Kirjat ovat todellista taikuutta

[Maebh Coleman]

// Peliin odotellaan Maebhin seuraksi Opal Calypsoa. :) Voitaisiin peli sijoitella jonnekin heinäkuulle, ehkäpä? //

Päivä oli pirteä ja valoisa, mikä piristi minua mukavasti. Olin viettänyt koko edellisen viikon lomaillen tädin luona ja sade oli pitänyt minut sisätiloissa. Tätä päivää ei kuitenkaan olisi pilannut edes sade, sillä ranskalaisen taikovan väestön kirjamessut olivat varsin suuri ja odotettu tapahtuma myös minun perhepiirissäni. Olin norkunut mukaan jo edellisestä vuodesta lähtien, sillä täti oli silloin kehunut tapahtuman ohjelmistoa ja maininnut muutamia maineikkaita kirjailijoita, joita myös minä ihailin.

Tämä olisi myös loistava tilaisuus harjoittaa ranskantaitojani, kuten täti aina muistutti, vaikka hänen mukaansa puhuin kyllä tosi sujuvasti, kunhan lopetin jännittämisen.

Vieraita oli kutsuttu messuille tietysti myös ympäri maailmaa, joten ranskan lisäksi messuilla kuulisi varmasti myös englantia ja vieraita kieliä. Brittiläinen Katelyn Puolijuoksu oli kirjoittanut upean teoksen uusimmista taikajuomista ja niiden haasteista. Intialainen Samar oli luonut fantasiasarjan vanhojen muinailoitsuista kertovien tarujen ympärille ja korealainen Su-hui Do oli luonut kiehtovan kirjan aasiassa esiintyvistä taikaolennoista.

Tapahtuman kylkeen mahtui tietysti monenmoista muutakin puuhaa, mikä houkutteli paikalle kaikenlaista väkeä, vaikka kirjoista ei pahemmin piitannutkaan. Iloiselle velhokadulle perustettu torialue oli täynnä kaikenlaista myyjää ja herkkujen tarjoajaa. Varsinainen kirjamessutilaisuus oli suuressa kupolimaisessa messuhallissa, joka tuntui sopivan velhokadun pieneen väliin kuin kutistettuna, mutta oli sisältä suuri ja tilava. Ihailin velhojen taitoa tilaratkaisuissa. Kaipasin kovasti uutta laukkua, jossa olisi huomaamaton tilavuusloitsu. Sellaisesta jästit voisivat vain haaveilla.

Olin pukenut ylleni vihreän t-paidan ja tummansiniset farkut. Punaiset hiukseni olin jättänyt auki ja ne ryöppysivät olkapäiden yli takertuen välillä olkalaukkuni hihnaan. Ulkona oli mukavan lämmin ja sisätiloissa lämpötila varmasti nousisi ihmismassan vuoksi.

Tallustelin nyt pitkin katua ja jäi katselemaan kojua, jossa esiteltiin jästien taikatemppuja. Hassua, että velhoja kiinnosti moinen niin kovasti. Lähinnä he nauroivat koko jutulle, jos asiasta puhuttiin, uskoivathan jästit niin hassulla tavalla taikuuteen ja kuitenkin kielsivät sen täysin. Mutta jotakin kiinnostavaa jästien tempuissa oli, niitä teki mieli seurata silmä kovana. Minusta temput olivat aina olleet hauskoja, mutta tutustuttuani paremmin taikamaailmaan, jästitemput olivat menettäneet hohtonsa.

Messuhallin oven vierustalla pysähdyin tarkastelemaan käytettyjen kirjojen myyntikojua, johon oli pinottu laatikoittain kirjoja. Osa oli nukkavieruja ja kannet repsottivat, toisia oli selvästi kohdeltu hellemmin ja pidetty suosikkeina. Joku oli sanonut, että kirjoissa lepäsi todellinen taikuus, että ne olivat portti mielikuvituksen maailmaan, joka oli maagisempi kuin mikään muu. Minusta se kuulosti kiehtovalta. Sitähän kirjat olivatkin.

Yhdestä laatikosta löytyi myös vanhoja oppikirjoja, joita minun houkutti hieman päästä lukemaan. Sormet oikein syyhysivät, kun sivelin kirjan selkämystä laatikossa. Pimeyden olennot ja niiden majapaikat luki koukeroisin kirjaimin sekä selkämyksessä että kannessa, mitä pääsin tarkastelemaan nostaessani kirjan paremmin esille laatikosta.

Samassa laatikko lähti kallistumaan minua kohden. En ehtinyt napata siitä kiinni tai tarrata edes laatikon laitaan, vaan koko kirjapino kaatui kolisten varpailleni ja ympärilleni kadulle.

[Opal Calypso]

// Heinäkuu sopii mainiosti! Ja anteeksi ettei tästä nyt tullut niin pitkä kuin sinulla. //


Päivä oli erittäin valoisa ja aurinkoinen, ei siis erityisemmin minun makuuni. Katsahdin taivaalle toivoen pientä sadetta, mutta aurinko oikein tuntui ilkkuvan vasten vaaleita kasvojani. Sivelin punaisia hiuksiani katsellessani ympärille. Väkeä oli paikalla mielin määrin ja kirjoja senkin edestä.

Astelin lähellä olevalle ruokakojulle ja ostin itselleni sinisellä kuorrutuksella varustetun mustikkamuffinsin. Koska päivä ei ollut makuuni, sallin itseni hemmotella itseäni hieman. Haukkasin palasen muffinista ja lähdin astelemaan messuhallia kohti, missä tämän koko päivän kohokohta olisi. Eli kirjat. Itse en sen koommin välittänyt kirjoista, elleivät ne sitten käsittelisi jotain kiinnostavia loitsuja tai taikaeläimiä.

Vilkaisin itseäni lähellä olevasta peilistä. Olin pukenut aamulla päälleni revityt farkkuni ja armeijanvihreän paidan. Hiukseni olin jättänyt auki, niinkuin aina ennenkin. Meikkini oli luonnollinen, enhän pidä erityisemmin räväköistä meikeistä.

Kun olin saanut muffinsini syötyä, heitin siitä jäljelle jäävän paperin lähimpään roskikseen ja samalla kuulin kamalan räsähdyksen vasemmalta puoleltani. Wat in de wereld?, ajattelin mielessäni. Tämä tarkoitti siis; mitä ihmettä? Käännyin katsomaan äänen suuntaan ja huomasinkin pinon kirjoja maassa ja niiden keskellä punahiuksisen tytön, joka piteli yhtä kirjaa visusti käsissään.

Lähdin huokaisten tätä kohti, noukkien matkalla olevia kirjoja. "Tiedätkös, ei sitä tietoa noin sinne päähän saa", huokaisin asetellen kirjoja takaisin laatikkoon, mihin ne kuuluivatkin.

"Ei kai sinuun sattunut?" kysyin tytöltä vihreät silmäni säihkyen huolesta, kun olin saanut kirjat pinottua takaisin laatikkoon.

[Maebh Coleman]

// Ei haittaa ollenkaan, ei ole pituudella väliä, heh. :D //

Aiaiaiaiai. Jalkaa kivisti kovasti ja pudotin käsissäni olleen kirjan pöydälle, jotta voisin tarkistaa onnistuinko murtamaan varpaani. Silmiin pyrki kivunkyyneleitä, mutta usutin ne pois helposti.

"Tiedätkös, ei sitä tietoa noin sinne päähän saa", kuului huokaus läheltäni ja toinen punapäätyttö alkoi asetella kirjoja takaisin niille kuuluvaan laatikkoon. Kommentti sai pienen virneen nousemaan kasvoilleni vaistomaisesti, mutta hymyni pehmeni pian. Katsahdin ylös vihertäviin silmiin, jotka olivat kääntyneet minua kohti huolestuneina. Hän tiedusteli olinko satuttanut itseäni rytäkässä.

"Öhm... Ei pahasti, jos pientä varpaiden murskaantumista ei lasketa", vastasin tytön huolestuneeseen kyselyyn ja toivoin, ettei punastuminen näkynyt poskiltani. Hitsi, olinpa nolo. Kojun pitäjä mulkoili minua vähän matkan päästä hieman kyllästyneen näköisenä, mutta ei puuttunut tilanteeseen, kun kirjat kerran olivat takaisin omalla paikallaan. "Halusin vain tämän yhden opuksen, mutta koko laatikko otti siitä itseensä ja yritti liiskata minut. Tai siis jalkani."

Kohotin nyt pöydältä esille teoksen, jota olin vilkuillut ja aiemmin pidellyt käsissäni.
"Taitaa olla vanha pimeyden voimilta suojautumisen oppikirja", jatkoin selitystäni. Kojun pitäjä oli tullut lähemmäs ja tarkkali minua visusti. Ehkä hän epäili, että pöllisin kirjan, joten yritin hymyillä hänelle mukavasti ja maksoin opuksen saman tien. Myyjältä ei hymyä herunut, mutta en jäänyt välittämään siitä. Tungin kirjan reippaasti olkalaukkuuni.

"Kiitos, että pelastit minut hyökkäävältä kirjalaatikolta", sanoin virnistäen uudelle tuttavuudelleni. Hän oli hyvin vaalea ja suuret silmät säihkyivät hänen kohdatessaan katseeni. Niissä oli lumoavan kaunis väri ja hetken verran kadehdin häntä siitä. Hän ei ollut hurjan paljoa minua pidempi ja punainen tukka sai minut jotenkin tuntemaan sielunsukulaisuutta tuota tyttöä kohtaan.

"Olen Maebh", esittäydyin ja ojensin käteni. "Haluatko lähteä messuhalliin pyörimään? Siellä pitäisi alkaa vähän ajan päästä paneeli taikaolentoja ja -eläimiä käsittelevästä kirjallisuudesta."

[Opal Calypso]

Tyttö vastasi ettei häntä sattunut, mutta vitsaili kuitenkin varpaidensa murskautumisesta. Hymyilin tytölle lempeästi ja huomasin tämän punastuneen hieman tilanteesta, mutta en kuitenkaan huomauttanut tästä enää.
"Lukeminen on näemmä vaarallista touhua, onneksi sinulle ei käynyt pahemmin."

Huomasin kauempana olevan myyjän mulkoilevan tätä toista tyttöä tylsistyneenä ja tämä astelikin lähemmäs meitä. Olin juuri kysymässä toiselta luuliko hän meidän olevan pahanteossa, mutta tyttö lähtikin juuri silloin maksamaan tätä kirjaa, mikä oli aiheuttanut kaiken tämän hämmikin. " Olisi kiva hymyillä asiakkaille. Muista hyvä asiakaspalvelu", mutisin sitten myyjälle, kun tyttö palasi takaisin.

Tyttö kiitti minua avusta ja väläytin sitten hänelle vaaleaa hammasrivistöäni. "Eipä mitään. Toivottavasti tuo kirja oli kaiken tämän vaivan arvoinen", naurahdin hempeästi katsoessani silmät hymyillen toisen lämpimänruskeita silmiä. Tällä oli paljonkin samanlaisia piirteitä kuin itselläni. Kuten samanväriset hiukset, vaalea iho ja vihreät paitammekin, mutta silmämme olivat kyllä täysin eri maista."

Tyttö esittäytyi Maebhiksi ja tarjosi kättään. Tartuin siihen ja puristin sitä jämäkästi. "Minä olen Opal."
Maebh pyysi minua lähtemään kanssaan messuhalliin, ja mainitsi siellä alkavan paneeli taikaolentoja ja -eläimiä käsittelevästä kirjallisuudesta. "Todellako? Mikä sattuma. Minulla on oikeastaan vain kaksi aihetta mistä tykkään lukea, ja tuo sattuu juuri olemaan niistä se toinen."

Lähdin edeltä siis messuhalliin ja kysyin sitten toiseen vilkaisten; "Mistä olet kotoisin?"

[Maebh Coleman]

Hymyni pysyi kasvoilla, kun huomasin tytön tarkastelevan minua samoin kuin minä aiemmin häntä. Meissä oli paljon samaa, kumpikin oli jopa valinnut vihreän paidan tänään ylleen. Hän tarttui tarjoaamaani käteen ja puristus oli lämmin, mutta tiukka. Tyttö esitteli itsensä Opaliksi ja suostui lähtemään hallin puolelle kanssani, olihan paneelin aihe sattunut sopivasti kiinnostamaan häntäkin.

Opal kulki edellä ja kipitin reippaasti hänen peräänsä. Nyt aloin katua olkalaukkua, johon olin heti messuretkeni alkumetreillä hamunnut niin valtavan kirjan. Paino olkapäällä oli aika tuskainen. Mietin hetken päässäni loitsua, joka siihen tepsisi, mutta tietysti alaikäisenä noitana en saisi loitsia koulun ulkopuolella. Pläh, pitäisi tosiaan ostaa se uusi laukku.

"Mistä olet kotoisin?" Opal kysäisi samalla, kun astelimme hallin oviaukosta.
"Iso-Britanniasta", vastasin tottuneesti. "Äiti tosin on ranskalainen ja tietysti hänen sukunsa sitä myöten myös. Entäs sinä?"
Katselin Opalia hieman ja pohdin, saattoiko hän olla ihan puhdas ranskalainen. Paha sanoa, ehkä sellaista ei edes voinut päätellä ulkonäöstä. Tajusin muodostavani vähän turhan nopeasti ennakkokäsityksiä, ennen kuin ehdin ajatella.

"Mitä taikakoulua muuten käyt?" jatkoin kyselyä. "Minä kävin edelliset vuodet Tylypahkaa, mutta aloitan ensi syksynä Ranskassa Châteaussa. Minusta tulee tätä vauhtia ihan kunnon luonnonoikku: brittiläis-ranskalainen punapää."
Odotin hieman kauhulla koulun alkua, mutta sitä en sanonut ääneen. Olin kyllä käynyt tutustumisreissulla koulussa, mutta siitä jäi päälle valtava jännitys. Lisäksi sen jälkeen tapaamani ranskalaiset tytöt eivät olleet lisänneet itseluottamustani ainakaan kielen suhteen.

Apropoo, messuhalli. Velhojen tapaan halli tuntui sisältä vieläkin suuremmalta kuin se ulkoapäin näytti. Ulkona rakennus tuntui ujuttautuvan kadun kapeaan väliin kuin kyljiltä puristuksissa oleva ilmapallo, mutta sisällä oli valoisaa ja tilaa joka suuntaan, tosin aika täynnä ihmisiä. Väkeä oli laidasta laitaan. Lapsia, nuoria, aikuisia, olihan jokainen ryhmä otettu hyvin huomioon. Tilaa oli hyötykäytetty hyvin, sillä sitä oli jaettu eri osiohin. Oli myyntikojujen ja esittelykojujen käytävät erikseen. Pienet aukeat tilat oli täytetty penkeillä ja rajattu läpikuultavin seinin kuin huoneiksi: paneeleita, keskusteluja ja lukutilaisuuksia varten ilmeisesti.

Vilkaisin juuri läheisessä rajatussa huoneessa olevaa tilaisuutta, jossa vaaleahiuksinen nainen luki kirjaa yleisölle. Hänen äänensä ei kuulunut tänne, eikä yleisöstäkään kuulunut pihahdustakaan, mutta ilmeisesti kaikki kuulivat hänen lukevan. Kai tilan ympärillä oli jonkinlainen loitsu, etteivät äänet sekoittuneet liikaa ja toisaalta kaikki tilassa olijat kuulisivat tarpeeksi hyvin.

Aloin tutkailla paremmin oikeaa suuntaa, jossa taikaolentoja ja -eläimiä käsittelevästä kirjallisuudesta koostuva paneelikeskustelu voisi olla. Harmi, etten ollut napannut minkäänlaista esitettä tai ohjelmakarttaa itselleni.
"Täytyy myöntää, etten ihan tarkalleen tiedä, missä se paneeli pidetään", sanoin hieman nolona ja yritin nopeasti äkätä oikean näköisen paikan.

[Opal Calypso]

Kävellessämme messuhalliin, Maebh vastasi kysymykseeni hyvin tottuneen oloisesti. "Iso-Britanniasta", tämä sanoi ja kertoi hänen äitinsä ja äitinpuoleisen suvun olevan ranskalaisia. Tyttö uteli myös minunkin syntypaikkaani, ja kohteliaisuuttani vastaisin siihen tietysti itsekin. Isäni sanoin; Älä kysy mitään, mihin itse et ole valmis vastaamaan.

"Äitini ja isäni ovat molemmat syntyperältään Hollantilaisia. Äitini lähti nuorena lomailemaan Amsterdamiin, hollannin pääkaupunkiin ja isäni oli silloin siellä joissain kirjailioiden konferenssissa. Näin äitini ja isäni tapasivat. He olivat umpirakastuneita ja päättivät lopulta muuttaa yhdessä Amsterdamiin. Joten, näin lyhyesti; olen siis Hollantilainen. " Hymyilin tytölle hennosti. Toivottavasti tarinani ei pitkästyttänyt toista.

Maebh kysyi mitä taikakoulua minä käyn ja kertoi itse aloittavansa Châteaussa. "Aloitan syksyllä 5 luokalla, Châteaussa. Oletko valinnut jo joitain valinnaisaineita?" Naurahdin Maebhin lausahduksella, että hänestä tulisi luonnonoikku. "Ollaan sitten luonnonoikkuja yhdessä. Tuskin hollantilainen punapää on yhtään sen tavanomaisempi näky.

Kun pääsimme kunnolla sisään halliin, se avautui suurena edessämme. Sisätilat olivat todella tilavat ja valoisat, mitä ei olisi ulkoapäin voinut uskoakaan. Selvästi velhot ovat taas hyödyntäneet taikojaan, ajattelin itsekseni. Sisällä oli vaikka minkälaista toimintaa kaikenikäisille ja varmasti jokainen löytäisi jostainsuunnasta mieleisensä aiheen luettavaksi.

Maebh kääntyi puoleeni ja tunnusti, ettei tiennyt ollenkaan missä kyseinen paneeli pidettäisiin. Se paneeli jota siis olimme menossa katsomaan. "Ei se haittaa, todella. Varmasti löydämme perille kunhan ensin tutkimme hieman paikkoja. " Vinkkasin punapäälle vasenta smaragdinvihreää silmääni ja lähdin sitten askelehtimaan summanmutikassa johonkin suuntaan, valkoiset kenkäni maahan iskeytyen.

[Maebh Coleman]

// Ohoh, anteeksi, että tämä taas vähän venähti. (: Opal on jotenkin ihana, hih. Tyttösillä tuntuu synkkaavan hyvin. :D //

Hmm, Hollannista. Jäin pohtimaan, mitä kaikkea maasta tiesin. En ollut koskaan päässyt siellä vierailemaan, vaikka tuulimyllyt ja tulppaani kiinnostavilta kuulostivatkin. Jalkapallossa hollantilaiset olivat niitä oranssipaitaisia, mutta sillä tiedolla velhomaailmassa ei paljoa pröystäilty.

Opal kertoi, miten hänen vanhempansa olivat tavanneet ja miten perhe oli päätynyt Amsterdamiin. Minusta se kuulosti jotenkin suloiselta, tuollainen täysi rakastuminen. Omat vanhempani kun kohtasivat ensi kerran lentokoneessa ja inhosivat toisiaan yli puolet matkasta.

Osoittautui, että olisimme tulevana syksynä samassa koulussa. Minua helpotti suunnattomasti, että joukossa olisi yhdet tutut kasvot, vaikka eri tupaan kuuluisimmekin. Olisi mukava turvata edes johonkin tuttuun, jos kaikki menisi ihan pieleen. Liityin tytön naurahdukseen. Aloin pitää hänestä jo tosi kovasti, hän tuntui olevan hyvin samalla aaltopituudella ja aloin yhä enemmän muodostaa teoriaa mielessäni siitä, että olin tavannut yhden sielunsukulaiseni.

"Olen valinnut taikaolentojen hoitoa ja lentämistä", vastasin tytön valinnaisainekysymykseen. "Rakastan huispaamista ja sitä vauhtia! En tiennyt, että sellaista voi olla edes olemassa, ennen kuin sain tietää olevani noita. Eläimistä taas olen pitänyt aina, sitä myöten siis taikaolennot."

Olimme hieman hukassa, eikä messuhallin tilavuus helpottanut oikean paikan löytämistä. Onneksi Opal ei ollut suuttuvaa tyyppiä, sillä hän vain iski minulle silmää ja totesi, että löytäisimme kyllä paneelin, kunhan vähän lähtisimme tutkimusretkelle. Häkellyin hieman silmäniskusta, mutta sain pian virneen kasvoilleni ja lähdin reippaasti askeltaen tytön perään.

Katseeni seurasi erilaisia myyntipöytiä, jotka notkuivat kirjojen painosta. Osa myyjistä piti kovaa myyntipuhetta uusimman kauden teoksista, osa muistutti ohikulkijoita tutuista klassikoista, jotka kuuluivat jokaisen noidan ja velhon kirjahyllyyn. Astelin Opalin perässä ja huomatessani lupaavan näköisen, puolityhjän luennointitilan, kiihdytin melkein juoksuaskeliin lukeakseni, mitä tilan edessä olevassa ohjelmatiedotteessa sanottiin.

"Se on tämä!" hihkaisin tyytyväisenä ja johdatin meitä edeltä sisään tilaan. En oikein osannut päättää, mihin istuisimme, joten luotin Opaliin ja toivoin hänen johdattavan meidät hyville paikoille. Tila täyttyi hiljalleen ja paneelin avaava juontaja pyöri jo lavan edessä hieman hermostuneena. Pitkän pöydän ääreen oli asetettu neljä paikkaa neljälle panelistille. Odotin innolla erityisesti erästä naispanelistia, joka oli tunnetun harvinaisten taikaolentojen kirjan kirjoittaja.

Viereemme tuolille oli istunut vanhempi rouva, joka oli hienosti pukeutunut ja asettanut harmaantuville kutreilleen suuren, leveän hatun. Hän mutisi jotakin seuralaiselleen ja vilkuili meitä vähän väliä. Hetken kuluttua hän kumartui meitä kohden ja puhui aivan liian kovalla äänellä ollakseen tahdikas.

"Oletteko te kaksosia?" rouva kysyi ja nyrpisti hieman nenäänsä. "Ette ole identtisiä. Eikö kaksosten pitäisi olla?"
En jaksanut ryhtyä sivistämään naista kaksosia koskevista asioista, joten virnistin vain leveästi naisen nyrpeälle ilmeelle.
"Ei, olemme klooneja", totesin oikein ilosesti ja käänsin katseeni takaisin kohti lavaa. Moisen haahkan kanssa ei ehkä kannattaisi edes ryhtyä kinaamaan. Lisäksi minusta oli mielettömän hauskaa, että joku oli voinut edes ajatella meitä sisaruksiksi. Olimmehan kuitenkin sen verran eri näköisiä erivärisine silminemme, minä olin jonkin verran lyhyempi ja varmasti kasvojenmuodoissammekin oli eroa.

"Minusta kaksosista on aina vain harmia, sisareni tyttärellä on pienet kamalat riiviöt, jotka tekevät tuhojaan heti, kun silmä välttää!" kamala akka jatkoi höpötystään. Virnistin Opalin suuntaan ja yritin tukahduttaa hihitykseni. Toivottavasti tuo vanha matami hiljenisi pian, sillä paneeli oli alkamassa.

[Opal Calypso]

//Juu ei haittaa mitään :D Ihana että tuntuu sullakin, että tytöillä synkkaa hyvin :3

Tyttö kertoi valinnaisaineidensa olevan taikaolentojen hoito ja lentäminen. Vatsassani alkoi heti kieppumaan, kun kuuntelin toisen iloista puheensorinaa siitä. Tämä sanoi rakastavansa vauhtia, mutta minua se ei järemmin kiinnostunut. "Ihan näin mainitsemisenarvoisesti. Minä VIHAAN lentämistä. Olin kyllä yksi parhaimmista siinä, silloinkun sitä koitin. Mutta ei jotenkin ollut minun lajini."

Heilautin punaiset hiussuortuvat kasvoiltani, kun etsimme messuhallissa oikeaa paikkaa. Myyntipöytiä oli paljon erinlaisia ja kirjoja oli todella paljon. Myyjät puhuivat paljon, koittaessaan kiivaasti saada toisia ostamaan kirjoja. Puheet sekoittuivat ikävästi toisiinsa, joten yksittäisistä sanoista en saanut kovin hyvin selvää.

Yht'äkkiä taakseni kurkaten huomasin Maebhin pikakävelyn yhden luentotilan eteen, joten seurasin tätä sitten iloisena. Tämä näytti löytäneensä oikean paikan ja huomasin sen itsekkin vilkaistessani ohjelmatiedotetta. Menimme sisään ja asetuimme istumaan toiseen riviin, melkeinpä keskelle.

Vieressämme istui vanha rouva, joka oli pukeutunut todella hienosti tälläistä tilaisuutta varten. Tämä kumartui meitä kohden hieman halventavan näköisenä. Rouva kysyi - aika kovaan ääneenkin vielä, olimmeko kaksosia ja mainitsi, että kaksosten pitäisi olla aina identtisiä. Käännähdin tuolillani toisen puoleen. "Tiedäthän, että vain 30% kaksosista ovat identtisiä?"

Käännyin sitten tuolillani, jotta voisin katsoa eteenpäin, missä juontaja jo tuntui hermoilevan paneelin alkamista. Toivoin voivani lohduttaa toista ja kertoa, ettei olisi mitään stressaamisen aihetta, mutta pysyin kuitenkin aloillani. Maebh vitsaili rouvalle meidän olevan klooneja ja naurahdin tälle ajatukselle vähän. Olihan meissä samoja piirteitä, mutta olimme kuitenkin omallatavallamme ainutlaatuisia.

Nainen ei kuitenkaan lopettanut saarnaamistaan siihen, vaan kertoi kaksosista olevan vain harmia. Käännähdin siis uudestaan toisen puoleen ja väläytin tälle vihreitä silmiäni lempeästi. "Ehkä asenteesi on hieman vääränlainen. Lasten luontoon kuuluu rajojen kokeilu, mutta kyllä he myös varmasti osaavat kuunnella ja osoittaa olevansa hyviä, jos sihen vain antaa mahdollisuuden."

Huomasin, että muitakin alkoi jo hieman ärsyttämään tämä rouvan kovaääninen solviminen, mutta nainen itse ei tuntunut sitä huomaavan. "Olisitko ystävällinen ja jättäisit nuo meidän halveksumiset vaikka paneelin jälkeiseen aikaan? Moni täällä varmasti haluaisi kuunnella paneelia taikaolennoista -ja eläimistä, eikä kuunnella hienostuneen rouvan puheita kaksosista. Identtisistä tai ei." Väläytin toiselle valkoista hammasrivistöäni ja asetuin tuolillani taas katsomaan oikeaan suuntaan.

Pari ihmistä nyökkäilivät sanoilleni ja kääntyivät itsekkin tilanteesta pois. En toivottavasti vaikuttanut ilkeältä, mutta jotain oli kuitenkin sanottava.

[Maebh Coleman]

Minua oli naurattanut, kun Opal kertoi inhoavansa lentämistä. Olihan meissä suuriakin eroja! Olisin voinut hieman kiusallani jatkaa juttua lentämisen iloista, mutta tyydyin vain hymyilemään. Vitsit, näyttäisin joskus Opalille sitä pyöritystä ja temppuilua, jota hallitsin. Minusta oli hauska houkutella muita takaisin lentämisen pariin, olihan menestyneesti saanut yhden säikyn kaverini edes kokeilemaan luudalle istumista. Saisin lentämisen vihaajankin mielen muuttumaan, ainakin uskoin niin.

Paneelin alku oli ehkä hieman myöhästynyt, ainakin ohjelmanpitäjän hermostuneesta astelusta päätellen. Yritin olla välittämättä kaksostenvihaaja-matamista, joka nyrpisteli nokkaansa yhä meidän suuntaamme. Opal kommentoi naiselle asiallisesti tämän omituista mielipidettä ja kehotti akkaa olemaan hiljaa edes paneelin ajan. Ympärillä istuvat vaikuttivat olivan samaa mieltä, jokunen ihminen nyökkäsikin hyväksyvästi. Kaiken tämän suostuttelun Opal teki kaunis hymy kasvoillaan ja minun mielestäni aivan säihkyen.

Hän hallitsi tilanteen paljon paremmin kuin minä, olinhan heti heittänyt asian vitsiksi. Olin tosi iloinen, että hän oli mukana. Ilman häntä olisin saattanut vielä tokaista jotain muuta asiatonta, eikä noitaa olisi saanut hiljaiseksi millään. Nyt nainen sulki suunsa hieman kauhistuneen näköisenä siitä, että joku nuori saattoi puhua hänelle sillä tavalla. Ryhmäpaine sai hänet kuitenkin pysymään suhteellisen hiljaisena.

Viimein ohjelmanpitäjä saattoi kuuluttaa panelistit paikalle. Heitä oli kaksi noitaa ja kaksi velhoa, kukin marssi paikalleen varsin reippaalla tahdilla ja muutama heistä vilkutti yleisölle. Taputin innokkaasti ja seurasin tummatukkaista, noin kolmikymppistä noitaa katseellani. Hän oli Evelyn Bridge, yksi odottamistani kirjoittajista. Kuiskutin asian Opalille ja kerroin, miten pidin naisen harvinaisia taikaolentoja käsittelevästä teoksesta.

Paneelikeskustelu alkoi ja ohjelman vetäjä yritti juontaa selkeästi aina alkuteeman, josta panelistit lähtivät keskustelemaan. Ensin aiheena oli se, miksi taikaolennoista ylipäätään tuli kirjoittaa ja miten. Sen jälkeen keskusteltiin taikaolentojen luonteesta ja niiden vaarallisuudesta. Toinen miespanelisteista oli erityisen tiukka taikalain kanssa ja uskoi vain tiukkaan taikaolentojen vartioimiseen sekä niitä varten varautumiseen taikakeinoin.
"Minusta tämä aihe on tosi tärkeä", kuiskutin Opalille. "Mutta ei taikaolentoja pitäisi ryhtyä sortamaan tai eristämään meistä sillä perusteella, että joku tulkitsee ne vaarallisiksi. Totta kai ne osaavat puolustautua, kun velhot valtaavat niiden elinalueita."

Paneelin loppupuolella keskusteltiin vielä muutamista aiheista, esimerkiksi taikaolentojen hyödyistä ja maagisuudesta sekä taikaolentojen hoidon opetuksesta sekä opetuskirjallisuudesta. Muutama panelisti innostui kertomaan kokemuksiaan tutkimusmatkoiltaan taikaolentojen luona, ja ne olivat minusta erityisen kiinnostavia.

Kesken paneelin jotakin lensi yleisöstä kohti lavaa. Se kolahti panelistien pöytään ja ohjelman vetäjä oli pian sauva ojossa. Lähellämme istuva ilkeä matami puristi sydänalastaan ja katsoi tapahtumia uskomatta silmiään. Tuijotin hieman tarkemmin kohti lavan etuosaa ja hämmennyksissäni minua alkoi naurattaa, kun huomasin lavalle lentäneen/sinne heitetyn esineen. Oliko se kenkä?

[Opal Calypso]

Kohotin katseeni jaloistani lavalle, kun juontaja alkoi kuuluttamaan panelisteja paikalle. Taputin pienesti muiden mukana, vaikka en tarkemmin tunnistanut heistä ketään. Panelisteissa oli kaksi velhoa ja kaksi noitaa. Penenä perfektionistina tämä ratkaisu miellytti vihreitä silmiäni oikein mukavasti.

Pian paneelikeskustelu alkoi ja yleisö hiljenikin tarkkaavaisesti kuuntelemaan toisten puheita. He kertoivat, miksi taikaolennoista tulisi kirjoittaa. No, tietenkin siksi että me osaisimme käyttäytyä niiden seurassa ja tehdä jopa yhteistyötä näiden kanssa. Mistä me muuten tietäisimme, saako yksisarvisille syöttää omenoita vaiko ei.

Heräsin nyt kuuntelemaan toista miespanelisteista. Tällä tuntui olevan todella vahva käsitys taikalaista, ja tämä uskoi todella niukkaan taikaolentojen vartioimiseen. Maebh kuiskasikin minulle, että oli eri mieltä asiasta. Miten taikaolennot tekisivät yhteistyötä kanssamme, jos pitäisimme heitä vankeina ja tiukan vartioinnin alaisena? Eivät ainakaan omasta tahdostaan vaan vain siksi, että pitäisimme heidät hengissä, ajattelin itsekseni.

"Sinun pitäisi sanoa tuo ääneen. Uskon että moni meistä olisi kanssasi samaa mieltä." Sanoin Maebhille viehättävän hymyni kera. Osa panelisteista kertoi omista tutkimusmatkoistaan, ja ne kuulostivat minusta erittäin kiinnostavilta. Olisi itsekin mukava lähteä vierailemaan monien taikaeläinten luona. Ehkäpä joku päivä se onnistuisi.

Yht'äkkiä näkökenttäni ohi sujahti jokin esine ja se kolahtikin suoraan panelistien pöytään. Juontajalla olikin hetkessä jo sauva ojossa ja minäkin puristin omaani, vaikken saisikaan sitä käyttää koulun ulkopuolella. "Mitä täällä tapahtuu?" Kysyin sitten kuiskaten Maebhilta. Lavalla näytti lojuvan jonkun kenkä.

Vilkuilin ympärilleni, mutta en nyt viitsisi käskeä toisia nostelemaan jalkojaan, jotta näkisin kenen kenkä se on.