Jälki-istuntoa aikuisten tapaan

[Mila Molina]

// Tämä peli on jatkoa Turnajaisten kolmannelle chatpelille. Ajankohta: sunnuntai 10. huhtikuuta noin klo 18. Paikalle odotetaan Ruthia. :') //

Turnajaiset oli saatettu kunnialla loppuun asti, vihdoin. Tylypahka AM:in ja Pensieven väki oli poistunut Taikakoulu Châteausta, ja nyt oli aika hengähtää. Tammikuusta asti kestänyt uurastus haasteiden ja aktiviteettien parissa oli uuvuttanut rehtori Molinan lähes täysin. Hänen päänsä oli täpötäynnä taikaolentoja, esteratoja, kirkuvia oppilaita, Vincent Coatesia ja Jesse Cainea - varsinkin Jesse Cainea. Lisäksi Tylypahka AM:in riehakkaat oppilaat olivat saaneet kerta toisensa jälkeen naisen lähes repimään hiuksensa päästä. Kuinka ihmeessä mikään taikakoulu pystyi kasvattamaan oppilaistaan tuollaisia hulttioita?

Professori Molina ei voinut unohtaa riehumisia yhteisessä oleskeluhuoneessa tai riitoja eilisellä picnicillä koulun pihamailla. Picnic oli ollut kaikin puolin täysi katastrofi. Ei riittänyt, että Tylypahka AM:in oppilaat osallistuivat leivosten viskelyyn, vaan myös Taikakoulu Châtaeaun oppilaiden oli oltava siinä osana. Myös rehtori Molina oli saanut kasvoilleen yhden märän, makean leivonnaisen. Kuinka nöyryyttävää. Nainen piti huolta siitä, etteivät Katrine Wall ja Melody Wood pääsisi helpolla tekosistaan.

Oppilaat eivät olleet ainoita, jotka olivat käyttäytyneet asiattomasti eilisen illan aikana – myös henkilökunnan jäsenet olivat osallistuneet asiattomuuksiin, tosin omalla tavallaan. Kyseessä oli sairaanhoitaja Ruth Rousseau ja kirjastonhoitaja Zahra Diouri. He olivat käyttäytyneet tosi kummallisesti koko illan ajan, aivan kuin heillä olisi jotain peliä meneillään, jotain vakavampaa. Rousseau vakuutti ettei hänen ja Zahran välillä ollut muuta kuin ystävyyttä, mutta kyllähän Molinalla oli silmät päässään. Ei ystävät letittäisi toistensa hiuksia tuolla tavalla tai nojailisi toisiaan vasten illan hämyssä.

Niinpä professori Molina oli kutsunut neiti Rousseaun tänä iltana jälki-istuntoon – kuten nainen itse tätä tapaamista nimitti. Molinan itsensä mielestä tämä ei ollut mikään jälki-istunto (sana kuulosti suorastaan naurettavalta), vaan ankara keskustelu siitä, tulisiko Rousseau jatkamaan koululla vaiko ei. Olisi sääli, jos koulu joutuisi luopumaan yhdestä maan parhaasta sairaanhoitajasta, mutta tuon naisen tulisi vakuuttaa osaavansa jatkossa käyttäytyä arvolleen sopivasti.

Rehtori Molina ei ollut aivan varma, miksi oli kiihtynyt eilisistä tapahtumista niin paljon. Miksi naisten hiusten letitys ja nojailu toisiaan vasten oli kiivastuttanut hänet sillä tavalla? Oliko se kielletty koulun säännöissä? – Ei. Oliko naisella jotain homoseksuaaleja vastaan? – Ei varsinaisesti. Oliko hän kenties mustasukkainen? – EI! Tai ehkä vähän. Entä oliko nainen itse ihastunut johonkin osapuoleen? – Ei todellakaan! Hän ei ollut tuntenut ihastumista kahteenkymmeneen vuoteen, joten miksi oli nytkään. Eihän ihastumisen tunne voi noin vain palata.

Nainen odotti omassa työhuoneessaan Rousseaun saapumista ja hörppi tulikuumaa teetä.

