Ensimmäinen haaste, Harold Benson

[Harold Benson]

Harold Benson | Tylypahka AM | Korpinkynsi | 5. lk

Ranskassa oli hieman vilpoinen jos ei pipoa käyttänyt. Mutta hän tietenkin oli unohtanut oman piponsa korpinkynsien poikien makuusaliin, eikä hän ihan viitsinyt ainakaan vielä käyttää tyttöystävänsä pipoa. Maria oli kyllä sitä tosi auliisti tarjonnut ja miltei vaatinut, että hänen Haroldinsa käyttäisi hänen hienoa auringonsävyistä, piristävää neulepipoa. Se olisi ehkä mahtunutkin pojan päähän, sillä hän oli viime jouluna sitä myös jo käyttänyt ja vahingossa hieman venyttänyt. Takut kun vaativat tilansa, vaikka olisivatkin auki.

Hän toivotti vielä onnea kaikille kavereillensa ja tutuillensa, jotka Tylypahka AM:ista tähän haasteeseen osallistuisivat eikä hermoillut sitten yhtään, kun oli hänen oma vuoronsa astua sisälle labyrinttiin. Sen ympärillä oli suuret muurit ja ne samat tiilimuurit toimisivat varmaan myös labyrintin seininä. Takkutukka ehkä hieman vierasti sitä ajatusta, että olisi jossain jättimäisessä labyrintissa. Hän kun oli luokitellut ne aiemmin vain jästilasten viihteeksi ja hänhän ei sitä paitsi ollut kauhean suuri jästifani.

Harold kääntyi ensimmäisessä haarautumassa oikealle, sillä se kuulosti aika oikealta ratkaisulta. Hän toki koitti heti ensimmäisen kulman takaa olivatko muurit kuinka tukevat. Oikeastaan oli takkutukankin mielestä aika hyvä juttu, että labyrintin seininä oli muurit eikä mitään pusikkoa. Jos siinä olisi ollut pusikko, niin joku olisi varmaan saanut älynväläyksen ja yrittänyt mennä pusikon läpi labyrintin yhdestä seinästä sen toiselle puolelle. Harold ei kuitenkaan ihan myöntänyt sitä, että hän olisi varmaan myös kokeillut sitä. Ties mitä jos labyrintin seinän toisella puolella olisi silloin ollut joku hänen kaverinsa!


Harold ei päässyt vielä pitkälle, kun hän jo huomasi jonkin estävän hänen kulkuaan. Se jokin oli ovi ja hänen ei tarvinnut edes kauheasti miettiä, että kuuluiko se tähän labyrinttiin vai ei. Takkutukka kuitenkin heitti takkunsa hieman taaksepäin ennen kuin päämäärätietoisesti käveli ovea kohti ja painoi sen kädensijaa. Se ei kuitenkaan liikahtanut, eikä myöskään antanut periksi kun Harold painautui sitä vasten ja yritti pienoisella voimalla saada sen auki. Hieman virnistellen hän kokeili koputtaa oveen eri melodioita, sillä se olisi ollut aika hauska aukeamissysteemi. Poika kuitenkin otti lopulta taikasauvansa housun taskustaan ja osoitti sillä lukittua ovea.

”Alohomora”, Harold sanoi hieman hiljempaa, mutta taikasauva koki kuitenkin tarpeelliseksi pitää melua. Olisi ehkä ollut kätevämpi tällaisissa tilanteissa omistaa sauvan, joka ei mielellään temppuilisi niin paljon, etenkin kun ei tiennyt mitä oven takaa paljastuisi.

Takkutukka kuitenkin päätti ottaa siitä selvää ja astui kynnyksen yli oven toiselle puolelle. Hän ei ihan tiennyt kuuluiko hänen laittaa sen jälkeen ovi lukkoon vai ei, minkä vuoksi hän vain varovasti painoi sen kiinnipäin, niin että siihen jäi vielä pieni rako. Ehkä joku hänen perässään tulijoista säästyisi oven avaamiselta kuka ties.


Oven jälkeen avautui taas pitkä tie eteenpäin ja jonkin ajan päästä mahdollisuus kääntyä oikealle. Tien kuitenkin viedessä vielä pitemmälle (ulkoapäin katsottuna oikealle), Harold päätti jatkaa matkaansa eteenpäin. Olisihan aika turha mennä jonnekin keskelle labyrinttia eksymään, jos kerran piti nopeasti päästä sieltä pois. Takkutukka pyöritteli taikasauvaansa jonkin aikaa kädessään ennen kuin päätti laittaa sen varmempaan talteen, hiuspehkoonsa. Ei se ainakaan voisi mennä katki, jos hän kaatuisi. Ei Haroldilla kuitenkaan ihan ollut suunnitelmissa kaatua lumeen, vaikka hän osasikin jo aika hyvin takkujensa takia yhden kuivatusloitsun.

Tie sitten päättyi, mutta tarjoutui tilaisuus kääntyä niin oikealle kuin myös vasemmalle. Harold kyllä muisti tulleensa aiemmin juuri oikealta ja ulkoapäin ei ollut ihan näyttänyt siltä kuin se labyrintin ulospääsyreitti olisi ollut samalla puolelle kuin se lähtöpaikka. Sittenhän olisi myös ollut aivan turha tehdä tällainen suuri labyrintti, jos noin nopeasti löytäisi tien ulos.


Joten takkutukka kääntyikin tällä kertaa vasemmalle ja edessäpäin hän näki jonkinlaista liikettä. Hän ei olisi kyllä osannut arvata törmäävänsä siihen täällä. Eihän tämä edes ollut mikään tavallinen paikka möröille. Eivät ne viihtyisi täällä. Harold kyllä tunnisti mörön möröksi tämän ottaneen ulkomuodon vuoksi. Se oli mörkö, mutta samalla myös arvoisa professori Caine. Poika ei osannut ihan näin nopeasti reagoida ilmestykseen mitenkään, joten hän vain kääntyi hitaasti ympäri.

Ei hänen tarvitsisi katsella professoria, ei kun siis mörköä niin kauan, kun hän ei vielä ollut valmis lausumaan loitsua. Mörkö oli varmaan yksi niistä labyrinttiin sijoitetuista salaisuuksista ja Harold ei edes halunnut ajatella mitä kaikkea muuta labyrintin syvyyksissä saattoi piileksiä. Ovi oli ollut ihan okei ja hauska, mutta mörkö… Hän ei ollut ihan valmis kohtaamaan sellaista taas. Viime kerrasta oli kyllä jo sen verran aikaa, muttei hän ollut sitä niin helposti unohtanut ja sen mukana tuomia seuraamuksia.


Takkutukka kuitenkin kääntyi hetken päästä huokaisten takaisin kohtaamaan mörön. Kyseinen olento oli jo nyt jo onnistuneesti ottanut hänen kaiken ilon ja innostuksen tästä labyrintista. Toivottavasti edes oikea professori Caine oli jo unohtanut sen, että oli jo aiemminkin ollut Haroldin mörkönä. Poika kyllä epäili sitä suuresti, mutta katse professorin kenkiin suunnattuna hän hapuili taikasauvaansa esille hiuspehkostaan.

Taikasauva vihdoin kädessään Harold otti pari askelta mörköä kohti ennen kuin sitten läimäsi taikasauvattoman käden otsaansa vasten. Mörönhän sanottiin ottavan pahimman pelon muodon ja nyt jokainen joka seurasi Haroldin tekemisiä tiesi, että professori Caine oli hänen ”pahin pelkonsa” eli mörkö. Takkutukan olisi ehkä sittenkin pitänyt kääntyä ympäri ja valita joku toinen reitti, mutta ei – hänen piti pilata professori Cainen ja koulun maine kohtaamalla mörön.


Luvattoman pitkän ajan jälkeen, tai siltä hänestä ainakin tuntui, Harold loitsi selkeästi äännettynä: ”Naurettavus.” Mörön kutistuessa kutistumistaan takkutukka yritti koota itseään. Hän kyllä tiesi sen olleen mörkö eikä siten ollut kiinnittänyt sen sanoihin sen suurempaa huomiota, kun omat ajatukset tuntuivat jo kamalilta. Mitäköhän muut ajattelisivat siitä, että professori Caine oli ollut mörkönä?

Eivät ne muut varmaan saisi mörön sanoista paljoa irti jotain vain fletkumadoista ja kurssilta pois heittämisestä, ne Harold oli valitettavasti kuullut. Mörkö oli myös maininnut sen miten pitäisi huolen siitä, että poika saisi todella huono arvosanan taikaliemien ja – juomien V.I.P. – kokeista sekä oli ollut juuri viittaamassa Haroldin ”surkeaan tulevaisuuteen”, kun Harold sitten vihdoin suoritti loitsun. Mörkö oli kyllä niin antanut huonon kuvan professori Cainesta kaikille ja poika toivoi todellakin, että olisi voinut säästää professorin ja koulun tältä negatiiviselta huomiolta.

Omiin mietelmiinsä vaipuneena Harold jatkoi labyrintissa kävelemistä ja tuli kulmia kulman perään, mutta Harold ei välittänyt siitä enää. Hänen puolestaan zombiapokalypsikin olisi voinut aikaistua ja tapahtua tänä päivänä eikä vasta 10 vuoden päästä. Kunhan Harold vain sitä ennen olisi päässyt pyytämään anteeksi professori Cainelta, vaikka se varmaan olisi ollut rutkasti kamalampaa kuin tuo mörkö.


Takkutukka heräsi ajatuksistaan huomatessaan miten yhtäkkinen lämpö oli ottamassa häntä syleilyyn. Hän oli miltei ajatuksissaan kävellyt johonkin tuleen. Ottaessa huomioon kuitenkin sen faktan, että oli tammikuu ja lunta maassa niin sen syttymissyy ei varmaan ollut ihan luonnollinen. Harold ei ollut edes havainnut puristaneensa taikasauvaansa tosi kovaa kädessään ennen kuin haki sitä katseellaan, jotta voisi tehdä jotain tulelle.

Oli jotenkin tosi epäreilua, että aluksi oli harmiton asia kuin ovi ja nyt tulipalo, mutta siinä välissä oli ollut mörkö. Jos Harold ei olisi halunnut niin kovasti päästä pyytämään anteeksi professori Cainelta, hän olisi ehkä leikitellyt sillä ajatuksella kulkea liekkeihin. Ennemmin tai myöhemmin hän kuitenkin kuolisi tai ainakin 10 vuoden päästä, olipa Jamie mitä mieltä hyvänsä.

Tulipalo oli kuitenkin sen verran suuri, että sen kiertäminen oli aikalailla mahdotonta.
”Aquatulio”, Harold lausui rykäistyään hieman ensin, jotta saisi loitsun varmasti toimimaan. Takkutukalla ei yleisesti ottaen ole ollut suuria vaikeuksia loitsujen kanssa, mutta kuitenkin hän yritti näyttää siltä kuin mörkö ei olisi horjuttanut hänen uskoaan niin paljoa. Harold sai vähemmän vakaalla kädellänsä tulipalon sammutettua taikasauvastaan purkautuvan veden avulla eikä onneksi kastellut ainakaan kovin paljon omia takkujansa samalla. Hän kyllä kuivasi parin takkunsa latvoja loitsulla ennen kuin jatkoi nopeasti matkaansa. Ken tiesi milloin se tuli syttyisi uudelleen!


Harold kyllä prosessoi mielessään vielä mörköä ja sitä miten professori Caine siihen varmaan suhtautuisi eikä huomannut yhtä mahdollista reittiä, joka vei vasemmalle. Vasta kulman takaa, poika pysähtyi hetkeksi ja vilkaisi molempiin suuntiin.

Takkutukka kääntyikin hieman takkujansa sivellen oikealle, vaikkei se tuntunutkaan enää niin oikealta. Harold huomasikin ettei tie ihan siihen päätynyt vaan kaartuisi taas vasemmalle. Hän oli jo hieman sekaisin tämän labyrintin kokonaiskuvasta ja siitä mitä kautta oli tullut ja miten. Poika jatkoi matkaansa, sillä eihän se voisi pahentaa asiaa yhtään. Edessä ei ainakaan näyttänyt olevan enää mitään mörköä ellei hän sitten jo mennyt ympyrää ja pian kulman takaa tulisi se ovi ja sitten se mörkö. Taas.


Takkutukka ei edes olisi huomannut seuraavaa labyrintin outoutta, jos hän olisi aamulla sitonut takkunsa kiinni. Koulussa ja oppitunneilla, kun hän harrasti hiusten kiinni pitämistä, jotta hän voisi keskittyä paremmin opetukseen. Mutta kun hän oli kerran jo unohtanut piponsa korpinkynnen makuusaliin, oli ollut parempi pitää ne auki. Takut sentään lämmittivät ihan hyvin, kun tuuli ei puhaltanut rankasti. Labyrintissa ei kuitenkaan juuri tuullut tiilimuureina olevien seinien vuoksi.

Pari takkua lähti ylöspäin ja Harold oli siitä hetken kuluttua hieman hämmentynyt ennen kuin huomasi etteivät labyrintin seinät eivät enää kohonneet hänen vieressään ylöspäin vaan alaspäin maata kohti. Vai oliko maa sittenkin taivas ja taivas maa? Hän ei kyllä enää jaksanut jäädä miettimään ja pohtimaan sellaista kaiken muun lisäksi. Pitihän hänen päästä ennen pitkään labyrintista pois, ainakin ennen zombiapokalypsia, jotta voisi pyytää anteeksi professorilta. Ja vaikka taivas olisi maa, ei sen pohtiminen auttanut tässä tilanteessa sitten yhtään. Harold jatkoi labyrinttia pitkin laahustamista ja kääntyi vasemmalle, kun siihen suuntaan vaan pääsi.


Jossain vaiheessa taivas oli taas taivas ja maa oli maa, eikä Harold edes huomannut sitä kuin vasta käveltyään jo pitkän matkan eteenpäin. Se oli siis vain yksi niistä labyrintissa olevista haasteista ja pojan mielestä sen kaltaisia olisi voinut olla myös enemmän kuin jotain mörköjä. Korpinkynsi oli jo hieman alkanut tuohtua tuosta huutavasta vääryydestä ja olisi mielellään halukas sanomaan labyrintin suunnittelijalle pari valittua sanaa heti sen jälkeen, kun pääsisi pois koko labyrintista. Pitäisihän harmittomat ja vähemmän harmittomat haasteet olla edes hieman paremmin sijoiteltuna ympäri labyrinttia, eikä näin tyhmästi.

Harold kyllä luopui ideasta heti, kun se oli tullut hänen mieleen. Hän ei kehtaisi valittaa nyt kun oli jo itse kohdannut mörön. Ellei takkutukalla olisi ollut riittävästi mietittävää, hän ehkä olisi huomannut miten tie pikkuhiljaa kapeni kapenemistaan. Harold kyllä käveli sen verran keskellä tietä, etteivät labyrintin seinät vielä häntä hipaisseet.


Tie jatkoi vielä eteenpäin, mutta pääsi sitten myös kääntymään vasemmalle. Harold kyllä olisi mielellään kääntynyt oikealle, mutta kun siihen ei tarjoutunut mahdollisuutta hän jatkoi hieman vastahakoisesti eteenpäin. Kauhean pitkälle takkutukka ei päässyt, kun oli jo taas jokin joka peitti hänen etenemismahdollisuudet ja Harold huokaisi. Kyseessä ei sentään ollut taas mörkö vaan jokin muu taikaolento, jonka oikeaa nimitystä poika kaiveli muististaan lähestyessään hieman tätä. Ei kyllä näyttänyt ihan siltä, että hän noin vain pääsisi puikkelehtimaan sen ohi.

Harold ei kyllä ihan ollut arvoitustuulella, kun hän tunnisti olennon sfinksiksi. Hän oli tosin jo vuosien saatossa tottunut miltei päivittäin vastaamaan ja pähkäilemään arvoituksia. Korpinkynnet kun eivät käyttäneet mitään salasanaa estääkseen muiden kuin korpinkynsien pääsyn oleskeluhuoneeseensa, vaikka Harold olisi ehdottomasti valinnut salasanan arvoituksen sijaan.

Takkutukka kyllä hymyili hieman väkinäisesti olennolle seisoskellessaan vielä turvallisen etäisyyden päästä tästä. Hän teoreettisesti tiesi ja muisti olennon toimintaperiaatteet tai siis sen miten se yleensä käyttäytyi. Harold ei kuitenkaan ollut yhtään itseään kookkaampien taikaolentojen ystävä ja sfinksin läsnäolo ahdisti.

Takkutukan ei onneksi edes tarvinnut sanoa tai kysyä mitään, sillä olento varmaan tiesi tehtävänsä ja kertoi Haroldille omat pelisääntönsä joihin Harold vain tyytyi nyökkäämään ahkerasti. Hänen pitäisi ajatella selkeämminkin eikä keskittyä kuvittelemaan enää professori Cainea saatikka sitä miten kulkua tukkiva sfinksi mahdollisesti tekisi jos hän vastaisi seuraavaan arvoitukseen väärin. Harold pyyhki kämmenselällään takuista karkailleet lyhyet hiussortuvat sivummalle, jottei tarvitsisi koko ajan katsella sfinksin arvostusta herättävää ulkomuotoa kun tämä kertoili arvoituksensa.


Poika hieman kurtisti kulmiansa ja pyysi kuunnella arvoituksen vielä pari kertaa uudestaan lyhemmissä pätkissä ja hieman hitaammin, jotta saisi tarkemman käsityksen siitä. Hänen yllätyksekseen kyseinen arvoitus muistutti tavallaan paria muuta arvoitusta, jotka hän oli saanut vastattavaksi ennen kuin oli päässyt sisälle korpinkynsien oleskeluhuoneeseen. Toiseen Harold oli kerran vastannut väärin, mutta joku hänen kavereistaan oli saanut sen sitten oikein ja ehkä siksi hän muisti sen vielä niin hyvin.

Tämä sfinksin esittämä arvoitus kyllä muistutti vielä enemmän sitä yhtä, jonka takkutukka oli kuullut tällä viikolla kun oli suurella kiireellä halunnut päästä makuusaliin hakeakseen huispaustavaransa. Arvoitus oli ollut sen verran haastava, että hänen piti pähkäillä sitä oikein urakalla, jotta saisi sen varmasti oikein. Lopulta hän oli armottoman myöhässä huispausharjoituksista, kun vihdoin edes pääsi makuusaliin.


Harold vielä toisti sfinksin arvoituksen ja yritti mielessään jäsennellä miksi juuri hänen mieleensä tuleva sana voisi olla se oikea vastaus. Mutta jos hän ei olisi varma, hänen ei tarvitsisi edes vastata. Labyrintissa harhaileminen ei kuitenkaan tuntunut kovin viehättävältä vaihtoehdolta, joten ehkä takkutukka pääsisi ennemmin pois labyrintista vaikka vastaisikin arvoitukseen väärin. Ei Haroldin tapoihin kuulunut saada lumotussa pullonpyörityksessäkään tuppisuuta otsaansa.

Takkutukka sitten lausui hieman välinpitämättömällä äänellä yhden mahdollisen ratkaisun arvoitukseen. Hänen onnekseen sfinksi sitten sanoilla ja teoilla viesti sen, että Haroldin arvaus oli mennyt oikein. Poika sitten nyökkäsi hieman jäykästi kiitokseksi ja asteli hätäisesti tämän ohi ja eteenpäin tietä pitkin, sillä hän ei halunnut turhaan viivytellä. Kuka tietää, jos sfinksi myöhemmin tajuaisi hänen sittenkin vastanneen väärin ja toteuttaisi uhkailunsa.


Hetken kuluttua tie haarautui taas ja oli vaihtoehtoina vasemmalle ja oikealle kääntyminen. Harold tietenkin kääntyi taas oikealle, kuten aiemminkin oli miltei joka kerta tehnyt, kun siihen oli tarjoutunut mahdollisuus. Tällä kertaa se tuntui kuitenkin oikeasti oikealta ratkaisulta kääntyä oikealle, kun ennen pitkään hänen eteensä avautui se ulospääsy tästä kirotusta labyrintista.

[Mila Molina]

Harold Benson, Tylypahka AM

Mila Molina, Taikakoulu Château
Pisteet: 9

Upeaa työtä! Kirjoitit osallistumisesi todella sujuvasti ja sitä oli mielenkiintoista lukea. Toit hahmon vahvuuksien lisäksi myös heikkoudet esiin ja etenit loogisesti labyrintissä. Et kertonut, minkä arvoituksen sfinksi esitti hahmollesi, mutta se ei välttämättä haittaa. Otit hahmosi luokka-asteen huomioon ja suorituksesi oli oikein mainio, lähes täydellinen. PS. Kohtaaminen mörön kanssa oli mainio!

Vincent Coates, Tylypahka AM
Pisteet: 8

Haaste oli hyvin kirjoitettu ja hahmonmukainen. Olisin kuitenkin toivonut kuulevani Haroldille esitetyn arvoituksen. Lähenevien seinien olisi myös olettanut olevan hieman suurempi vastus kuin haasteesta kävi ilmi.

Aline, Pensieve
Pisteet: 9

Kuvaat Haroldia mielenkiintoisesti, eikä hän ole tavanomainen, siisti ja huolitellun täydellinen poika. On ihanaa lukea erikoisesta luonteesta. Kuvaat häntä myös hauskasti takkutukaksi. Pystyin hyvin kuvittelemaan mielessäni sekä pojan että hänen seikkailunsa labyrintin läpi. Pojan toiminta labyrintissa on myös hänen persoonansa mukaista ja näkyy tarinan tapahtumissa. Tekstisi on selkeää ja hyvin jaoteltu kappaleisiin.

Kuvaat jokaista haastekohtaa laajasti ja samalla esiin tulevat Haroldin ajatukset. Et tyydy vain kuvaamaan, että este ratkaistiin ja matka jatkuu, vaan syvennyt pieniin yksityiskohtiinkin, mistä pidin kovasti. Erityisesti mörkökohtaus ja professori Caine jäivät huvittamaan minua koko tarinan ajaksi, koko kohtaus oli hauska ja hyvin kirjoitettu.

Yhteensä 26 pistettä!