Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

Lukuvuoden 2017-18 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 07 Loka 2017, 13:45

"Ja mitä hiljennysloitsuun tulee" Theo aloitti kävellessään pois otuksen luota. "Niitä on useampia erilaisia. Yhdellä voit hiljentää kohteen, toinen taas täyttää paikalla olijoiden korvat epämääräisellä surinalla, mikäli he meinaavat kuulla puheesi ja muutamalla muulla pystyt luomaan niin sanotun muurin ympärillesi, joka estää ääniä pääsemästä sisään tai ulos" Theo sanoi ja hyppäsi kevyesti aidan toiselle puolelle. Minua ärsytti hänen liikkeidensä sulavuus, etenkin kun minut oli siunattu kömpelyyden pyhällä lahjalla.

"Itse tykkään käyttää tuota äänimuuria. Isosiskoni opetti sen kesällä eikä siitä ole ollut kuin hyötyä. Erityisen hyvin se toimii oleskeluhuoneessa, mutta voin sanoa, että kannattaa asettua kaikista syrjäisimpään nurkkaan. Mieti nyt miltä näyttää, jos suusi liikkuu kokoajan, mutta istut yksin" Theo lopetti hymyillen. En voinut olla virnistämättä ajatellessani muitten ilmeitä minun istuessani keskellä oleskeluhuonetta aukomassa suutani. "Voisin kuvitella tuon skenaarion. Todennäköisesti unohtaisin loitsun "päälle" ja kiljuisin turhautuneena keskellä koulua koska kukaan ei reagoi puheeseeni." Totesin edelleen virnistäen.


"Nyt mun on ihan pakko kysyä, että mitä sä teet täällä Châteaussa? Et selvästikään oon täältä päin, joten olisi kiva kuulla vähän siitä, mistä olet tullut ja ylipäätään miksi?" Theo kysyi minulta ihmetellen. Huokaisin syvään. "Tää tulee olemaan pitkä juttu, joten sun on parempi ottaa mukava asento." Totesin, ja otin itsekin paremman asennon aidalla.


"Mä oon kotoisin Liverpoolista. Mun perhe asuu varakkaalla alueella ison kirkon vieressä. Meidän perhesuhteet on aina ollut aika sotkuiset. Mun taikuus ei koskaan ole ollut hirveän vahvaa, mikä varmaan takasi mun kohtalaisen hyvän lapsuuden. Mun vanhemmat ottaa uskonnon hyvin vakavasti ja mun tapa sytyttää asioita tuleen vihaisena ei sopinut niitten maailmankuvaan. Siinä missä äiti usko mun olevan enkeli, isä oli varma, että mä olin Saatanan kätyri." Sanoin ja nojasin aidalla taaksepäin. Minun piti varoa sanojani. En halua joutua katumaan mitään.


"Kun sitten sain kirjeen jossa minut hyväksyttiin Tylypahkaan, oli koko perhe ihan sekaisin. Isä oli raivoissaan, äiti hämmentynyt ja mun veli oli iloinen. Isä ei aikonut päästää mua Tylypahkaan, joten sieltä tuli joku mies hakemaan mut. Hän kuitenkin puhui liikaa, kertoi kaikista pahoista asioista jota siellä oli tapahtunut. Jopa isä säikähti ja minä päädyin käymään neljä vuotta koulua pöllöpostin välityksellä. Kävin välillä Pyhässä Mungossa opiskelemassa sairaalan koulussa ja matkustin taikaministeriöön tekemään kokeeni. Isäni valehteli ja väitti minun olevan ampumajuoksun maajoukkueleireillä." Sanoin ja katsoin Theoa. Minun menneisyyteni oli varmasti outo ja kummallinen puhdasveriseltä vaikuttavan pojan silmissä.


"Lopetettuani neljännen luokan kirjoitin Tylypahkaan. Siihen kouluun isä ei minua päästäisi, mutta pyysin tiedustelemaan muita Tylypahkaan kaltaisia kouluja. Sain parin viikon päästä kirjeen, jossa minut hyväksyttiin tänne. Sain puhuttua isäni päästämään minut tänne. Lupasin opetella ranskaa, menestyä molemmissa kouluissa ja saada taikuuteni hallintaan. Vanhempani saivat myös kirjeen jossa heidät käytännössä pakotettiin päästämään minut tänne. Heitä varoitettiin mitä kävisi jos joutuisin tukahduttamaan taikuuteni ja miten saattaisin joku päivä vaan räjähtää taikuuden voimasta." Lopetin tarinani. Saatoin jo kertoa liikaa, mutta mitä väliä? En välttämättä näkisi Theoa enää koskaan. "Entä sinä? Miten sä päädyit tänne?" Kysyin vielä ennen kuin suljin silmäni ja nojasin taaksepäin kohti pilvien takaa paistavaa aurinkoa.
Noah Andersson
 

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Theodore Snape » 07 Loka 2017, 16:13

"Tää tulee olemaan pitkä juttu, joten sun on parempi ottaa mukava asento", Noah sanoo varoittavasti. Katson tätä hieman kysyvästi ja vedän viitan tiukemmin ylleni. "Dites-moi simplement", hymähdän tytölle. Haluaisin todellakin kuulla, mitä tämä teki Ranskassa ja vielä kaikenlisäksi ranskalaisessa taikakoulussa.

