Lýdia änkytti Emelynin isoisälle vastaukseksi ja Bruno sanoi tälle "Emmy on kertonut sinusta paljon kirjeillä. Olet kuulemma todella mukava ja hyvä kaveri Emmylle. Oikein kiva, että Emmyllä on nyt paras kaveri." Bruno totesi ja kysyi saisiko kantaa osan Lýdian tavaroista.
Emelyn katseli asemaa. Juna katosi nurkan taa ja hän, Lýdia, Veronika ja Bruno lähtivät asemalta. Jonkin ajan päästä tytöt (ja muut) olivat saapuneet keltaisen puutalon viereen. Nurmikolla oli vielä lunta ja sitä luisui hiljalleen myös katollisen terassin päältä. Emelynin pikkusisko Agnés näkyi vilahtavan ikkunassa ja ilmestyvän oven rakoon. Vitivalkoiset hiukset ja sinivihreät silmät tiirailivat ensin sieltä ja sitten pyöreäpäinen kuusi vuotias tyttö ilmestyi terassille. Hän vilkutti ja avasi oven sepposen selälleen, mutta varoi ettei se osunut terassilla olevaan kukkaruukkuun. Äiti kun suuttuisi siitä paljon. Veronika avasi terassin oven ja päästi muut menemään. Bruno tuli kuitenkin viimeisenä ja juuri kun hän oli astumassa sisälle, lunta tippui katolta tämän niskaan.
"Kuka sä oot?" Agnés kysyi hiljaa Lýdialta ja avasi ovea hieman enemmän varoen edelleen kukkaruukkua. Veronika mummi nosti tyttöjen kaikki matkatavarat sisälle ja sulki oven kun koko konkkaronkka oli sisällä. Eteiseen ilmaantuivat myös mustatukkainen laiha nainen, joka suorastaan hohti violettia väriä vaatteistaan ja vaaleanruskeat hiukset omaava pitkä mies. Kumpikin hymyilivät Lýdialle iloisesti ja pyysivät "ihmeessä käymään peremmälle." "Meillä olisi kaksi huonetta, joista voit valita kummassa nukut. Haluatko nukkua Emelynin kanssa hänen huoneessaan vai tahdotko majoittautua viereiseen vierashuoneeseen?"
