Arvuuttelua

Tanssisali on kurpitsajuhlan päätapahtumapaikka ja tanssimisen lisäksi siellä syödään juhla-ateria, pidetään puheita ja pieniä esityksiä, arvostellaan muiden naamiaispukeutumista sekä hengaillaan muuten vain.

Re: Arvuuttelua

ViestiKirjoittaja London Morel » 19 Marras 2015, 16:08

"Joo!"

Rebecca vastasi myöntävästi Londonin esittämään kysymykseen. Poika nyökytti takaisin. Hänenkin mielestään juhlat olivat tähän mennessä olleet oikein hyvät, muutamaa välikohtausta lukuunottamatta. Oli jännää, miten tälle pojalle aina sattui ja tapahtui juhlien aikana kaikenlaista. Pääasia, että ruoka, juomat ja seura olivat olleet hyviä.

"Munkin mielestä"

London vastasi lyhyesti takaisin, ja sitten tapahtui jotain hyvin outoa. Joku törmäsi Rebeccaan ja tyttö kaatui lattialle. Lisäksi tuon päälle loiskahti jotain märkää ja pian tyttö istui lattialla vesilammikossa. London tähyili ympärilleen etsien syyllistä, muttei tiennyt, kuka se tanssijoista oli. Vai olisikohan se ollut räyhähenki M. Triche?

"Kuka merde se oikein oli?!"

London huudahti ihmetellen ja etsi katseellaan syyllistä. Sitten hän katsahti Rebeccaa kohden, jonka mustat vaatteet valuivat vettä. Tyttö ei ollut ihan parhaimmillaan tällä hetkellä.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Arvuuttelua

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 19 Marras 2015, 16:34

"Kuka merde se oikein oli?!" Poika kiersi katsettaan salissa ja käänsi sitten katseensa minuun. "Ei mitään hajua." Mumisin. Sitten naurahdin vähän.
Rebecca Hope
 

Re: Arvuuttelua

ViestiKirjoittaja London Morel » 20 Marras 2015, 22:33

Rebecca vastasi, ettei hänelläkään ollut mitään hajua, kuka äsköisen välikohtauksen oli aiheuttanut. Perään tyttö naurahti pienesti. London oli tyytyväinen, että Rebecca oli naurahtanut - se tarkoitti sitä, ettei tytölle käynyt pahasti. Olisi ollut kamalaa, jos tyttö olisi alkanut itkeä. Poika kaivoi taikasauvansa gorillanpukunsa taskusta.

"Kuivutus"

Poika sanoi osoittaen tyttöä taikasauvallaan. Taian tarkoituksena oli kuivata tyttö niin, että tuo näyttäisi juuri samalta kuin oli aikaisemmin näyttänyt. London hymyili gorillapukunsa takaa.

"Jos et pane pahaksesi niin voisin käydä miestenhuoneessa tämän biisin jälkeen"

London kertoi Rebecalle ja jatkoi tanssimistaan vielä hetken.
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Arvuuttelua

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 12 Joulu 2015, 16:38

London kuivasi vaatteeni ja sanoin "Kiitti." London kysyi haittaisiko minua että hän kävisi miestenhuoneessa tämän biisin jälkeen ja vastasin että ei ja jatkoin tanssimista. "On kysymys:" Sanoin ja jatkoin "Kävisikö tähän asuun mustat, vaaleat vai kinuskinruskeat hiukset?" Kysyin ja vaihdoin hiusteni väriä lausuessani värin.
Rebecca Hope
 

Re: Arvuuttelua

ViestiKirjoittaja London Morel » 30 Joulu 2015, 14:02

"On kysymys: Kävisikö tähän asuun mustat, vaaleat vai kinuskinruskeat hiukset?"

Rebecca jatkoi keskustelua. Hän vaihtoi hiustensa väriä mustien, vaaleiden ja kinuskinruskeiden välillä, ja poika seurasi ihmeissään muodonmuutosta. Tyttö oli luonnollisen kaunis, joten hänelle sopisivat minkä väriset hiukset tahansa. Silti pojalla oli selkeä mielipide.

"Vaaleat, ehdottomasti", hän vastasi ja virnisti tytölle.

Kappale oli loppusuoralla ja poika otti viimeiset tanssiaskeleet. Rummut pärähtelivät viimeistä kertaa ja yleisö taputti. Kappale oli ollut loistava. London taputti mukana ja otti askelia pääoven suuntaan. Hän kävisi vessassa ja poistuisi sitten tarjoilusalin suuntaan.

"Rebecca, sun kanssa oli tosi mukava jutella, mutta mun pitää nyt mennä. Nähdään myöhemmin", London huikkasi tytölle ja iski tälle silmää. Hän ryhtyi askeltamaan salin oven suuntaan ja poistui väkijoukon keskeltä käytävälle.

// Kiitos peliseurasta! Voit kirjoittaa vielä viimeisen viestisi. :) //
London Morel (27): Huolettoman elämäntyylin omaava, itsevarma ja menevä naistenmies. Rakastaa huispausta.
Muut hahmoni: Mila Molina, Ronja Blomroos & Michelangelo Pele
Avatar
London Morel
Alumni
 
Viestit: 449
Liittynyt: 16 Joulu 2011, 19:51
Tupa: Cerfeur

Re: Arvuuttelua

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 31 Joulu 2015, 19:04

"Vaaleat, ehdottomasti", London vastasi ja virnisti. "okei", sanoin ja vaihdon hiukseni vaaleiksi. Musiikki loppui ja London sanoi; "Rebecca, sun kanssa oli tosi mukava jutella, mutta mun pitää nyt mennä. Nähdään myöhemmin" "Okei", sanoin. "Nähdään joskus myöhemmin", jatkoin, virnistin ja lähdin kävelemään tarjoilusalia kohti.

//kiitos peliseurasta :)//
Rebecca Hope
 

Re: Arvuuttelua

ViestiKirjoittaja Inés Ortega » 19 Kesä 2016, 20:47

Pisteytystä:
London Morel, Cerfeur: 14p + 5p = 19p
Rebecca Hope, Serdaigle: 8p + 5p = 13p
Syvällinen haaveilija ja kunnianhimoinen maailmanparantaja. Serdaiglen tuvan valvojaoppilas. (Muut hahmoni Louis Caldwell, Matthieu Valentine ja Elliot de Rohan)
Avatar
Inés Ortega
Oppilas
 
Viestit: 167
Liittynyt: 18 Kesä 2014, 14:39
Tupa: Serdaigle

Edellinen

Paluu Tanssisali

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa