Noki vastaan Lontoo, erä yksi

[Noah Andersson]

Annoin Londonin raahata minut rappuset ylös. Tohvelini juuttui muutaman kerran rappusten väleihin, mutten kompastunut kertaakaan. ”Joo joo, sinähät et ole mikään hurjastelija vaan harras munkki.” Totesin hihitellen. ”Forgive me my father Morel, for I have sinned.” Sanoin muka-katuvaisella äänellä. Suuntasin Londoniin suuret ”katuvaiset” silmäni ennen purskahtamistani hiljaiseen nauruun. Herra minä-pystyn-kaikkeen kompastui kenkään ja kirjoili niin värikkäästi, että minun oli jo vaikea pidätellä tyrskähdyksiäni.

”Älä siinä yhtään yritä hyssytellä.” Totesin Londonille istahtaen hänen sängylleen. Eikun hups- siinä snägyssä olikin jo joku. Joku, joka nukkui kuin tukki ja joka ei taatusti ollut London. Nousin sängyltä nopeasti -hyi, aivan liian nopeasti, nyt yrjöttää- ja siirsin katseeni takaisin prinssi Hurmaavaan, joka penkoi tavaroitaan kovaan vauhtiin. Ei kai parin pullon löytäminen niin vaikeaa voinut olla? Kuka ei sitäpaitsi muista, minne oli alkoholinsa piilottanut? Perussettiä. ”Looooooooondoooon. Pidä kiiiiiiiiiiiiirettä.” Ulisin. Oloni oli kallistumassa huolestuttavasti laskuhumalaan päin, eikä minulla ollut aikomustakaan vetää itkukännejä Morelin edessä. Sen verran järkeä minulla kai oli vielä päässä.

Sitten tapahtui pahin mahdollinen: Londonin viinavarastot olivat päässeet loppumaan. Päästin ilmoille hiljaisen ulinan ja katsoin Londonia syyttävästi. Tämähän oli huijannut minut tänne. Istuin kuitenkin kiltisti Londonin viereen ja painoin pääni hänen olkapäälleen. Minua väsytti yhtäkkiä aaaaaaaivan kamalasti. ”Jos sä otat sun housut pois, niin voin luvata, et-hik!-tä sä et saa enää ikinä lapsia.” Mumisin hieman epäselvästi. Ei uhkauksessa ollut hirveästi järkeä, mutta missä muka elämässä oli?

”Toivottavasti sulla on jotain viskiä parempaa. Se tavara ei ole oikeestaan ees kovin hyvää.” Totesin Londonin olkaa vasten. Huone keinui hitaasti, mikä oikeastaan tuntui ihan kivalta. Melkein kuin olisimme olleet laivalla. Avasin silmäni, joita en edes muistanut sulkeneeni. Katsoin Londonia silmiin ja tutkailin hänen kasvojaan lähemmin. Hengitykseni varmasti lemusi, mutta nooooooh, pikkuvikoja. ”Älä käsitä tätä väärin, mutta -hik!- onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että sinulla on nätit silmät?” Mongersin kohtalaisen selvästi. En halunnut flirttailla, mutta petturi-Morelilla oli oikeasti kivat silmät.

[London Morel]

Itsekään en voinut olla tirskahtamatta Noahille, joka oli päätyä samaan sänkyyn tupatoverini Michaelin kanssa. Tämä oli varmasti ensimmäinen kerta, kun joku nainen oli noin lähellä kyseisen pojan sänkyä. Michaelilla oli nimittäin kummallinen tapa karkoittaa kaikki naispuoliset henkilöt lähistöltään. En voinut olla naurahtamatta tälle ajatukselleni uudestaan.

Vaikka olin pettynyt siihen, että alkoholijuomavarastoni oli päässyt katoamaan, mieleni koheni, kun huomasin Noahin istuutuvan viereeni sängyn laidalle. Hän painoi päänsä olkapäälleni ja kehui silmiäni. Olin saanut aikaisemminkin kehuja silmistäni, kuten myös muista kehonosistani, mutta kehuja oli aina mukava saada lisää. Itsevarmuuteni saattoi kasvaa vielä hieman lisää, mikä ei ollut tässä tilanteessa lainkaan hyvä asia. En kuitenkaan itse tiedostanut sitä.

"Mun ei tarvitse ottaa mun housuja pois, jos sä teet sen mun puolesta", sanoin Noahille ja katsoin tuota silmiin. Noin sekuntia myöhemmin huomaan kumartuneeni tytön päälle yrittäen kaataa tuota sängylle selälleen. Vein kasvoni kiinni tytön kasvoihin tarkoituksenani suudella tuota. Oloni oli itsevarma ja voimakas, koin pystyväni tekemään mitä vain, enkä antanut päässäni tuntuvan pyörrytyksen laskea tunnelmaa.

[Noah Andersson]

Minun oli vaikeaa pidätellä nauruani Morelin ehdottaessa, että riisuisin hänen housunsa. Ei kai tuo ollut tosissaan? Juujuu, niin humalassa minä en vielä ollut, enkä varmaan koskaan tulisi olemaankaan. Olihan tuo hauska jätkä, mutten koskisi häneen siinä mielessä edes pitkällä tikulla. London oli fuckboyiden eliittiä, eikä heidän kanssaan kannattanut lähteä hippasille. London vaikutti tosin olevan asiasta eri mieltä, sillä tämä kaatoi minut selälleni sängylle ja liikutti kasvojaan huolestuttavasti kohti omiani. Ei kai... ei kai hän oikeasti aikonut suudella minua? Luuliko hän, että minä...? Ei. Eieieieiei.

Tuntui, kuin niskaani olisi kaadettu saavillinen jäävettä. Pääni oli selvempi kuin tunteihin ja nostin käteni Londonin olkapäille pyrkiessäni pystäyttää tämän yläpuolelleni. ”London. Mitä hel-hik!-vettiä sä luulet tekeväsi?” Sihisin hämmentyneenä. Olinko minä muka antanut hänelle jotain viboja? Totta kai alkoholi poisti estoja (siksi se olikin niin ihanaa), mutta ei kai nyt niin paljoa. Jessus. Voihkaisin kuitenkin sisäisesti: minusta oli tullut yksi tytöistä Londonin sängyssä. Voi rähmä. Voi rähmäkäpylät ja himpskatin huiskut.

Yritin työntää Londonin pois päältäni ja nousta seisomaan. ”Minä en ole läheskään riittävän humalassa tuollaiseen. Joten herra on hyvä, ja irrottaa otteensa -hik!-, tai menettää minuun koskevat ruumiinosansa.” Sammalsin samalla, kun kiedoin aamutakkia tiukemmin ympärilleni. Voi rähmä. Rähmärähmärähmärähmä. Miten tässä näin pääsi käymään? ”Jos me ollaan tosi onnekkaita, niin kumpikaan meistä ei muista tätä aamulla. Toivotaan niin, sillä se olisi kaikkien osapuolten kannalta parasta.” Mumisin noustessani seisomaan huojuville bambijaloilleni. Jokin soitti mielessäni hälytyskelloja, tässä tilanteessa haiskahti jokin muukin kuin hengitykseni. Olin unohtanut jotain, jotain tärkeää. Jotain, joka olisi saanut minut normaali oloissa hysteerisen itkun partaalle. Mitäköhän se oli? Kai joku ihminen, johon liitin päässäni hattaran. Jaa. Kai sitä ehtisi miettiä myöhemminkin. Nyt halusin äkkiä takaisin omaan tupaani, jossa olisi lämmin sänky ja takka... Voisin käydä keittiön kautta ja hakea itselleni lohdutukseksi vaikka kinuskipiiraan. Joo, niin minä tekisin.

”Mä taidan lähtee tästä mene-hik!-mään. Öitä...” Mumisin kävellessäni kohti ovea. Tilanne harmitti, sillä ei kai London oikeasti uskonut, että jokainen tyttö maailmassa halusi häntä? Minulla oli ollut kivaa ja mukava ilta kavereina. ”London hei, ihan vinkki vitonen jatkoa varten: opi pysymään housuissas. Kaikki ei halua sua.” Totesin viipottaessani ulos ovesta ja takaisin rappusiin. Vaikka jalkani olivat raskaat, ylpeyteni ei sallinut Londonin makuusalin tai oleskeluhuoneen sohvalle sammumista. Minä kävelisin tupaani vaikka väkisin. Mutta ensin oli saatava ruokaa.


//Eiköhän tämä alkanut olla tässä! Kiitos hurjasti peliseurasta<3

[London Morel]

Mulla ei käynyt mielessäkään, että tekemälläni siirrolla olisi ollut tällainen lopputulos. Olin tottunut siihen, että sain lähes aina mitä halusin, kun kyse oli naisista. Olin tottunut, että aina kun minä tahdoin, myös toinen osapuoli tahtoi ja teki sen minulle erittäin selväksi. Vaativat kuiskailut korvaani olivat minulle tuttua, ja välillä jopa minä jouduin olemaan se jarruttelevampi osapuoli.

Tästä johtuen torjuvat sanat ja eleet tulivat minulle täytenä yllätyksenä ja siirryin tytön päältä pois hivenen vastahakoisesti. Katsoin kuinka tuo seisoi edessäni ja sitoi aamutakkiaan tiukemmin ympärilleen. En ollut tyhmä, joten osasin laskea 1+2=3. "Herra on hyvä ja irrottaa otteensa" + "Kaikki ei halua sua" = Ei.

Katsoin sanattomana tytön loittonevaa selkää. Viereisessä sängyssä nukkunut poika oli herännyt ja mainitsi minulle jotain metelöinnistä ja huonosta tuurista. Näytin hänelle keskisormea.

"Jos sä et olisi tullut keskeyttämään, olisin nyt tekemässä jotain ihan muuta kuin juttelemassa sun kanssa", tiuskaisin pojalle ja vedin kiinni sänkymme välissä olevan väliverhon. En pystynyt myöntämään saaneeni pakit, ja humalatilan takia en edes kunnolla ymmärtänyt saaneeni sellaiset. Jos olisin löytänyt viinavarastoni, lopputulos olisi taatusti ollut toinen.

Rojahdin selälleni sängyn päälle ja sammuin välittömästi.

// Miks annan kerta toisensa jälkeen käydä hahmoilleni näin :D Kiitos hauskasta pelistä!

[Mila Molina]

Kiitos pelistä!

Noah Andersson, Gryffondor: 22+5=27p
London Morel, Cerfeur: 20+5=25p