Joululahjoja joka lähtöön

[Katrine Isabell Wall]

Huomasin ilokseni kysymyksen piristäneen tyttöä toivotulla tavalla. Heather hymyili ja mietiskeli vähän aikaa ennen kuin vastasi.

”En tiedä. Jos he ilmaisisivat luovuuttaan muuten kuin keksimällä miten syrjisivät toista niin voisivatkin olla”, Heather kertoo ja irvistää ilmeisieti jollekin muistolle. Kauheaa! Kiusasivatko Heatherin sisarukset jotakuta? Vai voisiko olla, että he kiusasivat Heatheria? Miksi? Tyttö oli niin mukava ja hauska. Kumma jos löytyisi ketään joka voisi sanoa hänestä pahaa sanaa. ”Tai jos he eivät istuisi koko ajan TV:een ääressä.” Vau, Heatherin muu perhe ei siis muistuttanut lainkaan keskimmäistä. Heather taisi olla suvun valkoinen karitsa huiluineen ja runoineen, jos muiden luovuus ei kerran riittänyt kuin television tuijotteluun ja kiusaamiseen. Onneksi olin saman ikäinen juuri Heatherin kanssa. Olisi ollut ikävää, jos en olisi saanut tutustua häneen, vaan tietäisin ehkä nimeltä jonkun ikäiseni Pouffsouffletytön isosiskon, Heatherin. Tai ainakin oletin, että muukin perhe olisi Pouffsoufflessa. Tai ehkä ei sittenkään.

Katsoin Heatheria, joka vaikutti hieman sulkeutuneelta varautunut ilme kasvoillaan. Olin aika hyvä lukemaan ihmisiä, ja minusta tuntui ettei Heather halunnut että utelisin enempää perheestä. Niinpä yritin tarttua johonkin muuhun hänen puheissaan. En oikein keksinyt mitään ja halusin kuitenkin ilmaista tukeni, joten päädyin sanomaan:

”Ai, olen pahoillani... Minulla on vain yksi sisko, onneksi hän on ihan mukava.” Tiesin seilaavani vaaravyöhykkeellä, Heather kysyisi varmasti lisää, mutta en halunnut, että hänellä olisi epämukavaa, ja puheen kääntäminen itseen oli ainoa asia, mikä tuntui luontevalta sanottavalta. Sitä paitsi Heather olisi varmasti muutenkin kysynyt jossain vaiheessa minusta.

Mieleeni pukahti kummallinen ajatus. Taustat tuntuivat olevan todella monelle kipeä paikka. Muistin Fannyn kirjastossa. Minäkään en pahemmin halunnut jaaritella lapsuudesta. Ja nyt Heather. Oliko koko Châteaussa yhtään oppilasta, jonka menneisyys ei olisi kirvellyt aina sitä muistellessa?

[Heather Rose]

”Ai, olen pahoillani... Minulla on vain yksi sisko, onneksi hän on ihan mukava."

Heather piristyi saman tien. Hänestä tuntui kuin suuri kivi olisi nostettu tieltä ja tyttö olisi viimein nähnyt mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Katrine ei onneksi ollut esittänyt lisäkysymyksiä.

"Kuinka vanha hän on? Ja- ja", pouffsouffletyttö epäröi hieman ja kysyi sitten; "Mitä on surffaus?" Katrine oli maininnut sanan aikaisemmin ja Heather oli miettinyt siitä asti, mitä hän mahtoi sillä tarkoittaa. Hän oli kuullut sanan joskus "Surffailin netissä koko yön" lauseen yhteydessä, mutta tytön vaisto sanoi että nyt oli vähän eri juttu.

Heather tutkaili vastausta odottaessaan salia; paikalle alkoi kerääntyä vähitellen yhä enemmän väkeä ja jouluruoka hupeni hupenemistaan. Siellä täällä posahteli ilotulituksia lahjapaketeista ja valtavan kuusen alla kotitontut availivat lahjoja. Kaikki oli jouluisaa ja joulua Heather rakastikin, niin kuin monia muitakin pyhäpäiviä.

"Mennäänkö muuten yhteisesoleskeluhuoneen puolelle jutustelemaan? Tänne alkaa kerääntyä paljonkin väkeä", hän nousi ylös ja viittasi salin oven suuntaan napaten kourallisen pipareita mukaansa.

