Pääsiäsloman paniikki

[Emelyn Coucou]

Lýdia änkytti Emelynin isoisälle vastaukseksi ja Bruno sanoi tälle "Emmy on kertonut sinusta paljon kirjeillä. Olet kuulemma todella mukava ja hyvä kaveri Emmylle. Oikein kiva, että Emmyllä on nyt paras kaveri." Bruno totesi ja kysyi saisiko kantaa osan Lýdian tavaroista.
Emelyn katseli asemaa. Juna katosi nurkan taa ja hän, Lýdia, Veronika ja Bruno lähtivät asemalta. Jonkin ajan päästä tytöt (ja muut) olivat saapuneet keltaisen puutalon viereen. Nurmikolla oli vielä lunta ja sitä luisui hiljalleen myös katollisen terassin päältä. Emelynin pikkusisko Agnés näkyi vilahtavan ikkunassa ja ilmestyvän oven rakoon. Vitivalkoiset hiukset ja sinivihreät silmät tiirailivat ensin sieltä ja sitten pyöreäpäinen kuusi vuotias tyttö ilmestyi terassille. Hän vilkutti ja avasi oven sepposen selälleen, mutta varoi ettei se osunut terassilla olevaan kukkaruukkuun. Äiti kun suuttuisi siitä paljon. Veronika avasi terassin oven ja päästi muut menemään. Bruno tuli kuitenkin viimeisenä ja juuri kun hän oli astumassa sisälle, lunta tippui katolta tämän niskaan.
"Kuka sä oot?" Agnés kysyi hiljaa Lýdialta ja avasi ovea hieman enemmän varoen edelleen kukkaruukkua. Veronika mummi nosti tyttöjen kaikki matkatavarat sisälle ja sulki oven kun koko konkkaronkka oli sisällä. Eteiseen ilmaantuivat myös mustatukkainen laiha nainen, joka suorastaan hohti violettia väriä vaatteistaan ja vaaleanruskeat hiukset omaava pitkä mies. Kumpikin hymyilivät Lýdialle iloisesti ja pyysivät "ihmeessä käymään peremmälle." "Meillä olisi kaksi huonetta, joista voit valita kummassa nukut. Haluatko nukkua Emelynin kanssa hänen huoneessaan vai tahdotko majoittautua viereiseen vierashuoneeseen?"

[Lýdia Laxness]

"Emmy on kertonut sinusta paljon kirjeillä. Olet kuulemma todella mukava ja hyvä kaveri Emmylle. Oikein kiva, että Emmyllä on nyt paras kaveri", Bruno totesi. Lýdia hymyili hieman. Emelyniä siis sanottiin Emmyksi. Lýdia harvoin kehuttiin ja hän loisti iloisena kuullessaan mitä Emelyn oli kertonut hänestä kirjeitse. Bruno kysyi saisiko kantaa osan Lýdian tavaroista, mutta tyttö vain pudisti päätään ja sanoi voivansa kantaa tavaransa ihan itse. Hän halusi olla mahdollisimman kohtelias. He lähtivät kulkemaan pois päin asemalta. Lýdian mielessä pyöri monia ajatuksia siitä, mitä hän tulisi vielä kokemaan. Miltä Emelynin koti näytti? Se oli varmasti oikein ihastuttava. Lýdia toivoi salaa mielessään, että Emelyn tulisi käymään heilläkin joskus. Tyttö paloi halusta näyttää ystävälleen isoveljensä, sekä hieman Islantia. Vähän ajan päästä he saapuivat keltaisen puutalon luokse. Se vastasi täysin Lýdian odotuksia. Nurmikolla oli vielä lunta. Lumi toi hänen mieleensä hänen ja Léon pihaleikit talvella. Oliko Emelynillä sisaruksia? Hän muisti hämärästi ystävänsä maininneen pikkusiskosta. Lýdia muisti oikein. Hän näki kuinka epäselvä hahmo vilahti ikkunassa ja ilmestyi sitten oven rakoon. Pian tyttö ilmestyi terassille. Ensimmäisenä Lýdia pani merkille tuon vitivalkoiset hiukset, sekä sinivihreät silmät. Tyttö vilkutti ja avasi oven varoen kukkaruukkua, joka näkötti terassilla. Juuri tuo ruukku miellytti Lýdiaa kovasti. Emelynin isoäiti avasi terassin oven ja koko poppoo tömisteli sisään. Bruno tuli viimeisenä ja sai lunta niskaansa. Lýdia tirskahti hieman, mutta peitti sitten suunsa kädellään, sillä hän ei halunnut vaikuttaa epäkohteliaalta - tai ylipäätänsä nauttia toisen epäonnesta. Emelynin pikkusisko avasi ovea hieman lisää ja kysyi sitten hiljaa; "Kuka sä oot?" Lýdia katsahti tyttöön ja punastui. Hän oli ujo, vaikka kyseessä olikin häntä nuorempi lapsi. Arkuudeltaan hän jätti kokonaan vastaamatta ja punastuneena kompuroi sisälle, kun Emelynin mummi oli nostanut matkatavarat heidän edetään. Lýdia kuuli kuinka joku/jotkut kehottivat häntä käymään peremmälle. Hän huomasi laihan, violettiin pukeutuneen mustatukkaisen naisen. Kohottaessaan katseensa hän äkkäsi myös pitkän miehen, jolla oli vaaleanruskea tukka. Olivatko tuossa Emelynin vanhemmat? "Kiitos", sanoi Lýdia vastaukseksi. "Meillä olisi kaksi huonetta, joista voit valita kummassa nukut. Haluatko nukkua Emelynin kanssa hänen huoneessaan vai tahdotko majoittautua viereiseen vierashuoneeseen?" Lýdia vastasi hiljaisella, aralla äänellä; "Haluan mielelläni nukkua Emelynin kanssa samassa huoneessa", hän sanoi ja lisäsi sitten nopeasti. "Jos vain se hänelle sopii." Lýdia vilkaisi Emelyniä.

//Tuleeko Lýdian kohtaus siis ekaan vai tokaan peliin? En malta odottaa että pääsen kirjoittamaan sitä :'D//

[Emelyn Coucou]

//kävisikö, että vasta toiseen? Minäkin palan halusta alkaa kirjoittaa sitä, mutta kävisikö, että tytöt veisivät laukut yläkertaan, Emelyn esittelisi hieman huonettaan ja siirtyisimme sitten pelin toiseen osaan?//

"Haluan mielelläni nukkua Emelynin kanssa samassa huoneessa. Jos se vain hänelle sopii" Lýdia sanoi ja katsoi Emelyniä.
"Sopii!" Emelyn hymyili ja alkoi raahata matka-arkkuaan portaissa. Bruno otti taikasauvansa taskusta ja heilautti sitä. Arkku nousi ilmaan ja leijui portaat ylös. Emelyn juoksi sen perään ja huusi yläkerrasta; "Laske pappa se alas tai se törmää sukupuuhun!" Bruno laski sauvansa ja ylhäältä kuului kamala tömäys. "Ei osunut puuhun!" Emelyn huusi alas. "Tuletko Lýdia?" Hän lisäsi perään.

//sovitaanko niin, että pelin aikana kumpikin saa autohiitata Emelynin vanhempia ja isovanhempia. Kenties myös Agnésia?//

[Lýdia Laxness]

//Joo. Mun puolesta voidaan pelata vaikka se toinen osa samaan peliin kun tää on näin lyhyt nyt. Autohittaus juttu sopii.//

"Sopii!" hymyili Emelyn. Lýdia oli helpottunut. Hän ei halunnut nukkua yksin aivan vieraassa talossa. Sitä paitsi oli paljon mukavampaa nukkua ystävän kanssa samassa huoneessa. Tässä tulisi varmasti ihana loma! Lýdia ajatteli mielessään ja hymyili itsekseen. Hymy levisi melkein korviin asti. Hän tunsi että saattoi olla viimein onnellinen moniin päiviin. Tyttö ei ollut kyennyt iloita miltei mistään sen jälkeen kun oli lähtenyt Châteauhon ja joutunut jättämään Léon. Emelyn oli alkanut raahata matka-arkkuaan ylös portaita, mutta Bruno otti taikasauvansa ja heilutti sitä niin, että matka-arkku lensi portaat ylös. Lýdian kotona ei paljoa taikaa käytetty. Johtuukohan se siitä että Lýdia ei osaa mitään, Léo on surkki ja vanhemmat viihtyvät enemmän töissä. Emelyn juoksi arkun perään ja pian kuului huuto; "Laske pappa se alas tai se törmää sukupuuhun!" Bruno laski sauvansa ja kuului tömäys. "Ei osunut puuhun!" kuului ylhäältä. "Tuletko Lýdia?" Lýdia oli juuri kumartumassa tarttuakseen matka-arkkuunsa, mutta Bruno leijutti senkin ylös. Hyvä niin, sillä se olisi ollut Lýdian hintelälle vartalolle liian työlästä. Tyttö kääntyi miehen puoleen ja hymyili sanoen kiitos-sanan. Hän näki kuinka Emelynin pikkusisko katseli häntä yhä edelleen. Sitten Lýdia kipitti arkkunsa perään. Hän nousi portaat ylös ystävänsä luokse. Matka-arkku leijui yhä edelleen. Kohti sukupuuta niin kuin Emelyninkin oli leijunut. Lýdia hyppäsi polvillaan sen päälle niin, että se tömähti maahan.

[Emelyn Coucou]

//ok! Pelataan se toinen osa tähän peliin! Vaihdetaan sitten varmaankin nimi "Pääsiäisloman paniikki"?//

Lýdian arkku leijui portaisiin ja se ilmestyi niiden yläpäähän. Hän loikkasi sen päälle pysäyttäen sen. Emelyn kiersi matka-arkkunsa kanssa sukupuun (sukupuu on siis Emelynin kotona oleva jättimäinen kasvi, jonka latvat hipovat kattoa. Kasvilla on paksut oksat ja se on valtavassa koristeellisessa kukkaruukussa. Sukupuun oksilla on valkoisia lautasia, joihin on maalattu kunkin sukulaisen kuva) ja avasi huoneensa oven. Ovi oli koristeltu kimalteella, kuvioteipillä, sulilla, maalilla, kuivilla kukilla, lehtiartikkelella ja kylteillä, joissa luki mm. "Bienvenue!" Ja "chambre Emelyn". Emelyn raahasi arkkunsa huoneensa nurkkaan ja avasi sen turvalukot.
"Tässä!" Emelyn sanoi ja vetäisi junassa piirtämänsä Lýdian kuvan. Emelynin huoneen seinät olivat täynnä hänen piirtämiään kuvia tutuistaan ja sukulaisistaan. Yksi seinä oli kuitenkin tyhjä ja sitä koristi kauniin musta tapetti. Emelynin sänky oli pedattu siististi ja siinä oli tummansinisiä tyynyjä ja peitto, jota koristi leijonan tähtikuvio. Sama kuvio kukoisti isona sängyn yläpuolella olevalla tyhjällä mustalla seinällä.
Emelynin huoneessa oli myös ikkuna ja sen edessä hänen työpöytänsä. Sen päällä oli kasoittain askartelutarvikkeita (ja se erottui loistavasti sillä se oli ainoa täysin kaaoksessa oleva osa Emelynin huonetta) ja musta lamppu.
Emelyn etsi seinältä sopivaa paikkaa Lýdian kuvalle ja hoksasi tyhjän paikan ikkunan vieressä.
"Tuohon se mahtuu" hän totesi ja kiinnitti piirroksen sinitarralla seinälle. "No, mitäs pidät huoneestani?" Emelyn hymyili ja kääntyi Lýdiaan päin.
"Voit nukkua vaikkapa tässä. Hankitaan vain patja, peitto ja tyyny niin olemme valmiita... Suunnilleen siis!" Emelyn marssi huoneesta ulos ja sanoi äidilleen: "Voitko tuoda minun huoneeseeni patja, peiton ja tyynyn Lýdialle?"
"Tottakai kultaseni!" Hortense-äiti sanoi ja meni kodinhoitohuoneeseen ja hihkaisi perään "Tahdotko Lýdia tulla valitsemaan mieleisesi?"

[Mila Molina]

Minulle ilmoitettiin, että tämän pelin saa pisteyttää ja lukita keskenräisenä. Kiitoksia!

Emelyn Coucou: 15 p
Lýdia Laxness: 14 p