//Anteeksi viivytys, tietokoneen netti ei toiminut :/ (selityksiä, selityksiä... No joo, kirjotin tän jo pari päivää sitte//
”Hän on minua pari vuotta vanhempi ja kävi Tylypahkaa. Mich kuitenkin erotettiin koulusta- en tiedä miksi, mutta nyt hän työskentelee postipoikana ansaitakseen palkkaa. Hän on orpo ja olisin ottanut pojan mieluusti meille asumaan, mutta äiti sanoo, että hänellä on liian monta lasta kaitsittavana”, Heather kertoi. En voinut mitään sille, että mielikuvitukseni alkoi laukata. Mich kuulosti todella mielenkiintoiselta, kuin suoraan tarinasta. Mahtoikohan hän olla jotain muuta kuin miltä näytti, kun oli kerran saanut potkut? Orpokin vielä, ja pari vuotta vanhempi. En voinut mitään sille, että kuvittelin Heatherin ja Michin elokuvaan. He joutuisivat yhdessä seikkailuun, ja sopivati paria vuotta Heatheria vanhempi salaperäinen postipoika alkaisi viehättää tyttöä, mutta juuri viimeisellä hetkellä Mich paljastuisi pimeyden velhoksi, jollaiseksi orpolasta ei ihan heti kuvittelisi. Onneksi jonkinlainen sankari tulisi pelastamaan Heatherin Michin kynsistä ja...
Havahduin kuvitelmistani kun Heatherin glögilasi kilahti pöydälle, ja tartui seuraavaan pakettiin. Ehkä ei kuitenkaan. Luultavasti Mich oli vain vähän kurittomampaa tyyppiä ja taikonut turhan monta kertaa vapaa-ajalla. Ja tuskin Heather ajatteli tuttua postipoikaa sillä tavalla.
Heather pyöritteli käsissään hieman huolimattomasti paketoitua pakettia, ja avasi sen varovasti, hieman epäillen. Paketista kuoriutui kuitenkin ihan tavallisen näköinen kirja, enkä ymmärtänyt, mitä Heather oli odottanut, kunnes kirja tipahti Heatherin käsistä ja alkoi ryömiä lattialla näykkien ympäriinsä pelottavilla toorahampaillaan. Minä tietysti säikähdin yllättävää käännettä hirveästi, ja pomppasin kiljahtaen pöydälle. Sillä aikaa Heather onnistui vangitsemaan hullun kirjan ja minä kömmin vähän nolona alas pöydältä.
”Kuka tuon lähetti?” kysyin. ”Säikähdin ihan kamalasti!” Istahdin takaisin tuoliini silmäillen varuillani kirjaa, sillä pelkäsin, että se kokoaisi voimansa ja hyökkäisi uudestaan. En ollut ennen nähnyt agressiivista kirjaa, mutta tarinoilla oli uskomaton voima, joten en aikonut aliarvioida kirjan vaarallisuutta.
Yritin rauhoittua, ja otin toiseksi viimeisen paketin korista. Sekin näytti kirjalta, ja lähettäjäksi oli merkitty jälleen äiti ja isä. Avasin ruusukuvioisen paperin, ja se tosiaan kieli jo sisällöstä: kirja, jolla oli valkoiset kannet, joissa oli muutama vaaleanpunainen ruusu. Kirjassa ei lukenut nimeä. Avasin sen, ja se oli tyhjä. Sivut olivat valkoiset ja ruusun tuoksuiset. Kirjan oli oltava päiväkirja. En ollut ikinä pitänyt sellaista, mutta kai sitä voisi kokeilla. Tuskin se pahaakaan tekisi.