"Mä oon kotoisin Liverpoolista. Mun perhe asuu varakkaalla alueella ison kirkon vieressä. Meidän perhesuhteet on aina ollut aika sotkuiset. Mun taikuus ei koskaan ole ollut hirveän vahvaa, mikä varmaan takasi mun kohtalaisen hyvän lapsuuden. Mun vanhemmat ottaa uskonnon hyvin vakavasti ja mun tapa sytyttää asioita tuleen vihaisena ei sopinut niitten maailmankuvaan. Siinä missä äiti usko mun olevan enkeli, isä oli varma, että mä olin Saatanan kätyri", tyttö kertoo. Katson tätä hieman hämmentynyt ilme kasvoillani. Vaihdoin asentoani nojaten päätä käsiini niin, että näin Noahin. Tytön sanoessa olevansa kotoisin Liverpoolista tajusin, että tämän aksentti oli selvästi englantilainen. Minua jopa hävetti hieman, koska en ollut tunnistanut samasta maasta kotoisin olevan aksenttia. Ehkä pitäisi jatkossa alkaa kiinnittää tuollaisiin pieniin yksityiskohtiin enemmän huomiota.

"Kun sitten sain kirjeen jossa minut hyväksyttiin Tylypahkaan, oli koko perhe ihan sekaisin. Isä oli raivoissaan, äiti hämmentynyt ja mun veli oli iloinen. Isä ei aikonut päästää mua Tylypahkaan, joten sieltä tuli joku mies hakemaan mut. Hän kuitenkin puhui liikaa, kertoi kaikista pahoista asioista jota siellä oli tapahtunut. Jopa isä säikähti ja minä päädyin käymään neljä vuotta koulua pöllöpostin välityksellä. Kävin välillä Pyhässä Mungossa opiskelemassa sairaalan koulussa ja matkustin taikaministeriöön tekemään kokeeni. Isäni valehteli ja väitti minun olevan ampumajuoksun maajoukkueleireillä", Noah jatkoi. Hän kääntyi katsomaan minua. Toivoin todella, ettei ilmeeni näyttänyt kauhean hämmentyneeltä. Nimittäin tytön menneisyys alkoi kuulostaa lievästi sanottuna oudolta. En viitsinyt vielä kommentoida mitään vaan annoin Noahin jatkaa.

"Lopetettuani neljännen luokan kirjoitin Tylypahkaan. Siihen kouluun isä ei minua päästäisi, mutta pyysin tiedustelemaan muita Tylypahkaan kaltaisia kouluja. Sain parin viikon päästä kirjeen, jossa minut hyväksyttiin tänne. Sain puhuttua isäni päästämään minut tänne. Lupasin opetella ranskaa, menestyä molemmissa kouluissa ja saada taikuuteni hallintaan. Vanhempani saivat myös kirjeen jossa heidät käytännössä pakotettiin päästämään minut tänne. Heitä varoitettiin mitä kävisi jos joutuisin tukahduttamaan taikuuteni ja miten saattaisin joku päivä vaan räjähtää taikuuden voimasta", tyttö kertoi saaden tarinansa päätökseen. Todennäköisesti näytin edelleen hämmentyneeltä. Itse olin kuullut paljon Tylypahkasta ja olisin kovasti itse halunnut käydä kouluni siellä. "Entä sinä? Miten sä päädyit tänne?" tyttö vielä kysyy.

"No sulta ei ainakaan muutoksia ole elämästä puuttunut. Sun meinneisyys kuulostaa kyllä näin mun korvaan hieman oudolta, mutta ymmärrän hyvin", aloitan. Yritin valita sanani mahdollisimman tarkkaan, jotta Noah ei vahingossa ymmärtäisi pointtiani väärin. Minulla oli nimittäin tapata puhua vähän huolimattomast ja ohi suuni, jonka takia suurin osa väärinymmärsi sanomani jossain vaiheessa. "Tylypahkaan olisin itse kovasti halunnut, mutta vanhempani halusivat, että käyn koulun siinä maassa, jossa asun. Ei sillä etteikö Château olisi ihan kiva paikka, mutta jotenkin tykkään Englannista maana paljon enemmän", selitän. "Ja, noh siskonikin kävi tätä koulua vielä silloin, kun olin 11, jonka takia vanhempani sitten päätyivät lähettämään minut tänne", lisään vielä. Vaihdan asentoani sen verran, että sain painoni vaihdettua toiselle jalalle.

"Itse oon puhdasverinen enkä oikein osaa kuvitella, miltä jästeistä tuntuisi, mikäli he kuulisivat lapsensa olevan noita. Uskon, että se oli varmasti aluksi heille kovin hankalaa, jonka takia en yhtään ihmettele heidän reaktioitaan", pohdin vielä. En oikein ymmärtänyt jästien uskontokäsitystä, vaikka itselläni monia jästituttuja olikin, enkä ole sen paremmin asiaan perehtynyt. Ei tuollaisen ymmärtäminen varmaan kovinkaan tärkeää ole. Vaihdoin kuitenkin puheenaiheen takaisin Tylypahkaan.

"Tylypahkan historia on myöskin erittäin mielenkiintoinen, ylivoimaisesti velhomaailman historian mielenkiintoisin aihe! Uskon, että se saattaa nykyään olla jopa turvallisempi paikka kuin Château ottaen huomioon heidän lisätyt turvatoimet ja suojataiat", kerron Noahille. Tylypahkan sekä Englannin velhomaailman historia oli oikeastaan ainoa taikuuden historian mielenkiintoinen aihe, jonka takia tiesin siitä huomattavasti enemmän kuin muista historiaa koskevista aiheista. Ehkä Noah tietäisi jotain, mitä en itse vielä tiennyt. Aina voi yrittää lisätä omaa tietämystään ja muiden ihmisten näkökulmat olivat siinä toistaiseksi paras mahdollinen tapa.
Theodore Snape, L'étudiant Serpentard qui est toujours remarqué par personne
+ Carmen De Martino
Theodore Snape
Oppilas
 
Viestit: 137
Liittynyt: 12 Elo 2017, 20:06
Paikkakunta: Riquewihr, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 08 Loka 2017, 08:29

"No sulta ei ainakaan muutoksia ole elämästä puuttunut. Sun meinneisyys kuulostaa kyllä näin mun korvaan hieman oudolta, mutta ymmärrän hyvin" Theo sanoi varovasti, kuin kävelisi kuumilla hiilillä. Hän ilmeisesti pelkäsi loukkaavansa minua. Olin odottanut, että hän nauraisi minulle, sillä itsekin varmaan olisin. Koko homman täytyi vaikuttaa Theolle aika absurdilta.

"Tylypahkaan olisin itse kovasti halunnut, mutta vanhempani halusivat, että käyn koulun siinä maassa, jossa asun. Ei sillä etteikö Château olisi ihan kiva paikka, mutta jotenkin tykkään Englannista maana paljon enemmän", Theo selitti, näyttäen edelleen hieman pöllähtäneeltä. "Ja, noh siskonikin kävi tätä koulua vielä silloin, kun olin 11, jonka takia vanhempani sitten päätyivät lähettämään minut tänne" hän lopetti kertomuksensa. Theo vaikutti hämmentyneeltä ja epävarmalta kuin peläten reaktiotani.

"Englannissa on ihanaa. Moni vihaa sen kosteutta ja meri-ilmastoa, mutta minä rakastan sitä. Myrskyjä, raivoavaa tuulta ja sadetta. Minusta on ihana lähteä lenkille kaatosateessa kun tuntuu siltä, että taivas kaatuu niskaan. Minulla on ikävä sitä kaunista kirkkoa talomme vieressä." Kerroin sulkiessani silmät ja muistellessani kotia. "Mutta en silti haluaisi takaisin kotiin. Mun on parempi olla täällä. On oikeesti jotain mielenkiintoista elämässä." Totesin avatessani silmäni.

"Itse oon puhdasverinen enkä oikein osaa kuvitella, miltä jästeistä tuntuisi, mikäli he kuulisivat lapsensa olevan noita. Uskon, että se oli varmasti aluksi heille kovin hankalaa, jonka takia en yhtään ihmettele heidän reaktioitaan" En voinut olla purskahtamatta nauruun. Kuulostin todennäköisesti hieman mielipuoliselta. "Niinpä kai. Minun on vain vaikea kuvitella jonkun muun vanhempia hyppimässä kirjeen päälle ja mutisemassa "Voihan samperi soikoon, tämä tästä vielä puuttuikin." Isä piti sitä aluksi jekkuna." Totesin muistellessani päivää jona sain kirjeeni.


"Tylypahkan historia on myöskin erittäin mielenkiintoinen, ylivoimaisesti velhomaailman historian mielenkiintoisin aihe! Uskon, että se saattaa nykyään olla jopa turvallisempi paikka kuin Château ottaen huomioon heidän lisätyt turvatoimet ja suojataiat" Theo kertoi minulle vielä. "Mäkin oon lukenu jonkin verran Tylypahkasta. Kaikista niistä hulluista asioista jota siellä on taphtunut. Tylypahka olis varmaan mahtava paikka opiskella." Totesin itsekin. Vaikka Château oli kaunis, olisin mielummin käynyt kouluni Englannissa. Olin lukenut Tylypahkasta pari hyvin mielenkiintoista kirjaa, ja paikka vaikutti vähintään tutkimisen arvoiselta.


"Onko Châteaussa tapahtunut mitään? Olen kuullut mutinoita mutten mitään oikeasti luotettavaa." Kysyi Theolta. Olin yrittänyt ottaa itsekin selvää, mutta suurin osa koulun Châteauta käsittelevistä kirjoista oli kirjoitettu ranskaksi. Olin yrittänyt käyttää puhelimeni kääntäjää, mutta jokin sai sen aina sekaisin. Vuorilla ei ehkä ollut kenttää. Pitäisi kysyä asiasta Theolta. Olettaen, että hän osaa käyttää puhelimia.
Noah Andersson
 

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Theodore Snape » 08 Loka 2017, 16:18

"Englannissa on ihanaa. Moni vihaa sen kosteutta ja meri-ilmastoa, mutta minä rakastan sitä. Myrskyjä, raivoavaa tuulta ja sadetta. Minusta on ihana lähteä lenkille kaatosateessa kun tuntuu siltä, että taivas kaatuu niskaan. Minulla on ikävä sitä kaunista kirkkoa talomme vieressä", Noah kertoo ja sulkee hetkeksi silmänsä.
"Mutta en silti haluaisi takaisin kotiin. Mun on parempi olla täällä. On oikeesti jotain mielenkiintoista elämässä", tyttö vielä lisää. Nyökkään ymmärtävästi.

"Englanti on kyllä luonnoltaan yksi kauneimmistä maista, ei sillä etteikö täällä Ranskassa olisi nättejä maisemia, mutta jokin siinä Englannissa viehättää. Ajattelin palata sinne heti, kun saan koulun päätökseen. Jatkan siellä sitten opintoja tai hankin jonkun oppisopimuksen. En kuitenkaan kauheasti Ranskassa ole viihtynyt, paitsi ehkä kotikaupungissani, se kun on sellainen pieni ja idyllinen paikka", kerron tytölle. Olin edelleen vanhemmilleni katkera Ranskaan muutosta, mutta ehkä pääsisin vielä sen yli. Englantiin aion kuitenkin palata, siitä olin varma.

"Niinpä kai. Minun on vain vaikea kuvitella jonkun muun vanhempia hyppimässä kirjeen päälle ja mutisemassa "Voihan samperi soikoon, tämä tästä vielä puuttuikin." Isä piti sitä aluksi jekkuna", Noah muistelee nauraen. Hymyilen tälle. Mielikuva omasta isästäni hyppimässä Châteaun kirjeen päälle oli kieltämättä huvittava. "Voin vain kuvitella", sanon naurahtaen.

"Onko Châteaussa tapahtunut mitään? Olen kuullut mutinoita mutten mitään oikeasti luotettavaa", tyttö tiedustelee minulta. "En usko, että täällä mitään sen ihmeellisempää on tapahtunut. Taisimme käsitellä aihetta joskus ensimmäisellä luokalla, mutta myönnän, etten kyllä kuunnellut silloin yhtään mitään, jonka takia nää asiat ei oikeen muistu mun mieleen. Pitäisi ehkä jossain vaiheessa selvittää asia", totean. En todellakaan tiennyt juuri mitään aiheesta.

"Tulitko sää nyt siis ihan jäädäksesi tänne? Opiskeletko loput vuosistasi täällä vai palaatko Englantiin tämän vuoden jälkeen?" tiedustelin vielä Noahilta. Minusta oli edelleen varsin outoa, että joku tulisi toisesta maasta tänne opiskelemaan. Ymmärsin kuitenkin Noahin tilanteen, jästit saattoivat välillä olla varsin hankalia silloin, kun käsiteltiin näitä velhojuttuja.

//Anteeks täst tuli vähän sekava, kännykällä kirjotin
Theodore Snape, L'étudiant Serpentard qui est toujours remarqué par personne
+ Carmen De Martino
Theodore Snape
Oppilas
 
Viestit: 137
Liittynyt: 12 Elo 2017, 20:06
Paikkakunta: Riquewihr, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 09 Loka 2017, 22:17

//Ei mitään. Itse tuun olemaan varmaan hieman epäaktiivinen, mulla on neljä koetta tällä viikolla :))//

“Tulitko sää nyt siis ihan jäädäksesi tänne? Opiskeletko loput vuosistasi täällä vai palaatko Englantiin tämän vuoden jälkeen?" Theo kysyi näyttäen edelleen kohtalaisen hämmentyneeltä. ”Uskon niin. Opiskelen täällä kouluni loppuun ja jatkan varmaan itsekin jonnekinpäin Englantia opiskelemaan. Ei minulla tosin ole hajuakaan siitä mikä minusta tulee. Tietyllä tasolla olisi kiva avata vaikka taverna Viistokujalle ja seurata ihmisiä sieltä käsin. Tai voisi lähteä opiskelemaan kansainvälisiä taikuuden suhteita. Mitä sinulla on mielessä tulevaisuutta varten?” Kysyin ja nostin toisen jalkani koukkuun aidalle.

Kiedoin yli-isoa huppariani tiukemmalle ympärilleni ja mietiskelin. Theon maailma
”Missä päin Englantia muuten asuit? Aksenttisi ei kuulosta tutulta.” Tiedustelin. Halusin kuulla enemmän Theon menneisyydestä ja paikasta jossa hän oli kasvanut. Theo vaikutti hieman eristäytyväiseltä ja sulkeutuneelta, vaikka emme olleet jutelleet kauaa. Hän oli läsnä, mutta kuitenkin jossain aivan muualla.

”Muuten...” Aloitin hieman epäröiden. ”Onko jästisyntyisten syrjiminen joku juttu täälläpäin? Älä käsitä väärin, sä oot ollu tosi mukava ja kaikkee. Mutta mä luin pari kirjaa ja niissä mainittiin asiasta ohimennen. Ihan vaan silleen et kuinka varovainen täällä kannattaa olla syntyperän suhteen...” lopetin hieman vaivaantuneena. En halunnut, että Theo ymmärtäisi asian väärin.
Noah Andersson
 

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Theodore Snape » 11 Loka 2017, 15:48

”Uskon niin. Opiskelen täällä kouluni loppuun ja jatkan varmaan itsekin jonnekin päin Englantia opiskelemaan. Ei minulla tosin ole hajuakaan siitä, mikä minusta tulee. Tietyllä tasolla olisi kiva avata vaikka taverna Viistokujalle ja seurata ihmisiä sieltä käsin. Tai voisi lähteä opiskelemaan kansainvälisiä taikuuden suhteita. Mitä sinulla on mielessä tulevaisuutta varten?” Noah kertoo. Olin hieman yllättynyt tytön urapohdinnoista. Kansainväliset taikuuden suhteet ovat aiheena sellainen, joita monet, minä mukaan lukien, pitävät suhteellisen tylsänä aiheena. Toki se oli aiheena tärkeä, mutta ei kuitenkaan lähimainkaan omien kiinnostuksieni kohde. ”Missä päin Englantia muuten asuit? Aksenttisi ei kuulosta tutulta”, tyttö vielä kysyy.

”Aurori tai parantaja voisi olla sellainen urapolku, jolle voisin lähteä. En kuitenkaan ole vielä varma. Hallitsen hyvin muutamia kieliä, olen oikeastaan hyvä kaikessa, parempi joissain aineissa… Jotenkin on vaikea löytää ammattia, jossa pääsisi hyödyntämään kaikkia vahvuuksiaan. Äitini omistaa pienen taikajuomien aineksiin erikoistuneen kaupan, koulutukseltaan hän on taikajuomamestari, jos sitä edes koulutukseksi voi sanoa. Hän opiskeli nimittäin oppisopimuksella Skotlannissa”, selostan Noahille. En oikein pitänyt katsekontaktin säilyttämisestä ja tällaisista asioista puhuttaessa katselin mieluummin jonnekin muualle. Silmäilin aitauksessa olevia opiskelijoita samalla, kun puhuin. ”Itse tykkään kyllä taikajuomista oppiaineena, mutta en näe työskenteleväni täysipainotteisesti niiden parissa. Parantaja taas voisi olla kannaltani ihan hyvä ammatti, koska sen parissa pääsisin hyödyntämään taitojani niin liemien parissa, kuin loitsujenkin”, jatkan pohdiskelevaan sävyyn.

”Niin, ja olen muuten Birminghamista. En siellä kovinkaan kauaa ehtinyt asumaan, mutta sen verran kuitenkin, että aksentti tarttui. Ätini on asunut sillä alueella koko ikänsä ja puhunkin hänen kanssaan edelleen eglantia, joka on varmaan suurin syy siihen, minkä takia tän aksentin pois oppiminen ei oikeen ole onnistunut. Tykkään kyllä ihan aksentistani, mutta välillä se särähtää omaan korvaan ja aika paljonkin”, totean naurahtaen. Olin joskus yrittänyt vaihtaa aksenttini enemmän Lontoon työväenenglantia muistuttavaksi, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Jotenkin aksentti ei vain jäänyt, ja birminghamilaisille ominainen sanapainotus oli tullut lähes huomaamatta takaisin.

”Muuten..” Noah aloittaa varovasti. Käännän katseeni takaisin tätä kohti, jotta tämä huomaisi minun kuuntelevan. ”Onko jästisyntyisten syrjiminen joku juttu täälläpäin? Älä käsitä väärin, sä oot ollu tosi mukava ja kaikkee. Mutta mä luin pari kirjaa, ja niissä mainittiin asiasta ohimennen. Ihan vaan silleen, et kuinka varovainen täällä kannattaa olla syntyperän suhteen”, hän tiedustelee hieman varovaisesti. Häntä selvästi mietitytti tämä asia, joka oli tietenkin erittäin valitettavaa. Kaikkien näiden aikojen jälkeen, jotkut eivät vieläkään pystyneet hyväksymään jästisyntyneitä tai puoliverisiä yhtään sen paremmin. Tämä oli erittäin valitettavaa, mutten uskonut tilanteen muuttuvan ehkä koskaan.

”Pääsääntöisesti täällä ei ole mitään puoliveristen taikka jästisyntyisten syrjintää ollut, mutta muutamat yksittäiset oppilaat omistavat hieman eriäviä mielipiteitä. En usko, että sun täytyis mitenkään varoa kertomasta kenellekään syntyperääsi, koska suurinta osaa oppilaista ei oikeasti kiinnosta se, ovatko vanhempasi velhoja vai eivät”, kerron Noahille rohkaisevasti. ”Ne poikkeukset voit jättää sitten ihan omaan arvoonsa, he saattavat ehkä puhua susta käytävillä ja ohimennen haukkua, mutta ei mitään sen isompaa. Ei se tietenkään missään tapauksessa ole suvaittavaa, mutta sen isompaa syrjintää taikka kiusaamista en asian tiimoilla ole huomannut näiden Château vuosieni aikana”, lisään vielä. Toivoin todella, että Noah pystyisi olemaan ihan oma itsensä koulussa. Tiesin paremmin kuin hyvin, millaista oli teeskennellä olevansa joku, joka ei oikeasti ole.
Theodore Snape, L'étudiant Serpentard qui est toujours remarqué par personne
+ Carmen De Martino
Theodore Snape
Oppilas
 
Viestit: 137
Liittynyt: 12 Elo 2017, 20:06
Paikkakunta: Riquewihr, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 15 Loka 2017, 17:57

”Pääsääntöisesti täällä ei ole mitään puoliveristen taikka jästisyntyisten syrjintää ollut, mutta muutamat yksittäiset oppilaat omistavat hieman eriäviä mielipiteitä. En usko, että sun täytyis mitenkään varoa kertomasta kenellekään syntyperääsi, koska suurinta osaa oppilaista ei oikeasti kiinnosta se, ovatko vanhempasi velhoja vai eivät”, Theo kertoo minulle. Puhalsin keuhkoissani olleen ilman hitaasti ulos.

”Ne poikkeukset voit jättää sitten ihan omaan arvoonsa, he saattavat ehkä puhua susta käytävillä ja ohimennen haukkua, mutta ei mitään sen isompaa. Ei se tietenkään missään tapauksessa ole suvaittavaa, mutta sen isompaa syrjintää taikka kiusaamista en asian tiimoilla ole huomannut näiden Château vuosieni aikana” Theo sanoi. ”Kitti. Tuon kuuleminen todella helpottaa.” Hymyilin Theolle. Hän muistutti etäisesti veljeäni, joka sai minut tuntemaan oloni hyvin kodikkaaksi.

”So... Mitä tälläisessä paikassa tehdään vapaa-ajalla? Kuulin, että koululla järjestettäisiin jonkinlaisia kerhoja.” Sanoin Theolle. Käytyäni kerholistan läpi, olin tullut siihen tulokseen, että mikään varsinaisista kerhoista ollut itseäni varten. ”Ampumajuoksu tuskin kuuluu koulun lajeihin, mutta kai sieltä jotain voisi kokeilla. Onko sinulla muuten harrastuksia?” Kysyin Theolta.

Naputin sormillani aitaan jonka päällä edelleen istuin ja katsoin alas kenkiini. Keinonahkaa olevat nilkkurini olivat inhottavan mutaiset, ja toinen kengännauha oli avautunut. Kenkien koroista huolimatta, olivat myös mustien housujeni lahkeet mutaiset. Otin lapaseni pois käsistäni ja kumarruin sitomaan auenneen kengännauhan. Käteni olivat kylmät ja tungin ne takaisin lapasiin heti tilaisuuden tullen. Käännyin katsomaan Theoa odottaen häneltä vastauksia.
Noah Andersson
 

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Theodore Snape » 15 Loka 2017, 20:26

”Kitti. Tuon kuuleminen todella helpottaa", Noah vastaa hymyillen. Hymyilen tälle hieman takaisin. Hän istui edelleen aidalla varsin rennon oloisena, vaikka aita ei ainakaan omasta mielestäni vaikuttanut kovin mukavalta paikalta istua. Ei sillä, että seisominenkaan kovin mukavaa loppujen lopuksi ollut. Minulla alkoi olla pikku hiljaa kylmä, koska hiki selässäni oli alkanut kuivumaan aiheuttaen satunnaisten kylmien väreiden kulkemisen kehoni läpi. Joutuisin varmaan aika pian lähtemään, koska en todellakaan halunnut tulla kipeäksi.

”So... Mitä tälläisessä paikassa tehdään vapaa-ajalla? Kuulin, että koululla järjestettäisiin jonkinlaisia kerhoja", tyttö kysyy pohtivasti. "Itse en oikein viihdy noissa kerhoissa", aloitan varovasti. En halunnut luoda tytölle mitään negatiivista näkökulmaa koulun kerhoista, jonka takia perustelin vielä vastaustani: "itse kuulun kyllä oppilaskunnan hallitukseen sekä kirjallisuuskerhoon, mutta en kovin usein tapaamisissa ole käynyt. Viihdyn paremmin ihan omissa oloissani koulupäivien ulkopuolella." Ei oppilaskunnan hallituksen tapaamiset oikeastaan olleet mitenkään tylsiä tai mitään, mutta jotenkin asioiden ratkominen ryhmissä ei tällaiselta suhteellisen antisosiaaliselta pessimistiltä kovinkaan hyvin onnistunut. Parhaani olin kuitenkin yrittänyt, mutta loppujen lopuksi olin vain istunut huoneen nurkassa kahvikuppi kädessä satunnaisia kommentteja keskusteluun lisäten. Ei mitenkään kovin onnistunutta osallistumista nyt, kun näin jälkikäteen miettii.

"On nuo kerhot kyllä ihan kiva juttu kuitenkin. Valitettavaa on, ettei urheiluun keskittyviä kerhoja juurikaan ole. Jotain cheerleadingia ja huispausta lukuunottamatta. Pelaatko sä muuten huispausta?" tiedustelen. Olin edelleenkin hieman hämmentynyt siitä, että olimme Noahin kanssa yllättävän samanlaisia aika samanlaisella taustalla. Toki iso ero oli siinä, että omat vanhempani olivat velhoja ja hänen taas jästejä, mutta ei sillä ollut itselle ainakaan mitään merkitystä. Tyttö vaikutti myös aika urheilulliselta ainakin tämän ulkonäön perusteella. ”Ampumajuoksu tuskin kuuluu koulun lajeihin, mutta kai sieltä jotain voisi kokeilla. Onko sinulla muuten harrastuksia?” tyttö vielä kysyy.

"Ei taida kuulua, mutta voit aina harrastaa sitä omalla ajallasi. Itse tykkään kovasti juoksemisesta ja olen nyt aloittanut aktiivisemmin lihaskunnon tekemistä. Painonnoston haluaisin aloittaa, mutta jotenkin tuntuu ettei mulla ole siihen enää tarpeeksi aikaa täällä Châteaussa ollessani. Ja voithan sä aina harrastaa ampumajuoksua täällä koulupäivien ulkopuolella! Nää tilukset on vapaassa käytössä, kunhan ei mene metsään. Vuorilla on ainakin loistavia juoksumaastoja", kerron. En ymmärtänyt Châteaun metsäkieltoa, koska olin siellä muutamaan otteeseen ollut, eikä mitään ollut tapahtunut. Toki siellä saattoi olla jotain taikaolentoja, mutta siltin tuo kielto tuntui osittain aikamoiselta holhoamiselta.

"Voisit opettaa mullekin ampumajuoksua, mikäli sulla olisi joskus aikaa! Se kuulostaa todella kivalta. Ootko harrastanut sitä pitkään?" tiedustelen. Olin joskus kuullut lajista, mutta en sen enempää ollut asiaan perehtynyt. Olisi todella kiva, jos Noah suostuisi joskus opettamaan minulle lajin perusteet. Saisin vaihtelua ainaiseen kestävyysjuoksuharjoitteluuni.

// Mun mielestä tätä peliä voisi alkaa lopettelemaan, kunhan tää harrastuskeskustelu on käyty. Tästä saa hyvän pohjan tuleville peleille, jätetään vähän juteltavaa sitten sinnekin. :D Käykö?
Theodore Snape, L'étudiant Serpentard qui est toujours remarqué par personne
+ Carmen De Martino
Theodore Snape
Oppilas
 
Viestit: 137
Liittynyt: 12 Elo 2017, 20:06
Paikkakunta: Riquewihr, Ranska
Tupa: Serpentard

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Noah Andersson » 19 Loka 2017, 21:24

"On nuo kerhot kyllä ihan kiva juttu kuitenkin. Valitettavaa on, ettei urheiluun keskittyviä kerhoja juurikaan ole. Jotain cheerleadingia ja huispausta lukuunottamatta. Pelaatko sä muuten huispausta?" Theo kysyy. ”En aktiivisesti, mutta olen mahdollisuuden saatuani aina pyrkinyt harjoittelemaan. Olen surkea kaikissa muissa paikoissa kuin lyöjänä. Siinä yllän jopa välttävän tasolle.” En voinut olla virnistämästä. Heitin sekaan vielä pari ampumajuoksuun liittyvää kysymystä.

"Ei taida kuulua, mutta voit aina harrastaa sitä omalla ajallasi. Itse tykkään kovasti juoksemisesta ja olen nyt aloittanut aktiivisemmin lihaskunnon tekemistä. Painonnoston haluaisin aloittaa, mutta jotenkin tuntuu ettei mulla ole siihen enää tarpeeksi aikaa täällä Châteaussa ollessani. Ja voithan sä aina harrastaa ampumajuoksua täällä koulupäivien ulkopuolella! Nää tilukset on vapaassa käytössä, kunhan ei mene metsään. Vuorilla on ainakin loistavia juoksumaastoja", Theo toteaa.

”Itse en ole vielä vuorille ehtinyt. Vaikuttavat kuitenkin ihanan haastavilta! Olen miettinyt telttaretkeä vuorille joku viikonloppu. En tosin ole ihan varma kuinka kauas koulusta saa juosta, saati sitten leiriytyä viikonlopuksi. Järjestyssäännöt vaikuttavat liikkumisen osalta kohtalaisen tiukoilta.” Totesin. Olin yrittänyt hiippailla metsään ampumaan pari kertaa, mutta ei siitä ollut tullut mitään. Olin aina kääntynyt pois metsään vievältä polulta ennen metsään menemistä.

"Voisit opettaa mullekin ampumajuoksua, mikäli sulla olisi joskus aikaa! Se kuulostaa todella kivalta. Ootko harrastanut sitä pitkään?" Theo kysyi. Silmäni syttyivät kuten aina harrastuksestani puhuttaessa. ”Musta ois ihanaa opettaa sua ampumaan! Toin pari asetta tänne mukanani, en tosin tiedä kuinka sallittuja ne ovat.” Rapsutin takaraivoani virnistäessäni kiusaantuneesti. ”Olen harrastanut sitä... Kauanko siitä on? Kahdeksan vuotta? Niin kai. Rakastan lajia ja enpä taida enää muistaa aikaa jolloin en olisi harrastanut sitä.” Totesin vielä. Katsahdin kelloani ja hätkähdin hiukan. Aika oli vierähtänyt hirvittävän nopeasti. Vaikka olinkin myöhässä ja kirjasto sulkeutuisi pian(minun piti ehtiä sinne lainaamaan kopio kirjasta Taikahistorian kauneimmat diktaattorit) olin kuitenkin iloinen saatuani ensimmäisen tutun naaman jota moikkailla käytävässä. Tähän mennessä olin istunut kaikki välkät kirjastossa nenä kiinni kirjassa. Eli aikalailla samalla tavalla kuin aina ennenkin.

//Juups, vaikuttaa hyvältä. Toivottavasti voidaan pelata joskus uudestaan?//
Noah Andersson
 

Re: Kohtaaminen taikaolentoaitauksessa

ViestiKirjoittaja Theodore Snape » 21 Loka 2017, 22:51

//Ehdottomasti! Voitaisiin tulevaisuudessa pelailla vaikka joku sellainen peli, jossa Noah opettaisi tota ampumajuoksua Theolle :3

”Itse en ole vielä vuorille ehtinyt. Vaikuttavat kuitenkin ihanan haastavilta! Olen miettinyt telttaretkeä vuorille joku viikonloppu. En tosin ole ihan varma kuinka kauas koulusta saa juosta, saati sitten leiriytyä viikonlopuksi. Järjestyssäännöt vaikuttavat liikkumisen osalta kohtalaisen tiukoilta", Noah sanoo pohtivasti. Olin hänen kanssaan tässä asiassa samaa mieltä. Olisin mielelläni juossut viikonloppuna vuorien halki kauemmas seuraavaan laaksoon, mutta en edelleenkään ollut varma, oliko tämä koulun puolesta ihan hyväksyttyä. Pitäisi varmaan joku päivä käydä selvittämässä asia rehtorin kanssa. Sellainen pidempi juoksulenkki tekisi varmasti hyvää joku viikonloppu. "Kannattaa varmaan varmistaa asia joltain koulun henkilökunnan jäseneltä, ennen kuin lähdet telttailemaan edes koulun lähettyville. Uskon kyllä, että sellaiseen saa luvan, mutta tämän koulun tuntien se tulee vaatimaan ainakin jonkinlaisia järjestelyjä. Oman turvallisuutesi takia, niinhän ne aina sanoo", kehotan hieman huvittuneena.

Ymmärsin toki koulun sääntöjen syyn, mutta välillä ne olivat osaksi aika huvittavia. Ei sillä, että niiden rikkominen kovin vaikeaa olisi. En kuitenkaan kovin ahkerasti halunnut jälki-istunnossa istua, jonka takia olinkin tuon sääntöjen rikkomisen jättänyt muiden oppilaiden tehtäväksi lähestulkoon kokonaan.

"Musta ois ihanaa opettaa sua ampumaan! Toin pari asetta tänne mukanani, en tosin tiedä kuinka sallittuja ne ovat", Noah kertoo virnistäen omasta mielestäni hieman kiusaantuneen oloisesti. ”Olen harrastanut sitä... Kauanko siitä on? Kahdeksan vuotta? Niin kai. Rakastan lajia ja enpä taida enää muistaa aikaa jolloin en olisi harrastanut sitä", tyttö vielää lisää aavistuksen innostuneempaan sävyyn. Hymyilen tälle. "En usko niiden aseiden olevan mikään ongelma, onhan meillä täällä taikuus, jolla uskoakseni voi saada aikaan enemmän vahinkoa kuin muutamalla aseella, ei sillä, että niistä paljoa tietäisin", totean. "Niitä kannattaa käydä näyttämässä rehtori Molinalle ja varmistaa, että niiden käyttö koulun alueella on ihan ok, varmuuden vuoksi, jotta et joudu niiden takia ongelmiin", lisään vielä. Minulla oli sellainen tunne, että koulun rehtori saattaisi haluta tietää kouluun tuoduista ampuma-aseista, koska olivathan ne kuitenkin aika vaarallisia vääriin käsiin joutuessa.

Huomaan tytön katsahtavan kelloa ja näyttävän hieman hämmentyneeltä. Käännyin automaattisesti tämän reagtion nähtyäni vilkaisemaan omaa kelloani ja huomasin, että kello alkoikin olla jo aika paljon. "Mun täytyisi tästä alkaa pikku hiljaa siirtymään koululle päin. Alan olemaan suihkun tarpeessa eikä muutenkaan täällä kylmässä syysilmassa seisominen ole kovin miellyttävää", aloitan kietoen kaapua yhä tiukemmin ylleni. Vihasin kylmää yli kaiken ja minua ärsytti suunnattomasti se, etten sietänyt myöskään kylmäntunnetta ollenkaan. Mikäli illat jatkaisivat samaan tahtiin kylmenemistä, joutuisin jo pian kaivamaan talvikaapuni esiin. "Tuletko samaa matkaa?" tiedustelen kääntyen Noahin suuntaan.
Theodore Snape, L'étudiant Serpentard qui est toujours remarqué par personne
+ Carmen De Martino
Theodore Snape
Oppilas
 
Viestit: 137
Liittynyt: 12 Elo 2017, 20:06
Paikkakunta: Riquewihr, Ranska
Tupa: Serpentard

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2017-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron