Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 19 Heinä 2016, 16:26

//:D Damien on oikeasti tosi kiva. :3 //

Serpentard kuitenkin aloitti kysymykseen vastaamiseen ja olisin voinut haihtua kuin tuhka tuuleen. En minä oikeasti halunnut tietää mistä hän tiesi nimeni, sillä osasin jo heittää todella hyvän arvauksen. Olisin mielelläni jättänyt kuuntelematta vastausta etenkin, kun oli jo pahoitellut sitä ja yrittänyt tehdä siitä mitättömän. Huokasin turhautuneena itselleni jatkaessani matkaa, ja yrittäessäni olla kiinnittämättä liikaa huomiota kaverin jokaiseen sanaan ja ilmaukseen. Vastaus oli kuitenkin ihan erilainen kuin olin odottanut, mutta ehkä näin oli hyvä.

Omalaatuinen. Tuhahdin hieman pyöritellessä kirjettä kädessä. Se oli aika kesy ilmaus vielä, ja ihan mukava siihen verrattuna joihin olin jo itseni totuttanut. Hän oletti minun tietävän hänen nimensä ja muistavan sen. Jos muistat toisen nimen, toivot heti että toinenkin muistaa sinut. Loogista, tavallista ja inhimillistä. Harmi, etten täyttänyt tätä toivetta.

”Tietenkin muistan”, vastasin myöntävästi, vaikka tavallaan olisin halunnut tietää, mitä tapahtuisi jos olisin kieltänyt sen. En kuitenkaan yrittänyt vetää läskiksi tämän vilpittömyyden, joten vaihdoin käytävän toiselle puolelle.
Toinen vaikutti sentään ihan ok:lta ja se merkitsi jo paljon, mutta se varmaan johtui tästä tilanteesta. Voisin vieläkin käydä kantelemassa hänestä ja hän minusta - niin hän varmaan luuli. En minä edes tiennyt hänen nimeään, mutta nimien unohtaminen oli joskus tuntunut niin hienolta. Olinko edes tiennyt hänen nimeään joskus? En ollut siitä kauhean varma. En ollut viettänyt niinkään paljon aikaa muiden poikien kanssa, sillä ne olivat usein...

Jokin painautui hetkeksi aivan yllättäen vyötäröäni vasten ja katosi. Olin ollut ajatuksissa enkä katsonut eteenpäin, ja heti tällaista tapahtui. Jos hiippaili öillä käytävillä kannattaisi myös pitää silmänsä auki, läksytin itseäni. Hätkähdin aika rajusti, kun jostain edestäpäin kuului kolahdus. Mikä se oli? Olin juuri huomauttamassa itselleni, että pitäisi myös pitää korvat auki. Jotenkin tuntui siltä kuin olisin ollut tähänkin taas syyllinen, mutta en varmaan. Vai olinko? Pitikö pahoitella vai odottaa, että toinen ottaisi sauvansa esille ja valaisisi käytävän? Epävarmuus oli ja on aina kamalaa.

”Kävelin... ehkä... jotain päin?” päädyin takeltamaan varovaisesti toiselle. Ehkä tämä vain voisi valaista minulle koko tilannetta, niin en vain keksisi kaikkia kamalia skenaarioita päässäni. Puristin tyhjän käteni nyrkkiin, ja yritin näyttää ja olla tavallisesti. Olin huono valehtelemaan, näyttelemään. Parannettavaa olisi paljonkin, mutta kuka minun teatteritaidoista edes välitti. Ei minusta olisi siihenkään hommaan.

