Kipinöitä ja kommelluksia

[Amber Christensen]

"Sinun pitää keskittyä, okei?" Opal neuvoi. Keskittyä, keskittyä. Minä olin tehnyt niin. En varmaan kuitenkaan tarpeeksi kovasti. Keskittyminen ei ollut minun juttuni. Sen huomasi jo oppitunnilla. Nyökkäsin kuitenkin merkitsi siitä, että ymmärsin. Seuraavaksi Opal veikkasi sauvani olevan kirsikka puuta. Ihmettelin kovasti mistä hän hän arvasi. Mielestäni sauva vaikutti ulkoa päin aivan samanlaiselta kuin muutkin. Tai olihan ulkonäössä eroa. Lisäksi sauvaan oli kaiverrettu nimikirjaimeni.
"On se kirsikkapuuta", kerroin ja tutkailin sauvaani. Opal oli kysynyt myös sauvan ydintä, joten sanoin: "Ydin on yksisarvisen häntäjouhi."

Opal sanoi kirsikkapuun olevan hyvin merkillistä sauva puuta. Tähän en kuitenkaan reagoinut sen ihmeemmin sillä se, että taikamaailmassa oli paljon merkillisiä asioita, ei tullut yllätyksenä. Sanat mitä hän kuitenkin seuraavaksi lausui saivat minut seisomaan aivan äimänkäkenä: "Siinä on paljon voimaa, myös negatiivista ja tappavaa sellaista."
Tappavaa? Mitä se tarkoitti? Voisiko sauvani yhtäkkiä hyökätä jonkun kimppuun ja viedä häneltä hengen. Olihan se - ja puoliksi minä polttaneet jo yhden ihmisen, mutta se ei vetänyt vertoja ajatukselle siitä, että se voisi... tappaa. Opal sanoi, että ei voinut olla sattumaa, että sauva valitsi juuri minut. Se sai minut vielä enemmän kummastuneemmaksi. Kysyin järkyttyneellä äänellä: "Tarkoittaako sitten yksisarvisen häntäjouhi ytimenä mitään?"

Opal veti oman sauvansa esiin. Hän kysyi innostuneeseen äänensävyyn, tunnistaisinko sen Vastasin kieltävästi. Minusta oli mahtavaa, kuinka hyvin Opal todella tunsi sauvat ja tiesi niistä yhtä ja toista. Minun tietämättömyyteni johtui varmaan osittain siitä, että en ollut opiskellut ja osittain taas siitä, että olin syntynyt jästiperheeseen. En ollut edes nähnyt sauvaa ennen. Viidesluokkalainen pouffsouffle kertoi sen olevan Jalokuusta. Sitten seurasi roomaani, joka käsitteli tämän sauvan kaikki asiat varmaankin maasta taivaaseen. Jos minulla olisi ollut muistiinpanovälineet ja riittävä motivaatio mukana, olisin varmaan kirjoittanut kaiken ylös.

"Siitä huomaa - en minä ole pelottava, joten vaikka sinun sauvassasi olisi tappavaa voimaa ei sinun tarvitse käyttää sitä siihen. Eikä sauva olisi sinua valinnut jos haluaisi itseään käytettävän huonolla tavalla", Opal lopetti säihkyvään hymyyn. Tuo oli lempikohtani. En minä tosiaankaan halunnut käyttää sauvaani pahaan ja ei - ei Opal ollut pelottava.

Opal loitsi vihreitä kipinöitä. Saarnaten (jos näin voisi sanoa) samalla siitä, kuinka tarvitsisi tuntea oma sauva ja toimia sen kanssa yhteistyössä. Kuuntelin kiinnostuneena. Näitä kohtia en ollut ottanut huomioon aiemmin harjoitellessani. En tosin oikein ymmärtänyt mitä se tarkoitti, sillä ennen olin pitänyt sauvaani pelkkänä puukeppinä, mutta tavatessani tämän tytön, käsitykseni muuttui täysin.

