Here we go again

[Rebecca Hope]

//kjehkjeh ;)//

Onneksi Londonkin osti jotain, jotten minä vaikuttanut siltä että söin kauheasti kaikkea. Tuo hankki itselleen kinkkuvoileivän ja... sydäntikkarin? En ollut ajattellut Londonin pitävän sellaisista, mutta minä tykkäsin niistä paljon. Tykkäsin oikeastaan melkein kaikista herkuista ja ruoista, mutten oikeastaan kerännyt painoa nopean aineenvaihduntani takia.

Painoni heitteli aina normaalipainon ja alipainon rajalla, vaikka olinkin kesäloman aikana alkanut lihomaan hiukan liiallisen suklaan ja jäätelön mussuttamisen takia. Châteaussa ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta saamaan sellaisia herkkuja joka päivä, joten painoni laskisi luultavasti takaisin siihen mikä se aiemminkin oli ollut.

Yllätyin kun London ojensikin tikkarin minua kohti kertoen ostaneensa sen minulle. "Oi kiitos! Ei sinun olisi kyllä tarvinnut", kiitin ja otin tikkarin vastaan. Enhän minä nyt sellaisesta voinut kieltäytyä, ei sillä että olisin edes halunnut. Tutkailin sitä hymyillen. Se oli iso ja nätti ja maistui varmasti loistavalta. En vain raaskinut syödä sitä ihan heti joten laskin käteni vain syliini tikkari mukanaan.

"Enhän mäkään sulle ole kauheasti mitään ostanut", naurahdin ja katselin Londonia. Poika näytti siltä miltä olin muistanutkin, hän ei ollut muuttunut yhtään. Taisiis toivottavasti hiukan, mutta ei ulkoisesti. Toivottavasti poika ei myöskään sanoisi mitään typerää kommenttia siitä, kuinka miesten piti muka ostaa naisille asioita.

[London Morel]

London osasi veikata jo etukäteen, mitä Rebecca vastaisi saadessaan tikkarin. Tytöt sanoivat aina, ettei olisi tarvinnut, mutta sitten kun ei antanutkaan lahjaa pitkään aikaan, siitäkin tuli sanomista. Tytöt osasivat olla välillä todella hankalia ja välillä niiden miellyttäminen oli kuin rakettitiedettä. Onneksi Rebecan kanssa oli keskimääräistä helpompaa.

"Mulle riittää, että saan olla sun kanssa", London vastasi tytön kommenttiin, "Tuo tikkarin muoto ehkä kertoo, kuinka paljon mä susta tykkään", poika jatkoi ja oli jopa hieman hämillään siitä, kuinka avoimesti hän kertoi asiasta Rebecalle. Oli erittäin harvinaista, että London oli ihastunut johonkin tyttöön tällä tavalla ja vielä harvinaisempaa, että hän puhui tunteistaan ääneen. Kesä ilman minkäänlaista ihastumisen tunnetta tai läheisyyttä kenenkään tytön kanssa oli tehnyt ilmeisesti tehtävänsä.

London kevensi vaunuosaston tunnelmaa virnistämällä. Hän kääri kinkkuvoileivän ulos muoveista ja haukkasi siitä palan. Katseensa poika siirsi tytöstä ikkunaan. Maaseutumaisema peltoineen ja pienine puutaloineen vilisi silmien ohi. Vielä olisi monta tuntia, ennen kuin he olisivat koululla.

// Aletaanko kohta lopettamaan? ennen kuin London ehtii tyyliin kosia Rebeccaa. Jompi kumpi voisi vaikka poistua jonnekin? :) //

[Rebecca Hope]

Onneksi London ei sanonut mitään typerää, kertoi vain että hänelle riittää se, että voi viettää aikaa kanssani. Olihan se vähän siirappista, mutta hymy valaisi silti kasvoni. Kukaan ei ollut pitkään aikaan sanonut minulle mitään niin mukavaa. London virnisti ja haukkasi kinkkuleipäänsä. Itse en kamalasti pitänyt valmissafkasta, sillä olin kasvanut syöden äitini itse valmistamaa ruokaa. Mutta sentään pystyin olemaan samassa huoneessa valmiskinkkuvoileipien kanssa, toisin kuin eräs kaverini Pariisista joka vihasi kinkun hajua.

Jäin itsekin katselemaan maisemia jotka vilisivät ikkunoissa. Horisontissa olevat puut näyttivät ruskeilta hattivateilta, ja koko maisema näytti vesiväreillä maalatulta. Rakastin maaseutumaisemia ja metsiä. Pariisissa oli vaikeaa löytää sellaisia, jos ei laskettu niitä pieniä plänttejä yhden istutetun puun kanssa, kun muu oli peittynyt asvaltin alle. Onneksi meidän asuinalueemme oli hiukan vehreämpi, ja talomme oli muutenkin täynnä kaikenlaisia kasveja.

Kuulin käytävästä melua, ja vilkaisin kännykkäni kelloa. Olimme vielä kaukana seuraavasta pysähdyspaikasta, joten metakka ei ainakaan voinut johtua siitä, että junaan olisi nousemassa uusia matkustajia. Pian ovelle ilmestyikin läjä ihmisiä, jotka ilmeisesti tunnistivat Londonin, nimittäin he avasivat oven ja ahtautuivat oviaukosta yhtä aikaa tervehtimään poikaa. Nappasin äkkiä kirjani ja vesipulloni viereiseltä tuolilta, ennenkuin yksi poika istahtaisi niiden päälle. Tungin ne nopeasti punaiseen reppuuni, ja vedin sen vetoketjun kiinni.

"Nomutta, minun pitäisi varmaan lähteä etsiskelemään muita kavereitani, jotta voimme hikkeillä ja lukea koulukirjoja jo ennen koulujen alkua", naurahdin osoittaen sanani Londonille ja nousin ylös. Heilautin repun selkääni, ja kiitin Londonia vielä kerran tikkarista ja seuran pitämisestä. Sitten sanoin heipat ja lähdin laukkujeni kanssa ulos vaunuosastoltamme kohti kavereideni vaunua.

//Lopetellaan varmaan tämä rope tähän :) Kiitos peliseurasta! <33//

[London Morel]

Olimme molemmat tovin aivan hiljaa ja vain katsoimme ulos ikkunasta. Hetken ajan tuntui siltä, ettei täydellistä hetkeämme voinut pilata mikään, mutta sitten ovelta alkoi kuulua ääniä. Varoittamatta sisälle astui viiden pojan röykkiö, josta tunnistin jokaisen. He olivat tupatovereitani.

Miksi juuri nyt?

Rebecca alkoi tehdä välittömästi lähtöä. Eräs kavereistani meinasin istua tytön uuden kirjan päälle, joten ymmärsin, miksi tyttö halusi poistua heti paikalta. Heilautin Rebecalle hyvästit ja kerroin, että hän oli tervetullut takaisin vaunuosastooni myöhemmin matkan aikana. Lopuksi lähetin hänelle vielä lentosuukon. Sitten käännyin kavereitteni puoleen.

"Miksi teidän piti tulla just nyt? Oisitte tullut pari minuuttia myöhemmin"
"Ai sori, jäikö teillä jotain kesken?"
"Jäi"
"Ehdit kuitenkin antamaan Rebecalle tikkaria?"
"En. Ostin sen kärrystä"
"No, oletpa sä romanttinen"
"Te ette tiedäkään, miten romanttinen mä osaan olla"
"Eikä me halutakaan tietää. Sä oot ihastuneena niin ällöttävä, London"
"Ehkä"
"Mä en olisi ikinä uskonut, että sä isket silmäsi tuollaiseen hikkeen"
"Ei Rebe ole hikke"
"Eipä"

Vaunuosaston tunnelma muuttui nopeasti toiseen Reben lähdettyä. Viihdyin tottakai hyvin myös miespuolisten kavereitteni kanssa, mutta silti ajatukseni palasivat vähän väliä takaisin Rebeccaan. Hitto, mä olin oikeasti ihastunut.

// Kiitti pelistä! :) //

[Mila Molina]

Rebecca Hope, Serdaigle: 16 + 5 = 21p
London Morel, Cerfeur: 15 + 5 = 20 p

Kiitos pelistä!