Katsoin varautuneena siihen suuntaan pimeydessä, jossa uskoin sen toisen Serpentardin yhä olevan. Toinen oli varmaan vielä siinä? Vai oliko tämä jo lähtenyt? Pelästytinkö hänet pois? Pitikö minun nyt yksin kuluttaa tämä yö käytävällä, jossa kaadoin taas kaiken ja saisin pian yövalvojat niskaani hengittämään? Toivottavasti hän ei ollut vielä lähtenyt.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 21 Heinä 2016, 10:07

Pimeydessä oli jonkin aikaa hiljaista. Kolahdus oli jo vaimennut, mutta minun selässäni kulki edelleen viileitä väreitä. Olin hidastanut askeliani entisestään, mutta nyt lopulta pysähdyin kokonaan. Olin melko varma, että olin kulkenut jo ohi sen kohdan, mistä ääni oli kuulunut. Toinen käteni oli päätynyt takaisin taskulle puristamaan sauvan kahvaa, mutta jäin harkitsemaan, mitä tekisin. Jos äänen aiheuttaja oli joku käytävävalvojista, heitä ei kannattanut osoittaa sauvalla. Olinhan ehtinyt turhaan uhkailla yhtä ihmistä jo tänään.

Aluksi mieli rakenteli hämärässä kauhukuvia kaikenlaisista otuksista, joita pimeässä voisi tulla vastaan. Karkotin ne mietteet kuitenkin nopeasti. Eivät taikaolennotkaan koulun käytävillä liikkuneet. Olimme ihan täydellisen turvassa otuksilta, vammoilta ja ikävyyksiltä, jos mahdollisuutta jälki-istuntoon ei otettu huomioon. Pimeys vain teki kepposia mielelle. Kai se oli osa tätä yökävelyn jännitystäkin, ei koskaan ollut täysin rauhaton ja toisaalta tiesi kyllä järjellä olevansa turvassa.

”Kävelin... ehkä... jotain päin?” kuului jostakin takavasemmalta. Olin ilmeisesti kävellyt huomattavasti edemmäs Frankowskista, ehkä liikkunut turhankin nopeasti. Melkein huokaisin helpotuksesta. Se oli siis pelkkä haarniska tai joku muu typerä esine käytävän tukkona.
"Okei, odota hetki. Älä liiku vielä", yritin sanoa mahdollisimman hiljaa. Toivottavasti hän tosiaan pysyisi paikoillaan. Ettei tapahtuisi enempää tuhoa.

Palasin jonkin verran takaisin päin ja yritin hämärässä nähdä hänet tai sen, mihin hän ajatteli osuneensa. Äh, valaistuksesta olisi ollut kummasti hyötyä, mutta en halunnut vieläkään riskeerata oleskeluamme käytävässä siihen, että sauvanvaloni loistaisi kilometrien päähän jonkun valvovan henkilön huomattavaksi.

Viimein tarpeeksi lähelle päästyäni erotin Frankowskin ja epäilin meidän olevan aika lähellä käytävän toista seinustaa. Maassa pötkötti jokin kai pitkulainen ja kulmikas esine, jota säikähdin niin, että sydän oli pompata rinnasta. Ensimmäinen ajatukseni oli heittää sitä kirjalla, ennen kuin ehdin hieman rauhoittua ja tajuta, että typerämpikin velho tajuaisi käyttää tilanteessa sauvaansa.

Toivoin tosiaan, ettemme olleet rikkoneet mitään tärkeää tai arvokasta. Tai päästäneet samalla vaarallisia taikaesineitä vapaaksi. Typerää kyllä, mutta niitäkin tavattiin säilyttää kaapeissa tai vitriineissä ihan oppilaiden ulottuvilla, kuin joku haluaisikin meidän urpoilevan ja aiheuttavan harmia.

"Voiko sitä jättää vain tähän?" kuiskasin tietämättä vieläkään, mitä oli kaatunut. "Jos väistät sitä oikealta, pääset siitä varmaan ohi."
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 21 Heinä 2016, 18:23

Toinen ei ollut vielä onneksi lähtenyt tai ei ainakaan vielä. Hän kyllä pyysi minua odottamaan, ja otin ihan tyytyväisenä tämän tehtävän vastaan. Kiersin kädet itseni ympärille ja odotin, että Serpentard sytyttäisi valon, mutta ei. Oliko toinen sittenkin lähtenyt hiippailemaan pois ja pyytänyt minua odottamaan vain, jotta pääsisi minusta eroon? Tällaiset ajatukset eivät olleet reiluja häntä kohtaan ja tiedostin sen itsekin. Toinen yritti vain olla ihan kiva ja mukava, ja heti olin syyttelemässä ja kyseenalaistamassa hänen perimmäisiä motiiveja.

”Voiko sitä jättää vain tähän?” poika kysyi ja suuntasin katseeni jalkojeni juureen olevaan johonkin. Minulle se oli oikeastaan ihan sama. Voisin tietenkin toki kantaa sen mukananikin, jos toinen niin halusi.
”Voin nostaa sen takaisin pystyyn... jos haluat”, yritin ehdottaa ystävällisesti. Olinhan kerran kaatanut sen kumoon, joten hyvin voisin yrittää nostaa sen pystyyn. En kyllä tiennyt mikä se oli, mutta ei se nyt niin painava voisi olla ja jos olisi... niin sitten se vain olisi painava.

Siirsin jalkaani oikealle ja sitten toisen hieman epäröivämmin edellisen viereen. Sitten otin varovaisen askeleen eteenpäin ja kuten olin vähän pelännytkin kengän kärki osui hieman ikävästi maassa olevaan tummaan juttuun. Se oli vahinko, mutta en tiennyt kumpaa enemmän syyttää jalkojani vai päätäni. Toisen Serpentardin oikea oli ehkä hieman eri kuin minun tai sitten halusin vain pilata jalkani lopullisesti.
”Sori, jalkani”, kiirehdin pahoittelemaan hiljaa irvistäen vähän aiheuttamalleni vaimealle äännähdykselle. Otin pari epävakaata askelta ennen kuin yritin loikkia kokonaan käytävän toiselle puolelle. Onnistuin pysymään pystyssä ja olemaan kaatamatta mitään muuta kumoon, joten se oli varovaisen hymyn arvoinen juttu. Ehkä.

Ei oikeasti, toinen ei ihan varmaan halunnut enää minun menevän samaa matkaa kuin hän tällaisen kaiken tyhmän sähläyksen takia. Minun sähläyksen. Asettelin hiukset vähän paremmin hämärässä yrittäen miettiä, että olisiko minun kohteliaampaa esittää se, että voin hyvinkin lähteä toista matkaa. Hän ei ainakaan tuntisi oloaan ilkeäksi kuin, jos itse olisi joutunut vihjaisemaan jotain siihen suuntaan.

”Minä voin mennä eri matkaakin... Jos se on paremmin”, yritin esittää asian yhtä selkeästi kuin uutistenlukijat päivän sään, tosin nyt ei ollut päivä enkä muutenkaan välittänyt säästä. Tästä tilanteesta sentään välitin ainakin jonkin verran. Oli pakko. Vaihtelin painoa sille paremmassa kunnossa olevalle jalalle yrittäen tihrustaa jalkaani muka kiinnostuneena, sillä oli parempi katsoa jotain sellaista minkä edes erotti jonkin verran kuin pilata silmät näkemättä mitään.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 29 Heinä 2016, 08:25

Koetin erottaa hämärässä, miten toinen yritti hivuttautua sen jonkin ohitse. Frankowski oli tarjoitunut nostamaan esineen takaisin pystyyn, mutta kolahduksesta päätellen se oli varmaan aika painava. Kohautin harteitani, mutta tajusin vähän myöhemmin, että pimeässä kaveri tuskin näki elettäni. Noh, liian myöhäistä kai puuttua asiaan enää.

Frankowski taisi lyödä jalkansa, ainakin hän pahoitteli aiheuttamaansa älähdystä. Hän kuitenkin pääsi kiertämään esineen ja onnistui pääsemään tälle puolelle käytävää ilman, että jouduin menemään erikseen hänen avukseen. Ainakaan hän ei kaatanut enää mitään muuta, mikä tietysti oli helpotus.

”Minä voin mennä eri matkaakin... Jos se on paremmin”, poika sanoi tasaisella uutistenlukija-äänellä.
"Äh, ei tarvetta", sanoin ripeästi takaisin. "Ollaan melkein kirjastolla muutenkin."
Olin jälleen alkanut pelätä, että kaverilla olisi liian hyvä tilaisuus kannella minusta, jos hän häipyisi huomaamattani takaisin oleskeluhuoneeseen. Olihan uhkaillut häntä ja nyt vielä tuo jokin, joka pahimmassa tapauksessa oli rikki ja kaatuneena pitkin käytävää. Hän voisi vierittää koko homman niskoilleni.

Äh, ei kai hän sellaista tekisi. Olinhan jos pistänyt aiemman uhkailuni leikiksi, eikä Frankowski vaikuttanut erityisen vaaralliselta kaverilta sen suhteen, että hän olisi juorunnut muista professoreille. Olihan hän tarponut kanssani käytäviä jo näinkin pitkälle. Ehkä hän vain halusi mennä eri matkaa ja päästä eroon pulinastani?

Vielä yhtä käytävää eteenpäin ja kirjaston ovet pilkottivat edessäpäin. Oven lasiruutujen läpi pilkisti hieman öistä, harmaata valoa, joka varmaan pääsi kirjastotilaan sen suurista ikkunoista. Yritin hipsiä oville ripeästi, mutta näytin varmaan aika hölmöltä yrittäessäni samalla olla aiheuttamatta yhtään ääntä. Kokeilin ovea vasemmalla kädellä ja sain todeta sen olevan lukossa. Kaivoin jo sauvaa taskusta avatakseni sen.

"Voin tulla kanssasi vielä pöllölään, jos tarvitsee", sanoin tuttavallisesti, mutta toisaalta toivoin, ettei minun tarvitsisi kiertää vielä pidemmän kautta. Oli kuitenkin reilua tarjoutua seuraksi toiselle, ainakin tuumailin niin. Kirjastossa menisi kyllä hetki aikaa. Kuiskasin alohomora-loitsun ja kuulin lukon naksahtavan.
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 31 Heinä 2016, 17:18

Jalka näytti vielä jalalta, ja sitten Serpentard jo vastasi ehdotukseeni. Ehkä liiankin nopeasti. Nostin katseeni ja yritin parantaa oloa jättämällä nopean vastauksen syyt pimentoon. Ei niitä kannattanut pohtia, kun piti olla nyt tässä hetkessä ja sosialisoitua.
Kirjasto oli kuulemma jo ihan lähellä.
”Ai niin, joo”, totesin ja hiljenin, sillä mitä minun olisi vielä pitänyt sanoa. Että pimeällä kaikki näytti erilaiselta? Sen toinen varmaan oli itsekin jo tajunnut, jos kerran oli minua luullut joksikin kunnon kaksintaistelijaksi oleskeluhuoneessa. Olisinpakin.

Kuljin pojan seurassa kirjaston luo sekoillen ajoittain askeleissa, mutta ei se haitannut. Jaloilla leikkiminen oli ihan mukavaa vaihtelua. Pidin kirjettäni tiukassa otteessa, sillä olisi ollut aika noloa kadottaa se käytävälle taikka kirjastoon. Tai ei nyt noloa vaan ikävää? Etenkin, kun kaikki voisivat lukea sen ja tietäisivät täten millaista tekstiä kirjoitan. Pelkkä ajatus jo puistatti, mutta seurasin sivusta, kun poika oli pääsemässä kirjastoon keskellä yötä. Ovi oli näemmä lukossa. Siirryin nojaamaan oven viereen, kylmää seinää vasten.

”Voin tulla kanssasi vielä pöllölään, jos tarvitsee”, Serpentard ehdotti.
”Häh?”
Kohautin hieman olkiani tarjoukselle. Tietenkään toisen ei tarvitsisi tulla mukaan, sehän oli selvää.
”Löydän sinne kai itse? Siellä on vain rappusia, joita päin kävellä”, vastasin hiljaa toisen alohomora -loitsun jälkeen. En halunnut häiritä ja pilata loitsun onnistumista puheellani, sillä tiesin kuinka haastavaa oli keskustella ja loitsia yhtä aikaa niin, että molemmat onnistuisivat.

”Ja alashan pääsee ihan nopeaa ja kivuliasta kauttakin”, lisäsin irrottautuessani seinästä, kun kirjastoon johtava ovi oli kerran auki, ja toinen halusi varmaan astuakin siitä sisälle. Huomasin omat vihjailuni vasta sitten, kun olin jo sanonut ne ääneen. Jos onni kävi, niin toinen ei edes tajunnut niitä. Hyvä vain. Tornista putoamisella tai pudottautumisella vihjailu ei ollut ihan se tunnelmannostattaja tai muutenkaan kauhean soveliasta ja kohteliasta.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 08 Elo 2016, 07:30

// Sain kauheat alemmuuskompleksit ja panttasin tätä ihan turhaan ihan liikaa D: Pahoittelut.


Olin aika tyytyväinen, että kirjaston ovea ei oltu lukittu sen suuremmalla loitsulla. Miksi olisi tarvekaan, eihän siellä ollut kuin kirjoja. Ja kirjastonhoitajan lainauslista, johon minä väärentäisin kirjani palautuspäivän. Tietysti voisin samalla poistaa muutaman palautusten myöhästymismerkinnän, mutta ehkä olisi parempi hoitaa homma nopeasti, olihan minulla seuraa.

Frankowski vastasi minulle hiljaa ja hieman kysyvästi, että löytäisi kyllä pöllölään itsekin. En kuunnellut ihan niin tarkkaaan, mutta vilkaisin hämilläni hänen suuntaansa alaspääsy-kommentin jälkeen käsi yhä ovenkahvalla ja toinen jalka puoliksi kirjastossa.
"Olethan sinä ihan vain menossa lähettämään kirjeen?" varmistin haluamatta varsinaisesti saada vastausta ja naurahdin perään, jotta juttu ei vaikuttaisi niin totiselta. En halunnut herätä aamulla ja saada tietää, että kaveri olisi löydetty muussina tornin juurelta. Ehkä hän yritti heittää vitsiä, se ei vain luonnistunut niin helposti.

"Onhan sitä helpompiakin tapoja harjoitella lentämistä kuin loikata linnan tornista", lähdin viemään vitsiä pidemmälle hieman hermostuneesti. Minä en ainakaan loikkaisi tornista. Mieluummin en kiipeäisi sinne ulkotiloihin ollenkaan. Astuin jutellessani kirjaston puolelle ja etsin katseellani kirjastonhoitajan pöydän. "Kerran kavereiden kanssa hypittiin katoksen päältä ja yritettiin käyttää leijuntaloitsua, kun ei vielä päästy lentotunneille. Oltiin ekavuotisia, ihan kakaroita. Joku sitten keksi, että murtaudutaan luutavarastoon keskellä yötä. Kierrettiin luudilla sitten pohjoistornin huippua."

Tosin minä en ollut lentänyt, enkä varsinaisesti edes kauhean paljon auttanut kyseisessä hauskanpidossa, mutta sitä toisen ei tietenkään tarvinnut tietää. Ainakin juttuni kuulosti siistiltä.
Taisin jaaritella ihan liikaa, aihe ainakin oli vaihtunut ihan mihin sattuu. Suljin suuni ja keskityin hommaani.

Astelin peremmälle kirjastoon ja päätin suunnata heti lainauspöydän luo. Kaipa siellä olisi se järkyttävän paksu opus, johon kirjastotäti raapusti pikkuruisella käsialallaan jokaisen lainauksen. Ensimmäisenä pitäisi varmaan tarkistaa laatikot, sillä kirjaa ei näkynyt pöydällä.
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 09 Elo 2016, 20:18

//Alemmuuskompleksi mistä muka? :D Ja ainakin odottelu minun osalta kannatti, kun roolipeliviestisi oli ihana. :P Itse onnistuin kyllä hukkamaan taidokkaasti minun ensimmäisen roolipeliviestin alun, joten tässä versio kaksi. :''D Ehkä syy siihen, miksen panttaa näitä pitkään.//

Ei! Ei oikeasti. Toinen oli varmaan tajunnut mitä olin vihjaissut tai sitten olin muuten vain saanut hänet ymmälleen. Toivoin jälkimmäistä, mutta sitten kysyttiin, että halusinko oikeasti vain lähettää kirjeen. Käänsin katseeni ja haroin hieman otsatukkaani. Tiesin mitä minun kuuluisi vastata, mutta Serpentardin naurahdus oli tuntunut ikävältä. Tuntui siltä kuin hän ei olisi ottanut minua tosissaan niin kuin äskeinen olisi ollut vain vitsi. Ei hitsi. Se oikeasti oli vain yksi niistä minun tyhmistä jutuista, jotka karkaavat ilmoille, kun yrität olla ihan rento ja tavallinen kuten kaikki muutkin, vaikka olet oikeasti aivan erilainen kuin kaikki muut. Kuinka pilata hyvä ensivaikutelma osa 18447.

En ehtinyt vastaamaan, kun poika jo jatkoi puhumista jostain miten oli aiemmin yrittänyt oppia lentämään. En pystynyt enää keskittymään tähän kaikkeen, kun toinen oli oikeasti maininnut vielä tornista loikkaamisen. Olin niin ennalta arvattava, vihasin itseäni. Suljin silmäni hetkeksi ja kun avasin ne uudestaan toinen oli jo jatkanut kirjaston puolelle. Yritin vielä vähän koota itseäni, jotta voisin oikeasti olla tavallinen.

Olin aika varma, ettei se onnistuisi, mutta astelin kuitenkin kirjaston puolelle pidellen oven kahvasta kiinni. En tiennyt pitikö ovi nyt sulkea vai ei, joten päätin sulkea sen. Säälittävintä olisi ollut kysyä ensin toisen mielipidettä etenkin, kun en edes tiennyt millä nimellä minun piti kutsua häntä. Oli ollut tosi tyhmää väittää, että tunsin hänet nimeltä, jos en oikeasti tuntenut ja muistanut. Normaalit tyypit vaan muistavat kanssa opiskelijoidensa nimiä? Ovi kilahti hiljaa lukkoon, mutta se ei varmaan ollut väärin vai oliko? Toisella oli sentään sauva mukana.

Nojasin oveen hetken ajan ennen kuin astelin lähemmäs. Kiersin kädet itseni ympäri pitäen yhä kirjerullasta vielä tiukasti kiinni. Se olisi varmaan ihan ryppyinen sitten joskus, kun pääsisin pöllölään. Jos edes uskaltaisin mennä sinne enää. Mistä sitä tietää, jos kuitenkin jokin tuulen vire tulisi ja tempaisi minut alas? Ei saanut ajatella tällaista, toistin itselleni vielä tiukasti. Pitäisi tehdä jotain muuta kuin ajatella...