//En tiedä mitä muuta olisin voinut kertoa eli tästä tuli aika lyhyt//

[Katrine Isabell Wall]

Heather piristyi taas välittömästi ja alkoi kysellä menneisyydestäni. Hän oli tarttunut pelastukseen kaksin käsin kuten olin arvannut ja ohjannut koko keskustelun vahvasti minuun.

”Kuinka vanha hän on? Ja- ja mitä on surffaus?” Heather touhotti. Päätin jättää ensimmäisen kysymyksen pienemmälle huomiolle ja keskittyä toiseen.

”Yhdeksäntoista. Surffaaminen on lainelautailua. Eli otetaan surffilauta ja mennään aallokkoon tekemään temppuja. Se on ihanaa vesiurheilua”, kerroin toivoen ettei Heather tekisi Jadesta jatkokysymyksiä. Onneksi Heather näytti lopettaneen kyselyn ainakin vähäksi aikaa, sillä hän tutkaili salia ja kysyi:

”Mennäänkö yhteisen oleskeluhuoneen puolelle jutustelemaan? Tänne alkaa kerääntyä paljonkin väkeä.” Ja totta: sali alkoi täyttyä lounaalle maleksivista oppilaista. Nyökkäsin, olin itsekin ajatellut ehdottaa samaa, kunhan olisimme syöneet loppuun. En vain ollut varma, oliko Heather syönyt jo tarpeeksi monta joulutorttua. Ei ilmeisesti ollut, sillä tyttö kahmaisi mukaansa aimo annoksen pipareita. Päätin, että olisi muutenkin mukavaa napostella oleskeluhuoneessa, joten minä otin mukaani vadillisen joulutorttuja ja pullollisen glögiä laseineen. Glögipullon vieressä minua houkutteli korkkaamaton kermakaljapullo, muuta Heather ei tainnut juomasta erityisemmin välittää, joten tyydyin jouluisempaan vaihtoehtoon.

Tallustelin salin ovista ulos kantaen sylissäni himmeliä, glögipulloa ja -laseja sekä joukutorttuvatia, eikä kulkuni siis ollut mitään vaivattominta. Vilkaisin Heatheria, jolla hänelläkin oli kantamuksia jos jonkinlaisia ja minulle tuli mieleen mahtoiko olla sallittua viedä ruokaa salista, mutta toisaalta jos keittiössäkin huhujen mukaan pystyi käymään ruokaa hakemassa, niin tuskin tästä ainakaan jälki-istuntoa saisi.

Ensimmäinen käytävä näytti oikealta, mutta kun he kääntyivät mutkasta, alkoi suuntavaistoni pettää. Olin käynyt yhteisessä oleskeluhuoneessa vasta kerran, ja silloin en tullut suurten salista, joten reitti näytti vieraalta.

”Osaatko sinä reitin? Minä sekoilen vieläkin käytävissä”, varmistin Heatherilta yrittäen turhaan kurkkia tyttöä kantamusteni takaa.

[Heather Rose]

”Yhdeksäntoista. Surffaaminen on lainelautailua. Eli otetaan surffilauta ja mennään aallokkoon tekemään temppuja. Se on ihanaa vesiurheilua”, Katrine kertoo.

Heatherin mielestä surffaus kuulostaa kivalta. Ehkä se johtuu Katrinen sanoista "Ihanaa vesiurheilua", tai jostain muusta. Heather kuvitteli keikkuvansa aalloilla auringon paisteessa, päällään sortsit ja värikäs T-paita. Kaulassaan tytöllä olisi kukkaköynnös. Hän kiitää aallonharjalla ja tekee mahtavia silmukoita. Vesi roiskuu viilentäen tytön auringosta ruskettuneita kasvoja. Kaikki on ihanaa.

Kun Heather on noussut ylös ja napannut pari piparkakkua mukaansa Katrinekin poimii pöydältä pientä naposteltavaa; pullollisen glögiä ja joulutorttuja syli täyteen. Tytön matka on hiukan vaivalloista, sillä himmeli ja naposteltavat "retkieväät" täyttivät tämän sylin täpö täyteen. Heatherillakin on syli täynnä tavaraa; taidekirja, sekä piparit ja tyttö nappasi vielä mukaansa suklaakonvehteja.

