Koronakarkurit

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 09 Touko 2020, 00:09

//Melkein toivon, että London tekee "hauskan" käytännön pilan ja vetää tuolin alta xD//

Heather näytti yllättyneeltä, London ei oikeasti ollut niin tyhmä kun antoi ymmärtää. "Väärin! Sulla on liikaa ennakkoluuloja vegaanista ruokavalioa kohtaan" tyttö katsoi Londonia. "Pitää vain olla luova ja antaa mahdollisuuksia kasvikunnan tuotteille, voin tehdä sulle joskus jotain hyvää vegaanista ruokaa" Heather jatkoi.

Hän odotti kun London oli saanut maksettua näiden ostokset, ja samalla vilkuili ympärilleen. Paikka oli mukavan rauhallinen ja kiva, kaikin puolin siisti. Eikä ollut muita oppilaita tuijottamassa ympärillä. Heather nyökkäsi Londonille kun tuo ehdotti istumapaikkaa, lähtien valumaan tuon vierellä.

Hetken tyttö mietti, että voiko sanoa ettei ole ollut täällä aiemmin. Mutta se olisi herättänyt aivan liikaa kyselyjä, ja ties vaikka ikä olisi tullut siinä ilmi. "Tämä on tosi kiva paikka" Heather totesi Londonille ja hymyili hieman, näyttäen joskin yllättyneeltä kun tuo veti tuolin hänelle.

Pieni puna levisi Heatherin kasvoille tästä eleestä ja istui alas. "Kiitos" hymy nousi tytön kasvoille kun hän katsoi Londonia, hipaisten tuota kevyesti käsivarresta. Tuo oli herrasmies. Ah. "Tämä oli oikeasti kiva idea, vaikka pelkään edelleen että jäädään kiinni. Voidaan pitää hauskaa siihen asti" Heather virnisti ja katsoi Londonia silmiin.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja London Morel » 23 Touko 2020, 20:50

London jäi pohtimaan, millaisen aterian hän oikein saisi itselleen porkkanoista, kukkakaaleista ja parsasta. Tuskin ainakaan mitään hyvää, sillä kasvikset vaativat aina vähintään pekonia seurakseen. Sitä hän ei kuitenkaan sanonut Heatherille ääneen, vaan ottaisi mielellään aterian vastaan, jos tyttö sen hänelle joskus tarjoaisi.

Tyttö oli ilmeisesti tyytyväinen saamaansa kohteliaisuuteen, sillä London sai vastalahjaksi sievän hymyn sekä hellän kosketuksen käsivarteensa. Poika istuutui pöydän ääreen tyttöä vastapäätä ja asetti kätensä rennosti pöydälle.

"Ei me jäädä kiinni. Tai jos me jäädään kiinni, niin me jäädään kiinni yhdessä", London sanoi Heatherille katsoen tuota silmiin. Nyt kun mietti, kyseinen lause kuulosti melko romanttiselta hänen suustaan sanottuna. "Saadaan vähän lisää yhteistä aikaa palkintopystejä kiillottaessa", poika jatkaa ja iskee silmäänsä tytölle.

Tarjoilija tuo pian heidän tilaamansa ruoat ja juomat pöytään. Ensimmäisenä London ottaa ison hörppäyksen lattestaan sekä maistaa palan suklaakakkua, joka on suussa sulavaa. "Et voi olla maistamatta tätä, tää on niin hyvää", London kehuu kakkua Heatheria kiusoitellen. Hän ojentaa tytön suuta kohden haarukan pään, jossa on pala kuohkean näköistä suklaakakkua.

// Onko toiveita, pelataanko tää peli perusteellisesti loppuun, pikakelataanko paluumatkaan vai päätetäänkö tämä kesken kahvilassa istumisen? :)
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 23 Touko 2020, 22:17

Onneksi Heather ei tiennyt, että London ajatteli vegaanisen ruokavalion sisältävän vain porkkanoita, kukkakaalia ja parsaa. Luultavammin tyttö olisi saarnannut puoli-iltaa siitä, että Londonilla on kapeakatseinen näkemys asiaan. Ja ostanut tuolle paketin tofua ja härkäpapuja ja ties mitä.

Vai että jäädään kiinni yhdessä? Loistavaa, sillä Heather ei ottaisi syitä niskoilleen toisen puolesta, varsinkin kun kyseinen treffi-idea oli Londonin idea. "Palkintopystien kiillottaminen kuulostaa kamalalta, joten jos sovitaan että ei jäädä kiinni?" Tyttö katsoi Londonia ja hymyili.

Heather maistoi omaa juomaansa ja maistoi leivostaan. Tämä oli todella hyvää, mutta Londonin suklaaleivos kuiskaili Heatherille. Aivan varmasti kuiskaili ja Heather tuijotti sitä himoiten. Kun London oli haarukkansa ja leivoksensa kanssa ojentamassa sitä Heatherille, tyttö uhmasi periaatteitaan ja maistoi suklaakakkua. "Mmh... tämä on todella ihanaa" Suklaa oli syntisen hyvää. Haittaiskohan Londonia, jos maistaisin vielä vähäsen?

