Uusi tuttavuus pöllölästä

[Katie Chang]

/Peli on varattu Katie Changille ja Heather Roselle/
/Ajankohta on 3.2./


Kävelin huolestuneena pöllölässä. Odotin kirjettä Jinny-tädiltäni. Hän oli luvannut kertoa kuinka äiti voi. "Millaistahan olisi jos vanhemmat olisivat elossa ja terveitä" , huokaisin kauniille lehtopöllölle vieressäni. "Onni ei potki kaikkia" , ajattelin. "Mutta kai jokaisella saisi olla elossa olevat, lapsensa tuntevat vanhemmat"! ajattelin vihaisena kohtalolle.


Purskahdin itkuun. Seuraa minä tarvitsisin." En kylläkään kestäisi että joku näkisi rohkean Katie Changin itkemässä pöllölässä. Vaikka olihan minulla syyni. Sitä syytä en kertoisi kyllä kenellekään", ajattelin.


Lopetin ajattelun. Nyyhkytin vain tänään ruskean takkini hihaan.

[Heather Rose]

Heather Rose nousi kierreportaita pitkin yhä ylemmäs ja ylemmäs. Hän oli hyvällä tuulella. Päivä oli kulunut rattoisasti ja elämä hymyili. Eilen hän oli saanut isältään kirjeen, jossa hän kertoi olevansa Saksassa, mutta tulisi pian käymään Ranskassa kunhan vain saa rahaa lentolippuihin. Isä kertoi saksalaisista perinteistä ja kertoi kaipaavansa tytärtään. Heather tiesi sen isä oli aina rakastanut häntä. Heather ei ymmärtänyt mitä pahaa äiti näki isässä. Miksi tuo oli karkoittanut niin mukavan miehen maailmalle? Se jäisi ikuiseksi arvoitukseksi. Tyttö oli väsännyt isälleen kirjeen ja postittaisi sen pöllöllään Saksaan. Kirje oli kääritty rullalle, jonka poikki Heather oli kirjoittanut tekstin; rakkaalle isälle.

Kiitos ihanasta kirjeestä, rakas isä!

Saksassa kuulostaa olevan mahtavaa. Kumpa olisin siellä sinun kanssasi. En ole kirjoitellutkaan sinulle kovin aktiivisesti, mutta kouluvuoteni aikana olen kokenut monenmoisia asioita. Olen saanut myös uusia ystäviä. Voi isä kuinka onkaan ihanaa kun on joku jonka kanssa pitää hauskaa. Oletko sinäkin saanut ystäviä? Tiedätkö, sain ensimmäisen ystävän jäädessäni lukkojen taakse luokkahuoneeseen. Voitko kuvitella? Seuraavana aamuna olinkin Sairaalasiivessä, mutta se ei ole tärkeää.

Châteaussa järjestettiin turnajaiset. Ensimmäinen haaste sujui hyvin, mutta muut toisesta en vielä tiedä. Pidä peukkuja isä! Ensimmäinen haaste oli labyrintti. Oli pelottavaa lähteä haahuilemaan yksin sellaiseen paikkaa, mutta kyllä siitä selvittiin.

Kirjoitan seuraavalla kerralla pidemmän kirjeen, sanoo rakas tyttäresi - Heather Rose.

Heather hyppäsi porrastasanteelle. Tyttö suunnisti ovelle ja työnsi sen hitaasti auki. Pöllötornin seinillä oli paljon pitkospuita ja huone täyttyi pöllöjen sirkutuksesta. Paikka oli likainen ja hyvin alueellisen näköinen, mutta oikein hyvä pöllöjen asuin paikaksi. Sirkutuksen lomasta kuului kuitenkin jotain muutakin; nyyhkytystä. Heather katseli hämmästyneenä ympärilleen. Silloin hän äkkäsi suunnilleen ikäisenä tytön, joka nyyhkytti takkinsa ruskeaan hihaan. Tytöllä oli mustat pitkät hiukset, eikä tuo ollut kovinkaan pitkä. Heather katseli häntä hetken, mutta käveli sitten tämän luokse ja kysyi; "Mikä sinun on?" Teki pahaa nähdä toisen itkevän.

