Ihmeotuksia ja outoja olinpaikkoja

[Maebh Coleman]

// Tähän peliin odotellaan mukaan Opal Calypsoa. :) Minulle sopii, että sijoitetaan tämä vaikka tammikuun alkuun? //


Käytävä kaikui metelistä, kun oppilaat kiiruhtivat ulos luokista. Perjantain viimeinen oppitunti oli päättynyt ja väki kiiruhti viikonlopun viettoon, huispausharjoituksiin, kirjastoon, oleskeluhuoneeseen löhöilemään. Joka puolella oli pulinaa ja hälinää, kun raivasin tieni läpi luokanoven eteen pysähtyneen tungoksen. Heilautin kättäni kaverilleni Nyssalle, kun en enää olisi tavoittanut häntä kuin huutamalla toiselle puolelle luokkaa.

Hypistelin koululaukkuni hihnaa ja kaivoin hetken päästä laukusta kirjeen, jonka olin jo raapustanut edellisenä iltana. En ollut ehtinyt pöllölään ennen iltapuuhia, joten postitus jäi tälle päivälle. Äiti ja isä olivat olleet vähän harmissaan, kun kirjoitin niin vähän syksyllä. Lupasin joululomalla, että korjaisin moisen epäkohdan.

Vieläkin minua tympi, miten Tyler ja hänen kaverinsa olivat puhua pulputtaneet minulle koko tunnin huispauskarsintojen tuloksista. Olin lisäksi väitellyt pojan kanssa Ranskan huispausmaajoukkueen parhaasta jäsenestä, ja kyllä, hän oli väärässä. Joukkueen etsijässä ei sinänsä ollut mitään vikaa (hän on kyllä tumpelo), mutta kyllä voitot tulivat huiman maalitykin, jahtaaja Moreaun ansiosta.

Lähdin raahustamaan yläkerroksiin ja väistelin portaissa vastaan tulevia ihmisiä. Joku oli selvästi enemmänkin kuin innoissaan viikonlopusta, sillä porukka laski rappusia alas koululaukuillaan. Nopeus ja tehokkuus tuossa toiminnassa oli vähän heikkoa, ennen kuin joku keksi käyttää jäädytysloitsua portaisiin. Kipitin reippaasti sen porrasvälin ja etenin seuraavaan. Ei huvittanut joutua jääportaisiin kompastelemaan ja lyödä leukaani lattiaan.

Seuraavallakin käytävällä oli porukkaa kuin sulloutuneena sillipurkkiin. Välistä oli vaikea päästä mihinkään, ja osa porukasta pulisi niin kovaan ääneen, etteivät he tajunneet väistää, vaikka pyytelin anteeksi.
"Tärkeä kirjetoimitus tulossa!" kailotin ja sain muutaman tyypin siirtymään sivuun. Heiluttelin samalla kirjettä pääni päällä ja olin olevinani kiireisempi kuin oikeasti olinkaan.

Edessäni pieni tyttöjoukko kulki eteenpäin niin hitaasti, että tätä menoa en ehtisi pöllölään tämän vuorokauden puolella. Lopulta vähän tuupin kyynärpäätaktiikan keinoin ja ängin ohi kaksikon, joka nauroi railakkaasti jollekin tunnilla tapahtuneelle. Vielä edessä olisi kapuamista pöllölään päästäkseni.

[Vieras]

// Otin valtuudet käsiini ja päätin päiväksi ensimmäisen lomanjälkeisen perjantain, joka sattuu olemaan perjantai 13 (milloin minulla on myös OIKEASTI latinan sanakoe koulussa, not so good)


Viikonloppu. Taas jälleen. Loma oli tuntunut menevän ihan ohi silmieni kaikkien juhlien takia ja ensimäinen kouluviikko pitkään aikaan oli tuntunut raskaalta. Jouluaattona tuli syötyä taas normaalista poikkeavaa ruokaa, vaikka onneksi olin osannut syödä kohtuudella. Jouluruoka ei nimittäin ollut mielestäni mitenkään erikoisen hyvää joten joka joulu olin melkeinpä ainoa joka säästyi jouluna ähkyltä ja mahan turvotukselta. Uusivuosi oli tullut siihen nopeasti perään ja olin todella innoissani vuodesta 2017. Tämän vuoden syksyllä minulla alkaisi kuudes luokka, joka sattuu olemaan myös viimeiseni ellen jää tänne jatko-opiskelemaan.

Kouluviikko oli kuitenkin jälleen selätetty ja sai rentoutua. Tai.. Oikeastaan viikon vaikeudet eivät olleet läheskään ohi. Huomasin nimittäin tunnilla kalenteriani katsoessa että päivä oli 13. Ja viikonpäivän voineekin jo arvata, perjantai. Perjantai 13.

