//Alue varattu Heather Roselle, Nico von Nömälle ja Rebecca Hopelle. Käykö muuten että ajankohta olisi 28.11.2015, aamupäivä?//
Elettiin marraskuun loppupuolta, aamupäivää, kun aurinko paistoi lumihiutaleiden lomasta taivaalta ja loi säteitään lumisille nietoksille. Oli lauantai ja taikakoulu Châteaun oppilaat viettivät rattoista viikonloppua ottaen kaiken irti niistä parista lomapäivästä, jotka viikonloppuna pääsivät viettämään. Linnan pihamaalla mentiin jo lumisotaa ja tehtiin lumiukkoja, lumienkeleiden kera, kun halla kerta tällaisen sään soi.
Lumi narskui nuoren ekaluokkalaisen pitkävartisten talvisaappaiden alla, kun tyttö taapersi kelkka perässään lumista maisemaa ihaillen. Heather sai heti herätessään ja äkätessään pehmoiset lumihiutaleet, idean lähteä laskemaan kelkkamäkeä. Hänen pehmonallensa, Nallukka, istui kelkassa ja huojui uhkaavasti puolelta toiselle, kun kelkka nousi ylös pieniä mäen nyppylöitä ja väisteli luminokareita. Talvi oli yksi niistä vuodenajoista, jolloin kannattaa nauttia raittiista ilmasta.
Pouffsouffle oli pukeutunut harmaaseen talviviittaan ja sujauttanut jalkaansa pitkävartiset valkoiset talvisaappaat. Käsissään hänellä oli valkoiset tumput ja päässään hopeana kimaltelevat pörröiset korvaläpät. Heather rakasti korvaläppiä, sillä ne olivat jotenkin tyttömäisen mukavat päässä, kun taas pipo ei ollut tytön makuun.
Päästessään mäen harjalle Heatherin ruskeat hiukset olivat jo lumihuurteen peittämät. Muita ihmisiä ei ollut paikalla, sillä ilmeisesti lumiukot olivat uusi marraskuun trendi. Heather oli kuitenkin varma, että joku vielä saapuisi paikalle ja hän saisi laskettelu seuraa, mutta sitä odotellessa tyttö päätti koelaskea mäen kumpareen. Hän istuutui kelkkaan ja loi arvioivan silmäyksen ympärilleen; mäki oli suht koht loiva ja laskeutui järven jäälle. Mäen oikeassa laidassa oli hyppyri, mutta sitä Heather ei vielä kokeilisi. Todetessaan mäen olevan laskukelponen, hän potkaisi vauhtia.
Kelkka kiisi mäkeä hurjaavauhtia alas, niin hurjaa että lumi pöllysi ja Nallukka lensi kyydistä. Heather vilkaisi pahoittelevasti taakseen ja käänsi katseensa takaisin eteenpäin. Hän liukui juuri järven jäätä pitkin ja kelkka veti kaiken maailman silmukoita luisuessaan jäällä. Jää ratisi hieman, mutta kyllä se kesti Heatherin painon, ainakin sen verran, että tyttö sai hinattua kelkan ja itsensä takaisin maalle.
//Olisiko pelijäsjestys Heather, Nico ja Rebecca?//