[Katie Chang]

"Mikä sinun on?" kuulin äänen vierestäni. Kohotin katseeni. Teeskentelin ensin etten kuullut. "E-ei mitään", vastasin kuitenkin lopulta. Toivoin että tyttö katsoisi muualle. Olin varmasti säälittävä näky. Ihan salaa ajattelin kuitenkin: Voi kunpa saisin rohkeuteni kerättyä ja kertoisin.




"Kuka olet?" kysyin. "Öhh, Katie", esittelin. "Katie Chang", tarkensin.

[Heather Rose]

"Mikä sinun on", Heather kysyi tytöltä, joka oli hänen sisällään herättänyt sääliä ja sisäistä surullisuutta. Toivottavasti kaikki oli ainakin osittain hyvin. Jos Heather olisi vain antanut asian olla ja poistunut paikalta olisi hänen sisimmässään kalvanut omatunto ikuisesti - ainakin siihen asti että hän olisi unohtanut tapauksen. Heatherin sydän oli kuitenkin lämmin, eikä hän koskaan tekisi niin. Sen tähden hän luultavasti pääsikin Pouffsoufflen tupaan. Joku Serpentard niin olisi luultavasti voinut tehdä, mutta ei - ei Heather.

Tyttö kohotti katseensa, mutta ei vastannut hetkeen. Tuon silmät olivat siniset. Heather oli itsekin aina halunnut siniset silmät. Hän oli kyllästynyt kastanjanruskeisiin silmiin. Merensiniset olisivat paljon kauniimmat kuin tylsän ruskeat.

"E-ei mitään", sanoi itkuinen viimein. Hän näytti häpeävän itseään. Siinä ei ollut kuitenkaan mitään hävettävää että itki joskus. Heatherkin itki - aika useinkin, mutta noiden tuhansien kerhojen jälkeen hän oli oppinut olla häpeämättä. Hän oli itkenyt satuttaessaan itsensä, yksinäisyydestä ja itsensäkin takia. Se oli osa hänen luonnettaan.

"Kuka olet?" kysyttiin. "Öhh, Katie. Katie Chang", esitteli heti perään Katie itsensä.

"Olen Heather Rose", sanoi Heather ja käveli huoneen keskelle ja katseli ympärilleen havaitakseen pöllönsä, Patrickin, jonka hän oli saanut noin pari viikkoa sitten postissa äidiltään. Tyttö ei kuitenkaan nähnyt tornipöllöään ja niinpä hän asetti sormet huulilleen ja vihelsi. Pian se lehahti hänen luokseen laskeutuen avoimen ikkunan laudalle ja ojensi kuuliaisena koipensa. Heather solmi rullalle käärityn kirjeen punaisella silkkinauhalla koipeen ja lähetti pöllönsä matkaan.

Seuraavaksi hän kääntyi takaisin Katien puoleen ja sanoi; "Kirje oli isälleni. Hän kiertää maailmaa, enkä näe häntä usein. Tällä hetkellä hän on Saksassa, mutta tulee käymään heti kun kerkiää. Äiti karkoitti isän kotoa kun olin pieni. En tiedä miksi. Olen asunut sisarusteni kanssa siitä lähtien. Heitä on kuusi. Minä olen keskimmäinen. Sisarukseni syrjivät -" Heather vaikeni. Voi kuinka epäkohteliaasti hän olikaan ruvennut sepittämään omia asioitaan. "Miksi sinä itkit?" hän kysyi korjatakseen tilanteen.

[Katie Chang]

Tyttö esittäytyi Heather Roseksi ja kiinnitti sitten kirjeensä pöllön jalkaan. "Kirje oli isälleni. Hän kiertää maailmaa, enkä näe häntä usein. Tällä hetkellä hän on Saksassa, mutta tulee käymään heti kun kerkiää. Äiti karkoitti isän kotoa, kun olin pieni. En tiedä miksi. Olen asunut sisarusteni kanssa siitä lähtien. Heitä on kuusi. Minä olen keskimmäinen.", Heather kertoi. "Sisarukseni syrjivät"-Heather aloitti mutta, lopetti sitten ja kysyikin: "Miksi sinä itkit?"






Heather vaikutti kiltiltä joten vedin syvään henkeä ja kerroin: "Isäni oli aurori. Hän kuoli ennen syntymääni. Pian sen jälkeen äitiäni kidutettiin ja lopuksi hänen muistiaan muunneltiin. Kuolonsyöjät tekivät tuon kaiken. Niinpä Jinny-tätini jonka luona asun jahtaa kuolon-syöjiä koko ajan".

