hymyilin takaisin. Eiköhän ruoka ollut jo valmista, riisiä lukuun ottamatta. "Odotas", sanoin ja käännyin keittiöön. Käänsin hellan lämmöt pois ja otin patalaput hellan vieressä olevasta vetolaatikosta. Otin toiseen käteeni pannun, jolla ruoka oli lämmennyt ja vein ne ruokailuhuoneeseen. Asetin pannun toisen patalapun päälle ja palasin vielä kerran keittiöön.

Otin haarukalla muutaman riisin kattilasta ja maistoin oliko riisi vielä kypsää. Tosin ei sitä kai makutestiksi voinut sanoa, kun tekstuuriahan tässä testattiin. Riisi oli ihan tarpeeksi pehmeää mielestäni, joten kaadoin ylimääräiset vedet kattilasta lavuaariin. Otin mukaani kauhan, jolla olin hämmentänyt ruokaa sitä tehdessäni, ja vein riisikattilan ruokailuhuoneeseen. Asetin sen toisen patalapun päälle ja laitoin kauhan riisikattilaan. "Se olisi sitten bon appétit", ilmoitin ja istuin oman lautaseni ääreen vastapäätä Milaa. "Voit aloittaa", sanoin vielä nyökäten ruokaa kohti.

"Mitä Michelangelo tekee nyt lomalla?" kysyin Milalta uteliaasti. Tiesin Milan pojan olevan opettaja eli hänellä pitäisi olla nyt lomaa aivan kuten meilläkin. En kuitenkaan tiennyt jo aikuisesta pojasta paljoakaan muuta. Kai Mila oli joskus maininnut, että Michelangelo oli kihloissa.

[Mila Molina]

Ruth osasi olla halutessaan niin ystävällinen ja lämmin persoona. Minun ei tarvinnut kuin rivien välistä mainita olevani nälkäinen, niin toinen kiiruhti jo takaisin keittiöön tarkastamaan ruoan valmistumista. Nautin tästä hetkestä, sillä meillä oli silloin tällöin myös niitä päiviä, jolloin yhteistyö ei ollut yhtä sujuvaa. Hymyilin lähes huomaamattomasti ja hörppäsin viinilasistani toistamiseen. Yhtäkkiä huomasin juoneeni jo puolet lasistani.

Istuuduin ruokapöydän ääreen, kun Ruth alkoi kantaa ruokia pöytään. Minua ei tarvinnut kahdesti käskeä aloittamaan, vaan tartuin riisikauhaan välittömästi. Riisin päälle otin suuren kauhallisen kasvismuhennosta. Toivotin myös Ruthille hyvää ruokahalua ennen kuin vein ensimmäisen haarukallisen ruokaa suuhuni.

"Michelangelo viettää kesänsä pääasiassa Kreikassa Melanien luona. Melanie on hänen kihlattunsa, varmaan muistatkin. Samalla hän opiskelee itsenäisesti. Vaikuttaa pahasti siltä, ettei hän tule saamaan vakituista työtä nykyisestä työpaikasta, joten hän on kertonut vaihtavansa heti tilaisuuden tullen työpaikkaa. Taikuuden historian opetus kiinnostaisi häntä kovasti", ryhdyin kertomaan Ruthille poikani kuulumisia. Michelangelo ja hänen elämänsä oli yksi lempikeskustelunaiheistani, sillä olihan hän minun ainoa lapseni. Pidimme säännöllisesti yhteyttä toisiimme pöllöpostitse ja lisäksi pyrimme näkemään muutaman kerran vuoden aikana.

Otin lisää ruokaa suuhuni, pyyhin suupieleni lautasliinaan ja seuraavaksi hörppäsin viinilasistani. Olin aina suhtautunut mökkielämään varauksella, mutta ei tämä itseasiassa lainkaan hassumpaa ollut.

[Mila Molina]

Peli lukitaan keskeneräisenä

Ruth Rousseau: 16p
Mila Molina: 16p