"Etkä kyllä kerro kenellekään, nehän naurais mulle päin naamaa kun saarnaan veganismista ja sitten syön suklakaakkua" Heather katsoi Londonia.

//Ei oikeastaan, ehkä pikakelaillaan tätä myös paluumatkaan?
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja London Morel » 24 Touko 2020, 01:02

London jopa hieman yllättyi siitä, että Heather uhmasi ruokavaliotaan ja päätti maistaa pojan tarjoamaa kakkua. Tosin kun kyse oli suklaakakusta, poika ymmärsi tämän pienen lipsahduksen täysin. Hän hymyili tytölle kuullessaan tuon mielipiteen kakusta ja työnsi seuraavan haarukallisen omaan suuhunsa.

"En tietenkään kerro", London lupasi tytölle. Ei hänellä ollut tarpeen levitellä tällaisia tietoja kenellekään, ellei asia sitten sattuisi vahingossa lipsahtamaan hänen suustaan. "Seuraavalla kerralla tilataan ravintolassa sitten kunnon pihvit", London totesi tytölle virnuillen. Heather olisi vieläkin täydellisempi tyttöystäväehdokas, jos tuo suostuisi syömään herkullisen liha-aterian pojan kanssa.

London jatkoi kakkunsa syömistä, mutta päätti tarjota vielä yhden palan siitä tytölle. Hän ryysti lattelasinsa tyhjäksi ja pyyhki suupielensä lautasliinaan.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 24 Touko 2020, 01:41

Heather jatkoi oman leivoksensa syömistä ja hymyili Londonille. Tosin, ilme vähän happani kun tuo ehdotti pihviä. Syvä huokaus pääsi tytön huulilta ja hän katsoi Londonia. "Suklaaseen voin venyttää rajojani, mutta punaiseen lihaan en koske. Enkä mihinkään muuhun tehotuotettuun..." Tässä Heather oli ehdoton, ellei joku perustelisi todella hyvin miksi pitäisi syödä lihaa.

Heather söi siinä samalla ja hillitsi itsensä, ettei alkaisi saarnaan punaisen lihan epäeettisyydestä. Nyt oltiin treffeillä, ei ympäristövalistuskurssilla. "Voit sä sitä pihviä syödä... ja tarkoittiko tämä nyt sitä, että viet mut johonkin ravintolaan vai?" Heather hymyili Londonille ja joi juomaansa.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja London Morel » 24 Touko 2020, 03:08

London päätti, että nyt oli sopiva aika lopettaa veganismin arvostelu sekä lihansyöntiin liittyvä keskustelu. Hän hymyili tytölle.

"Mä lupaan, että vien sut joku päivä ravintolaan", London antoi tytölle taas uuden lupauksen, "Sitten kun mä olen kuuluisa etsijä, niin me voidaan käydä ravintolassa vaikka joka päivä", poika kertoi, ja todella uskoi siihen, että kyseinen aika joskus koittaisi. Tällä hetkellä hänen tulonsa riittivät vain hampurilaisravintolan aterioihin.

Kaksikko jatkoi istuskeluaan, syömistään ja jutteluaan. London oppi tuntemaan Heatherin jatkuvasti paremmin, ja mitä enemmän hän tyttöön tutustui, sitä enemmän hän tuosta piti. Poika piti tytön äänestä, naurusta, silmistä, ulkonäöstä ja tuon erilainen ajattelumaailma kiehtoi häntä. Kun aika koitti, London nousi ylös ja alkoi tehdä lähtöä tytön kanssa. Kahvitteluhetkestä oli selvitty ilman ylimääräisiä katseita, mutta vielä olisi paluumatka suoritettavana.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 24 Touko 2020, 11:56

Heather hymyili Londonille, tuo oli todella herttainen. Ei Heatheria loppupeleissä kiinnostanut mihin London hänet veisi, ei paikalla olisi väliä, jos poika olisi ajatellut sitä tarpeeksi. Ajatellut paikkaa, jossa heillä voisi olla kivaa ja kukaan ei tuomitsisi ikäeroa. Joten, Michelin-ravintola vai mäkkäri... Itkeehän sitä mieluummin limusiinissa kuin linja-autossa, mutta seura oli ratkaiseva.

Heather kertoi jonkin verran elämästään Londonille. Kuinka Corey ja Lavender olivat yhtäaikaa ärsyttäviä kakaroita kun hauskoja pikkusisaruksia. Kuinka hän on viettänyt lapsena enemmän aikaa Irlannissa Galwayssa kuin kotonaan Lyonissa. Sukukartano mikä O'Haran suvulla on Galwayssa ja paljon sukulaisia. Serkuista Lorcan oli opettanut tytön huispaamaan aikanaan ja Sean oli opettanut soittaan kitaraa. O'Haran mummi oli kertonut kauhutarinoita ja suvun skandaaleja. Kesäsuunnitelmia Heather sivusi, hänen äitinsä oli vihjaillut että pääsisi/joutuisi kesäksi töihin ministeriöön joksikin aikaa, ja vahtisi sitten Coreytä ja Lavenderia loppukesän. Kaikki oli vielä ihan auki.

Tyttö oli päässyt rentoutumaan, ja vaikka koululla saattoi vaikuttaa siltä, että Heather ei antanut minkään tulla tielle ja olisi piinkova tuleva ämmä, niin sisimmältään Heather oli varsin herkkä tapaus. Ajattelevainen ja pystyi juttelemaan paremmin kun aihe ei liittynyt mihinkään kouluasiaan. Kouluasiat sai tytön reagoimaan kuin siilin, joka nosti piikit pystyyn.

Heather nousi ylös ja hymyili Londonille. "Vielä pitäisi päästä kenenkään huomaamatta takaisin koululle" tyttö sanoi ja katsoi Londonia. Hän voisi jatkaa näitä treffejä ikuisuuksiin, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tuhkimokin joutui lähtemään tanssiaisista puolilta öin.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja London Morel » 26 Touko 2020, 08:45

Londonista oli mielenkiintoista kuulla uusia asioita Heatherin elämästä. Tuon suku kuulosti suurelta ja hienommalta kuin Londonin suku. Hyvät kontaktit ministeriöön, sukukartano ja muut tytön kertomat asiat kuulostivat niin hienolta. Poika itse kertoi lapsuudestaan ja juuristaan Kaliforniassa sekä heidän perheensä muutosta Ranskan Lyoniin. Hän kertoi veljestään Donovanista, joka oli ehdottomasti hänen elämänsä tärkein ihminen sekä harrastuksistaan ja haaveistaan ammattihuispaajana.

London otti tytön kädestä kiinni ja hymyili, ennen kuin hän lähti astelemaan takaisin kahvilan varaston ovelle. Henkilökuntaa ei näkynyt missään. Poika aukaisi oven ja päästi tytön astelemaan ensimmäiseksi sisälle.

"Nyt on sun vuoro mennä luukusta ekana", London tokaisi tytölle virnistäen. Hän aukaisi luukun valmiiksi ja kurkkasi sisään. Käytävä oli niin pimeä, ettei sen pohjaa näkynyt kunnolla. Kohta olisi taas tarvetta valois-loitsulle.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja Heather O'Hara » 26 Touko 2020, 13:28

Heather ei tiennyt, että London on kotoisin Kaliforniasta. Paaaaljon aurinkoa ja hiekkarantoja. Se kelpaisi Heatherille, joka viihtyi kesäisin ulkona rannalla. Tuon veljestä oli kiva kuulla ja ammattihuispaajan haaveet Heather tiesikin. Tyttö hymyili Londonille tuon tarttuessa käteen, hipsuttaen kevyesti peukalollaan tuon kättä.

Kun London sai luukun auki ja Heather katsoi alaspäin. "Tämä on paljon karmivampaa näin, eihän pohjaa edes näy!" Tyttö totesi, mutta laskeutui kuitenkin niin että pääsisi luukun kautta alas. Ei Heather alkaisi nössöileen, miksipä alkaisi? Hän tiesi ettei siellä pohjalla olisi mitään kummempaa. Kuitenkin, Heather lähti laskeutumaan varovasti alemmas, pitäen sauvaa toisessa kädessään.

"Valois" Hän loitsi, jotta näkisi edes jotain, ja saikin jalkansa turvallisesti maan kamaralle, jääden odottamaan Londonia.
Heather O'Hara
Alumni
 
Viestit: 303
Liittynyt: 07 Syys 2019, 19:30

Re: Koronakarkurit

ViestiKirjoittaja London Morel » 26 Touko 2020, 14:39

London oli ylpeä tyttöystävästään, joka pienen epäröinnin jälkeen suostui laskeutumaan portaat salakäytävän pohjalle. Tyttöystävästään? Ajatteliko hän tosiaan noin? Poika punastui hivenen ajatukselleen ja ryhtyi kapuamaan Heatherin perässä alas. Ei hän pistäisi pahakseen, jos saisi tulevaisuudessa kutsua kyseistä tyttöä tuolla nimikkeellä.

Londonin kengät kopahtivat kivilattiaa vasten kun hän hyppäsi käytävän pohjalle. Hän lähti astelemaan Heatherin kanssa kohti koulua ja kaksikon sauvat valaisivat tutun, karun reitin kohti linnan pohjakerroksessa olevaa varastohuonetta. Poika tarttui toistamiseen sauvattomalla kädellään kiinni tytön käteen.

"Onko sulla toiveita, mitä tehdään seuraavalla kerralla kun nähdään?", London kysyi tytöltä ja virnisti tälle. Tuntui siltä, että tämän tytön kanssa hän voisi tehdä lähes mitä vain.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

EdellinenSeuraava

Paluu Foorumiroolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa