Neofytosin yritys saada nainen esittelemään itsensä, epäonnistui. No mutta ainakin hän sai esiteltyä itsensä, vaikka sekään ei tuottanut toivottua tulosta. Nainen kutsui häntä silti vain mantikoriksi. Ei ollut kuitenkaan aika muistuttaa, että tällä 'mantikorilla' oli myös nimikin, joka juuri kerrottiinkin.
Sen sijaan nuorukainen lähti kävelemään naisen perään, pitäen pyrstönsä matalalla, miltei maata laahaten. Eihän se kovin rento asento ollut, mutta pyrstön rentona pitäminen olisi voinut taas olla uhkaavan korkealla. Parempi pelata varman päälle.
Neofytos katseli ympärilleen uteliaana. Hän ei ollut viime kerralla päässyt katsomaan koulua näinkin kaukaa, joten hänen piti nyt nauttia. Hän nimittäin pelkäsi, että joutuisi kaikesta huolimatta karkoitetuksi, vaikkei hänellä enää mitään paluupaikkaa olisikaan. Ja ajatus metsässä tai luonnon keskellä kauhistutti. Siellä ei olisi siistiä, lämmintä ja pehmeää kotia, eikä järkevää seuraa. Hänellähän tulisi ikävä henkilöitä alta aikayksikön.
"Mikä saisi teidät luottamaan minuun?" Neofytos kysyi rikkoen hiljaisuuden. Hän käänsi katseensa edessään kulkevan naisen selkään.
