"Sinun pitää keskittyä, okei?" Opal neuvoi. Keskittyä, keskittyä. Minä olin tehnyt niin. En varmaan kuitenkaan tarpeeksi kovasti. Keskittyminen ei ollut minun juttuni. Sen huomasi jo oppitunnilla. Nyökkäsin kuitenkin merkitsi siitä, että ymmärsin. Seuraavaksi Opal veikkasi sauvani olevan kirsikka puuta. Ihmettelin kovasti mistä hän hän arvasi. Mielestäni sauva vaikutti ulkoa päin aivan samanlaiselta kuin muutkin. Tai olihan ulkonäössä eroa. Lisäksi sauvaan oli kaiverrettu nimikirjaimeni.
"On se kirsikkapuuta", kerroin ja tutkailin sauvaani. Opal oli kysynyt myös sauvan ydintä, joten sanoin: "Ydin on yksisarvisen häntäjouhi."
Opal sanoi kirsikkapuun olevan hyvin merkillistä sauva puuta. Tähän en kuitenkaan reagoinut sen ihmeemmin sillä se, että taikamaailmassa oli paljon merkillisiä asioita, ei tullut yllätyksenä. Sanat mitä hän kuitenkin seuraavaksi lausui saivat minut seisomaan aivan äimänkäkenä: "Siinä on paljon voimaa, myös negatiivista ja tappavaa sellaista."
Tappavaa? Mitä se tarkoitti? Voisiko sauvani yhtäkkiä hyökätä jonkun kimppuun ja viedä häneltä hengen. Olihan se - ja puoliksi minä polttaneet jo yhden ihmisen, mutta se ei vetänyt vertoja ajatukselle siitä, että se voisi... tappaa. Opal sanoi, että ei voinut olla sattumaa, että sauva valitsi juuri minut. Se sai minut vielä enemmän kummastuneemmaksi. Kysyin järkyttyneellä äänellä: "Tarkoittaako sitten yksisarvisen häntäjouhi ytimenä mitään?"
Opal veti oman sauvansa esiin. Hän kysyi innostuneeseen äänensävyyn, tunnistaisinko sen Vastasin kieltävästi. Minusta oli mahtavaa, kuinka hyvin Opal todella tunsi sauvat ja tiesi niistä yhtä ja toista. Minun tietämättömyyteni johtui varmaan osittain siitä, että en ollut opiskellut ja osittain taas siitä, että olin syntynyt jästiperheeseen. En ollut edes nähnyt sauvaa ennen. Viidesluokkalainen pouffsouffle kertoi sen olevan Jalokuusta. Sitten seurasi roomaani, joka käsitteli tämän sauvan kaikki asiat varmaankin maasta taivaaseen. Jos minulla olisi ollut muistiinpanovälineet ja riittävä motivaatio mukana, olisin varmaan kirjoittanut kaiken ylös.
"Siitä huomaa - en minä ole pelottava, joten vaikka sinun sauvassasi olisi tappavaa voimaa ei sinun tarvitse käyttää sitä siihen. Eikä sauva olisi sinua valinnut jos haluaisi itseään käytettävän huonolla tavalla", Opal lopetti säihkyvään hymyyn. Tuo oli lempikohtani. En minä tosiaankaan halunnut käyttää sauvaani pahaan ja ei - ei Opal ollut pelottava.
Opal loitsi vihreitä kipinöitä. Saarnaten (jos näin voisi sanoa) samalla siitä, kuinka tarvitsisi tuntea oma sauva ja toimia sen kanssa yhteistyössä. Kuuntelin kiinnostuneena. Näitä kohtia en ollut ottanut huomioon aiemmin harjoitellessani. En tosin oikein ymmärtänyt mitä se tarkoitti, sillä ennen olin pitänyt sauvaani pelkkänä puukeppinä, mutta tavatessani tämän tytön, käsitykseni muuttui täysin.
"Hmm.. yhteistyö", mumisin kohottaen sauvan eteeni. "Keskittyminen..."
Vedin syvään henkeä. Tällä kertaa tunsin itseni varmemmaksi kuin aikaisemmin. Olin vakaasti päättänyt että en lähtisi ennen kuin hallitsisin loitsun.
Ja niin tein sen. En tosin vieläkään onnistunut täydellisesti, mutta kipinöiden väri oli selvästi vihreämpi ja se luonnistui paremmin. Hymyilin leveästi kääntäen katseeni kohti Opalia.