Perjantai 13 on aika tunnettu juttu, epäonnen päiväksi leimattu ainakin jästien keskuudessa. En ole oikein koskaan täysin uskonut että joku tietty päivä voisi olla epäonnen päivä, mutta jostain kumman syystä silloin aina sattuu ja tapahtuu. Ehkäpä sitä alitajuisesti aina silloin ajautuu hankaluuksiin. Mutta onnekseni olin jo pitkällä tätä päivää, joten mahdollisuuteni selvitä hengissä kasvoivat sekuntti sekunnilta. Kenties saisin kuitenkin vietyä pöllölään kirjeeni ennenkuin turmionpäiväni koittaa. Heires - isoveljeni - oli nimittäin lusmuillut opiskelujensa perässä jossakin. Tämä ei ollut äitini ja isäni kun olin lomilla käynyt, joten ajattelin edes kirjeen välityksellä toivottaa toiselle hyvät uudet vuodet, vaikka myöhässä se olisi jo.

Onneksi luokkani oli suhteellisen lähellä pöllölää, joten ehtisin paikanpäälle ennenkuin suuri massa murtaisi minut alleen. Olin nimittäin suhteellisen lyhyt ja helposti voisin jäädä toisten jalkoihin, varsinkin kun pieni kettuni vipelsi jalkojeni juuressa kirjettäni kantaen. Päätin kuitenkin kipaista huoneessa nopeasti vaihtamassa koulupukuni yltäni, sillä en mielellään pitäisi sitä yllä kauemmin kuin tarpeellista. Olin vaihtanut ylleni vaaleat, revityt farkkuni, armeijanvärisen t-paidan ja valkoiset vans-kenkäni. Koruja minulla ei ollut käsissäni, sillä halusin jokaisen huomion kiinnittyvän pois arvestani.

Huomasin kuinka paljon väkeä oli suuntaamassa pöllölää kohti, tai ainakin sinne suuntaan joten minulla tuli kova kiire pinkaista yläkertaan mahdollisimman nopeasti, niin nopeasti jopa etten huomannut törmääväni ennen kuin oli liian myöhäistä. Vaistonvaraisesti tartuin edessäni olevaan henkilöön, turvaten että itse pysyisin pystyssä ja että toinen ei kaatuisi rytäkässä. Onneksi isku ei kuitenkaan ollut liian kova, joten kaatuminen olisi ollut aika mahdotontakin.

"Anteeksi anteeksi! Anteeksi ihan hirveästi, en huomannut sinua millään!", puhisin vaatteitani puhellen ja pian huomasin katsovani ruskeisiin silmiin ja hiuksiin jotka näyttivät niin älyttömän tutuilta. Hetken tuijotin toista vihreiden silmieni räpsyessä epäuskoisena.
"Maebh?" Kysyin melkein huudahtaen ja halasin toista automaattisesti, sen enempää ajattelematta. Mieleeni muistui heti miten olin tavannut tytön kesällä ennen koulun alkua ja kuinka tuota jännitti koulun vaihtaminen. En ollut nähnyt tyttöä puoleen vuoteen, mutta silti muistin päivästä melkeinpä kaiken. Ärhäkän kaksostenvihaajamatamin ja kahvia hörppivän pöydän.

"Mitä sinä teet täällä? Tai siis.. Tietenkin olet täällä, sinähän opiskelet täällä! Kuinka sinulla on sujunut? En voi uskoa että näen sinua vielä."

[Opal Calypso]

// Jooo.. Tuohan siis on minun kirjoittamani, ilmeisesti olin unohtanut kirjautua sisään tai pysyin sivulla liian kauan että väitti olevan vieras. Ihan on siis omaa käsialaani. Lättään tuohon alle tuon viestin kuitenkin uudestaan, korjailin meinaan parit asiat sieltä.

"" // Otin valtuudet käsiini ja päätin päiväksi ensimmäisen lomanjälkeisen perjantain, joka sattuu olemaan perjantai 13 (milloin minulla on myös OIKEASTI latinan sanakoe koulussa, not so good)


Viikonloppu. Taas jälleen. Loma oli tuntunut menevän ihan ohi silmien kaikkien juhlien takia ja ensimäinen kouluviikko pitkään aikaan oli tuntunut raskaalta. Jouluaattona tuli syötyä taas normaalista poikkeavaa ruokaa, vaikka onneksi olin osannut syödä kohtuudella. Jouluruoka ei nimittäin ollut mielestäni mitenkään erikoisen hyvää joten joka joulu olin melkeinpä ainoa joka säästyi ähkyltä ja mahan turvotukselta. Uusivuosi oli tullut siihen nopeasti perään ja olin todella innoissani vuodesta 2017. Tämän vuoden syksyllä minulla alkaisi kuudes luokka, joka sattuu olemaan myös viimeiseni ellen jää tänne jatko-opiskelemaan.

Kouluviikko oli kuitenkin onnekseni jälleen selätetty ja sai rentoutua. Tai.. Oikeastaan viikon vaikeudet eivät olleet läheskään ohi. Huomasin nimittäin tunnilla kalenteriani katsoessa että päivä oli 13. Ja viikonpäivän voineekin jo arvata, perjantai. Perjantai 13.

Perjantai 13 on aika tunnettu juttu, epäonnen päiväksi leimattu ainakin jästien keskuudessa. En ole oikein koskaan täysin uskonut että joku tietty päivä voisi olla epäonnen päivä, mutta jostain kumman syystä silloin aina sattuu ja tapahtuu. Ehkäpä sitä alitajuisesti aina silloin ajautuu hankaluuksiin. Mutta onnekseni olin jo pitkällä tätä päivää, joten mahdollisuuteni selvitä hengissä kasvoivat sekuntti sekunnilta. Kenties saisin kuitenkin vietyä pöllölään kirjeeni ennenkuin turmionpäiväni koittaa. Heires - isoveljeni - oli nimittäin lusmuillut opiskelujensa perässä jossakin. Tämä ei ollut äitini ja isäni luona kun olin lomilla käynyt, joten ajattelin edes kirjeen välityksellä toivottaa toiselle hyvät uudet vuodet, vaikka myöhässä se olisi jo - tärkeintähän on että kirje on edes lähetetty ja saa kuulla kuulumisia.

Onneksi luokkani oli suhteellisen lähellä pöllölää, joten ehtisin paikanpäälle ennenkuin suuri massa murtaisi minut alleen. Olin nimittäin suhteellisen lyhyt ja helposti voisin jäädä toisten jalkoihin, varsinkin kun pieni kettuni vipelsi jalkojeni juuressa kirjettäni kantaen. Päätin kuitenkin kipaista huoneessa nopeasti vaihtamassa koulupukuni yltäni, sillä en mielellään pitäisi sitä yllä kauemmin kuin tarpeellista. Olin vaihtanut ylleni vaaleat, revityt farkkuni, armeijanvärisen t-paidan ja valkoiset vans-kenkäni. Koruja minulla ei ollut käsissäni, sillä halusin jokaisen huomion kiinnittyvän pois arvestani.

Huomasin kuinka paljon väkeä oli suuntaamassa pöllölää kohti, tai ainakin sinne suuntaan joten minulla tuli kova kiire pinkaista yläkertaan mahdollisimman nopeasti, niin nopeasti jopa etten huomannut törmääväni viattomaan kanssakulkijaani ennen kuin oli liian myöhäistä. Vaistonvaraisesti tartuin edessäni olevaan henkilöön, turvaten että itse pysyisin pystyssä ja että toinen ei kaatuisi rytäkässä. Onneksi isku ei kuitenkaan ollut liian kova, joten kaatuminen olisi ollut aika epätodennäköistä

"Anteeksi anteeksi! Anteeksi ihan hirveästi, en huomannut sinua millään!", puhdistin vaatteitani puhellen samalla ja katseeni nostaessa huomasin katsovani ruskeisiin silmiin ja hiuksiin jotka näyttivät niin älyttömän tutuilta. Hetken tuijotin toista vihreiden silmieni räpsyessä epäuskoisena.
"Maebh?" Kysyin melkein huudahtaen ja samantein halasin toista automaattisesti, sen enempää ajattelematta. Mieleeni muistui heti miten olin tavannut tytön kesällä ennen koulun alkua ja kuinka tuota jännitti koulun vaihtaminen. En ollut nähnyt tyttöä puoleen vuoteen, mutta silti muistin päivästä melkeinpä kaiken. Ärhäkän kaksostenvihaajamatamin ja kahvia hörppivän pöydän.

"Mitä sinä teet täällä? Tai siis.. Tietenkin olet täällä, sinähän opiskelet täällä! Kuinka sinulla on sujunut? En voi uskoa että näen sinua vielä." ""

[Maebh Coleman]

// Perjantai 13., loistavaa! :D //

Oliko täällä joka perjantai tällaista? Ehkä joululoma oli vain antanut minun unohtua siihen mukavaan rauhallisuuteen ja koulun ihmispaljous tuntui suuremmalta kuin todellisuudessa olikaan. Innokas viikonlopun odottelun hälinä tuntui tarttuvan vähän minuunkin, ja kiihdytin askeliani vaistomaisesti.

Ensin tunsin törmäyksen, sitten tiukan otteen, joka piti minut pystyssä. Osuma ei ollut kovin raju, mutta minun tuurillani olisin kyllä onnistunut kompuroimaan, ellei tämä joku olisi pitänyt minusta kiinni. Melkein heti perään alkoi kauhea puhetulva ja antteksipyytely. En ehtinyt sanoa väliin mitään, kun punapäätyttö huudahti nimeni ääneen ja kaappasi minut halaukseen.

"Mitä sinä teet täällä? Tai siis.. Tietenkin olet täällä, sinähän opiskelet täällä! Kuinka sinulla on sujunut? En voi uskoa että näen sinua vielä", Opal höpötti, ja minun kasvoilleni alkoi nousta leveä hymy. Olin nähnyt Opalin viimeksi kesällä ja hän oli viettänyt kanssani kokonaisen päivän kirjamessuilla. Tottapuhuen hän taisi viimeksi pelastaa minut kirjalaatikolta. Tänään sitten rappusilta ja mustelmilta.

"Hyvin on mennyt, olen pitänyt täällä olosta tosi paljon", vastasin innostuneesti. Olisin voinut saman tien luetella kaikkea mukavaa tapahtunutta, mutta hillitsin itseäni sen verran, etten ryhtynyt puhua pulputtamaan toista kuoliaaksi. "Mitä sinulle kuuluu? Millainen joulusi oli?"

Huh, että sisälläni sykähti jotenkin rajusti, kun vain näinkin tämän sielunsiskoni. Olikohan hän muuttunut kovasti? Olihan tapaamisestamme aikaa. Ainakin minä olin nykyisin vähän varmempi kielitaitoni kanssa, olin myös asettunut hyvin uuteen kouluuni. Muistin hyvin, miten olimme seikkailleet messuilla, jutelleet koulusta, kohdanneet meitä kaksosiksi luulevan vanhan matamin ja istuneet kahvilassa kesän lämmössä ja hälinässä. Olin paljastanut, miten jännitin Châteauhon tuloa, mikä tuntui nyt jopa hieman nololta.

Miten en ollutkaan nähnyt häntä aikaisemmin? Ehkä olin huomannut punaisen tukan vilahduksen käytävillä, mutta emme olleet kohdanneet sen paremmin. Nyt sitten kirjaimellisesti törmäsimme toisiimme.

"Olin viemässä tätä kirjettä pöllölään. Tässä tungoksessa on hidasta päästä eteenpäin", jatkoin. Olin huomaamattani puristanut kädessäni olevaa kirjekuorta niin, että se oli jo hieman rypyssä. Hellensin otettani ripeästi ja heiluttelin kirjettä sormissani. Samalla silmäilin Opalia, joka oli jo pukeutunut tavallisiin vaatteisiin ja erottui hyvin koulupukuisten oppilaiden massasta. Vanhan ystävän näkeminen tuntui mielettömän hyvältä. Oliko tämä hyvä enne uudelle vuodelle?

Tajusin, että taisimme itse tehdä tukosta käytävään, joten lähdin astelemaan eteenpäin.

[Opal Calypso]

Tuijotin Maebhia suoraan silmiin. Vihreät silmäni säihkyivät ilosta ja innostuksesta, varsinkin kun Maebh hymyili minulle takaisin. En ollut oikein ehtinyt antaa toiselle minkäänlaista mahdollisuutta puhua, sillä höpötin innustuksissani mitä sylki suuhun toi. Onnekseni tyttö ei vaikuttanut mitenkään ahdistuneelta kysymystulvastani tai yllättävästä halauksestani. Kenties hän oli ikävöinyt minua yhtä paljon kuin minä häntä ja onnekseni vielä edes tunnisti minut.

"Hyvin on mennyt, olen pitänyt täällä olosta tosi paljon", Maebh vastasi, saaden minut hymyilemään lisää. Muistan miten hän oli ollut kovin jännittynyt kun ensimmäisen kerran tapasimme ja toivoinkin että tämä olisi viihtynyt koulussamme. Vaikka olin alunperin uskonutkin että Maebh saisi paljon kavereita ja hyvää kohtelua luonteensa takia. Kuka nyt ei pitäisi hänestä, varsinkin kun hänellä oli ihanat ja ainutlaatuisen punaiset hiukset. Hieman minua oli harmittanut kun tupamme olivat erit, sillä sehän oli estänyt meitä näkemästä enemmän.

"Mitä sinulle kuuluu? Millainen joulusi oli?" Maebh kysyi vuorostaan minulta, saaden minut hetkeksi pohdiskelemaan mitä kertoisin. "Hyvä että sinulla on mennyt hyvin. Minullakin on mennyt.. Ihan hyvin, vietin joulun kotona vanhempieni kanssa kolmistaan kun isoveljeni ei valitettavasti päässyt paikalle. Koulu on sujunut hyvin, vaikka olenkin vielä hieman muita jäljessä", vastasin. En ollut varma pitäisikö minun kertoa Maebhille siitä, kun tapasin Vampyyrin ja melkein kuolin. Toisaalta en ollut puhunut siitä kenellekkään ja se voisi helpottaa, varsinkin kun Maebh.. Voitaisiin luokitella jo kaveriksi. Mutta toisaalta en tiedä haluaisinko puhua siitä vielä.

Ajatukseni keskeytyivät kun Maebh sanoi olevansa menossa pöllölään ja heilutteli kirjettä nenäni edessä. Pieni hymynkaare nousi huulilleni, samalla kun viittoilin jaloissani nököttävään Koroon. "Sama suunta. Ajattelin kirjoittaa isoveljelleni kirjeen kun en häntä nähnyt lomilla", puhuin. Saisimme siis jutella hieman enemmän kuulumisistamme, nyt kun meidän suuntammekin oli sama.

Lähdimme yhdessä kävelemään pöllölää päin ja suhteellisen ripeästi paikalle päästiinkin väenpaljoudesta huolimatta. Nappasin kirjeen Koron hampaiden välistä ja nopeasti sipaisin kirjeen päälle nimen ja osoitteen. Valmiina lähtöön. "Muistatko kun puhuimme kesällä tupien välisistä ennakkoluuloista? Esimerkiksi siitä miten minun tupaani pidettiin 'jämätupana'? Oletko sinä jo kehittänyt joitakin ennakkoluuloja tai huomannut niitä?" Kysyin kiinnostuneena. Maebh oli kuitenkin viettänyt koulussa jo melkein vuoden, joten varmasti tuolle oli tullut jotakin omia ennakkoluuloja.

[Maebh Coleman]

// Pahoittelut vastauksen venymisestä. Aikaa ei meinaa riittää roolimiseen, mutta nyt taas täällä. //


Olin iloinen kuullessani toisen tytön joulun sujuneen hyvin. Niin se meni minullakin, aika tavallisesti kotona juhlaa viettäen. Opal ilmoitti, että olimme matkalla samaan suuntaan. Hänelläkin oli kirje vietävänä, ja minua ilahdutti, että sain tilaisuuden jutella hänen kanssaan hieman pidempään.

Näin Opalin jaloissa käyskentelevän ketun ja huokaisin ihastuksesta ennen kuin ehdin pidätellä itseäni. Olin ihan varma, että olin nähnyt tuon eläimen vilaukselta joskus aiemmin, kenties se oli kulkenut Opalin jäljessä ja minä olin tuijotellut sitä kaukaa haaveillen. Opal oli maininnut ketun nimeksi Koro ja minusta se istui otukselle kuin nenä päähän.

"Kettusi on äärettömän suloinen", huokaisin. "Kunpa minäkin saisin lemmikin. Äiti ei ole antanut ottaa edes pöllöä, koska hän on allerginen. Vaikka se helpottaisi yhdeydenpitoa tosi paljon! Ja minähän olen koulussa suurimman osan vuodesta, ei äiti sitä joutuisi sietämään."

Kipusimme pöllölään ja pääsimme eroon väenpaljoudesta. Minusta pöllölä oli aika kiva paikka. Orsilla istui monta isompaa ja pienempää otusta. Toisessa osassa tilaa enemmän oppilaiden pöllöjä, toisessa osassa koulun pöllöjä, jollaista minäkin aioin lainata. Valitsin hyllyltä harmaanruskean yksilön, joka varsin innokkaasti lehahti alemmalle orrelle istumaan, kun kutsuin sitä. Sidoin kirjeen varovasti pöllön jalassa olevaan pidikkeeseen. En ihan luottanut siihen, että otus pitäisi kirjeen kynsissään perille asti.

Ilmeisesti Opal sai oman lähetyksensä valmiiksi, sillä hän jutteli minun suuntaani ja kyseli ennakkoluuloista, joista olimme puhuneet kesälläkin. Pohdin hetken, mitä olin itse kokenut ja mitä huhuja kuulin tänne tullessani. Saatoin yhtyä siihen, että täällä Opalin tupaa pidettiin usein "jämätupana" ja Serpentardissa kuulemma oli aika ilkeitä yksilöitä. Itse en ollut törmännyt vielä moisiin.

"Kaipa monet niistä ovat vain sellaisia pinttyneitä tapoja", tuumasin. "Olen kuullut näitä samoja puheita kyllä, mutta en omasta kokemuksesta voi sanoa yhtäkään todeksi. Vaikka ehkä meidän tuvassa on varsinaisia tyhjäpäitä, kun tänäänkin näin muutaman laskemassa koululaukuillaan alas portaita."

Meidän tuvassa kyllä tuntui olevan aika vauhdikasta porukkaa, välillä olin vähän hämilläni siinä metelissä, vaikka olin tottunut vilskeeseen kyllä Tylypahkassakin.
"Täällä en ole huomannut sellaista kiusaa kuin Tylypahkassa. Tupien välillä on kyllä jännitteitä, mutta kukaan ei ole kohdellut minua ikävästi tupani takia", jatkoin pohdintojani. Samalla vein pöllön käsivarrellani ikkunan luo ja päästin sen lentoon. Seurasin hetken katseellani sen liitoa, kunnes se oli liian kaukana minun näkökyvylleni.

OIkeastaan tajusin vasta nyt itsekin sanani. Syksyni Châteaussa oli ollut rauhallinen ja olin kyennyt keskittymään opiskeluun. Kukaan ei ollut yrittänyt kiusata minua tai uusia ystäviäni. Kukaan ei ollut yrittänyt hyökätä kimppuuni välitunnilla. Olin lomalla huomannut, että äiti oli selvästi iloinen tilanteeni parantumisesta nyt, kun olin uudessa koulussa. OIkeastaan olin itsekin helpottunut. Kun uuden koulun aloittamisesta syntynyt jännitys ja stressi olivat laantuneet, olin huomannut nauttivani tästä paikasta.

Havahduin ajatuksistani ja käännyin pois ikkunan luota.
"Haluatko lähteä alas? Voidaan mennä noita pienempiä kierreportaita. En ole ikinä mennyt sitä kautta alas", ehdotin.

[Opal Calypso]

//eipä mitään. Olen tässä ollut kuumeessa ja kipeänä muutenkin aika kauan niin vastausta tulee nyt :)

Käännähdin katsomaan Koroa jaloissani kun kuulin Maebhin ihailevan huokauksen ja katseet ketussani. Naurahtaen sipaisin kämmenselällä hiukset pois kasvoiltani, kumartuen hieman silittämään tuota suhteellisen villiä otusta.

"Kiitos. Harmillista kuulla että sinulla ei ole lemmikkiä. Minä pidän eläimistä niin kovin, etten edes tiedä mitä tekisin ilman jotakuta pörröistä ja halittavaa olentoa", sanoin hymyillen. "Minäkin halusin ennen pöllön. Harmaan sellaisen. Tummanharmaan. Olisin varmasti saanutkin ellei tämä söpöliini olisi liittäytynyt seuraani. Eikä Koro periaatteessa ole lemmikkini. En pakota sitä pysymään kanssani, mutta se tietää että minulta saa ruokaa ja suojaa kovilta pakkasilta. Kuten nyt." Hymyilin jälleen. Jotkut saattaisivat pitää sitä eläinrääkkäyksenä, mutta itse en kokenut niin. Koro vietti kesäisin oikeastaan koko aikansa ulkona omissa touhuissaan ja kävi katsomassa minua aina välillä. En ikinä pakottanut sitä pysymään sisällä tai tekemään mitä haluan, mutta kaiketi molemmat saivat turvaa toisen läsnäolosta.

Pöllölään päästessämme sain kirjeeni suhteellisen nopeasti matkaan, olinhan kirjeitä lähetellyt paljon ennenkin. Odotin nätisti kuinka Maebh lastasi oman kirjeensä pöllölle ja kysyin tuolta oliko tälle tullut jo joitakin omia käsityksiä muiden tuvista tai omastaan. Hänen tuvassaan oli kuulemma paljon tyhjäpäitä, mikä sai minut naurahtamaan. "En yhtään ihmettele. Gryffondorin oppilaat kun tuntuvat olevan.. Villiä ja vauhdikasta porukkaa. Ainakin jos pojista on kyse. En valita tosin, tuo kivaa kontrastia muita oppilaita vasten." Sanoin ja mietiskelin hetkisen. "Sitä paitsi. Teidän tuvassa on aika namun näköisiä poikia. Vaikka itse pidänkin ehkä hieman enemmän sergailen pojista", lisäsin lopulta naurahtaen jälleen omille sanoilleni. Voi minua.

Katselin kuinka harmaa pöllö lähti liikkeelle viemään Maebhin kirjettä joidenkin muiden pöllöjen mukana. Maebh tuntui olevan hetken ihan omissa maailmoissaan, mutta hetken kuluttua kysyi minulta mentäisiinkö pienempiä kierreportaita. Nyökkäsin nopeasti ja kohotin käteni supermiesmäisesti hihkaistessani; "seikkailuun!" En ainakaan itse jaksaisi yrittää tunkea sitä samaa reittiä alas mistä tulimme, sillä vastaantulevien massa saattaisi tehdä sen mahdottomaksi kahdelle suhteellisen lyhyelle tytölle.

[Maebh Coleman]

Olin kävellessämme kuunnellut Opalin puhetta Korosta ja siitä, miten hän oli joskus toivonut lemmikiksi pöllöä. Tunsin samaa haikeutta ja lämpöä, jotka muisteluun mielestäni yhdistyivät. Alakoululaisena olin tosi katkera siitä, että muut saivat lemmikkihamstereita tai koteihin otettiin koiranpentuja. Eläinrakkauteni kai vain kasvoi kasvamistaan, ehkä juuri siksi tulin tutustuneeksi myös taikaolentoihin, kun päädyin taikakouluun.

Ehkä Korossakin oli jotain taianomaista. Kettu taisi olla hyvin kiintynyt Opaliin, sen ainakin huomasin.

Lähettämäni pöllö oli jo ehtinyt kadota horisonttiin, en enää katsellut siihen suuntaan. Opal suostui mielellään lähtemään kanssani alas toisia kierreportaita, jotka veivät alas pöllölästä. Katsoin punapään kohottanvan kättään supersankarieleeseen, kun hän julisti meidän lähtevän seikkailuun. Minua nauratti ja hartiani hytkyivät niin, että koululaukku oli luiskahtaa pois olalta. Kohensin hihnan paikkaa ja harpoin jo edellä portaisiin.

Näitä kierreportaita ei ollutkaan valaistu yhtä hyvin kuin yleistä kapuamisreittiä, jota pääkäytäviltä kohti pöllölää yleensä saavuttiin. Seinillä ei myöskään ollut samaan tapaan tauluja, tyhjempi tila sai askeleet kaikumaan, kun osuin portaisiin. Tämä porrasreitti tuli varmaan jonnekin toiseen osaan koulua, mutta suuntavaistoni oli kierteissä sen verran sekaisin, etten oikein osannut arvella, laskeutuisimmeko länsi- vai itäpuolelle koulua.

Muistin, että Opal oli koulusta ja tuvista jutellessamme maininnut jotain pojista, ja olinhan minä naurahtanut kommentille, mutta vielä se oli jäänyt kiinnostamaan.
"Vai namuja poikia", aloitin uteluni ja virnistin. "Onko joku erityinen tyyppi kiikarissa?"

Oli helppo kulkea, kun vastaan ei tullut ketään ja portaikko oli tyhjä. Silti onnistuin kompuroimaan jollakin askelmalla, kun seurasin Opalia ja keskusteluamme niin tiiviisti. Vältin kaatumisen sentään.

Pääsimme portaat alas ja tulimme pieneen aulaan, joka jakoi linnan käytäviä useampaan suuntaan. En tosiaankaan ollut varma sijainnistamme, en edes kerroksesta, en muistanut käyneeni näissä osissa aiemmin. Yritin järkeillä seuraavaa suuntaa. Jos jatkaisimme aulan portaita alas, pääsisimme varmaan alakerroksen käytäviin, jotka yhdistäisivät meidät takaisin pääportaikkoon. Toisaalta, tässähän voisi valita kulkevansa mihin vain. Seikkailuunhan me olimme lähteneet.

[Opal Calypso]

Lähdimme siis yhdessä 'seikkailulle' tuntematonta reittiä pitkin, minne en ollutkaan koskaan ennen eksynyt. Askeleemme kopisivat yllättävän kovaa rappusia vasten, eikä alueella näkynyt kävelevän ketään muuta. Karmivaa, sanoisin. Mutta ihan älyttömän jännittävää! Kenties tämä olisi paljon nopeampi reitti alakertaan ja voisin tästä lähtien käyttää tätä 'salareittiäni' välttyäkseni suurimmilta ruuhkilta ja kenties jekkuilla tupalaisteni kustannuksella.

"Vai namuja poikia. Onko joku erityinen tyyppi kiikarissa?" Maebh kysyi äkillisesti, saaden minut hämmentyneenä naurahtamaan. "Voi kunpa olisikin." Puuskahdin leikkisästi. "Jospa tähdätään ensin sihen että joku poika edes vilkaisisi minua kohti, ilman siis että meillä on sama kouluprojekti ja se on pakollista", naurahdin jälleen. Ainut poika - tai tarkemmin ottaen mies, kenen kanssa olin jutellut enemmän ja .. ns. vapaaehtoisesti, oli Declan. En kuitenkaan uskonut että vampyyrejä laskettiin mukaan tähän deittailuvisaan. Varsinkaan kun hän ei ollut minun 'kiikareissani', pikemminkin minä olin hänen lounaslistallaan.

"Entä sinä? Luulisin että Gryffondorilaiset ovat listan kärkipäässä. He kun tuntuvat aina seurustelevan jonkun kanssa. En siis yleistä yhtään", tuhahdin. Pouffsoufflet eivät tuntuneet.. Kelpaavan, kenellekkään. Pouffsoufflet seurustelivat vain toistensa kanssa, jos sitäkään. "Sitä paitsi. Olet ihan älyttömän kaunis, Maebh. Sinun ei kannata ihan ketä tahansa jätkää vietellä", naurahdin jälleen. Huhhuh, mistä tätä juttua nyt oikein tulee. Yleensä en puhunut pojista kenenkään kanssa.

Maebh kompuroi rappusissa, mutta onneksemme pääsimme aulaan jolloin lattia oli jälleen tasainen. "Parasta jatkaa tästä jonnekkin käytävälle. Jos menemme vielä alaspäin niin saatat murtaa nenäsi kompuroidessasi", sanelin leikkimielisesti ja seuraavana aloin pyöriä ympyrää paikallani, silmät suljettuina. Käteni osoitti suoraan eteenpäin ja pienen hetken päästä pysähdyin aloilleni, osoittaen yhtä käytävistä joka sijaitsi heti rappusten vasemmalla puolella, melkein jopa rappusten alla. Pimeäähän siellä oli, mutta otin sauvani esiin valmiina näyttämään valoa meille."Tuonne siis. Kohtalo ihan kutsuu.", sanoin lähtiessäni matkaan, samalla kun heilautin sauvaani rennosti, mikä loi sen päähän valoa meitä varten.

"Kenties sieltä löytyy meille deittiseuraa."

[Maebh Coleman]

// Pahoittelut taas viivästyksestä. Nyt kun oli aikaa, tulin innoissani tämän pariin. Yritin lopussa saada mukaan jo vähän otuksen aiheuttamia vaikutuksia, jos mystinen ihmeotuksemme siis edelleen on sama kuin suunnitellessa puhuimme. Ettet hämmenny, kun Maebh vaikuttaa yhtäkkiä melkein eri persoonalta. :) //


Opal suhtautui kysymykseeni rennosti ja totesi, että miespuolisten oppilaiden kohtaaminen oli jäänyt lähinnä opiskeluhommien tasolle. Kasvojani kuumotti, kun tyttö kehui minua tuttavallisen varoituksen kera. Joo, en minä varmaan ihan ketä tahansa huolisikaan. Naurahdin vastaukseksi.

"Voisin sanoa samaa. Sinä hurmaat kenet tahansa noilla upeilla silmilläsi! Mitä minuun tulee, olen ollut koko syksyn sellaisessa pyörityksessä, että uudet ihmiset tuntuvat vain vilahtelevan ohi. Kukaan ei ole tullut kovin tutuksi tai en ole kiinnittänyt sen suurempaa huomiota."
Eihän näitä koulukiireiltä ehtinyt kauheasti vilkuilla, että millaisia poikia muissa tuvissa oli. Enkä tosiaan haaveillut sellaisista romanttisista kohtaamisista käytävillä, kuten muutama tyttö samasta nukkumasalista.
"Ja en minä kyllä ketään ihan herkästi huoli. Äiti kysyi joskus ja tyrmistyi kun kerroin, ettei Tylypahkassa kukaan poika ollut erityisen kiinnostava. Vaatimukseni ovat kuulemma korkealla."

Reittimme valinta muuttui hetkessä leikiksi. Virne nousi kasvoilleni, kun Opal pyöri ympyrää silmät kiinni ja valitsi meille kulkusuunnan käsi ojossa. Tämä käytävä oli mielestäni huomattavasti pimeämpi kuin muut, mutta siihen olin jo kutakuinkin tottunut. Linnassa ei niin monta osaa, ettei kaikkialla todellakaan voinut luottaa siihen, että käytävä olisi valaistu tai jokin loitsu tai kiukkuinen taulu ei tulisi vastaan.

Opalin sauvan päähän syttyi valo ja hän loi rennosti hohtavan hohteen näyttämään edes hieman tietä.
"Kenties sieltä löytyy meille deittiseuraa", Opal tuumasi, ja minä lähdin reippaasti käytävään hänen seuranaan. Kaivoin oman sauvani esiin, kun pääsimme hieman pidemmälle, sillä tuumasin, että pimeys kaipasi lisää näkyvyyttä. Toisenkin sauvan valo auttoi huomattavasti.
"No, tästä koulusta päätellen tuolla voi olla ihan mitä vaan. Valo tulee ihan tarpeeseen. Ainakin nähdään millaisia sulhasehdokkaita vastassa on", kommentoin leikkisästi valon tarpeen lisäystä.

"Näistä jutuista puheenollen, se syksyn lemmenjuomaskandaali oli aika iso juttu", totesin ja värähdin, kun vain muistelinkin syksyä, jolloin lähes jokainen ympäriltäni oli joutunut lemmenjuoman uhriksi. "Join monta viikkoa mehua, kun pelkäsin koskea vesikannuun aamiaispöydässä! Ajattelin, että äiti hermostuu, kun kuulee, että täälläkin sattuu kaikenmaailman katastrofeja kesken lukuvuoden. Onneksi en itse saanut siitä osaani, nolottaisi vieläkin! Et kai sinä sattunut juomaan sitä?"

Taas pulisin kuin papupata. Vedin välillä henkeä ja annoin Opalille vuoron puhua. Omituista kyllä, mitä pidemmälle kävelimme, intoni alkoi laskea. Myös aikaisempi keskustelumme alkoi mietityttää minua, ja pohdin, enkö ollut tavannut ketään mukavaa poikaa, koska kukaan ei huolinut minua. Tai että lemmenjuomakaan ei varmaan saisi ketään ihastumaan minuun. Olivatko kehut pelkkää säälittelyä? Vaivuin hiljaiseksi, enkä hetkeen jatkanut keskustelua.

Emme ehtineet kulkea kovinkaan pitkään, kun syöksyin naama edellä lattiaan. Ilmalento oli lyhyt, mutta raju ja huudahdin kaatuessani. Sauva lipesi kädestäni ja sen valo sammui kuin kynttilän liekki vakan alla. Käytävä hämärtyi jonkin verran ja suoraan edessä näytti olevan pelkkää pimeyttä. Koululaukkuni oli vauhdissa ryhmätänyt lujasti kylkeäni vasten, ja olin varma, että saisin iskun jäljiltä mustelman.

Hitsi, miten osasin olla tämmöinen kömpelys? Ei käytävällä kai mitään ollut, mihin edes voisin kompastua. Olinko taas taitavasti sotkeutunut omiin jalkoihini?

Ajattelin ensin nousta, mutta kompastuminen harmitti jostain syystä sen verran, että jäin lattialle polvilleni ja pidin kasvoni piilossa ystävätäni. Mitä hänkin tästä ajatteli? Ihan turhaan olin niin iloinen. Onnistuin joka tapauksessa aina nolaamaan itseni, karkottamaan ystävät pois läheltäni. Hamusin kädelläni sauvaa, joka oli vierinyt vähän matkan päähän hämärään. Tartuin sauvaan hätäisesti, kun viimein löysin sen ja nousin pystyyn. Jotenkin minusta tuntui, että jokin katseli meitä pimeässä.