Kirjoittaja Katrine Isabell Wall » 26 Joulu 2015, 02:07
”Tietenkin haluan!” Heather hihkaisi ja hyppäsi ylös niin että glögi oli läikkyä yli pullon reunojen. ”Haetaanko nyt? Voidaan tavata täällä pian”, tyttö intoili. Samassa hän jo pyyhälsi kohti ovia ja käytävälle. Jäin hymyilemään hänen jälkeensä. Ilmeisesti tuo sopi.
Tuollaisella vauhdilla Heather olisi tullut takaisin ennen kuin minä olisin kerennyt edes lähteä, joten minun oli paras lähteä myös. Potkaisin kengät jaloistani ja jätin ne pöydän alle. Tuskin kukaan nyt tulisi paikalle. Juoksin oleskeluhuoneen läpi alkuvauhtia ja päästyäni käytävälle liu'uin muutaman metrin, mikä ei ollut kovin viisasta, sillä minulla oli jalassa valkoiset sukkahousut. No, voisinhan minä yrittää opetella sen kuuraannu-loitsun.
Viiletin melkein tyhjiä käytäviä pitkin puolijuoksua kunnes saavuin Serdaiglen oleskeluhuoneeseen. Sanoin salasanan ja pompin huoneen läpi makuusaliini. Pengoin matka-arkustani korin ja aloin heitellä lahjoja siihen. Olin kai ollut erityisen kiltti tänä vuonna, sillä koriin lennähti seitsemän pakettia ja luuta lojui sängylläni. Se tosin oltiin vain lähetetty luokseni, se oli jo minun, mutta kuitenkin.
Otin korin mukaani ja lähdin kiitämään takaisin yhteistä oleskeluhuonetta kohti. Käännyin matkalla kerran harhaan, mutta en eksynyt ja pääsin vähän pidennettyä reittiä pitkin perille. Olinkohan ehtinyt ennen Heatheria? En sentään. Tyttö oli kumartunut pöydän ylle ilmeisesti laskemaan lahjojaan.
Hiivin hiljaa, mutta nopeasti Heatherin selän taa ja odotin hetken. Tyttö kääntyi ja toivoin säikäyttäneeni häntä hieman. Luultavasti hän oli odottanut näkevänsä tyhjän huoneen tai sen, että hypin käytävää pitkin hänen luokseen.
Naurahdin hiippailulleni ja laskin korin pöydälle. Vilkaisin Heatherin lahjakasaa ja sitten nolona omaa täpötäyttä koriani.
”No, avataanko ekat?” kysyin ja otin käteeni päällimmäisen paketin pinostani. Minulla oli aina etukäteen tapana tunnustella paketteja ja yrittää arvailla niiden sisältöä. Paketti oli kova. Se oli suurehko ja aivan neliskulmainen. Paperi saattoi antaa vihjeitä, mutta ei tällä kertaa. Vaaleanpunainen paperi ja ruskea lahjanauha kertoivat vain, että lähettäjä tunsi minut hyvin ja tiesi lempivärini. Pakettikorttia ei ollut. ”Arvailetko yleensä, mitä paketit sisältävät?” kysyin. ”Minä teen niin aina. Tämä ei anna kauheasti vinkkejä”, kerroin. ”Ei lähettäjän nimeä, mutta kuka olikin, hän tuntee minut... Painava, mikä tahansa pakkaus tai... Kirja!” huudahdin ja aloin silputa paperia. Ei minunkaan itsehillintäni ikuisesti pitänyt. Jos lähettäjä kerran tunsi minut, oli painava ja neliskulmainen siis kirja.
En ollut väärässä: paketista tipahti viisi pokkarikirjaani syliini. Nostin päällimmäisen. Myyttihovi. Vilkaisin muitakin, kaikki olivat samaa sarjaa. Tutkin kirjoja, Myyttihovi oli ilmeisesti viisiosainen jästien fantasiakirjasarja. Olin joskus kuullut siitä, kukahan sen oli maininnut? ”Joanne!” kiljaisin ja ravistelin kirjoja vuorotellen, kunnes yhden välistä tipahti kirje.
Hyvää Joulua Katrine!
Emme olisi saaneet tänäkään vuonna lähetettyä sinulle joululahjaa, elleivät vanhempasi olisi sattumalta kävelleet kadulla vastaan.
Mitä sinulle kuuluu? Oletko viihtynyt Ranskassa? Miksi et ole kirjoittanut? Missä asut? Mitä koulua käyt? Vanhemmillasi oli kiire, eivätkä he kerenneet vastata kysymyksiimme. Lähetä meille kirje, jooko. Asumme kaikki samoissa paikoissa kuin ennen.
Muutenkin kaikki on täällä ihan normaalia. Jenny aloitti ratsastamisen ja Alice sai pikkuveljen. Shanna pääsi tänä vuonna johonkin sisäoppilaitokeen. Hän ei suostunut kertomaan, mihin, mutta sanoo, että samaan kuin Jade. Sinähän et ikinä kertonut, missä Jade kävi, mikä sisäpiirijuttu tämä oikein on?
Lähetä kirje, ole kiltti,
Jenny, Joanne, Shanna ja Alice
P.S. Joanne keksi lahjan, toivottavasti tykkäät vieläkin lukemisesta, maksoimme yhdessä.
Pyyhkäisin silmiäni, joihin oli noussut kyyneleet. Vanhat ystäväni muistivat minut yhä. Monen vuoden jälkeen he kirjoittivat minulle kuin kuuluisin yhä porukkaan. Minun täytyisi kirjoittaa heille. Miksi en ollut ennen tehnyt sitä? Olin kai pelännyt. Menneisyyttäni, sitä, etteivät he enää välittäneet, en tiedä. Ja Shanna! Shannan täytyi olla noita! Sitä tuon oli pakko tarkoittaa, salaperäinen sisäoppilaitos, jossa Jadekin kävi, Uuden Seelannin noitien ja velhojen koulu.
”Tämä on vanhoilta ystäviltäni”, selitin Heatherille. ”En ole nähnyt heitä moneen vuoteen.” Pyyhkäisin silmiäni uudelleen ja käännyin katsomaan, mitä Heather oli saanut.
Don't get too close,
It's dark inside
It's where my demons hide,
It's where my demons hide.
Imagine Dragons - DemonsKatrine Wall, hiljainen, ujo ja älykäs tokaluokkalainen Serdaiglesta