[Ruth Rousseau]

Pienen hermostuneisuuden vallassa oleva sairaanhoitaja, kipitti portaita ylös. Matka ennustustorniin oli piinaavan pitkä, eivätkä naisen äänihuulet pitäneet tälläisestä hirveästä rasituksesta lainkaan. Oli kuitenkin kiire, eikä harmaahapsi siksi voinut pysähtyä ja hengähtää.

Eilinen piknik oli mennyt ihan päin seinää, eikä tässäkään päivässä ollut kehumista. Rousseau oli eilen käyttäytynyt hieman liian rohkeasti ja nyt hän sai kärsiä siitä. Ruth oli kuitenkin sitä mieltä, että jälki-istunnon antaminen ja erottamisen pelkkä miettiminen oli ollut aivan liikaa. Sitä paitsi, kaikki se oli alkanut hiusten letittämisestä. Miksi ihmeessä professori Molina oli ärsyyntynyt niin pienestä? Eihän siinä ollut mitään järkeä! Ruth puolestaan oli kiivastunut rehtorin reaktiosta ja alkanut heti väittämään vastaan.

Mila itse oli kuitenkin kerjännyt riitaa, kertomalla typeristä luuloistaan ja jakamalla mielipiteitään. Ruth oli etenkin tulistunut siitä, että häntä haukuttiin hulttioksi. Molinan selitykset sairaanhoitajan hunsvottimaisesta käytöksestä olivat painuneet mieleen ja nainen oli ottanut sanat itseensä.

Viimeinkin portaat päättyivät. Harmaahapsi olisi hurrannut itselleen, jos olisi vain jaksanut. Hän käveli verhon läpi, suoraan luokkahuoneeseen ja oli kompastua lattialla oleviin tyynyihin. Luokan tutkailun sijasta hän keskittyi katsomaan jalkoihinsa. Nainen käveli rehtorin työhuoneen ovelle ja koputti hiljaa. Ei liian lujaa, sillä se olisi kuulostanut aggressiiviselta, eikä myöskään liian monta kertaa, sillä sen saattoi puolestaan tulkita innostuneeksi. Ruth siirsi muutaman hiuskiekuran vasemman korvansa taakse.

[Mila Molina]

Rehtori Molinan ei tarvinnut odottaa enää montaa minuuttia, kun hento koputus kuului työhuoneen ovelta. Nainen siirsi teekuppinsa lipaston päälle ja nousi seisomaan. Hän asteli peilin eteen ja pyyhkäisi muutaman pölyhiukkasen pois mustalta jakkupuvultaan.

"Sisään!"

Professori kutsui tulijaa tyypillisen kireällä äänellään ja odotti oven avautuvan. Hän itse siirtyi muutaman askelen sivummalle, takaisin lipaston suuntaan. Nainen nyökkäsi lyhyesti kollegalleen, muttei sanonut mitään tervehdykseksi. Hänen kasvoillaan oli tuttu, hieman ankara ilme. Tavallaan hän katui, mitä oli eilen sanonut, mutta seisoi silti täysin sanojensa takana.

"Haluatko teetä?"

Oli professori Molinan ensimmäinen kysymys. Nainen oli jo tarttunut toiseen teekuppiin ja nostanut toiseen käteensä höyryävän teepannun, joka oli puolillaan hänen itsetekemäänsä yrttiteetä. Jos tätä kutsuttiin jälki-istunnoksi, oli tämä jälki-istunto täysin erilainen kuin oppilaille pidettävä.

[Ruth Rousseau]

"Sisään!" kuului äksyhkö käsky, oven toiselta puolen. Perääntyä ja paeta ei enää voinut. Ruth hengitti syvään ja tarttui ovenkahvaan. Oven avattuaan, hän astui rehtorin työhuoneeseen ja sulki oven hiljaa perässään. Sairaanhoitaja katsoi ankaraa työnantajaansa, joka nyökkäsi hänelle tervehdykseksi. Rousseau nyökkäsi hieman arasti takaisin. Hänen katseensa viipyi hetken Molinan mustassa jakkupuvussa. Puku näytti hienolta ja siistiltä. Lapsellista kylläkin, mutta Ruth vannoi sillä hetkellä itselleen, ettei koskaan tulisi käyttämään jakkupukua. Hän ei halunnut muistuttaa kollegaansa millään lailla - ei edes vaatetukseltaan.

