Kaivoin edellisaamuna saadun lukujärjestyksen laukustani. Loitsuja. Loistavaa. Professori Crèin oli sen verran välkky, että huomaisi kyllä helposti jos käyttäytyisin jotenkin oudosti. Hengitin syvään. Ei paniikkia. Eilen minulla ei ollut ollut tunteja, joten en tiennyt, miten 95 minuutin oleskelu ihmisiä täynnä olevassa paikassa vaikuttaisi minuun. Hätätilanteessa voisin toki sanoa käyväni vessassa, mutta se ei paljoa auttaisi jos menettäisin itsehillintäni. Toissapäivänä järjestetyssä lukuvuoden aloitusseremoniassa olin pärjännyt yllättävän hyvin. Olin pystynyt istumaan paikallani kokonaisen tunnin. Sen jälkeen olin livahtanut eteishalliin ja yöksi ulos. En uskaltanut mennä makuusaliin "nukkumaan", sillä pelkäsin tekeväni yöllä jotakin. Mimun ei oikeastaan tarvinnut nukkua, mutta jatkossa varmaan pitäisi teeskennellä, jotta ihmiset eivät alkaisi pitää minua ihan outona.
Nyt kuitenkin istuin sängylläni. Muut olivat aamupalalla, mutta koska minun ei tarvinnut syödä ihmisten ruokaa, en kokenut tarpeelliseksi mennä Suurten saliin. Vaikka uskoinkin pystyväni hillitsemään itseni, koetin välttää ylimääräistä ihmisten kanssa oleilua. Varsinkin suurta joukkoa, puhumattakaan koko koulusta, oli aika vaikea sietää. Parikymmentä ihmistä ei enää vaikuttanut minuun kovin voimakkaasti, mutta pari sataa meni sietokykyni äärirajoille. Vilkaisin seinällä tikittävää kelloa. Se näytti kahtakymmentä vaille yhdeksää. Totesin, että minun kannattaisi varmaankin vaihtaa vaatteet ja harjata hiukseni.
Nappasin sauvani yöpöydältä ja osoitin sillä matka-arkkua. Se oli suojattu mutkikkaalla loitsulla, sillä laukkuni sisälsi myös sellaisia asioita, joita huonekaverini eivät saisi nähdä. Kuten esimerkiksi veripusseja. Olin varastanut niitä Pohjois-Ranskan sairaaloista roppakaupalla. Nappasin yhden vaatteiden alta ja repäisin korkin auki. Vilkaisin makuusalin ovelle varmistaakseni, ettei kukaan nähnyt mitä tein. Kohotin pussin huulilleni ja hetkessä olin tyhjentänyt sen. Huumaava veren maku täytti suuni ja vaikka en olisi halunnut, nautin siitä. Pyyhin veripisaran kämmenselkääni ja osoitin tyhjää pussia sauvallani. Se katosi kuin savuna ilmaan ja jäin tuijottamaan tyhjyyteen. Tunsin edelleen silloin tällöin huonoa omatuntoa veren juomisesta. Tosin nyt en ollut tappanut tai satuttanut ketään, joten ehkä voisin hyvillä mielin juoda veripusseista.
Mietin hetken, mitä oikein pukisin päälleni. Olin käynyt pari päivää ennen koulun alkua ostamassa Châteaun koulupuvun, jonka päävärinä toimi violetti. Tujotin päällimmäiseksi viikattua hirvitystä kulmat koholla. En ollut edes muistanut, kuinka kamala asu oli. Harkitsin hetken pukutuvani farkkuihin ja t-paitaan, kunnes tajusin, ettei minun kannattaisi antaa muille aihetta kiinnittää yhtään ylimääräistä huomiota itseeni. Niimpä siis riisuin valkoiset tiukat farkkuni ja mustan croptopin ja vaihdoin tilalle mustan hameen ja lyhythihaisen kauluspaidan. Vilkaisin itseäni peilistä. Valkoinen sai minut näyttämään entistäkin kalpeammalta, mutta sille ei nyt voinut mitään. Onneksi hame sentään oli lyhyt ja paita tiukka, sillä muuten olisin näyttänyt aivan 1900-luvulta nykypäivään matkustaneelta idiootilta.
Koulupukuun kuului myös polvisukat, tosin ne jätin pois. Sujautin mustat ballerinat paljaisiin jalkoihini ja harjasin nopeasti hiukseni. Vilkaisin vielä inhoten ällönviolettia kaapua ja tungin sen käsilaukkuuni loitsujen kirjan, muistiinpanovälineiden, meikkejen ja sauvani seuraksi. Heitin laukun olalleni ja käytin hieman erikoistaitoani. Alle sekunnissa olin oleskeluhuoneen ovella ja suuntasin Cerfeurin tuvasta käytäville. Loitsujen luokka oli samassa kerroksessa, joten matka ei ollut pitkä. Käytävillä alkoi olla tungosta, kun oppilaat kiirehtivät tunneille. Pujottelin väenpaljoudessa ja hetken kuluttua saavuin loitsujen luokan ovelle.
Kello soi samalla hetkellä kun astuin sisään. Professori Crèin ei ollut vielä saapunut, mutta suurin osa oppilaista istui jo paikoillaan ja kaivoi kirjoja laukuistaan. Vain muutama pulpetti oli vapaa ja päädyin istumaan tummatukkaisen pojan eteen, toiseksi viimeiseen riviin. Otin loitsujen oppikirjan ja muistiinpanovälineet esiin. Hetken kuluttua professori pyyhälsi luokkaan. Kohotin välittömästi katseeni oppikirjasta. Nainen oli hoikka ja hänellä oli hyvin pitkät suklaanruskeat hiukset. "Hyvää huomenta opiskelijat", hän toivotti. Epäilin hänen vaativan meidän vastaavan, mutta yllätyksekseni niin ei käynyt.
"Pidetäämpä nimenhuuto tähän alkuun", professori sanoi ja alkoi luetella nimiä listasta sukunimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Ashley, Blomroos, Ciquelle... Opiskelijat nostivat kätensä ylös sitä mukaa, kun heidän nimensä mainittiin. "Montgomegry?" professori kysyi. Eturivissä istuva punahiuksinen tyttö nosti kätensä ylös. "Morel?", kuului seuraavan oppilaan nimi. Jähmetyin paikalleni. Morel? London Morel? Ei voi olla todellista, ei... "Siellä", Crèin totesi katsoen jonnekin taakseni ja jatkoi listan läpi käymistä.
Käännyin hieman tuolissani ja huomasin katsovani poikaa suoraan silmiin. Helvetti.
