Mukana olevat hahmot: Alex Bogha-Froise, E. S. Travere
Ajankohta: 30. heinäkuuta 2018, kello 14:45:36
Tapahtumapaikka: Trnava, turvallisuussyistä mainitsematta jäävä rakennus, Sali XX45
Juoni: Numerologit historian yhdyskohdissa -luento oli juuri päättynyt, kun…
Varoitukset: -
Muuta: Ei muita mukaan.
Vuotuinen numerologia-konferenssi oli sujunut alun jäykkyydestä vallan rattoisasti. Vaikka eräs kaljuuntuva numerologi oli jo vähän joka vastaantulijassa näkemässä ihmisiä, joista oli painanut tykkää-nappia, tuntuivat nämä olleen asiasta onneksi ihan tietämättömiä. Muutenkin numerologiherra halusikin keskittyä ohjelmaan (ja ehkä siinä sivussa vähän suhteiden luontiin). Mitä enemmän tiedät ja opit uutta, sitä enemmän on tietoa, jota soveltaa ja jota kertoa eteenpäin hiljaisissa kohdissa. Näin oli ajatuksena.
”Ja tämän vuoksi on erityisen tärkeätä, että vaikka historian tapahtumat otetaankin huomioon ja tietyt vuosiluvut liitetään tiettyihin historiallisiin paikkoihin, niin niitä pitäisi myös tulkita yhtenä kokonaisuutena. Nykyiset erimielisyydet ja muut tällaiset pikkuvioissa vääntelyt johtuvat vain siitä, etteivät arvon tutkijat osaa koskaan yhdistää yhtä plus yhtä!” palava kiharatukkainen luennoitsija jatkoi. Näytille tulvi kuvia kuvien perään, asiakirjojen kaksoiskappaleita ja raivokkaita liikkeitä sanojensa tueksi.
Vähän ehkä liian tulista Taikakoulu Châteaun numerologian professorille, joka tässä vertauksessa enemmänkin muistuttaisi loppuun palanutta hiiltä. Uutterasti tuhkakasaa muistuttava mies silti raapusti jotain terävällä kynällään muistipaperiinsa nostamatta juurikaan katsetta ylös nähdäkseen nämä tositteet ja todisteet.
”Kiitos”, luennoitsija päätti esitelmänsä ja kumarsi varsin tökerösti ja nopeasti.
”Kiitos, kiitos rouva Putchardille varsin mielenkiintoisesta ja elävästä luennostaan”, taustalla seissyt mies kuulutti, ”seuraavaksi minun täytyykin valitettavasti kertoa teille, että…”
Travere viimeisteli vielä viimeistä virkettään ja kun luennoitsija oli lopettanut, jäivät muut äänet entistä enemmän taka-alalle. Vahvasti paperinsa päälle kumartuneena hän yritti saada käsialansa kulkemaan edes viimeisessä virkkeessä, viimeisessä rivissä, edes jotenkin suoraan.
