Jatko-opiskelijat, varokaa!

[London Morel]

Juoni: Lukuvuoden pääjuoneen liittyvä roolipeli, joka sijoittuu ensimmäiseen hyökkäyspäivään. Pimeyden velho hyökkää avustajansa avulla Cerfeurin tupaan. [suunnitteluketju]
Ajankohta: 29.12. klo 19
Mukana: London Morel, Jill Bauer, Ahanu Levesque, Damian Beckett sekä Reichard Lesauvage (+ kaikki muut halukkaat jatko-opiskelijat)
Pelijärjestys: Vapaa, eli jokainen kirjoittaa peliviestinsä aina kun haluaa ja ehtii (tällöin peli ei jää junnaamaan paikalleen)

Tervetuloa mukaan peliin!

Jatko-opiskelija London Morel juoksi hengästyneenä kohti Cerfeurin tupaa. Hän lausui tunnussanan tupaa vartioivalle taululle ja oven auettua hyppäsi sisälle tupaan läimäyttäen oven perässään kiinni. Hänen kasvoillaan oli kauhunsekainen ilme, jollaista ei ollut tämän pojan kasvoilla aikaisemmin näkynyt. Muut tuvassa olijat katsoivat kummastuneena poikaa, joka yritti tasata hengitystään kaksinkerroin taipuneena. Hän ei ollut ikinä elämässään juossut näin kovaa, eikä pelännyt näin paljoa.

"Mitä siellä on oikein tapahtunut, kerro jo!", eräs jatko-opiskelijatyttö kysyi pelokkaana kyynelet valuen poskillaan.

Koulurakennuksessa oli hetki sitten kuulunut taikuudella voimistettu rehtorin ääni, joka oli julistanut koulun hätätilaan. Rehtori oli käskenyt jokaisen oppilaan ja jatko-opiskelijan pysyä tuvassaan, ja tuvasta poistuminen oli ankarasti kielletty ennen virallista lupaa. Henkilökunnan jäseniä käskettiin siirtymään koulun aulatilaan varovaisuutta noudattaen. Tämän kuullessaan London oli välittömästi poistunut tuvasta ja mennyt ottamaan selvää, mitä oli tapahtunut. Hän oli ehtinyt aulaan vievien portaiden luokse, kun oli nähnyt joukon mustiin kaapuihin pukeutuneita velhoja. Nuo velhot rikkoivat paikkoja ja langettivat kirouksia jokaiseen näkemäänsä koulun asukkaaseen. Poika oli nähnyt jopa yhden oppilaan makaavan maassa tajuttomana, mutta hän oli itse päässyt karkuun.

"Se - on - tapahtunut", London sai sanotuksi raskaan hengityksensä lomasta, "Koululle - on - hyökätty".

Poika asteli makaamaan yhteen oleskeluhuoneen nojatuoleista ja tunnusteli kädellään paidan takaa jyskyttävää sydäntä. Hän kuuli sivukorvallaan jatko-opiskelijoiden kysymyksiä, muttei pystynyt vielä vastaamaan niihin. Eihän poika edes tiennyt, mistä velhot olivat tulleet, miksi he käyttäytyivät tuolla tavalla tai keitä he edes olivat.

"Musta tuntuu, että ne tulee pian tänne", London totesi.

Jatko-opiskelijoiden tupaan syntyi paniikki. Osa alkoi kiljua, osa poistui juosten makuusaleihin ja osa piiloutui nojatuolien taakse ja sohvien alle. London istui nojatuolissaan ja katsoi toisten reaktioita. Nyt ei kannattaisi alkaa panikoida liikaa, sillä se ei auttaisi mitään. Tärkeintä olisi pysyä rauhallisena ja miettiä, kuinka toimia. Sitä paitsi tupaahan vartioi suojausloitsuilla varustettu taulu, jonka ohi pääsi vain oilkean tunnussanan lausuttua. Se varmasti pitäisi hyökkääjät poissa - eikö niin?

[Reichard Lesauvage]

// Pahoittelut kun kesti, täältä tullaan viimein! //

Hyökkäys oli käynnissä täyttä vauhtia ja sujui suunnitelmien mukaan. Tai no ainakin melkein. Pimeyden kannattajat olivat selvästi voitolla, ja sen puoleen kaikki eteni mainiosti. Mutta se mitä ne kaikki tekivät... Joku idiootti oli kai livahtanut nurkan taakse tappelemaan oppilaan kanssa, ja joku toinen kuulemma komennuttanut kirjastonhoitajan syömään kirjojen sivuja, ja kolmas yrittänyt tappaa jonkun opettajan. Jos Reichard olisi ajatellut tätä asiaa aurorin näkökulmasta tai ylipäätään järkevästi, hän olisi varmasti tajunnut, että tilanne oli katastrofi. Niinsanotut alaiset tekivät mitä halusivat, eikä joidenkin julmuudelle ollut olemassa mitään rajoja siellä, minne Reich ne ehkä olikin jättänyt. Heitä ei pystynyt hallitsemaan. Mutta ei Reichard ajatellut järkevästi, ei halunnut ajatella. Riistanvartija halusi vain nauttia kaikesta kaaoksesta, innostuksesta, adrenaliinista, onnistumisesta ja toiminnasta! Kaikki oli mahtavaa ja vallankumous oli lähellä. Reichardin aina yhtä mustat vaatteet olivat jo tappelusta pölyiset ja risaiset, ja hän oli täynnä pieniä naarmuja, veritahroja. Mutta mies ei välittänyt varovaisuudesta ja tuskin huomasikaan pientä kipua. Hän tunsi olevansa äärimmäisen elossa ja virnisti leveästi kuin loistavista bileissä. Sitä tämä hänelle oli, yhtä hurjaa juhlaa. Jonkin epäolennaisen omantunnon saattoi viskata roskikseen, hän ei tarvinnut sitä nyt. Tänä iltana inhimillisyys oli vain tiellä.

Reichard harppoi varmoin askelin kohti jatko-opiskelijoiden tupaa. Hän joutui siirtämään ylipitkäksi kasvanutta takkuista ja hikistä tukkaa pois silmiltä. Pää oli täynnä endofriineja kuin urheilusuorituksen jälkeen, ja lisää oli luvassa. Pari naamioitunutta liittolaista seurasi hänen kannoillaan. Reich itse ei ollut vaivautunut peittämään kasvojaan. Järkytys toi taistelussa vain lisäetua, kun kaikki näkivät, että koulun henkilökunnan jäsen oli kääntynyt heitä vastaan. Kolmikko pysähtyi Cerfeurin tupaa vartioivan maalauksen eteen. Tässä kohtaa Beckettin tai jonkun muun pitäisi tulla päästämään heidät sisään, sillä salasanasta ei ollut tietoa. Reich potkaisi maalausta voimalla ajatellen sen käyvän koputuksesta.
”Vai pitäisiköhän meidän arvailla tunnussanaa. Mikähän se voisi olla, London on ihq?” Hän vitsaili seuralaisilleen ja pyöritteli taikasauvaa huolettomasti kädessään.

[London Morel]

// Nauran Reichin tunnussanaveikkaukselle. :D //

Jatko-opiskelijoiden tuvassa ei ollut kovinkaan montaa, ketkä pystyivät ajattelemaan tämänkaltaisessa hätätilanteessa normaalisti. Niinpä London päätyi kehittelemään puolustautumissuunnitelmaa erään toisen jatko-opiskelijan kanssa kahdestaan. Heidän täytyisi joko piiloutua, taistella tai paeta. Piiloutuminen olisi typerää, sillä tuvassa ei ollut kovinkaan montaa kelvollista piilopaikkaa, eivätkä he millään saisi piilotettua kaikkia tuvan opiskelijoita loitsun avulla. Taistelu voisi onnistua, koska heitä oli niin monta, mutta koulun käytävillä olleet hyökkääjät vaikuttivat liian ammattimaisia ja ties vaikka heitä olisi jopa enemmän kuin opiskelijoita.

Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi pakeneminen.

Tuvan ylimmäinen ikkuna vei sopivasti maan pinnan tasolle, joten se olisi paras pakenemissuunta. Kyseinen ikkuna loitsittiin rikki ja opiskelijat alkoivat yksi toisensa perään kivuta ikkunasta ulos. Pakeneminen oli hidasta, sillä ikkuna oli pieni ja aivan liian korkealla. Kovinkaan moni opiskelija ei päässyt ulos ennen kuin tuvan ovelta kuului kovaääninen koputus.

"Nyt joku on tulossa tänne", joku opiskelija kiljaisi hätääntyneenä, "Mitä me tehdään?", toinen opiskelija pohti, "Kukaan teistä ei saa nyt avata ovea!", kolmas käski.

London Morel oli kuitenkin jo ulkona ja juoksi parhaillaan metsän suuntaan. Hän ei ollut lainkaan varma, oliko päätös oikea, sillä taistelu oli siirtynyt jo koulun pihamaiden puolelle. Reitti Poudlardineen oli tukittu ja pihalla oli useampi mustaan kaapuun pukeutunut velho. Poika kiristi tahtia, haukkoi henkeään, hyppi lumikinosten yli - ja lopulta kaatui. Häneen oli langetettu kirous, joka painoi hänet maahan ja sitoi näkymättömillä köysillä kädet ja jalat kiinni toisiinsa.

Se oli nyt tässä, hänen taistelut oli taisteltu.

// Koska tää peli on ollut jo niin kauan auki, päätän tämän Londonin osalta tällä tavalla. Halukkaat voivat kuitenkin jatkaa pelin pelaamista. Ottakaa kuitenkin huomioon, että peli sijoittuu joulukuuhun 2017. //

[Mila Molina]

Peli lukitaan osittain keskeneräisenä!

London Morel, Cerfeur: 5+5=10p
Reichard Lesauvage: 3 p