He tallustelevat ulos salin ovista ja valuvat käytävällä eteenpäin. Paikalla oli tavallista vähemmän väkeä, sillä suurin osa oppilaista vietti lomansa kotona. Heatherin perhe oli Japanissa, eikä tyttö muutenkaan halunnut kotiin sisarustensa luokse. Muutama opettaja tuli vastaan, mutta muuten oppilaat olivat salissa jouluaterialla. Tytöt kääntyivät loivassa mutkassa ja Katrine kysyi;

”Osaatko sinä reitin? Minä sekoilen vieläkin käytävissä."

Heather käy silloin tällöin yhteisessä oleskeluhuoneessa, mutta hän ei menisi takaamaan että reitti oli varmasti hallussa.

"Ehkä", hän toteaa ja jatkaa matkaansa eteenpäin. Hän muistelee aiemmin kulkemiaan reittejä ja mutkittelee käytävällä. Ei, ei tuonne, siellä on loitsujen luokka. Heather pohtii tarkasti joka risteyksen kohdalla, sillä hänellä on kokemusta eksymisestä. Ja voin sanoa että ei ole hauskaa harhailla yksin pimeällä käytävällä vielä nukkumaan meno aikaan ja odottaa kunnes opettaja löytää avuttoman. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään, sillä viimeisen mutkan jälkeen he saapuvat perille.

[Katrine Isabell Wall]

Ajatus puistatti minua. Ehkä olin vähän liian dramaattinen, tuskin linnassa mitään sellaista olisi. Ja kyllähän meitä vastaan välillä joku kävelikin, emme ainakaan vielä olleet yksin – siis kaksin. Ja kyllä minä luotan Heatheriin. Kyllä me löydämme perille. Miksi tein yhdestä pikku matkasta koulun ytimessä niin ison numeron? En tiedä.

Onneksi emme eksyneetkään, sillä seuraavasta kulmasta kääntyessämme huomasin kutsuvasti auki olevat ovet yhteiseen oleskeluhuoneeseen. Hihkaisin innoissani ja kipitin äkkiä huoneeseen ihan vain etten kadottaisi sitä. Laskin herkut yhdelle pöydistä ja tarkkailin vähän tilaa. Valkoista ja violeettia oli käytetty paljon sisustamiseen. Huoneessa oli kaunis takka jonka äärellä oli nojatuoleja. Pöytäryhmiä tuoleineen oli siellä täällä ja sohviakin oli ripoteltu mukavasti ympäri huonetta. Tila oli kodikas mutta avara. Tekemistäkin löytyi: huoneessa oli lautapelejä ja lukemista sekä muutama laatikosto, joiden sisällöstä en ollut ihan varma. Ehkä askartelutarvikkeita? Naposteltavaa? Pergamenttia? Huonetta oli koristeltu hieman jouluisemmaksi, oven yllä roikkui kranssi ja nurkassa seisoi koristeltu joulukuusi. Pöydillä oli pieniä punaisia koristepöytäliinoja, jouluruusuja ja hyasintteja. Mutta paras asia huoneessa oli, että siellä ei ollut ristin sielua. Kaikki koululaisethan eivät olleet koulussa joulua ja ilmeisesti loput olivat syömässä, ulkona tai omissa oleskeluhuoneissaan.

Mieleeni virisi pieni suunnitelma. En haluaisikaan juuri nyt hirveästi häirikkötekijöitä, jouluna oli mukavaa olla rauhassa ystävien tai perheen kanssa. Yleensä en harrastanut jekkuilua, mutta olisihan se hyvä varmistus sulkea ovi ja kiinnittää siihen lappu, että huone oli suljettu. Ehkä ei sittenkään. Olisihan se aika epäreilua ja ilkeää, ja saattoihan olla, että Heather halusi nähdä muitakin.

”Miten yleensä vietät joulua?” kysyin. Oleskeluhuoneen ovi saisi nyt jäädä auki, ellei sama tuuma tulisi Heatherinkin mieleen. Jotenkin minulle kuitenkin jäi sellainen olo, että voisin tehdä pikku jekun jollekulle. Ehkä Heather olisi parempi kohde ja minun tulisi valita jotain, josta hän ei pahoittaisi mieltään.

Asettelin kysyessäni pöytää järjestykseen. Avasin glögipullon ja kaadoin tummanpunaista juomaa kahteen lasiin. Heather oli näköjään tuonut myös suklaata. Meillähän oli kaikki jouluherkut koossa.

Sytytin pöydällä olevan kynttilän sauvallani. Olin ylpeä juuri oppimastani loitsusta. Olin melkein koko joulukuun opetellut tulentekoloitsua, mutta sain nytkin aikaan vasta pieniä liekkejä. Tosin ne olivat omiaan kynttilän sytyttämisessä. Valkoinen kynttilä syttyi palamaan kauniilla ja tasaisella liekillä ja katselin tuotostani ylpeänä. Vihdoin jokin näkyvä todiste siitä, että minäkin voin oppia.

//Keksin itse vähän lisäyksiä yhteiseen oleskeluhuoneeseen kun kuvaus ei ole kovin tarkka. Toivottavasti kukaan ei nyt suutu :)

[Heather Rose]

Kuului pieni hihkaus ja Katrine oli jo oleskeluhuoneessa. Heather alitti oven sekä joulukranssin ja hän ohitti takan, sekä tyhjillään ammottavat nojatuolit. Hän ohitti sohvat, joita oli siellä täällä huoneessa, pöytä ryhmät tuoleineen ja koristepöytäliinoineen, sekä pienen joulukuusen huoneen nurkassa. Kotoisan huoneesta luultavasti teki valkoinen ja violetti, sekä lipastot. Vielä kotoisampaa olisi kieltämättä ollut, jos oppilaita olisi ollut paikalla.

Katrine oli laskenut herkut pöydälle ja nyt hän sytytti kynttilän pöydällä sauvallaan. Heather ei vielä hallinnut tulentekoloitsua, ehkä se johtui siitä että hän ei kertakaikkiaan ole jaksanut harjoitella, tai siitä että hän ei vaan tule oppimaan sitä. Aina kun hän yrittää sytyttää pienenkin liekin niin se ei joko syty tai sammuu saman tien.

”Miten yleensä vietät joulua?”

Katrinen kysymys pisti Heatherin mietteisiinsä. Kuinka hän viettää joulunsa? Heatherin- tai tarkemmin sanottuna hänen perheensä jouluun kuuluu monia asioita, mutta Heather ei ottanut paljoakaan osaa siihen. Enimmäkseen hän seurasi muiden puuhia ja osallistui jouluaterialle. Mutta hän päätyi vastaamaan Katrinelle seuraavin sanoin; "Perinteisesti, mutta tietenkin taikamaailman tyylillä. Syömme jouluaterian ja avaamme lahjat. Vietämme aikaa yhdessä."

Heatherin puhuessa Katrine oli kaatanut glögiä kahteen mukiin. Heather ei ollut maistanut glögiä koskaan ennen, mutta jonkinlaista maustettua joulujuomaa se oli. Hän istuutui pöydän ääreen ja laski suklaarasian pöydälle. Glögin, pipareiden, sekä muiden joulun perinneherkkujen tuoksu leijaili huoneessa kun Heather lipoi huuliaan.

"Miten sinä vietät joulua?"

[Katrine Isabell Wall]

”Perinteisesti”, Heather aloitti kertomaan joulustaan, ”mutta tietenkin taikamaailman tyylillä. Syömme jouluaterian ja avaamme lahjat. Vietämme aikaa yhdessä.”

Hymyilin tytön kertoukselle. Se oli lyhyt, mutta ytimekäs, tavallisia ja mukavia jouluisia juttuja yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa. Sitä joulu oli, yhteistä aikaa rakkaiden kanssa ja joulun taikaa, jota tuli jässteillekin joulumielestä ja jouluisista puuhista. Niin, oli huvittavaa, etteivät jästit uskoneet taikaan, kuinka he sulkivat silmänsä siltä, vaikka se ympäröi heitä?

Heather esitti minulle vastakysymyksen joulun vietosta. ”Ennen vietin kunnolla joulua, ystäviä, perhe, jouluateria ja joulumieltä, koristeita ja hauskaa, siinä oli kyllä hassua se, että se oli kesälomalla. Nyt en ole pariin vuoteen viettänyt kunnolla joulua, kun äiti ja isä menevät yleensä jouluisin Uuteen Seelantiin. Olen ollut mummon ja ukin luona, mutta he ovat jästejä ja olimme vain kolmestaan niin se oli ihan eri juttu”, kerroin huolettomalla äänensävyllä. En halunnut näyttää, kuinka meneteyt joulut sattuivat. Jos joka joulu olisi ollut kuin ennen tai kuin nyt. Viime jouluna en ollut kokenut joulun taikaa. Olin ollut yksikseni huoneessani ja kuunnellut jästien joululauluja, jotka menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mummo oli yrittänyt piristää minua ja tuonut tonttulakki päässään pipareita, mutta saanut vastaansa vain tekopirteän hymyn ja vakuuttelut siitä, etten erityisemmin pitänyt joulusta. Mutta kyllähän joulu oli minulle todella tärkeä. En halunnut enää koskaan menettää sitä.

”No, mitä olet saanut joululahjaksi? Toivoitko mitään isompaa?” kysyin Heatherilta. Mitähän hän oli mahtanut toivoa? Kenties uutta huilua, nuottikirjaa, runokokoelmaa tai jotain nallelleen, jota hän aina kantoi mukanaan? Tai jotain omaperäistä, mitä ei millään arvaisi. Heatherilla oli tapana tehdä ja sanoa ennalta arvaamattomia asioita. Kuten sonnustautua kimonoon jouluna. Olikohan tytöllä lemmikkejä? Ei ollut koskaan tullut puheeksi, saattoihan hän sellaistakin toivoa. Kylläpä minulla nyt oli paljon kysyttävää tytöltä.

”Onko sinulla muuten lemmikkejä? Miksi olet pukeutunut kimonoon?” kyselin, kun en voinut hillitä uteliaisuuttani. ”Miksi kannat mukanasi tuota nallea?” Olikohan viimeinen kysymys ollut ilkeän kuuloinen? Kysyin sen uteliaana, halusin tietää, miksi nalle oli tytölle tärkeä, mutta toivottavasti hän ei tulkitsisi kysymystä halveksivaksi.

”Oho, tulikin aika gallup...” virnistin. Kysymyksien tulva oli sellainen, että Heather tuskin muisti edes kaikkia.

[Heather Rose]

Ensin hymyillen Heatherin tavallista lyhyemmälle kertomukselle, Katrine vastasi kysymykseen; ”Ennen vietin kunnolla joulua, ystäviä, perhe, jouluateria ja joulumieltä, koristeita ja hauskaa, siinä oli kyllä hassua se, että se oli kesälomalla. Nyt en ole pariin vuoteen viettänyt kunnolla joulua, kun äiti ja isä menevät yleensä jouluisin Uuteen Seelantiin. Olen ollut mummon ja ukin luona, mutta he ovat jästejä ja olimme vain kolmestaan niin se oli ihan eri juttu."

Heather ei nähnyt oikein Katrinen läpi, mutta hänestä tuntui että nuo joulut mummon ja ukin luona eivät ilahduttaneet häntä. Ja eivät tietenkään. Miltä tuntuu viettää vajaata joulua joka vuosi peräjälkeen, kun perhe on jossain muualla? Heather tiesi miltä tuntui kun perhe on toisessa maassa ja vieläpä jouluna, mutta oli ihan eri juttu viettää taikakoulussa, kun vanhusten kanssa joulunsa.

”No, mitä olet saanut joululahjaksi? Toivoitko mitään isompaa?”

Heather pysähtyi pohtimaan. Hän oli lähettänyt lahjalistan jo, eikä oikein muistanut mitä siihen rustasi. Mitä hän toivoi? Viime jouluna hän oli toivonut auton- sillä ne herättivät työssä suurta kiinnostusta. Mutta hän ei voinut käsittää miksi hän ei saanut ainoaa toiveitaan. ”Onko sinulla muuten lemmikkejä? Miksi olet pukeutunut kimonoon?”

Nahrahtaen Heather sanoi; "On minulla kissa. Sen nimi on Vincy. Kimonoon pukeuduin, sillä perheeni on Japanissa ja lähettivät sen joululahjaksi. Pidän sitä päälläni nyt niin kuin näet. Olisikohan sittenkin pitänyt pukeutua tontuksi?", tyttö keskeytti selityksensä ja muisti sitten kysymyksen lahjoista. "Ehdottomasti haluaisin lentävän yksisarvispehmolelun, tiedätkö? Sellaisen mitä mainostetaan lelukauppojen ikkunoissa. Ja lisäksi sellaisen jästien vempaimen johon tiputetaan leivän siivuja ja ne pomppaavat ylös puoliksi kärähtäneinä. Tiedätkö mikä se on?"

Saadessaan vastattua edellisiin kysymyksiin tuli jo seuraava; ”Miksi kannat mukanasi tuota nallea?” Tuo kysymys ilahdutti Heatheria. Totta puhuen itse asiassa hän ei muistanut tarkalleen mistä nallen oli saanut mutta hän tyytyi siihen mitä muisti; "Sain nallen isoveljeltäni. Se oli nuhjuinen silloin ja pumpuli tursusi ulos. Äiti korjasi sen ja se oli minun paras ystäväni silloin ja on varmaan nytkin. En osaa kuvitella millaista olisi ilman Nallukkaa."

”Oho, tulikin aika gallup...” Katrine virnisti.

Naurahtaen Heather siemaisi glögiään. "Niin tiedätkö siitä jästien leipävempaimesta?"

[Katrine Isabell Wall]

Heather naurahti kyselyilleni ja vastasi: ”On minulla kissa. Sen nimi on Vincy.” Vincy, kiva nimi, mietin, vähän kuin Daicy ”Kimonoon pukeuduin, sillä perheeni on Japanissa ja lähettivät sen joululahjaksi. Pidän sitä päälläni nyt niin kuin näet. Olisikohan sittenkin pitänyt pukeutua tontuksi?” Heather jatkoi.

”En minä sillä, tuo kimono on ihana, pidä vain se päällä”, sanoin. Ei ollut tarkoitus moittia tytön pukua. ”Mutta Japanissa? Oikeatiko? Miksi et mennyt mukaan?” kysyin ihmeissäni. Minä ainakin haluaisin ehdottomasti Japaniin, jos vanhempani joskus menisivät sinne Uuden Seelannin sijaan. ”Ja olisi kiva nähdä kissasi joskus”, lisäsin.

”Ehdottomasti haluaisin lentävän yksisarvispehmolelun, tiedätkö? Sellaisen mitä mainostetaan lelukauppojen ikkunoissa. Ja lisäksi sellaisen jästien vempaimen johon tiputetaanleivän siivuja ja ne pomppaavat ylös puoliksi kärähtäneinä. Tiedätkö mikä se on?” Heather kertoili lahjoistaan, ja jatkoi, ennen kuin ehdin vastata: ”Sain nallen isoveljeltäni. Se oli nuhjuinen silloin ja pumpuli tursusi ulos. Äiti korjasi sen ja se oli minun paras ystäväni silloin ja on varmaan nytkin. En osaa kuvitella millaista elämä olisi ilman Nallukkaa.”

Nallukka olis siis pehmonallen nimi. Vilkaisin nallea. Heather taisi osata isekin pari korjaus- ja putsausloitsua, olin nähnyt nallen sateenkaarenvärisenä ja hieman likaisena, mutta nyt se ei enää ollut värikäs. Mitähän muita kokeita Heather oli mahtanut nallella tehdä?

”Niin tiedätkö siitä jästien vempeleestä?” Heather kysyi ja siemaisi glögiä. Huomasin unohtaneeni herkut kokonaan ja hörppäsin itsekin hieman glögiä ennen kuin vastasin. Heatherin kuvailu nauratti minua. Hän oli perin pohjin puhdasverinen. Ja lahjatoiveiden suhteen oma itsensä. Ei mitään tavanomaista kuten minä olin toivonut, vaan sellaista, mitä en ollut voinut kuvitellakaan. Leivänpaahdin yksitoistavuotiaalle noidalle, ei ihan tavanomainen toive.

”Se on leivänpaahdin”, kerroin. Isä oli pitänyt huolen jästikasvatuspuolesta, joten tiesin perusjutut, jotka olivat joillekin puhdasverisille vieraita, kuten joitakin pelejä, ohjelmia, laitteita ja muuta sellaista. Toisaalta äidin takia en ollut pihalla myöskään velholasten leikeistä, iltasaduista ja kepposista. Oli sitten kätevää olla puoliverinen. ”Etkö ole vielä avannut lahjojasi, vai miksi puhut siitä mitä toivoit, etkä mitä sait?” kysyin vielä. Olisi kiva, jos Heather ei olisi vielä avannut kaikkia lahjojaan, niin hän voisi avata ne täällä. Minäkään en ollut vielä avannut kaikkia, ei minulla koskaan ollut siinä hommassa kovin suuri kiire, herätessäni makuusali oli jo ollut tyhjä, enkä nauttinut yksin lahjojen avaamisesta, joten olin repinyt kuoret vain suurimmasta paketista, sillä olin arvannut jo päältä, mitä se piti sisällään: vanhempani olivat lähettäneet minulle kauan kaivatun luutani. Siksi olisikin kiva, jos me molemmat voisimme hakea lahjat huoneeseen ja avata niitä yhdessä.

//Meni vähän sekavaksi kun vastailin vanhojen kommenttejen väleihin, mutta yritä jotenkin saada selvää :D//

[Heather Rose]

Katrine kehui tytön pukua ja Heather päätti ehkä hän ei ensivuonnakaan pukeudu arkiseksi tontuksi. Hänellä oli monia ideoita vielä. Luuta? Posteljooni? Jästien ammatit olivat hyviä pukuideoita. ”Mutta Japanissa? Oikeatiko? Miksi et mennyt mukaan?” Katrine kysyi keskeyttäen hänen vaatesuunnittelunsa. "Ja olisi kiva nähdä kissasi joskus." Heather ei tuolloin kuitenkaan vastannut tytön kysymykseen, sillä hänellä oli vielä itsellään niin monta vastausta odottamassa Katrinen aiempiin kysymyksiin. Myöhemmin hän kuitenkin vastasi; "He lähtivät Japaniin joulukuun alussa. Minä en tiennyt ennen kuin sain joulukortin Tokiosta. Ja luultavasti saat nähdä kissani joskus. Se pyydystää mielellään hiiriä kellarikerroksissa ja tulee aina illoin takaisin. Joskus se on minun mukanani, mutta vai harvoin, sillä se ei oikein pidä siitä."

Mutta kun Heather oli saanut kelattua kysymykset läpi ja vastannut kaikkiin hän siemaisi glögiään ja kysyi siitä jästien vempeleestä, joka käräyttää leipiä. Jästien maailma kiehtoi tyttöä ja hän omisti kotonaan jo mikroautouunin. Hänen haaveenaan oli saada vielä sellainen laite, jolla saattoi saada puheyhteyden valitsemaansa henkilöön. Mikä se nyt mahtoikaan olla? ”Se on leivänpaahdin”, Katrine nimesi tytön joululahjatoiveen. Leivänpaahdin? Hah hah- onpa yksinkertainen nimi; paahdin joka paahtaa leipää! Ihme ettei hän ennen sitä ollut hoksannut. Mikroaaltouunin nimen merkitys jäi kuitenkin Heatherille arvoitukseksi.

”Etkö ole vielä avannut lahjojasi, vai miksi puhut siitä mitä toivoit, etkä mitä sait?”

"Kyllä minä olen saanut, mutta en avannut kaikkia. Joka tapauksessa en ole saanut tähän mennessä yhtäkään toivomaani lahjaa ja niinpä toiveista puhuminen tuntuu mukavammalta kun mitä sain. Mutta niin- sain isoäidiltä kalakeksejä." Heather rakasti kyseisiä keksejä kun hän oli pienempi. Aina ensimmäisenä hän kysyi isoäidiltään; "Rakas isoäiti, olisiko täällä niitä kalan muotoisia keksejä?". Nykyään Heather kuitenkin vihasi keksien makua ja mietti kuinka hän oli voinut syödä niitä silloin. Kuten oliiveja, nekin ovat nykyään niin kuvottavan makuisia.

"Mitä sinä olet saanut joululahjaksi", Heather kysyi tuntiessaan itsensä laiskaksi Katrinen kysymysliudan jälkeen. "Oletko sinä jo avannut kaikki? Mitä toivoit?"

//Ihan hyvin sai selvää! Luin tuossa muuten että; "No, mitä toivot joululahjaksi? Toivotko mitään isoa?” Keksin siihen kohtaan jotain korjaavaa :D//