"Haluatko teetä?" rehtori kysyi. Ruth yllättyi kysymyksestä. Hän oli kuullut, että Milan jälki-istunnot olivat kamalia, mutta ei tämä - ainakaan vielä - hirveää ollut. "Oui", sairaanhoitaja vastasi ja hymyili lähes huomaamattomasti. Hän katsoi rehtorin käsiä ja teekuppia, johon toinen kuumaa juomaa kaatoi. Ei kuitenkaan vannonut lopettavansa teen juontia, ja alkoi miettimään uudestaan jakkupukuja. Nainen näpräsi harmaita hiuksiaan - olihan tämä melko hermostuttavaa, ja hiusten kiertäminen sormen ympärille oli taas yllättävän rauhoittavaa. Tee höyrysi ja yrtit tuoksuivat.

[Mila Molina]

Rousseau vastasi myöntävästi rehtorin esittämään kysymykseen. Samalla kun nainen kaatoi höyryävän kuumaa teetä kuppiin hän näki silmäkulmastaan, kuinka toinen hymyili pienesti. Tuhahdus. Hymyily ei sopinut tämänkaltaiseen tilanteeseen lainkaan, ellei Rousseau sitten pitänyt erotusuhkaa mukavana asiana. Mukavaa se ei taatusti tulisi olemaan, ja siitä professori Molina piti huolen. Hän asetti teekupin tasseinen lipaston nurkalle ja viittasi sairaanhoitajaa istumaan vieressä olevalle tuolille. Hän itse jäi seisomaan.

"Oletko valmis jo pyytämään anteeksi iltaisia tekojasi?"

Professori Molina esitti suoran kysymyksen vakavalla äänellä. Ennen kuin Rousseau ehti vastaamaan mitään, hän kumartui avaamaan lipastonsa ylimmän laatikon. Hän otti sieltä esille kaksi identtistä paperia ja asetti ne lipaston päälle niin, että sairaanhoitaja kykeni näkemään ne. Siinä makasi kaksi esitäytettyä erotuslomaketta, jotka olivat allekirjoituksia vaille valmiit. Naisen kasvoilla oli salaperäinen ilme, ja jopa pientä ilkikurista hymyä oli havaittavissa.

"Vai... tutustutaanko ensin näihin papereihin?"

Rehtorin toiminta saattoi tuntua jo suoralta kiristykseltä ja sitä se osin olikin. Sairaanhoitajan erottaminen oli yksi viimeisimmistä asioista, joita hän haluaisi koululleen tapahtuvan, mutta jotain oli tehtävä. Hän ei voisi kantaa rehtoriuttaan enää ylpeydellä, jos Rousseau jatkaisi hulttiouttaan sekä epämääräistä peliään kirjastonhoitajan kanssa. Hän ei voisi seurata vierestä, kuinka naiset alkaisivat rakentaa parisuhdetta sillä aikaa, kun hän itse katsoisi vierestä ja rypeäisi itsesäälissä. Mitä ihmettä hän oli juuri ajatellut?

[Ruth Rousseau]

Nainen käveli kevyin askelin - muttei kevyin mielin - tuolin luokse ja istuutui. Professori Molina itse jäi seisomaan ja Ruth tunsi alemmuutta. "Oletko valmis jo pyytämään anteeksi iltaisia tekojasi?" Ei ollut yllättävää, että rehtorin äänensävy oli vakava.

Mila kumartui ja avasi lipastonsa ylimmän laatikon. Otti esille kaksi paperia ja asetti pöydälle sairaanhoitajan nähtäväksi. Paperit olivat erotuslomakkeita. Harmaahapsista ärsytti ja hermostutti paljon. Hän katsoi työnantajaansa - tai erottajaansa? - vakavana. "Vai... tutustutaanko ensin näihin papereihin?" vanhempi nainen kysyi, näyttäen salaperäiseltä ja ilkeältä. Professorin kasvoilla oli pieni hymy, josta Rousseau ei pitänyt.

Ruth oli hetken hiljaa, kunnes otti toisen papereista käteensä. Hän silmäili sitä ja puri huultaan mietteliäänä. Oliko Mila tosiaankin valmis erottamaan hänet eilisen tähden? Mielenkiintoista, Rousseau ajatteli hieman yllättyneenä ja järkyttyneenä. "Olen todella pahoillani", sairaanhoitaja totesi hieman koleasti ja laski paperin takaisin pöydälle. "Lupaan, etten käyttäydy niin, hmm... hulttiomaisesti jatkossa", hän lupasi vakavana ja risti kädet syliinsä. Harmaahapsisen mieli oli täynnä asioita, jotka hän olisi halunnut sanoa. Ensinnäkin, missä oli Molinan anteeksipyyntö? Ruth oli käyttäytynyt harkitsemattomasti, mutta Mila oli sanonut typeriä asioita myös. Sairaanhoitaja katsoi rehtorin silmiä ja odotti lisää kysymyksiä tai jonkinlaisia kommentteja.

[Mila Molina]

Rehtori oli tyytyväinen itseensä. Tämä meni juuri niin kuin hän oli suunnitellut - Rousseau oli taipumassa hänen tahtoonsa, aivan niin kuin hän halusi. Sairaanhoitajan kasvoilla oli vakava ilme ja hän otti toisen papereista käteensä. Tuon mietteliästä ilmettä oli vaikea tulkita, mutta sanat oli helppo ymmärtää. Nainen kertoi olevansa pahoillaan ja sanoi, ettei jatkossa käyttäytyisi niin hulttiomaisesti.

Rehtori ei vastannut Rousseaun katseeseen, vaan tarttui teekuppiinsa ja asetti kupin huulilleen. Hän otti muutaman pienen kulauksen ja asetti sen takaisin lipaston päälle. Sitten hän käänsi katseensa sairaanhoitajan puoleen.

"Hyvä", Molina vastasi lyhyesti lyhyesti. Kaikki ei kuitenkaan ollut vielä tässä. "Lisäksi...", hän jatkoi ja piti pienen tauon. Kyseistä asiaa oli hieman hankala ottaa esille, sillä naisella ei ollut tapana keskustella tällaisista asioista alaistensa kanssa, "...jätät neiti Diourin rauhaan. Tiedät varmasti, mitä tarkoitan". Rehtorilla oli suuret epäilykset siitä, että näiden kahden välillä oli jotain - sehän oli ilmiselvää. Hänen kasvoillaan oli tyypillinen, ankara ilmeensä.

Naiselle itselleen ei tullut mieleenkään, että myös hänen tulisi pyytää anteeksi tapahtunutta. Miksi pitäisi? Hän oli käyttäytynyt täysin arvolleen sopivasti, eikä hän aikoisi pyytää rehtoriuttaan keneltäkään anteeksi. Jos hän ei olisi puuttunut asiaan, kuka sitten olisi? Hän ei alkaisi nöyristelemään oman koulunsa edessä.

[Ruth Rousseau]

Rehtori joi teetään eikä katsonut sairaanhoitajaan. "Hyvä", Molina sanoi tyytyväisenä. Koska Ruth oli toiminut Milan toiveiden mukaan anteeksi pyydellessään ja virheensä myöntessään, hän ajatteli, että pääsisi lähtemään. Jälki-istunto ei kuitenkaan näyttänyt olevan ohitse. Professorilla oli jotain sanottavaa ja Rousseaulla oli aavistus siitä mitä asia koski. "...jätät neiti Diourin rauhaan. Tiedät varmasti, mitä tarkoitan."

Typerä nainen, Ruth ajatteli ja huokaisi syvään. Hän liikahti tuolillaan ärsyyntyneenä ja pudisteli päätään. Pysyi hetken vaiti ja pohti. Sairaanhoitaja ei aikonut myöntyä tai suoranaisesti kieltäytyä. Väitteleminenkään ei ollut hyvä vaihtoehto.

"Ei, en tiedä mitä tarkoitat", hän totesi, vaikka osasikin arvailla, mitä rehtori sanoillaan tarkoitti. Mila luuli, että Rousseaun ja neiti Diourin välillä oli jotain vakavampaa meneillään, mutta niin ei ollut. Molina oli erehtynyt pahasti ja Ruth halusi, että rehtori myöntäisi tai edes huomaisi olevansa väärässä. "Neiti Diouri on ystäväni. En ymmärrä miksi minun pitäisi jättää hänet rauhaan", nainen selitti rauhallisena ja otti teekuppinsa pöydänreunalta. Hän nosti kupin huulilleen ja joi. Tee oli vahvaa, ehkä jopa kitkerää.

[Mila Molina]

Rehtori Molina oli jo valmiiksi aavistanut tämän. Rousseau esitti täysin tietämätöntä ja näytteli, ettei ymmärtänyt, mitä nainen oli tarkoittanut sanoillaan. Tämä oli niin Rousseaun tapaista. Rehtori tuhahti pienesti ja hörppäsi uuden kulauksen teekupistaan. Hän kuunteli puolella korvalla, kuinka Rousseau kertoi neiti Diourin olevan vain tuon ystävä.

"Vai niin", Rehtori vastasi tympeästi ja kohotti ankaran katseensa Rousseauta kohti, "Toivon kuitenkin, että pidät jatkossa pientä etäisyyttä neiti Diouriin. Hän ei vaikuta olevan aivan samaa mieltä kanssasi teidän ystävyydestä."

Nainen siirsi katseensa taas teekuppinsa puoleen ja ummisti hetkeksi silmänsä. Keskustelu oli ollut lyhyt, mutta stressaava. Hän ei olisi voinut kuvitella, että joutuisi puuttumaan henkilökunnan henkilökohtaisiin asioihin tällä tavoin. Asioihin oli kuitenkin puututtava, jos ne vaikuttivat oleellisesti käytökseen ja sitä myötä koulun maineeseen. Eniten asiassa kuitenkin painoi rehtori Molinan omat mielipiteet, suhtautumiset ja asenteet, mutta eihän nainen sitä ääneen myöntäisi.

"Oliko sinulla muuta asiaa?"

[Ruth Rousseau]

Ruth pohti mitä "vai niin", tarkalleen ottaen tarkoitti. Hän itse käytti tuota lyhyttä ja tympeää vastausta harvoin. Se oli jotenkin pohdiskeleva. Tokaisu, joka todettiin, jotta voisi hetken miettiä mitä seuraavaksi sanoisi. Rousseaun ei tarvinnut edes ajatella, mitä rehtori hänelle tulisi sanomaan. Hän kyllä tiesi, että jotain töykeää oli tiedossa.

"Toivon kuitenkin, että pidät jatkossa pientä etäisyyttä neiti Diouriin. Hän ei vaikuta olevan aivan samaa mieltä kanssasi teidän ystävyydestä", rehtori kertoi. Harmaahapsi puri hampaitaan yhteen ja pudisteli päätään. Ei ollut sopivaa ajatella tuollaisia ääneen.

"Oliko sinulla muuta asiaa?" Ruth naurahti epäaidosti. "Sinullahan tässä sitä juttua tuntuu riittävän", nainen sihahti. "Liityt törkeästi yksityiselämääni. Mitä aiot vielä tehdä tai sanoa?" Rousseau ei jäänyt odottamaan vastausta. Ei hän oikeasti halunnut tietää, mitä kaikkea kamalaa Milalla oli sanottavanaan. Nainen nousi äkisti tuoliltaan ja tarttui teekuppiinsa. Hän ei harkinnut tai miettinyt tarpeeksi kauan seuraavaa liikettään, vaan antoi mennä. Sairaanhoitaja viskasi teekupin teet suoraan rehtorin päälle ja antoi kupin pudota lattialle sen jälkeen. Kuppi särkyi aivan Rousseaun jalkojen juureen. "Jätä minut rauhaan Mila."

Ruth käveli sirpaleiden yli ja suuntasi askeleensa työhuoneen ovelle. Nainen ei katsonut taakseen lähtiessään, sillä ei hänen tarvinnut, eikä hän halunnut. Huoneen oven ystävällisesti suljettuaan, nainen lähti juoksuun. Hän riuhtaisi luokan oviverhon tieltään ja kipitti portaat alas järjettömällä nopeudella. Rousseaun pieni sydän pamppaili tiuhaan tahtiin. Se mitä hän oli juuri tehnyt, tuntui niin uskomattoman epätodelliselta, mutta silti todella hyvältä.