//Huhtikuu 2016 ja Shanietta Kei tempaistaisiin mukaan tähän peliin, kiitos!//
Loitsujen tunnit olivat aika omalaatuisia ja varmaan myös ihan kiinnostavia, jos sattuisi vain pitämään loitsujen tunneista ja taikasauvan heiluttamisesta ja outojen sanojen lausumisesta, jos taas ei – se oli aika turhauttavaa. Alkutunnilla oli käyty hieman teoriaa lävitse ja sen jälkeen oli ryhdytty toimeen ja liikuteltu sauvaa sydämenkyllyydestä lausuen samalla joitain älyttömiä taikasanoja.
Rästiin jääneet yöunet olivat varmasti vaatineet veronsa ja yrittivät nyt saada minut kulkemaan kuin sumussa tämän päivän. Nojasin oikeaa kämmentäni vasten samalla, kun siirsin katseeni tietämättäni tehdyistä muistiinpanoista luokan taululle, johon olivat jo ilmestyneet läksyt. Tavallaan oli hienoa, kun ei pitänyt itse koko ajan vahdata kelloa ja odottaa ajan kulumista vaan ikään kuin transsissa pystyin olemaan paikalla ja näyttämään läsnä olevalta. Viimeistään kokeissa varmaan katuisin tätä ilon tunnetta, kun yksi loitsujen tunti oli taas mennyt kokonaan ohitse, mutta hätäisesti kirjoitin läksyt jotenkin ylös, nyt jo aika hatarilta näyttävien, muistiinpanojeni alle.
Käänsin tumman ruskean laukun läpän auki ja nostin pulpetilla olevat loitsukirjat sinne. Ei sillä ollut kauheasti väliä, että miten ne sinne pakkasi kun ne olivat kuitenkin vain omia kirjojani eikä mitään kirjastonkirjoja joista piti pitää edes jotenkin huolta. Kumarruin takaisin pulpetin puoleen ja yritin katseellani löytää taikasauvaani, mutten nähnyt sitä missään. Hmph, laukussa se ainakaan voisi olla tai ainakin uskoin ettei se sinne ollut vielä joutunut. Ei sillä, että olisin edes kauheasti pitänyt taikasauvasta, mutta ilman sitä olisi enemmänkin kuin outoa osallistua millekään oppitunnille, jossa sitä käytettiin ja siten myös valitettavasti tarvittiin.
”Täällä on jonkun sauva”, joku ohitse kulkeva oppilas sanoi ja syöksyin pöydän alle. Kaikkein helpoiten olisi varmaan ollut jättää mokomakin tarpeeton taikasauva lattialle, mutta aivan varmasti kaikki myöhemmin tajuisivat, että kenen sauva se oikeasti oli ollut. Yritin olla välittämättä pölystä ja kaikista tuijottavista katseista, joiden tunsin jo porautuvan suoraan sisimpääni. En minä oikeasti tätä ollut halunnut. Ei kiitos, olisi ehkä sittenkin ollut parasta esittää niin kuin kaikki olisi ollut hyvin ja oma sauva olisi ollut kiltisti laukussa.
Mutta ei… Minun piti esittää pölvästiä ja napata pöydän alta oma sauva käteeni. Suin etuhiuksia tarpeettomasti paremmin, vaikka ne olivat jo ihan hyvin ja laskeutuivat ihan hyvin, ehkäpä juuri kaiken sukimisen vuoksi. Purin hieman alahuultani ja nousin ylös pulpetin alta niin huomaamattomasti kuin pystyin.
Ei se ollutkaan niin vaikeaa. Ehkä pitäisikin useammin yrittää käyttäytyä kuin tervejärkinen ja hyppiä kuin vähäjärkinen pulpetin alle ja sitten takaisin ylös. Työnsin tuolin hieman paremmin ennen kuin laitoin sauvan yhteen taskuun ja annoin käteni piiloutua koulupuvun kaavun hihoihin, joita en ollut näemmä edes viitsinyt kääriä ylöspäin. Ehkä se oli vain parempi näin.
Loitsuluokasta pois astellessani koulun käytävälle katselin omien jalkojeni liikettä, jotten vain kompastuisi mihinkään ja ehkä sitten ymmärtäisin hieman paremmin tätä koneistoa, joka piti minut aina vain liikkeessä. Jotenkin eläminen tuntui oikeasti suuremmalta ja vieläpä ahdistavammalta ihmeeltä kuin jokin taikasauva. Sauvan pystyisi varmaan helposti katkaisemaan ja kuitenkin joku tulisi ja ostaisi uuden toisin kuin elämän kanssa…
