Joulukuun haaste: Hahmon joululahjaideat [2017]

Ajatuseula on taikaesine, johon voidaan tallentaa ajatuksia ja muistoja. Se on kivinen ja matala allas, jonka reunoja kiertää outoja riimuja ja merkkejä. Ajatuseulaan talletetut muistot ja ajatukset muodostavat kirkkaan ja alati pyörteilevän muistiaineen, joka muistuttaa valkeahkoa hopeaa tai nestemäistä valoa. Ajatusseula toimii arkistona edellisten vuosien kuukauden haasteille.

Re: Joulukuun haaste: Hahmon joululahjaideat [2017]

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 16 Joulu 2017, 23:11

Hmm... Ensimmäinen ihminen, jolle Noah hankkii jotain jouluksi on tietysti hänen veljensä Raphael. Tälle Noah on ostanut pienen loihditun trumpetin, joka soittaa itsekseen jazz-musiikkia. Tämän lisäksi Noah lahjoittaa veljelleen laatikon erilaisia makeisia.

Äidilleen Noah on neulonut vapaa-ajallaan punavalkoiset villasukat. Joulun vaikein ihminen, jolle lahja pitäisi ostaa on Noahin isä. Vanhemille on vaikea antaa muutenkaan lahjoja, mutta Noah on huonoissa väleissä isänsä kanssa. Tälle hän on ostanut riistakeittokirjan.

Ystävilleen kotiin Liverpooliin Noah lähettää suklaata ja parhaalle ystävälleen Emilylle hän toimittaa 3D-palapelin valtavasta merirosvolaivasta, sekä Olipa kerran sarjan ensimmäisen tuotantokauden

Noahilla on harvoja ystäviä koulussa, jolle tämä voisi antaa lahjan. Noah ei ole keksinyt mitään järkevää tähä kategoriaan, joten hän siirtänyt sen miettimisen lähemmäs joulua.
Noah Andersson
 

Re: Joulukuun haaste: Hahmon joululahjaideat [2017]

ViestiKirjoittaja Lucy Beckett » 18 Joulu 2017, 19:41

Lucy odottaa joulua innolla. Hän on jouluihminen ja pitää erityisen paljon joulun lämpimästä tunnelmasta ja yhdessäolosta rakkaiden ihmisten kanssa. Ja joulun tuoksut! Tänä vuonna Lucy odottaa joulua erityisen paljon, koska se on ensimmäinen joulu uudessa kodissa Camonin lähistöllä ja koko perhe on koolla.

Veljelleen Damianille Lucy on maustanut mustaa teetä kuivattamillaan persimoneilla ja hunajamelonilla. Sen lisäksi syksyn aikana opintoihinsa uponnut isoveli saa paksun muistikirjan, jonka jämäkät nahkakannet ovat syvän tummanvihreät, lähes mustat. Lucy värjäsi kesällä lankoja ja innostui syksyn mittaan neulomaan, joten Damianin pakettiin on sujautettu myös parista eri vihreästä ja ruskeasta neulotut villasukat. Damian tuskin kuitenkaan luopuisi parhaat päivänsä nähneistä ryynäysmaihareistaan, joten edes villasukat voivat olla uudet.

Isä Bill saa myös uudet villasukat, indigolla värjätyt, sekä kirjan Oksitanialainen onni, joka esittelee oksitaanin rikasta luontosanastoa kierrättämällä lukijaa perinteisissä yrtti- ja puutarhoissa. Äiti Christine saa oranssin, neulotun baskerin sekä kirjavan valikoiman Lucyn värjäämiä lankoja ja pähkinä-persimoniteetä.

Ystävilleen Tylypahkaan Lucy lähetti kirjeiden mukana yrttiteitä, sillä ne olivat kevyitä pöllöjen kantaa. Henrylle Lucy oli suunnitellut lähettävänsä teen lisäksi myös palan tekemäänsä hunaja-laventelisaippuaa, mutta tuli toisiin ajatuksiin. Henry saisi kirjeen ja teetä siinä missä hänen muutkin ystävänsä.

Lucy olisi mielellään jakanut lahjoja uusille ystävilleen uudessa koulussa, mutta valitettavasti sellaisia ei juuri ollut siunaantunut syksyn aikana. Kiitoksena madame Rousseaun ystävällisyydestä sairaalasiivessä Lucy käy livauttamassa Ruthin työpöydälle kukkaruukun, jonka mullasta törröttää kyltti: "Hei, olen keltahypykäs Gilbert! Uinun talvihorrostani, joten pidäthän minut viileässä ja pimeässä. Nähdään kevätauringon ensisäteissä!" Lucyn piirtäjänlahjat rajoittuvat pitkälti kasvipiirroksiin, joten kyltissä tekstin alla onkin piirrettynä nukkuva kukkasipuli yömyssyn kanssa. Ruukun viereen hän jättää myös pussillisen teetä, jonka kortissa lukee: "PS. Odotellessasi juo toki kuppi teetä!" Lucy toivoo, että kauniin keltaisin kukkasin varhain keväällä kukkivasta keltahypykkäästä on Ruthille iloa, sillä käytetäänhän sen sipulia nyrjähdysten ja venähdysten hoidossa ja lihasjumien laukaisemisessa.

On Lucyn onnistunut kuitenkin saada yksi ystävä. Syksyn mittaan jähmeästä ja vähäsanaisesta Ahanusta on tullut Lucylle erityisen tärkeä. He tapasivat sattumalta La Boîtessa ensimmäisenä viikonloppuna, ja sen jälkeen heidät on saattanutkin nähdä usein yhdessä kirjastossa, järvellä, kävelemässä koulun pihamailla... Vaikka Ahanu ei puheliain ystävä olekaan, saa hän kuitenkin Lucyssa viriämään lämpimiä ajatuksia, ja lämmin on Ahanun lahjakin: keltamataran juurella ruosteenpunaiseksi värjätystä langasta neulottu villainen kaulahuivi ja kynsikkäät ja pussillinen pähkinöitä.
Lucy Beckett (18): Englannista muuttanut, yrttitietoon uppoutunut serdaigle.
Avatar
Lucy Beckett
Oppilas
 
Viestit: 120
Liittynyt: 05 Syys 2017, 21:35
Paikkakunta: Camon
Tupa: Serdaigle

Re: Joulukuun haaste: Hahmon joululahjaideat [2017]

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 18 Joulu 2017, 21:04

Joululahjat ovat tärkeitä kyllä. En vain osaa. Äiti ja isä ovat jo monta kertaa sanoneet, ettei sellaisia tarvitse. Meillä ei ole niitä annettukaan, tai siis itse aloitin sen. Lahjojen antamisen. Oma itse ja olemassaolo on jo tarpeeksi suurin lahja. En kyllä ole yrittänyt lahjoa lahjoilla huonoina aikoina. Okei, ehkä hieman, mutta siis ehkä se, että käy kotona ja muistaa heitä riittäisi oikeasti. Olen älyttömän huono tekemään mitään itse tai siis en huono, vaan en vain ole tarpeeksi usein tehnyt mitään, että olisin menestykäs siinä tai että voisin sanoa olevani hyvä siinä. Eläimien kanssa osaan tulla toimeen, mutta sellaisia ei voi antaa lahjaksi. Se olisi moraalisesti kyseenalaista. Luonto on myös vähän siinä rajalla. Pitää miettiä tarkkaan.

Yhdessä kirjassa, jota selailin oli kyllä aika hyvin kerrottu yhden kasvin ominaisuuksista ja merkityksistä, ja koska se kuulosti kiinnostavalta ajattelin, että voisin jotain siihen liittyvää ehkä antaa heille. En vain vielä tiedä, että mitä. Onhan tässä kuitenkin vielä aikaa. En ole vielä kauhean tarkkaan katsonut, että minkälainen kasvi se niin sanotusti oikeasti on. Jotkut tutustuvat ja katsovat ensimmäisenä ulkonäön ja pituuden ja sitten vasta perehtyy sen ominaisuuksiin, tarkoituksiin ja tieteellisiin nimiin. En kuulu heihin.

On hyvä tietää, että mitä antaa lahjaksi, jotta osaa perustella ja sanoa ne oikeat kohdat, joita itse pitää siinä tärkeimpinä. Kuinka hyvä olisi lahja, josta et osaisi sanoa mitään? Joka ei kertoisi itsestäsi, ajatuksistasi ja mielipiteistäsi mitään? Ei välttämättä yhtä hyvä ja vilpitön?


//Ja lisää lahjastressailua olisi löydettävissä täältä ja täältä. //
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Joulukuun haaste: Hahmon joululahjaideat [2017]

ViestiKirjoittaja London Morel » 30 Joulu 2017, 23:54

Koska Londonilla on niin paljon tuttavia, joille antaa joululahja, ja koska poika ei ole kovin rikas, hänen antamat joululahjat ovat hyvin pienimuotoisia. Mutta tärkeintähän on ajatus!

Rebecca Hopelle, Jill Bauerille, Shi Méi lïlle, Cedance Fleurille, Anni Swanille ja muille naispuolisille kavereilleen London antaa sydämenmuotoisen suklaarasian.

Miespuolisille kavereilleen poika antaa vain suulliset hyvänjouluntoivotukset.

Veljelleen Donovan Morelille hän antaa vanhat huispaushousunsa sekä arvan.

Vanhemmilleen London antaa jouluiset kahvimukit.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Joulukuun haaste: Hahmon joululahjaideat [2017]

ViestiKirjoittaja Deborah Samatha Fey » 01 Tammi 2018, 00:56

Aaah, joululahjoja!

Deborah rakastaa pientä näpräilyä ja käsin tekemistä, joten tottakai hän tekisi lahjat itse. Feyn suku on kuitenkin valtavan suuri, joten vaikka professori on varmaankin aloittanut lahjojen rustaamisen jo hyvissä ajoin, niin osa lahjoista on ostettuja. Ikääkin on suurelle osalle jo tullut, joten itse materia on muotoutunut enemmän käyttöesineiden kuin suurempien turhakkeiden puoleen, mutta loppujen lopuksi aika paljon meni ostamisen puolelle.

Châteausta Deborah muistaa ehdottomasti Ruth Rousseauta, jolle hän lähettää itse kutomansa lämpimät vanttuut. Idea oli kovin pikainen, mutta uutteralla väsäämisellä ja vuosien kokemuksella nuo onnistuivat nopeasti.
Lapaset:
Kuva

Molina saa myös kivan joulukortin, jee! Okei, joululahjoja... Jouluruusu taitaa päätyä Mila Molinalle. Muut kollegat saavat vain joulukortin.

Ja sitten ihanan suuren suvun kimppuun. Debillä on neljä lasta, joista Lauren saa romaanin. Léonie sai suuren suuren kirjan lohikäärmeistä. Serge saa villasukat :3 ja Sydnielle pieni sydän koru. Lapsenlapsista Flinn sai legoja lahjaksi. Sisarukset saavat kaikki ihanasti tonttuarvan ja suklaarasian.
Doubt is the beginning, not the end, of wisdom

Taikaliemien professori Deborah Fey on hössöttävä, optimistinen ja sosiaalinen papupata. Käy toki kurkkaamassa koko esittely täältä.

Muut hahmot: Nicolas Cartier
Deborah Samatha Fey
Vararehtori
 
Viestit: 96
Liittynyt: 04 Kesä 2017, 20:36
Opetettava aine: Taikaliemet ja -juomat

Re: Joulukuun haaste: Hahmon joululahjaideat [2017]

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 01 Tammi 2018, 18:52

Olipas paljon hienoja ja hauskoja joululahjoja. :D

Natrix Goldenrod, Pouffsouffle: 10p
Mila Molina: 10p
Neofytos Spirosinpoika: 10p
Alain Astier, Pouffsouffle: 10p
Ĉiela Fairchild, Pouffsouffle: 10p
Florence Favreau, Pouffsouffle: 10p
Andrea Drake: 10p
Ahanu Levesque, Cerfeur: 10p
Gwyn D'Cruze, Gryffondor: 10p
Noah Andersson, Gryffondor: 10p
Lucy Beckett, Serdaigle: 10p
Matthias Frankowski, Serpentard: 10p
London Morel, Cerfeur: 10p
Deborah Samatha Fey: 10p
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Edellinen

Paluu Ajatuseula

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron