// Tämä roolipeli toimii lukukauden 2015-16 aloitusseremoniana. Aloitusseremonian ajankohta on 31. elokuuta klo 22:30. Jokainen koulun hahmo saa ottaa osaa tähän peliin haluamallaan tavalla; joko yhdellä tai useammalla peliviestillä. Peliä on aikaa pelata vuoden 2015 loppuun saakka, ja peliviestit pisteytetään pisteytyskäytäntöjen mukaisesti. //
Oli viileä loppukesän ilta.
Professori Molina istui Suurten Salin etuosassa pitkän henkilökunnan pöydän takana ja odotti. Hän odotti sitä hetkeä, kun saisi heilauttaa taikasauvaansa ja avata Suurten Salin suuret ovet. Tuo tehtävä oli suuri kunnia ja se avaisi virallisesti uuden lukukauden. Aikaisempina lukukausina nainen oli joutunut seuraamaan sivusta, kuinka professori Evans oli saanut kunnian hoitaa kyseisen tehtävän, mutta nyt asiat olivat toisin. Professori Molinasta oli tullut rehtori ja nykyään hänelle kuuluivat kaikki arvovaltaisimmat tehtävät. Rehtorinvaihdoksesta ei oltu vielä informoitu oppilaita, mutta ainakin henkilökunta näytti ottavan rehtori Molinan hyvin vastaan.
Rehtoriuden vaihdos ei ollut ainoa muutos henkilökunnan juokossa. Professori Evansin lisäksi joukosta olivat poistuneet myös taikajuomien ja -liemien opettaja Sylvester Kärmes, jästitiedon opettaja Salena Bloke sekä myös vanhat tähtitiedon, taikaolentojen hoidon, muinaisten riimujen sekä taikuuden historian opettajat. Rehtori Molina ei voinut käsittää, mistä tuollainen eroamisvimma saattoi johtua. Hän oli joka tapauksessa löytänyt joukkoon vähintään yhtä taitavia opettajia. Professori Molinan lisäksi henkilökunnan pöydän takaa löyty myös tuttuja kasvoja; loitsujen opettaja, Cerinna Créin, istui naisen oikealla puolella ja pimeyden voimilta suojautumisen professori, Benjamin Blanchard, vasemmalla puolella. Loput opettajista tulisivat oppilaille myös varmasti tutuksi lukukauden aikana.
Kello tikitti kovaa vauhtia ja pian se oli tasan 22:30. Rehtori Molina nyökkäsi kollegoilleen, heilautti taikasauvallaan Suurten Salin pääovelle päin ja näki, kuinka ovi lähti aukeamaan hitaasti. Oven auettua suuri oppilasmassa lähti vyöryämään kohti salia. Ensimmäisenä sisään astuivat 2.-7.-luokkalaiset sekä jatko-opiskelijat ja viimeisenä vasta aloittavat ensiluokkalaiset siistissä parijonossa. Vanhemmat oppilaat asettuivat istumaan omiin tupapöytiinsä ja ensiluokkalaiset levittäytyivät salin edustalle korokkeen eteen. Kun kaikki olivat löytäneet oman paikkansa, rehtori Molina aloitti puheensa nousten seisomaan.
"Hyvät oppilaat, jatko-opiskelijat, henkilökunta ja muu koulun väki. Tervetuloa aloittamaan uutta lukukautta Taikakoulu Châteauhon! Ennen kuin käännämme katseemme täysin seuraavaan lukukauteen, luodaan pieni silmäys vielä edelliskesään. Kesän aikana Taikakoulu Châteaussa oli poikkeuksellisesti mahdollisuus opiskella. Opiskelun ohella kävimme tupapistekamppailua tupien välillä, ja nyt kesän tupapistekilpailun lopputulos on selvillä. Tulos on seuraavanlainen:
Kesän tupapistekilpailun on voittanut 636 pisteellä... SERPENTARD!
Paljon onnea koko Serpentardin väki! Kesän aikana käytiin kamppailua myös henkilökohtaisesta pistemestaruudesta, ja tulos on seuraavanlainen:
1. Evelyn Clément: 224 p
2. Lily-Bella Davies: 182 p
3. Renée Mason: 124 p
Paljon onnea tytöt! Ja kiitos muillekin koulun väelle aktiivisuudesta. Nyt on kuitenkin aika suunnata katseet seuraavaan lukuvuoteen. Aloitetaan lajittelulla. Lajitteluhattu, olkaa hyvä!"
Professori Molina lopetti puheensa ja kävi takaisin istumaan. Hän oli hionut puhettaan useamman viikon ajan, ja se tuli monotonisesti hänen suustaan juuri niin kuin hän oli sen opetellut. Koulun vahtimestari asteli korokkeelle ja kantoi käsissään ränsistynyttä lajitteluhattua. Lajittelun eteneminen oli hyvin perinteinen; vahtimestari asetti jokaisen ensiluokkalaisen päähän lajitteluhatun, joka kertoi pienten jaarittelujen jälkeen oppilaan tulevan tuvan. Koulun väki ei kuullut lainkaan hatun puhetta, ainoastaan lopputuloksen, johon hattu oli päätynyt. Kun kymmenet uudet ensiluokkalaiset oli lajiteltu tupiinsa, oli seuraavan informaatiopaketin vuoro.
"Arvoisa koulun väki, saisinko huomionne? Minulla on ilmoitusluontoista asiaa. Asia on suunnattu ensisijaisesti ensiluokkalaisille, mutta myöskään vanhemmille oppilaille ei kertaus ole pahitteeksi. Opiskelu alkaa lukujärjestyksen mukaisesti huomenna ja saatte lukujärjestyksenne illallisen jälkeen. Muistutan myös, että koulun sääntöjä on tarpeen noudattaa koko lukukauden ajan. Näette koulun säännöt koulun ilmoitustauluilta. Metsään meneminen on kaikilta ehdottomasti kielletty, ja myöskin kolmannen kerroksen lounaiskulmassa viisisilmäisen noidan muotokuvan takana olevaa huonetta on vältettävä. Jokaisesta rikkeestä seuraamuksena on luonnollisesti rangaistus.
Sitten hieman positiivisempiin asioihin. Minulla on ilo ja kunnia ilmoittaa, että Cerinna Crèin on valittu koulumme vararehtoriksi tälle lukukaudelle. Hän ottaa siis minun paikkani vararehtorina, ja minä annan ilomielin paikkani hänelle. Lisäksi ilmoitan, että tästä päivästä lähtien minä, Mila Molina, toimin koulumme rehtorina. Lisäksi lukuvuoden aikana tapahtuu muutakin mielenkiintoista, mutta kerron niistä myöhemmin lisää.
Sen pidemmittä puheitta haluan toivottaa teille kaikille hyvää ruokahalua!"
Professori Molina taputtaa käsiänsä yhteen kolmesti, ja herkullinen juhlaillallinen ilmestyy pöytiin. Tarjolla on kaikkea kylmistä kalaruoista, ostereista ja etanoista erilaisiin salaatteihin, keittioihin, lämpimiin kasvisruokiin, liharuokiin ja lisäkkeisiin, sekä makkaroista ja kastikkeista erilaisiin makeisiin jälkiruokiin sekä juustoihin. Sen enempää kuuntelematta oppilaiden vastalausetta hänen rehtoriudestaan, nainen käy juhlaillallisen kimppuun. Hän valitsee lautaselleen muutaman osterin, kreikkalaista salaattia sekä juustoja ja ryhtyy aterioimaan yhdessä muun koulun väen kanssa.
// Kesän tupapistekilpailun lopputuloksen näet kokonaisuudessaan täältä.
Tervetuloa kaikki osallistumaan lukuvuoden aloittajaisiin! //