”Öh, voinko auttaa?” kysyin hiljempaa. Tiesin etten kykenisin siihen, mutta ehkei ääni tällä kertaa paljastaisi sitä. En minä pystynyt auttamaan, ellei sitten toinen oikeasti halunnut tuhota kirjastoa. Siihen pystyisin varmaan ihan helposti - silmät kiinni, unissakin.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 20 Elo 2016, 09:47

// Ihan vain muuten vaan, kun kriittisyys iskee :'D Ja täysin turhaan, kuten aina. //

Frankowski tarjosi apuaan ja yllättyneenä nostin katseeni pöydästä, jota olin tutkimassa. En ollut tajunnut, että hän oli tullut perässä sisälle kirjastoon. Okei, en ehkä itsekään olisi odottanut ulkopuolella, mutta hänen ei olisi tarvinnut tulla mukaan. Ehkä hän halusi olla ystävällinen ja minä vain tässä tuijotin ja ihmettelin, mitä sanoisin.

"Öö, joo. Katso sinä tuo lipasto tuosta, minä katson nämä pöydän laatikot", ehdotin ja aloin availla laatikoita auki. Ylimmässä lootassa oli vain sulkakyniä, mustepulloja ja jotain metallisia, pieniä vänkyröitä. Seuraavatkaan laatikot eivät tuottaneet tulosta, vaan olivat täynnä jotain poistokirjojen listoja ja jotain muuta epämääräistä, mutta ei sitä, mitä etsin.

Miksi, miksi, en viitsinyt palauttaa tätä samperin kirjaa ajoissa? Kesälomalla laina-aika oli niin lyhyt, että homma jäi tekemättä. Olisihan tällaisen pitänyt olla minulle ihan pikkujuttu, mutta kun lainauskielto tietäisi vaikeuksia koko syksyksi. Viettäisinkö kaikki iltapäiväni kirjastonnurkassa, kun en saisi viedä sieltä mitään ulos? Ja taas varoituksesta kirjoitettaisiin kotiinkin. Äiti murhaisi minut.

"Löytyykö?" kysyin toiselta katsomatta häneen. Edessäni oli vielä viimeinen, alin laatikko, joka ei suostunut aukeamaan. Kai se oli lukossa.
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Matthias Frankowski » 21 Elo 2016, 19:36

Toinen ei torjunut apuani mikä oli sinällään ihme. Nyökkäsin vähän ja astelin lipastoa kohden, jota poika oli varmaan tarkoittanut. En edes tiennyt mitä nyt pitäisi etsiä, mutta ehkä tajuaisin sen itse, jos löytäisin sen jonkun. Ehkä. Tai sitten en tajuaisi, mutta mitä sillä oli edes merkitystä. Vähän innottomasti vedin sen ensimmäisen laatikon auki ja katselin mitä siellä oli: siististi tavaroita. Aha, seuraava laatikko, kiitos. Avasin toisen vieressä olevan laatikon myös auki, mutta siellä ei myöskään ollut mitään mikä näyttäisi etsittävän arvoiselta. Mikä ylipäätään olisi etsittävän arvoista? Jokin terävä, piikikäs... Ei, lopeta tuo. Huokaisin ja lykkäsin ylemmät laatikot takaisin paikoilleen, kiinni.

Otin askeleen taaksepäin lipaston luota ja yritin seurata toisen olan yli, että mitä tämä oikeasti teki. Mitä hän voisi etsiä? Se oli se tärkein kysymys, mutten saanut siitä koppia. Nin kuin minulla ei olisi mitään parempaa tekemistä yöllä kuin leikkiä fiksua ja olla kysymättä.

”Löytyykö?” Serpentard sitten kysyi nostamatta katsettaan. Ei löytynyt tai hän ei ainakaan löytänyt ja minä, minä olin vain seurannut toisten etsintää sivusta. Lipaston ylimpiin laatikoihin olin sentään katsonut, mutta se oli sitten ollut siinä.

”Noh, tuota... niin... Mitä me... etseimmekään?” yritin saada varmistettua haroessani hiuksia vähän paremmin. Laskin kirjerullani lipaston päälle, jotta pystyisin paremmin saamaan hiukset jonkinlaiseen kuntoon. Okei, ne olivat jo jotenkin, mutta oli parempi työstää sitä kuin tehdä jotain muuta tyhmää kuten vetää turhaan laatikoita esille ja pois. Voisin vielä vahingossa rikkoa koko hökkelin.

”Joo, muistini on surkea”, yritin vielä selittää. Niin kuin kaikki muukin - olisi ollut se paras jatko, mutta jätin sen pois. Olisi ollut tyhmää mainita jotain tällaista, jos sillä ei ollut niin väliä. Toki toinen oli jo havainnut kuinka surkea ilmestys olin. Suljin hetkeksi silmäni, sillä joskus sitä vain ärtyi itsellensä.
"Kävele sata metrii mun kengissä, selviit hengissä, mut sun elämäs ei oo enää entistä"
- Huge L, Matka mun kengissä

Matthias Frankowski, 6.-luokkalainen Serpentard. Arkielämä koostuu kouluelämästä selviytymisestä ja kaverin kanssa oleilusta.
Matthias Frankowski
Oppilas
 
Viestit: 311
Liittynyt: 03 Syys 2014, 21:32
Tupa: Serpentard

Re: Yö on parasta aikaa tehdä kaikkea

ViestiKirjoittaja Damianus Blackwell » 30 Elo 2016, 08:58

Olin taas kerran hämilläni ja se alkoi pikkuhiljaa nolottaa. Olinko edes tajunnut selittää, mitä täältä hain?
"Öö, kirjastonhoitajalla on ollut semmonen paksu opus, johon se pistää lainaukset ylös", selitin ja kurkkasin vielä uudestaan niihin laatikoihin, jotka aukenivat. Laskin lainaamani kirjan pöydälle, jotta sain molemmat käteni vapaaksi.

Kaveri mutisi vielä jonkin lisäkommentin muististaan ja olisin voinut lisätä siihen, että ei omani ollut sen kummoisempi. Kun katsahdin Frankowskia kohti, poika oli kuitenkin sulkenut silmänsä hetkeksi. En ollut ihan varma, mutta hän oli tainnut tehdä sitä aika usein. Okei.

Päätin keskittyä alimpaan laatikkoon, jota en vielä ollut saanut auki. Alohomora-loitsu ei tepsinyt, enkä kiskomallakaan saanut laatikkoa auki. Jostakin loitsusta täytyisi olla hyötyä, sillä en luovuttaisi tässä vaiheessa, kun olin jo kirjastoon asti päässyt.
"Sen on pakko olla tämä", sanoin itsekseni, oikeastaan vakuuttelin varmaan meitä molempia, koska en tosiaan keksinyt enää mitään toista paikkaa, mistä etsiä. Jos kerran Frankowski oli katsonut sen lipaston. Kai hän sanoisi, jos olisi jotain lainausmerkintäkirjan näköistä nähnyt.

Osoitin sauvalla tarkasti laatikkoa ja siinä olevaa pientä avaimenreikää. Loitsusta syntyvä valo valaisi hetkeksi kasvoni ja väistin onneksi taaksepäin, sillä samassa edessäni räjähti.

Pamahduksen meteli sai väreet kulkemaan selkää pitkin. Korvissa soi hetken aikaa ja peräännyin entistä enemmän niin, että törmäsin lipastoon. Olin ilmeisesti onnistunut mokaamaan loitsussa, sillä se oli pistänyt puoli pöytää palasiksi. Paperit leijailivat ilmassa ja olin haistavinani savun tuoksun palaneen puun jäljiltä.
Damien Blackwell, 15-vuotias Serpentardin oppilas.
Avatar
Damianus Blackwell
Oppilas
 
Viestit: 67
Liittynyt: 27 Kesä 2016, 11:27
Tupa: Serpentard

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron