Kävelimme yhdessä eteisaulaan ja panin tyytyväisenä merkille, että Serdaiglen lasissa oli enemmän jalokiviä kuin muiden laseissa. Olimme olleet ahkeria tänä syyslukukautena. Olin tainnut itsekin ansaita muutavan noista kiiltelevistä safiireista tupamme lasiin, tuumin ylpeänä.
Fanny pyrähti ulko-oville ja työnsi ne kaksin käsin auki. Jyhkeät puuovet aukenivat helpon näköisesti ottaen huomioon, että ne näyttivät hyvin raskailta ja Fanny oli melko pieni, mutta kai ovissa oli jonkinlainen avaamista helpottava loitsu. Fanny näytti jotenkin maalaukselliselta seisoessaan suuressa oviaukossa talvikaavussa lumisen maiseman hohdellessa kirkkaana hänen takanaan.
Kävelin hänen luokseen ovelle, kun hän katsahti minuun ja laski kantamuksensa portaille. Sitten tyttö juoksi portaat alas ja pomppasi suoraan paksuun puuterilumihankeen niin että pöllähti. Nauroin hypylle ja siristelin silmiäni lumisen maiseman kirkkauden takia: sisällä oli ollut melkoisen hämärää verrattuna tähän. Vaikka aurinko ei ollut enää korkealla vaan laskemaan päin, heijastelivat miljoonat lumikiteet sen säteitä todella kirkkaasti. Minä laskin pakettini hänen korinsa viereen ja totesin arvostelevaan sävyyn – pidätellen samalla naurua: ”Yhdeksän pistettä kymmenestä.” Tavoittelin jonkinlaisen kilpailun tuomarin arvokkuutta, mutta se karisi hieman kun hyppäsin itsekin Fannyn perään hankeen ja aloin tehdä lumienkeliä hankeen. Mahdoin kyllä näyttää huvittavalta. Kun enkeli oli valmis, nousin istumaan.
”Ääh, Fanny, autatko minut ylös etten tallu enkelin mekkoa?” pyysin naurahtaen ja ojensin kättäni Fannyn suuntaan.
//Joo, ei haittaa, ihan viisasta, että Serdaiglet ja Gryffondorit tapaisivat jo pian. Ja ei minullakaan Tylypahkan pöllötornia enempää tietoa ole tornin sijainnista, niin olkoon pihalla. Toivottavasti muuten tarkoitit tuolla ”heittäytyä lumeen” että Fanny meni sinne koskemattomaa lumihankeen pelleilemään jotain, eikä vain astunut sinne :D
