Jossain oman mielensä syövereissä Ruth tunsi pienen ilon siemen itävän. Mademoiselle Diouri punastui. Punastui hänen - siis Ruth Rousseaun! - sanomille sanoille! Se oli uskomatonta parantajan mielestä. Siitä oli aikaa, kun hän viimeksi oli saanut jonkun punastumaan. Hän katsoi Zahraa huvittuneena, osaamatta aavistaa mitä toinen nainen hänelle seuraavaksi sanoisi. Harmaahapsi veikkasi jotain kirjoihin liittyvää, mutta sai toden totta yllättyä, kun toinen ei puhunutkaan kirjastonhoitajamaisia - tai edes heteroita - asioita.
“Teissä on muutakin kaunista, kuin vain nimenne", neiti Diouri lausahti. Kirjastonhoitajan poikkeuksellisen kaunis ääni ja flirttaileva sävy olivat yhdessä vaarallinen yhdistelmä. Niin vaarallinen, että Ruthin keskittyminen herpaantui ja kirjat, joita hän paikoilleen leijutti, menettivät korkeutta. Parantaja tunsi kuinka lievä puna levisi hänen vaaleille kasvoilleen. Hänen poskiaan pisteli ja kaulaansa kuumotti. "Äh! Eikä ole", hän väitti vastaan. "Toisin kuin teissä..." Parantaja antoi mitään kainostelematta katseensa vaeltaa Zahran halki, hiuksista kantapäähän. "Huiman paljon kauneutta", hän lopulta totesi.
Keskustelu eteni vähitellen ja päästiin aiheeseen nimeltä Bissetten syndrooma. Zahra kaipasi uupumukseensa lääkeitä, joten Ruth kysyi oliko hänellä aiemmin ollut lääkitystä siihen. "Aivan", hän vastasi Diourinille ja mietti. "Noh, kyllä minulla on jotain väsymykseen ja uupumukseen auttavia lääkkeitä sairaalasiivessä. Ja onhan loitsujakin joilla uupumusta voi lieventää, tai hallita, mutta en ole harjoitellut niitä tarpeeksi joten..", parantaja selitti enemmän itselleen, kuin toiselle naiselle.
"Miten lainaaminen toimiikaan tässä kirjastossa?" Ruth kysyi pian, puheenaihetta vaihtaen. Hän piti käsissään pientä loitsukirjaa, joka kertoi vaurioituneita hengityteitä hoitavista loitsuista.