[Heather Rose]

Katie veti henkeä. Ilmeisesti asia oli hyvin arkaluontoinen, eikä hän sitä mielellään olisi Heatherille kertonut, mutta kuitenkin tuo sanoi; "Isäni oli aurori. Hän kuoli ennen syntymääni. Pian sen jälkeen äitiäni kidutettiin ja lopuksi hänen muistiaan muunneltiin. Kuolonsyöjät tekivät tuon kaiken. Niinpä Jinny-tätini jonka luona asun jahtaa kuolon-syöjiä koko ajan".

Heather katseli Katieta räpytellen ihmeissään silmiään. Kuinka julma maailma voikaan olla! Heather oli myös kokenut paljon kaikenlaista, mutta tuo - hän ei voinut ajatellakaan sitä. Kuinka Katie oli pärjännyt? pohti hän. Kuinka hän oli selvinnyt näiden vuosien aikana, kun isä on kuollut ja äiti ei muista edes omaa tytärtään?

"Ai, olen pahoillani", huokaisi Heather myötätuntoisesti. "Onko sinulla sisaruksia? Voi, olet onnekas jos sinulla ei ole. Siskot, että veljetkin vain syrjivät ja työntävät ulkopuolelle. Olisin luultavasti onnellinen jos minulla ei olisi sisaria."

[Katie Chang]

"Ai, olen pahoillani", Heather sanoi, ja oli selvästi pahoillaan. "Onko sinulla sisaruksia"? kysyi Heather. "Voi, olet onnekas jos sinulla ei ole. Siskot, että veljetkin vain syrjivät ja työntävät ulkopuolelle. Olisin luultavasti onnellinen jos minulla ei olisi sisaruksia", Heather kertoi.

Ei, ei minulla ole sisaruksia. Vain Jinny-tätini.
Huomasin luottamukseni Heatheriin kasvavan, se tuntui hyvältä.




Näin pöllöni Ylin lentävän sisään. Yl, se tuli vihdoin! riemuitsin. Yl lensi viereeni, jotta saatoin ottaa kirjeen sen koivesta. Avasin kirjeen ja luin sen vilkkaasti:




Hei Katie!

Äitisi ei ole Pyhästä Mungosta kuulemani mukaan parantunut, päivisin. Öisin hän on kuulemani mukaan kuitenkin alkanut unissaan sanoa aina jotain tämän tapaista:" Katien täytyy saada tietää isästään. Vain minä voin kertoa. Mutta miten? " Päivisin hänen käytöksensä on normaalia. Elä hätäänny. Tämä tarkoittaa että äitisi voi olla jonain päivänä normaali.



Jinny-tätisi






Annoin kirjettä Heatherille ja sanoin: "Lue". Omassa päässäni oli äänien sekamelska. "Tuo kuulostaa hyvältä", jotkut äänet sanoivat. "Ei, ei äitisi voi parantua, vaikka se ihanaa oisikin"! jotkut äänet väittivät vastaan. Pian "Tuo kuulostaa hyvältä"-äänet riemukseni voittivat.

[Heather Rose]

"Ei, ei minulla ole sisaruksia. Vain Jinny-tätini", Katie kertoi. Tuo lausahdus sai Heatherin pohtimaan omia sukujuuriaan. Kuka hänen tätinsä oli? Onko hänen äidillään siskoja? Heidän perheessään ei liiemmin puhuttu sukulaisilta, aivan kuin heissä olisi olisi jotain pahaa. Heather muisti vieläkin elävästi ne syntymäpäiväjuhlat, jotka olivat olleet hänen ja kolmen siskonsa yhteiset. Hän oli istunut tunteja keittiön ikkunassa odottamassa vieraiden saapumista, mutta kun ne viimein olivat tulleet olivat nuo tuoneet lahjoja - tosin vain Heatherin siskoille. Se kirpaisi todella.

Silloin pöllö lensi sisään ikkunasta. Se laskeutui Katien vierelle, kun tuo huudahti; "Yl, se tuli vihdoin!" Tyttö irrotti kirjeen sen koivesta ja ryhtyi lukemaan Heatherin tarkkailevan katseen alla. Kun hän oli lukenut viimeisetkin sanat tyrkkäsi hän kirjeen Heatherille kehottaen sen lukemaan.

Empien hetken Heather alkoi lukemaan tekstiä mielenkiinnolla. Kirjeen kirjoittaja, Katien Jinny-täti kertoi ettei hänen äitinsä tilanne ollut parantunut, mutta vastakaikuna oli hän kirjoittanut myös hänen hokevan yöllä lausetta; "Katien täytyy saada tietää isästään. Vain minä voin kertoa. Mutta miten?" Päivisin olisi Katien äidin käytös normaali. Heather iloitsi siitä ajatuksesta, että tuo voisi vielä parantua. Hän ojensi kirjeen takaisin hymyillen aurinkoisesti.

[Katie Chang]

Heather hymyili ojentaessaan kirjeen takaisin. "Voi Heather; olet ihanin minun tuntemani noita!" huudahdin."Otat osaa minun suruuni, eikä siinä vielä kaikki! Otat myös osaa minun ilooni!" riemuitsin, silmät ilon kyyneliä täynnä. Astuin vähän lähemmäs Heatheriä ja halasin tyttöä hellästi. Jätin käsi-varteni tiukasti Heatherin käsille ja katsoin hänen ruskeisiin silmiinsä. Mielestäni ruskea oli kaunis väri silmille.

[Heather Rose]

"Voi Heather; olet ihanin minun tuntemani noita!" huudahti Katie äkkiä. Nuo sanat kuullessaan Heather hymyili vieläkin aurinkoisemmin. Hymy levisi hänen kasvoilleen ja ruskeat silmät tuikkivat ilosta. Tyttö oli hyvin usein iloisella tuulella, mutta tämä oli poikkeus; nyt hänestä tuntui että hän voisi hyppiä ympäri pöllölää vain silkasta onnesta. Mutta siinä Heather seisoi kädet ristissä selän takana vain hymyillen - suuri ilo kuitenkin kuohusi tämän sisällä kuin myrskyisä meri.

"Otat osaa minun suruuni, eikä siinä vielä kaikki! Otat myös osaa minun ilooni!" Katie jatkoi. Heather huomasi kuinka tytön silmät olivat kostuneet. Ensin hän säikähti hieman luullen että häntä taas suretti joku, mutta sitten hän ymmärsi että nuo olivat ilon kyyneliä. Heatherinkin teki mieli itkeä, sillä hän ei muista koska viimeksi hänelle oltiin sanottu tuollalailla. Koska viimeksi hänelle oltiin sanottu ihanaksi, tai edes kivaksi? Ei ainakaan kotona sisarten keskuudessa.

Katie oli astunut lähemmäksi Heatheria ja halasi tätä nyt hellästi. Tyttö vastasi halaukseen samalla mitalla ja yritti kuvitella, miltä tuntuisi jos joskus hänen sisarensa häntä halaisi. Se olisi ihme. Ihme joita ei usein tapahdu. Jospa joskus vaihteeksi hänelle oltaisiin ystävällisiä, eikä vain syrjittäisi minkä ehtii. Näin tulisi luultavasti käymään vain Heatherin unelmissa - niissä pilvilinnoissa mitä hän oli loihtinut.

Heather huomasi kuinka pieni kyynel vieri pitkin hänen poskeaan, kun Katie piti hänen käsivarsistaan tiukasti kiinni ja katsoi häntä silmiin. Se ei ollut kyynel surusta eikä ilostakaan. Tuossa kyyneleessä oli molempia elementtejä; iloa toisen kauniista sanoista, jotka saivat hänen sydämensä pakahtumaan onnesta ja surua siitä kaivatusta läheisyydestä mitä Heather ei ollut saanut osakseen. Tyttö pyyhkäisi kyyneleen pois ja nyyhkäisi yhä hymyillen autuaana. Uusia kuitenkin kirposi hänen silmäkulmistaan ja Heather purskahtikin hiljaiseen itkuun; "Kiitos! Voi kiitos! Minulle ei ole koskaan sanottu tuollalailla. Tuntuu kamalalta kun sisaret syrjivät, isä on maailmalla ja äiti tuskin välittää", hän nyyhkytti pitäen kiinni Katien käsistä. "Kiitos."