"Hmm.. yhteistyö", mumisin kohottaen sauvan eteeni. "Keskittyminen..."
Vedin syvään henkeä. Tällä kertaa tunsin itseni varmemmaksi kuin aikaisemmin. Olin vakaasti päättänyt että en lähtisi ennen kuin hallitsisin loitsun.

Ja niin tein sen. En tosin vieläkään onnistunut täydellisesti, mutta kipinöiden väri oli selvästi vihreämpi ja se luonnistui paremmin. Hymyilin leveästi kääntäen katseeni kohti Opalia.

[Opal Calypso]

Amber varmisti epäilykseni siitä että sauva olisi Kirsikkapuuta ja huojennukseksi ytimenä oli yksisarvisen häntäjouhi. Kerroin hieman jotain tietoa kirsikkapuusta noin sauvapuuna, sillä mielestäni ainakin omasta sauvasta oli tärkeä tietää hieman enemmän että sen kanssa työskentely sujuisi paremmin. Amber pysyi hiljaisena luennointini aikana, mutta tuntui huolestuvan viimeisestä lauseestani eli siitä miten sauvassa oli tappavaakin voimaa.

"Älä huolehdi. Yksisarvisen häntäjouhi on erinomainen, se on sitäpaitsi kaikkein yleisin joten tietoa on paljon. Yksisarvisen jouhi yleisesti tuottaa kaikkein johdonmukaisinta taikuutta ja alistuu vähiten vaihteluille ja tukkeumille. Sauvat, joissa on yksisarvisydin, ovat yleisesti kaikkein vaikeimpia kääntää Pimeyden Voimiin. Siksi on vieläkin epätodennäköisempää että sauvasi tulisi koskaan haluamaan käyttää voimiaan mihinkään pahaan. Yksisarvisydinsauvat ovat kaikista sauvoista kaikkein luotettavimpia, ja yleensä ovat hyvin kiintyneitä ensimmäisiin omistajiinsa, riippumatta siitä onko hän pätevä noita tai velho. Eli vaikka sinulla onkin vaikeuksia sauvasi kanssa vielä, teillä tulee varmasti olemaan hyvä suhde pienen harjoittelun jälkeen." Puhelin taas liikaa. Onneksi tyttö ei kuitenkaan vaikuttanut ainakaan ihan älyttömän tylsistyneeltä puheideni takia.

"Nu moet ik stoppen." Naurahdin hiljaisesti itselleni ja kysyin tunnistiko toinen sauvaani. Valitettavasti ei, mutta se oli ymmärrettävääkin. Siksi kerroin omasta sauvastanikin hieman jotain perustietoa, ihan vain huvikseni. Demostroin Amberille miten kipinöitä taiottiin ja se onnistuikin minulta helposti. Olihan siitä paljon aikaa kun sitä olin harjoitellut oppitunnilla ja tässä neljässä vuodessa olikin pirun hyvä syy osata noinkin yksinkertainen taika.

Odotin hiljaisesti ja innoissani kuinka Amber keräsi itseään, mutisten ihanasti juuri opettamia asioitani. Hihkaisin innoissani ja pienesti ponnahtaen, kun Amber vihdoinkin onnistui saamaan hieman vihreämpää kipinää sauvansa päästä. Taputtelin innoissani ja kasvoilleni levisi mitä lämpimin ja ystävällisin hymy. "Aivan mahtavaa! Sanoinhan että sinä osaisit. Nyt harjoittelet sitä ja kohta osaat sen aivan täydellisesti. Kunhan muistat ettei ole hyvä harjoitella samaa loitsua liian monta kertaa putkeen, vaan aina vaihdella tai jättää suosiolla seuraavaan iltaan. Sauva helposti hermostuu jos epäonnistuu liian monta kertaa putkeen ja saattaa kyllästyäkin helposti vaikka onnistuisit."

Nojauduin seinään, mietiskellen hetken. "Onko sinulla kenties jotakin muuta loitsua mitä haluaisit harjoitella? Opetan ja autan mielelläni."

// Nu moet ik stoppen. = nyt minun täytyy lopettaa.

[Amber Christensen]

Olin huojentunut, kun Opal vakuutti yksisarvisen häntäjouhen olevan erinomainen sauvan ytimenä. Olin tosin jo tiennyt sen olevan yleinen, sillä minusta tuntuu että joka toisella ihmisellä oli se ytimenä sauvassa, mutta sain jälleen niin paljon tietoa tästä, että olin aivan pyörällä päästäni. "Sauvat, joissa on yksisarvisydin, ovat yleisesti kaikkein vaikeimpia kääntää Pimeyden Voimiin. Siksi...", Opal sepitti - tai ei sepittänyt, fakta tietoa hän puhui ja tämä tieto tasapainoitti mukavasti aiempaa tappavasta voimasta. Opal lopetti tiedonantonsa virkkeeseen: "Eli vaikka sinulla onkin vaikeuksia sauvasi kanssa vielä, teillä tulee varmasti olemaan hyvä suhde pienen harjoittelun jälkeen." Tämä oli erittäin kannustavaa. Ensimmäistä kertaa minusta tuntui siltä, että pian olisin loitsumestari - näin vähän liioitellusti sanoen.

Keskeytettyään puheensa Opal sanoi jotain, josta en aivan saanut selvää. Oliko hän puhunut minulle? Vai oliko se jotain vierasta kieltä? Ehkä ranskaa? En ollut varma, mutta annoin asian olla. Kaikki Châteaossa eivät olleet Ranskasta kotoisin. Itse olin Britanniasta, mutta minulla oli espanjalaisia sukujuuria. Voi hyvinkin olla että Opal ei ollut täältä päinkään. Olinhan tavannut marraskuussa tytön, jonka olin ainakin luullut olevan jostain muualta kuin Ranskasta.

Opal näytti ensin mallia neuvoen hieman. Sitten hän antoi minun yrittää. Sisälläni hypin riemusta saadessani loihdittua muutaman, vähän vihreämmän kipinän. En kuitenkaan näyttänyt riemuani ulospäin, sillä varmaan oletin sen olevan epäsoiveliasta kun vanhemmat oppilaat olivat katsomassa. Olin ilmeisesti luullut väärin, sillä Opal itse hiukaisi pompaten miltei ylös maasta. Hymyilin leveästi, kun tyttö taputti minulle käsiään. En ollut vieläkään tyytyväinen aikaansaannokseeni, mutta kyllä minä vielä kehittyisin. Ehkä voisin harjoitella illalla vielä makuusalissa.

Opal nojautui seinään ja näytti mietteliäältä. Pyöritin sauvaa oikeassa kädessäni, kun tyttö kysyi haluaisinko harjoitella jotain muutakin loitsua. Muistelin hetken ja sitten silmäni kirkastuivat: "Se levitaatioloitsu!" huudahdin ja kysyin sitten: "Onko sinulla jotain mihin voisin kokeilla?"

[Opal Calypso]

Kysyin oliko Amberilla mielessä jotakin toista loitsua mikä kaipasi harjoittelua. Tyttö mietti hetken, keksien sitten että levitaatioloitsu tarvitsi hieman harjoitusta. Se oli suhteellisen helppo loitsu, ainakin jos sen kohdisti pieniin esineisiin ja vasta sen jälkeen suurempiin ja ehkä jopa ihmisiin. Minulla ei ollut mukanani mitään esinettä, mutta onneksi olimme suhteellisen lähellä huoneitamme. Osoitin sauvalla sinne suuntaan missä huoneeni sijaitsi ja mietin yöpöydälläni olevaa lasipallokoristetta, jonka sisällä oli joulupukki poroineen ja heiluttaessa sieltä alkoi tulemaan lumihiutaleita.

Keskityin esineeseeni kovasti ja heilautin taikasauvaani samalla kun lausuin taikasanat "Tulejo." Käteni oli valmiina nappaamassa esineen turvallisesti käteensä, ennenkuin se olisi tippunut ja särkynyt. Käännähdin Amberia kohti hymy kasvoillani ja ojensin koriste-esinettäni tyttöä kohti. Toivoin toden totta ettei tyttö rikkoisi rakasta esinettäni, mutta jostain syystä minulla oli luottoa häntä kohtaan. Sitäpaitsi kyllähän sen saisi taialla korjattua ja siinäkin olisi jälleen yksi taika mitä harjoitella.

"Okei, olet nyt sitten todella varovainen. Tuo särkyy helposti ja sillä on minulle paljon tunnearvoa. Otin tarkoituksella särkyvän esineen, sillä silloin sinun pitää todella keskittyä ja olla motivoitunut lennättämään sitä. Muuten voisit vain höllästi yrittää taikoa ja katsoa onnistuuko vaiko eikö, mutta nyt pyydän että ihan oikeasti keskityt."

Laskin lasipallon maahan ja osoitin sitä taikasauvalla, kunnes sen välimatka maasta kasvoi pikkuhiljaa. Katseeni pysyi tiiviisti pallossa ja mieleni oli rauhallinen, sekä keskittynyt. Sauvani ja minun yhteistyö oli kasvanut roimasti harjoitellessa, eikä loitsiminen vaatinut enää niin kovia ponnistuksia. Kun pallo oli noussut silmiemme korkeudelle, asetin käteni alle ja pallo tipahti sihen. "Aloitat rauhallisesti. Pieni välimatka maasta riittää ja sitten kasvatat sitä aina lisää, kun olet varma että jaksat pitää loitsua yllä. Minä luotan sinuun." Hymyilin jälleen kirkasta hymyäni ja heilautin punaiset hiukset selkäni taakse, asettaen lasipallon jälleen maahan.

"Yritys numero yksi." Kuiskasin miltein äänettömästi.

[Amber Christensen]

Kerroin haluavani treenata levitaatioloitsua. Kysyin myös olisiko Opalilla jotain esinettä, johon voisin loitsua kokeilla, sillä itselläni ei ollut. Hän osoitti sauvallaan käytävälle. Mietin, mitä ihmettä hän mahtoi puuhata, sillä käytävä ammotti tyhjyyttään. Oletteko Opal jonkun tarkoitukseen sopivan esineen yhtäkkiä lennähtävän paikalle? Sain pian vastauksen, kun Opal lausui: "Tulejo." Katselin kummaatuneena, kuinka jostain sieltä, tosiaankin lennähti jotain. En ehtinyt nähdä mitä, mutta Opal nappasi sen valmiiksi ojennettuun käteensä. Sen jälkeen hän käännähti kohti minua näyttäen esinettä. Se oli kaunis, ilmeisesti lasinen pallo, jonka sisällä oli valkopartainen vanha mies, sekä poroja. Olin kuullut miehen olevan joulupukki. Se kuulosti jännältä, mutta kerrottiin hänen tuovan lahjoja aina jouluna. Taustalla leijaili muutama lumihiutale.

Opal pyysi, tai itse asiassa sitä voisi sanoa jopa käskyksi, että olisin erittäin varovainen. Nyökkäsin pontevasti. Lupasin olla. En tosiaan halunnut rikkoa tuota jouluista esinettä kahdesta syystä: se oli todella kaunis ja Opal kertoi sillä olevan tunnearvoa. Ymmärsin häntä. Minullakin oli esineitä, joista välitin paljon. Näistä esineitä en kuitenkaan hukannut tai rikkonut - hajamielinen ja kömpelö kun olin, vaan näistä pidin erityisen paljon huolta. Opal oli toiminut siinä mielessä viisaasti, kun oli valinnut juuri tämän esineen. Itse kuitenkin toivoin että en joutuisi ottamaan näin suurta asiaa vastuulleni, mutta tupakaverini luotti minuun, enkä raaskinut tuottaa pettymystä.

Opal laski lasipallon maahan. Minä itse peruutin hieman kauemmaksi, että en häiritsisi hänen yritystään. Pallo kohosi ilmaan, kuin hento ilmapaine olisi nostanut sitä. Opal näytti rauhalliselta, mutta tiesin että hän keskittyi. Hän ei hätiköinyt, mutta keskittyi silti, samalla säilyttäen tyynen ilmeen. Pian hän ojensi kätensä ja pallo tipahti sille. Lumihiutaleet leijuivat sen sisällä. Näytti kuin joulupukki olisi vilkuttanut minulle.

Opal neuvoi aloittamaan rauhallisesti ja nostamaan palloa vain hitusen ilmaan. Kuuntelin hänen jokaista sanaansa tarkasti. "Minä luotan sinuun." Nuo sanat saivat minut vakaasti päättämään, että en voinut tuottaa pettymystä. Minun täytyi tehdä tämä. Edes yrittää.

Kun toinen oli asettanut pallon jälleen maahan, osoitin sitä sauvallani. "Kauanko sinulta meni oppia tämä? Olen kokeillut jo aikaisemmin, mutta olin aika säälittävä. Pidän loitsuista oppiaineena, mutta en ole mikään tähtioppilas", kerroin, mutta en antanut Opalille vastausaikaa. Lausuin taikasanat tasaisella äänellä ja keskityin vain siihen koriste-esineeseen, joka lujui keskellä Châteaun käytävällä. Pallo nousi pari milliä ilmaan, aivan niin hitusen että sitä tuskin näki. En kuitenkaan halunnut ottaa riskejä. Muutenkin se oli erittäin epävarman näköistä.

Hellitin hieman, jotta pallo voisi laskeutua maahan. Onneksi se laakeutuikin, eikä tömähtänyt hajoten samalla sirpaleiksi. Näin olisi voinut käydä jos se olisi ollut hitusen korkeammalla.

[Opal Calypso]

Joulupallo tuli luokseni loitsun avulla ja näytin esimerkkiä miten levitaatioloitsu toimisi. Tiesin kuitenkin että osaisin sen luultavasti paremmin, olihan minulla ollut monta vuotta enemmän aikaa sitä harjoitella. Asetin lasisen koriste-esineeni kylmälle lattialle, tehden tilaa jotta Amber voisi harjoitella loitsimista itsekin.

"Kauanko sinulta meni oppia tämä? Olen kokeillut jo aikaisemmin, mutta olin aika säälittävä. Pidän loitsuista oppiaineena, mutta en ole mikään tähtioppilas", Amber kysyi minulta mutta ei oikein antanut vastausaikaa. Eikä siinä mitään, en minä oikein edes ollut varma kuinka kauan missäkin loitsussa kesti oppia. Olin aina ollut hyvä loitsimisessa ja harvoissa loitsuissa minulla oli koskaan mitään ongelmia ollutkaan. Suuri kiitos taisi kuulua isoveljelleni Heirekselle, joka aloitti koulun selvästikin minua aikaisemmin. Olin 1-luokalla, kun Heires aloitti 4-luokalla opiskelun. Hän opetti minulle uusia loitsuja minkä kerkesi, mutta tietenkin jätti ne vaikeimmat sihen hetkeen kuin ne kuuluivatkin. Muutenkin jos hän olisi opettanut minulle kaikki loitsut heti, olisi tämä opiskelu nyt rutkasti tylsempää.

Amber lausui taikasanat ja tuntui kovasti keskittyvän lasipallooni. Toivoin ettei tyttö keskittyisi aivan liikaa, sillä silloin lasipallon hento lasi saattaisi poksahtaa ja iskeytyä päin kasvoja mahdollisesti. Huomasin miten lasipallo tärisi paikallaan ja olin valmiina loitsimaan tarvittaessa suojan, jos pallo nyt päättäisi räiskähtää vasten meidän kasvojamme. Niin ei kuitenkaan tapahtunut sillä Amber tuntui lopettavan loitsun nopeaan. Katsahdin hämmästyneenä lasipallon ja tytön väliltä, miettien mahtoiko se nousta ilmaan ollenkaan.

"Onko kaikki hyvin? Tuntuuko sinusta väsyneeltä? Vai etkö uskalla nostaa sitä kunnolla ilmaan sen takia mitä minä sanoin? Haluatko kenties kokeilla uudestaan, hieman korkeammalle tälläkertaa? Voin myös lähteä jos katseluni tuntuu painostavalta." Halusin että Amber saisi rauhassa kokeilla loitsuaan ja harjoitella, joten jos läsnäoloni häiritsi, tietenkin lähtisin muualle. Loitsuja oli tärkeää harjoitella, varsinkin jos ne eivät oikein tuntuneet sujuvan. Niitä kuitenkin tarvitsi monessa asiassa, eikä sitä koskaan tiedä mitä tulisi vastaan.

[Amber Christensen]

Kun olin "päästänyt loitsusta irti" Opal kysyi, olenko kunnossa. Hän kysyi myös olinko väsynyt tai en vain jaksanut nostaa palloa ilmaan. En tiedä näkiköhän pallon nousevan, en nähnyt itsekään, mutta ainakin oletin että se oli noussut hieman. "Haluatko kenties kokeilla uudestaan, hieman korkeammalle tälläkertaa? Voin myös lähteä jos katseluni tuntuu painostavalta", Opal jatkoi. Pudistin kuitenkin päätäni. "Luulin sen nousevan. Minusta vaan tuntui että kun lopetan taian niin se putoaa ja räsähtää rikki. Kun sanoit sillä olevan tunnearvoa", vastasin kohauttaen olkiani. "En ole väsynyt. Ja kyllä, haluan yrittää uudestaan."

Se oli kuitenkin ongelma, joka täytyi ratkaista. En voinut vain pelätä pallon putoavan. Silloin en voisi saada koko taikaa tehtyä. Tarvitsisin siis pehmeän alustan, jonka päällä kykenin harjoittelemaan. Jos olisimme ollut makuusalissa, olisin voinut harjoitella vuoteellani, mutta nyt olimme kaksin keskellä autiota käytävää koristepallon ja repun kanssa. Niin - repun! Äskettäin vielä mietteliäs ilmeeni kirkastui ja kiirehdin nappaamaan reppuni, joka nojasi edelleen seinään vähän matkan päässä. Palasin takaisin hymyillen iloisesti ja laskin pehmusteen (reppuni) maahan jalkojeni juureen. Tämän avulla minun ei tarvitsisi huolehtia, että koriste-esine putoaisi. Se nimittäin laskeutuisi pehmeästi.

"Tämän pitäisi auttaa", sanoin Opalille ja jatkoin riemuissani: "Nyt sinun ei enää tarvitse pelätä - eikä minunkaan, että pallo hajoaisi!"
Laskin koriste-esineen repun päälle ja katselin sitä pienen hetken mielissäni. Mahtava keksintö, aivan mahtava. Osoitin sauvalla sitä ja katselin kohdetta silmiäni räpäyttämättä. Tämä oli ehkä loitsun onnistumisen kannalta vaikein vaihe. En ollut nimittäin varma, miten minun pitäisi tarkalleen ottaen keskittyä. Opal oli näyttänyt niin tyyneltä. Se, että vain tuijotin koristepalloa tiiviisti ei tuntunut auttavan. Ehkä minun pitäisi vaihtaa vähän rennommalle linjalle. Jospa juttu onkin siinä, että pitää luottaa itseensä. Noh, kokeillaan.

Ja niin pallo nousi. Se nousi tällä kertaa korkeammalle, melkein silmien korkeudelle, mutta putosi melkein saman tien maahan. Keskittymisen paljoutta oli vaikea säännöstellä. Hetken luulin koristepallon hajoavan, mutta se putosi turvallisesti pehmeälle alustalle. Oli edes joku mennyt oikein.

[Opal Calypso]

"Luulin sen nousevan. Minusta vaan tuntui että kun lopetan taian niin se putoaa ja räsähtää rikki. Kun sanoit sillä olevan tunnearvoa", Amber sanoi olkiaan kohauttaen, mutta halusi kuitenkin yrittää uudestaan. Nyökkäsin hymyillen ja otin askeleita taas taaksepäin tehdäkseni tilaa.

"Älä huolehdi jos pallo menee rikki. Luultavasti saan sen korjattua melkeinpä entiselleen, voin hakea uuden esineenkin jos tuo tuntuu huonolta." Ajattelin kuitenkin että esine olisi hyvän motivoiva tytölle ja toisi hieman enemmän paineita keskittymiseen. Amber vaikutti kuitenkin kovin miettelijäältä, mutta ei sen takia että keskittyisi loitsimiseen. Tämä yht'äkkiä lähti jonnekkin ja olin jo ihmetykseni ansiosta huutamassa mitä oikein tapahtui, kunnes huomasin että tuo oli hakemassa reppuaan. Halusiko hän kenties juoda ennenkuin taikoisi uudestaan, vai mitä tuo oikein meinasi?

Tyttö laski kauniin reppunsa maahan ja asetti koriste-esineeni sen päälle. Vihreissä silmissäni pilkahti ymmärrys ja oivallus kun tajusin mitä hän oli tekemässä. Amber oli kovinkin riemuissaan siitä, miten nerokkaasti oli keksinyt käyttää pehmustetta alla. "Olet oikein fiksu. Katsotaas nyt miten pärjäät uusintayrityksellä. Nosta sitä ihan rohkeasti ilmaan, ainakin napasi korkeudelle, mutta älä liioittele senkään kanssa. Jos nostat sen liian ylös tai liian nopeasti, voit helpommin menettää loitsusta hallinnan."

Odotin ja katselin hymyillen miten Amber keskittyi pallooni uudestaan, luultavasti yrittäen tyhjentää mielensä ja keskittyä pallon nostamiseen. Ja se nousikin, jopa kasvojen korkuudelle, ehkä hieman vavisten voiman alaisena. Se kuitenkaan ei pysynyt ilmassa kauan, vaan sydämeni tuntui pysähtyvän kun näin palloni putoavan. Ojensin jo sauvani esiin pelastaakseni sen, mutta pudotus meni niin nopeasti etten ehtinyt reagoida. Onnekseni Amberin keksintö oli toiminut niinkuin sen tarkoituskin oli ja koriste-esineeni oli laskeutunut pehmeälle alustalle turvallisesti.

"Todella hienoa! Ensikerralla harjoittelet sitten kestyävyyttä ja vähitellen aloitat nostamaan painavampia esineitä ja joskus ehkä ihmisiä." Kurottauduin ottamaan lasipalloni maasta ja hyväilin sen sileää ja kylmää pintaa, varmistaen ettei se ollut vaurioitunut mitenkään. Tein tarkastuksen kuitenkin aika huomaamattomasti, ettei Amber olisi kiinnittänyt sihen liiaksi huomiota.

[Amber Christensen]

Vaikka Opal sanoi ettei minun tarvitse huolehtia, hain silti repun alustaksi. Hän kertoi että voisi korjata sen miltei entiselleen taian avulla, mutta en halunnut ottaa silti turhia riskejä. Hain siis repun ja tai loitsun, tällä kertaa pallo putosi pehmeästi. Tosin uskoin että myös Opal oli säikähtänyt pallon putoamista. Näin silmäkulmastani kuinka tyttö otti sauvansa esille. Itsekin olin vähän pelästynyt, mutta pallon ollessa turvassa, hymyilin ja käännyin Opalin puoleen.

