”Tykkään tosi paljon fantasiasta ja oppikirjoista. No, novelleja luen myös”, Fanny kertoi kun kävelimme portaikkoa ylös. ”Entä sinä?”
”Hmm, luen aika paljon kaikenlaisia kirjoja. Enimmäkseen jästien fantasiakirjoja, koska heidän käsityksensä taikamaailmasta on upea ja mielikuvituksellinen. Ja lukiessani voin kuvitella olevani seikkailussa mukana. Lempikirjani on Taru Sormusten Herrasta. Siinä on kääpiöitä ja velhoja ja hobitteja”, selostan. Äh, tuskin Fannya noin paljon kiinnosti. Miksi lörpöttelen aina niin paljon kirjoista? Onneksi Fanny ei tainnut pitää pitkää horinaani kovin kummallisena, sillä hän kysyi jo seuraavaa asiaa.
”Tuli muuten mieleen, mistä olet kotoisin?” Fanny kysyi. Mitähän vastaisin?
”No, asuin lapsena Uudessa Seelannissa, mutta muutimme kolme vuotta sitten Ranskaan. Äiti on Uudesta Seelannista ja isä Ranskalainen”, kerroin. Vilkaisin Fannyä. Voisinkohan esittää vastakysymyksen. Jotenkin minua vaivaannutti udella tytön taustaa. Ehkä hän ei haluaisi kertoa, arvet kasvoissa ja käsissä kuuluivat varmaan olennaisesti tytön menneisyyteen. No, toisaalta, ei Fannykään ollut elämäntarinaani kysynyt, vain syntyperääni, joten ehkä minäkin voisin kysellä maata. ”Entä mistä sinä tulet?”
”Aah!” huudahdin. Olin keskittynyt puhuessani muihin asioihin, ja nyt olin tipahtanut portaan läpi, onneksi vain toisesta jalasta. Yritin kammeta itseäni ylös aukosta, mutta olin juuttunut tiukasti kiinni. Miltähän mahtaisin näyttää alakerrasta katsottuna? Yksi jalka sätkimässä katossa näyttäisi tosi koomiselta. Mieleeni tuli jästien romaani Ronja Ryövärintytär, jossa Ronja juuttui reittään myöten kummallisten pikku olentojen koloon. Se vielä tästä puuttuisikin, jos joku ripustaisi jalkaani kehdon kuten kirjassa.
”En minä yleensä ole kömpelö”, sanoin Fannylle, ja tottahan se oli: tavallisesti olin tosi varovainen ja liikuin sulavasti, enkä muista kaatuneeni elämässäni kuin pari hassua kertaa. ”Äh, olen jumissa!”
//Enpä ole ennen ajatellut, millä kielellä puhutaan :D No, minulle ihan sama, Katrine hallitsee molemmat ja niin kai Fannykin. Voit valita, Fannyhan sen keskustelun aloitti, Katrine jatkoi sillä kielellä.//
