Kirjoittaja Maebh Coleman » 21 Kesä 2016, 15:41
Maebh tajusi tilanteen sillä hetkellä. He taisivat kaikki olla uusia tulokkaita paitsi koko kylässä, myös Ranskan maineikkassa Châteaun taikakoulussa. Tyttö huokaisi hiljaa ja mietti hieman yllättyneenä Editin kysymystä. Juurihan hän oli yrittänyt tiedustella tytöiltä samaa asiaa. Ehkä hänen ranskan ääntämyksensä oli jotenkin epäonnistunut tai hän ei ollut ymmärtänyt täysin kuulemaansa. Puna nousi taas tytön kasvoille, mutta hän painoi hämmennyksen tunteen uhmakkaasti pois mielestään.
"Joo, kylässä pitäisi olla sellainen. Minä olen etsinyt pilailupuotia tässä muutaman tunnin, mutta en ole nähnyt koko liikettä", Maebh tunnusti. "Taidan unohtaa koko jutun tällä kertaa, minun pitää muistaa tarkistaa osoite ensi vierailua varten."
Hän pohti vielä hetken, kysyisikö tyttöjä kanssaan vaikkapa kurpitsamehulle kahvilaan, olihan yksi tytöistä ilmeisesti mehua kaivannut. Olisi kiva päästä tutustumaan muihinkin noitiin, jotka olivat aloittamassa samassa koulussa. Maebh kuitenkin vilkaisi kelloa ja päätteli, että täti saapuisi hakemaan häntä hetkenä minä hyvänsä. Täti osaisi myös pitää aikamoisen saarnan, jos hän ei olisi sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Olisi parempi pitää kiirettä.
"Hei, minun on varmaan pakko mennä", Maebh sanoi vielä hieman empien. "Tätini saattaa minut kotimatkalle, hän suuttuu, jos myöhästyn."
Hän vilkaisi tyttöjä ja yritti hymyillä pahoittelevasti.
"Nähdään varmaan koulussa ensi syksynä?" Maebh sanoi ja nosti vielä käden vilkutukseen lähtiessään. "Heippa!"
Tyttö oli hieman helpottunut. Hän oli selvinnyt kohtaamisesta ranskalaisten kanssa. Kotona Britanniassa odotti kuitenkin vielä tuttu koti, ja koulu alkaisi seikkailuineen tulevana syksynä.
// Maebh siirtyy pelitilasta pois, sillä yrityksistä huolimatta pätkää ei kauheasti edistetty eteenpäin, jäätiin vähän junnaamaan samaan tilanteeseen. Kiitos pelistä. Voitte jatkaa vielä keskenänne, jos tahdotte :)
// Minun puolestani pelin voi myös pisteyttää.
Uskalias ja pirteä, 14-vuotias tyttö Gryffondorista.
Icon by lacrimadargento.livejournal.com