"Todella hienoa! Ensikerralla harjoittelet sitten kestävyyttä ja vähitellen aloitat nostamaan painavampia esineitä ja joskus ehkä ihmisiä", Opal sanoi kurottautuen noukkumaan koriste-esineen maasta. Kasvoilleni levisi entistä leveämpi hymy. Aivan mahtavaa! Tiesin että tulisin vielä oppimaan tämän, ja vaikka se ei ollut vielä täydellinen, pystyin kehittämään taitojani. Jos minun pitäisi löytää kuitenkin jotain positiivista aiemmin tapahtuneesta, voisiko sanoa mokassa, niin jos en olisi taikonut kipinöitä Opalin päälle en luultavasti olisi koskaan oppinut näitä loitsuja.

"Minun pitää varmaan mennä", totesin. "Oli kuitenkin kiva tavata ja niin pois päin." Hymyilin ja kävin polvilleni reppuni viereen. Työnsi taikasauvan sivutaskuun. Sen jälkeen nousin taas jaloilleni ja heitin repun selkääni. Heilautin kättäni vielä Opalille. Olin surullista, että jouduin lähtemään. Minun kuitenkin pitäisi tehdä läksyt ja käydä kirjoittamassa vielä kirje Anettelle. Olin kuitenkin varma, että Opal ja minä törmäisimme kuitenkin vielä joskus. Olimmehan samassa tuvassa.

Olin juuri maleksimassa pois, kun tein äkkikäännöksen. Ehkä minun ja Opalin ei vielä tarvitsisi sanoa heippoja. "Hei, mennäänkö samaa matkaa? Vai oletko tulossa Pouffsoufflen tupaan?"

[Opal Calypso]

Sivelin koriste-esinettä kädessäni ja huomasin miten iloinen Amberkin oli onnistumisestaan. Olin iloinen että tapasin hänet, sillä rakastin auttaa toisia ja tavata uusia ihmisiä. Amber vaikutti todella mukavalta, vaikka olikin minua paljon nuorempi. Nyt pystyin myös ajattelemaan jos omat taikani eivät aina onnistu, että olin sentään saanut autettua jotakuta muuta oppimaan loitsuja. Tapaamisestamme jäisi myös mukavat muistot joista kertoa muille - nimittäin kipinäsateet jotka sain päälleni ennenkuin ehdimme edes tutustua toisiimme.

"Minun pitäisi varmaan mennä", Amber sanoi hymyillen ja sanoi että oli ollut kiva tavata kanssani. "Voi kiitos, sinutkin oli kiva tavata ja oli mukava olla edes jotenkin avuksi jollekkulle", sanoin naurahtaen ja katselin miten tyttö asetti taikasauvansa reppunsa sivutaskuun, heittäen koko repun lopulta selkäänsä. Amber vilkutti minulle hyvästiksi ja huomasin miten haikea olo tytöllä oli. Hänen luonteensa perusteella tytöllä oli paljon kavereita kenen kanssa viettää aikaa, mutta taatusti uusi tuttavuus kelpasi hänellekkin. Nostin vaalean käteni ylös ja vilkutin tytölle takaisin, samalla kun kädessä olevan lasipalloni hiutaleet leijailivat ympäriinsä ravisteluni ansiosta.

Odotin että Amber lähtisi ensin matkoihinsa, ennenkuin suuntaisin omaa matkaani jatkamaan. Tyttö kääntyikin, mutta pysähtyi melkein samantein ja palasi takaisin luokseni. "Hei, mennäänkö samaa matkaa? Vai oletko tulossa Pouffsoufflen tupaan?" Amber kysyi minulta iloisin mielin. Pudistin kuitenkin päätäni ja osoitin kättäni ulko-oven suuntaan. "Olen itseasiassa lähdössä ulos harjoittelemaan loitsua joka pitäisi minut lämpimänä. Siksi minulla ei ole takkiakaan mukana, tai mitään muuta lämmittävää. Mutta näemme varmasti joskus toiste. Hyvää päivän jatkoa sinulle!" Sanoin ja vilkutin uudestaan, lähtien sitten ulos kirkas hymy kasvoillani.

//Kiitos pelistä! Tämä oli luultavasti viimeinen kirjoitukseni, mutta jos Amberilta tulee paljon reagoitavaa niin kirjoitan toki lisää tarvittaessa.